Viimeisin hankintasi vauvallesi?

Ostin toisen pinnasängyn kun tuli torissa vastaan edullisesti ja on samanlainen ja värinen kuin jo esikoisesta olemassa. Tarvitaan siis kaksi.
Autosettejäkin jo katsellut mutta vielä on vaikea käsittää että syntyykö niitä oikeasti kaksi (ja siis tuo autosetti jo hintavampi ratkaisu joten ei turhaan viitsisi ostella).
Autokin pitää vaihtaa, käyty nyt useat mallit koeajamassa eikä mieluista ja riittävän isoa tunnu löytyvän niin jää harkittavaksi vaihdetaanko tänä keväänä/kesänä vai vasta vuoden päästä.
Asunto pitää todennäköisesti vaihtaa myös ihan viimeistään 3-4v päästä, mieluiten vähän aiemmin että osuisi päiväkotipiiri kohdilleen jo suoraan alusta lähtien. Asunnon vaihto ei olekaan niin yksinkertainen homma (nyt kolmio, uusi mieluiten 5h). Eli kovin kornia, sillä suurin osa olisi mennyt sellaisenaan ja jo esikoisesta valmiina, jos näitä olisikin ollut tulossa vain yksi. Ihan kiva näitä vauvoja on saada kaksi mutta tuli vähän, reippaastikin enemmän hankittavaa.
 
Joo kyllä tää kaksos asia vähän monimutkaistaa asioita :D meillä suurin juttu tuntuu olevan, ainakin itelle, se et miten selvitään ilman hissiä ulkoilusta sun muusta. Yhden kaa oli jo suunnitellu homman, mut kaks ei mee ihan siinä missä yksikin :D
 
Tähän hoksasin vinkkejä kuten kantoliinassa kahden sitominen, sitten on olemassa myös ihan kahdelle suunniteltu kantoreppu, mikä helpompi tietysti kiinnittää. En nyt muista merkkiä mutta ajattelin että sitä pitää katsoa tarkemmin vielä. Lisäksi suositeltiin pehmeitä kärryn kantokoppia, jotka sitten voi vaan asettaa kärryihin/vaunuihin, ovat kevyemmät kantaa (2 samalla kertaa) kuin kovat kopat. Ja myöhemmin kuulemma myös ikean kassit sopivat hyvin kestonsa vuoksi väliaikaiseen kuljetukseen :joyful:
Mua vähän arveluttaa kahden autokaukalon kantelu, mutta ne kannattaa ottaa sillä lailla sisäkautta kropan myönteisesti vrt hartiat levällään.. no ainakin käsivoimat tulee kasvamaan.
 
Joo mä oon kans miettiny tandem kantamista, ihan jo iholla pitämisen mahdollistamiseksi. Mut toi onkin hyvä pointti et pehmeät kantokopat liikkuu kätevämmin yhtä aikaa kannettuna. Kaukaloiden kantaminen on kyl varmaan aika moista. Ootteko te jo miettinyt minkälaiset vaunut hankitte?
 
Ootteko te jo miettinyt minkälaiset vaunut hankitte?

Meille tosiaan Emmaljungan double vikingit ostan sit syksymmällä, sen takia että kapeat mutta tosi monipuoliset tuplat, saa taaperon kasvot työntäjään, mikä on mulle ihan ehdotonta, koska taapero vasta 1v 10kk lokakuussa ja sit kun tämä kolmonen kasvaa kopasta pois, niin en halua puolivuotiasta laittaa kasvot menosuuntaan. Haluan myös ehdottomasti että istuimet on vierekkäin. Ja onhan Emmaljunga laadukas. Toinen vaihtoehto minkä löysin jossa saa menosuunnan käännettyä on bugigset, mut en oikeen lämpeä niihin. Ja muutenkin haluan vaunuilta vähän maasto-ominaisuuksiakin.

Nykyiset solo-rattaat on Britax go big -yhdistelmät ja meillä oli niihin pehmeä kantokoppa koppa-ajan. Tykkään niistäkin, ainut miinus on täyskumirenkaat, mitkä tekee epätasaisella alustalla kärryttelystä töyssyistä, etenkin kun oli pienvauva-aika eikä kyytiläinen painanut mitään.
 
Me ollaan ihastuttu Britax smile 2 mutta työkaverilla ois jotkut yhdellä lapsella olleet Emmaljungat. En tiiä vielä mikä malli mutta yhdistelmät ilmakumirenkailla, pehmeällä kantokopalla, kääntyvät lukittuvat eturenkaat. Haluisin kyllä kovan kopan. Lupas ottaa kuvia. pitää kyl ihan tosissaan harkita noita kun kyllähän siinä säästäisi ja tiedän että ei polta jne ja varmaan pitänyt hyvää huolta. Toivottavasti vaan ei oo mikään isoin malli.
 
Me tilattiin eilen Britaxin b-motionit.
Oli setti (vaikkakin vanhaa mallia) hyvässä tarjouksessa niin päätin, että nyt tilataan vaikkei mitään pitänyt ostaa ennen rakenneultraa, hups :grin

Sisälti tosiaan vaunukopan, rattaat, turvakaukalon ja sille jalustan autoon :happy:

Siskolla käytössä nyt B-ready ja tykkäsin myös niistä ja niihin ilmeisesti saa niitä sisarusosia kiinni, mutta en tykännyt niiden taittomekanismista. Mielestäni motionissa oli parempi, mutta mielipide asioita :)
 
Ei ole toistaiseksi vielä tarvinnut ostaa mitään, koska toinen tulossa :p Keskenmennyttä varten ehdeimme ostaa aleista pinnikseen mobilen ja sit semmosen pehmopianon, minkä saa vaiks pinniksen laitaan kiinnitettyy. Toivottavasti tämä tulokas saa ne käyttöönsä. Heh, ovat jopa valmiina joulukääreissä eli ekat joululahjat jo ostettu :grin
 
Joo mä oon kans miettiny tandem kantamista, ihan jo iholla pitämisen mahdollistamiseksi. Mut toi onkin hyvä pointti et pehmeät kantokopat liikkuu kätevämmin yhtä aikaa kannettuna. Kaukaloiden kantaminen on kyl varmaan aika moista. Ootteko te jo miettinyt minkälaiset vaunut hankitte?

Luulen että ne tulevat olemaan Bugaboon Donkeyt. Täytyy vielä käydä katsomassa livenä myös Mountain Buggy Duet ja päättää sitten. Olen jo vähän kallellaan Bugaboon suuntaan sillä jo olemassa Maxi Cosin kaukalo+autotelakka yhdelle. Mietin, että vaunut varmaan täytyy ostaa uusina sillä niiden pitäisi kestää se ~3,5-4v.
 
Mä ostan varmaankin emmaljungan viking doublet. Meillä nyt nuorimmalla emmaljungan viking rattaat. Sama istuin kävisi myös tupliin niin tartteis ostaa vaan yksi istuin lisää. Säästöä edes jossain..:) Muuten oleet hyvät rattaat, mutta tavarakori ei ole kovin kestävä. Turvavyöt ovat tosi ärsyttävät. Jatkuvasti solmussa yms. Muuta hankittavaa tulee olemaan turvakaukalot ja toiseen kaukaloon adabterit. Yksi sitteri lisää. Pinnasänkyjä meillä on jo kaksi, mutta eivät ole samanlaiset. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että ei edes koota kuin yksi pinnis. Ollaan perhepeti ihmisiä enemmän. Autoa ei tarvitse vaihtaa. Isompi hankittiin jo muutama vuosi sitten. Isompi asunto on etsinnässä.
 
Just tänään sanoin miehelle, että sitten kesän lähestyessä pitää tilata Jollyroomilta sitteri vauvalle, kun edellinen on melko kuollut useamman lapsen jälkeen (saatiin siis käytettynä ja ollut kavereillakin lainassa). Samalla sitten tilaan itselle raskausuimapuvun, että pääsee kesäkuumalla merelle uimaan. Ei oikeen viitsi alasti...
 
Mä ostan varmaankin emmaljungan viking doublet. Meillä nyt nuorimmalla emmaljungan viking rattaat. Sama istuin kävisi myös tupliin niin tartteis ostaa vaan yksi istuin lisää. Säästöä edes jossain..:) Muuten oleet hyvät rattaat, mutta tavarakori ei ole kovin kestävä. Turvavyöt ovat tosi ärsyttävät. Jatkuvasti solmussa yms. Muuta hankittavaa tulee olemaan turvakaukalot ja toiseen kaukaloon adabterit. Yksi sitteri lisää. Pinnasänkyjä meillä on jo kaksi, mutta eivät ole samanlaiset. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että ei edes koota kuin yksi pinnis. Ollaan perhepeti ihmisiä enemmän. Autoa ei tarvitse vaihtaa. Isompi hankittiin jo muutama vuosi sitten. Isompi asunto on etsinnässä.
Näin oon kans miettinyt et yks pinnasänky vois olla riittävä, ollaan nukuttu esikoisen kaa koko hänen elämänsä kohta 3v. perhepedissä, joka vähän kasvoi hänen sängyllään puoli vuotta sitten. Koko huone vaan yhtä sänkyä :Heartred :D
 
Mä alan kans vähän kallistumaan ej tupliin ns maastorenkailla.
 
Mä haluisin bugaboon donkeyt mut hirveen hintavia jopa käytettynä, enkä kuitenkaan niin paljoa ole valmis maksamaan, eri asia tosiaan jos ois kaksoset tulossa, mutta kun kaksi eriikäistä ja jos tän hetkinen 1v tulee yhtään isoveljeensä tarvitsee ainoastaan nukkumiseen rattaita... Meillä on nyt mutsy 4riderit ja niihin duo seat, mutta siinä kun ei mene etuistuin makuuasentoon, joten aika turhat, meillä on myös mm. liina ja kantoreppu valmiina tuosta 1vuotiaasta jäänyt joteb hankintoja ei paljoa ole lähinnä uudet tuplat ja kaukalo, aikoinaan mulla oli esikoiselle ja keskimmäiselle 2me tuplat ja niistä tykkäsin oli vierekköin istuttavat ei mitenkään jätti leveät mutta ei kyllä ihan kaåeimmatkaan, hyvin mahtu julkisilla liikkumaan ja uudempiin bussrihin mahtui mun lisäks yhdet emmaljungan yksös vaunut ja yhdet Emman yksös vaunut, mutta oli niissä miinuspuoliakin, ilmakumirenkaat, jotka puhkesi, kun kaveri siirsi ratttaita ilman että avas jarrua kokonaan...
 
Takaisin
Top