Viimeisin hankintasi vauvallesi?

Meillä taitaa olla lapsella nukkeleikeissä Brion samantyyliset vaunut kääntyvillä pyörillä, ja oon sata kertaa miettinyt, että miksi oi miksi me ei silloin hänelle vauvana ostettu kyseisiä vaunuja. Ne on niin näppärät pyörimään ja kääntyilemään. Jos oikeat vaunut on puoliksikaan noin hyvät, niin niiden on pakko olla superkivat käytössä. :grin
 
Näistä smile-rattaista oon kuullu paljon kyllä hyvää [emoji1] meillä britaxin double agile duot, kun lapset 3 ja 1. Eli tuplat odottaa valmiina seuraavaakin [emoji4] ja on olleet kyllä nämäkin hyvät.
 
Meillä ei ole esikoisen tavaroita laitettu eteenpäin, joten hirveästi ei tarvitsisi pikku kakkoselle tavaraa hankkia :)
 
Meilläkin on esikoisen vaatteita ja leluja ym. paljon tallessa :) Toki täytyy hankintoja tehdä mut ei niin paljoa.
 
Meillä on ollut brio smile vaunut käytössä ja ollaan tykätty, on siis edelleen käytössä esikoisella.
Täytyy vaan miettiä että tarvitaanko tuplat tulevaisuudessa vai pärjättäiskö näillä ja laudalla.
 
Meillä on kaikki isommat jutut kahen edellisen jäljiltä. Vaunuina Emmaljungan duo edget ja tuplina bumbleride indie twinit, molempiin ollaan oltu tyytyväisiä. Tärkeinpänä kulkevat ihan missä kelissä vaan suht sujuvasti [emoji4]
Vaatteita, sähkökäyttönen rintapumppu, turvakaukalon lämpöpussi pitää ainaki ostaa. Odotellaan ainakin np ultraa ennen hankintoja.
 
Mietin tarvitaanko tuplavaunut. Kaikkee on esikoisesta, ei kauheesti hankintoja tuu. Toinen tripp trapp, vaatteita jos tuleekin poika..
Minkä ikäinen esikoinen teillä on? Itse olen myös ajatellut hankkia tuplat, mietityttää vain tuleeko esikoinen viihtymään loppupeleissä niissä ollenkaan.
 
Mä oon noita tuplia jo miettiny kans. Poitsu täyttää kylläkin jo kolme pian tämän seuraavan syntymän jälkeen, mutta jos uhma ei tosta laannu niin tarvittais kyllä tuplat. Mun päässä koiran ulkoilutus kuulostaa vähän turhan vaikeelta uhmiksen, koiran ja vaunujen kanssa.. onneks kerkii onneks vielä miettiä.
 
Esikko 1,5v :cat: toisen syntyessä reilu 2v. Vähän veikkaan ettei Tula free to grow kantoreppu ja yhet vaunut riitä.
Aika samalla ikäerolla siis! Olisihan se helpompi yksiä rattaita työntää jos molemmat vaan sulassa sovussa niissä olisivat :)
 
Hirmusesti tekis mieli jo suunnitella hankintoja ja shoppailla kaikkea ihanaa. Nyt täytyy vaan istua vielä rahapussin päällä ja malttaa, onhan tässä aikaa. Varmistuisi nyt ensin että kaikki on hyvinkin.
 
Kaupungilla tänään käydessä oli pakko päässä hipistelemään niitä pieniä vaatteita. Mitään en vielä ostanut, jos sitten kun sukupuoli selviää.
 
Meilläkin esikoisen jäljiltä aika hyvin kaikkea, paitsi turvakaukalo. Mutta tuollaisia hankintoja vasta sitten lähempänä joulua, ei vielä uskalla. Paitsi ehkä jotain pientä vaatetta minimaalisesti, kun tietää puolen välin jälkeen kumpi tulossa. Esikoiselta löytyy paljon pinkkei mekkoi :p
 
Tämä ei nyt suoraan ole hankinta vauvalle, mutta tänään on tullu Lidliin näitä pötkylöitä. :) En muista onko täällä ollut niistä puhe, mutta monesti olen kuullut tätä kehuttavan. Itse aijon omani hakea tänään.

ImageUploadedByVau Foorumi1531381914.152236.jpg
 
Mulla ollut toi tyyny käytössä esikoisen raskauden ajalta, edelleenkin. Pitäskö käydä ostamassa uus..
 
Takaisin
Top