Viimeisen kolmanneksen olot

Ihan luonnollista että sua I-P pelottaa ja haluaisit perua koko homman. Mulla oli ihan samanlainen fiilis kun esikoinen oli syntymässä. Synnytys oli alkanut kun yhtäkkiä tajusin et mä en oo enää ikinä yksin ja kun seuraavan kerran tulen kotiin meitä on kolme! Ja kyllä muistan kui mua ahdisti mutta kuitenkin toivoin että kivut loppuisi ja että kaikki menisi hyvin! Ja kaikki menikin hyvin ja se synnytys kesti 6,5 tuntia :) ja jännä miten kaikkien noiden tunteiden jälkeen sitä vaan rakastui siihen omaan lapseen joka oli kaikista suloisin ja kaunein vauva :Heartbigred
 
Mullakin jotenkin tuntuu epätodelliselta se että tuolla mahassa on oikeasti jo yli 3kg painava oikea vauva. Jotenki vieläki ajatellu että "siellä se kasvaa ja kehittyy piiiiitkänpitkän aikaa". Laskettuun on enään viikko. Paniikkihan siinä tuli ku mä tämän oivalsin ja samalla semmonen pieni pelko ettei musta olekkaan äidiksi. Osa musta silti ymmärtää sen että on ihan tavallista että jännittää tälleen loppua kohden mutta ärsyttäväähän tämmönen olo on. En osaa edes miettiä koko synnytystä. Aina ku mietin näitä nii hyppään suoraan siihen ku oon vauvan kanssa kotona. :D Ehkä seuraava on sitte helpompi ku tietää mitä tulee tapahtuu. Edes osittain. :)
 
On se seuraava helpompi mutta kyllä muakin kovin jännittää vaikka on jo neljäs. Jotenkin tietää ja tiedostaa kaikki riskit ja vaarat paremmin ku ekalla kerralla, niin moni asia voi mennä pieleen:confused: ja se kun on ollut jo kolme kertaa onnekas ja kaikki mennyt hyvin ja terveet lapset niin voiko näin hyvin käydä vielä neljännen kerran?
 
Mä niin eevis4 tiedän tuon tunteen.
Voiko tosiaan neljännen kerran mennä kaikki hyvin..
 
NinjaKirppu: Mulla on ihan samanlaisia ajatuksia. Mä mietin kanssa, että tää vauva on vielä kasvamassa/kehittymässä, vaikka laskettuaika on jo huomenna! :grin Ja synnytyksestä lähinnä synnytyksen jälkeistä elämää koko ajan, en itse synnytystä :) Ehkä johtuen siitä kun ei sitä tiedä mitä siellä tapahtuu, niin turha sitä miettiä, mä odotan vaan, että saan vauvan syliin :Heartred

En muuten muista milloin oisin nukkunut yön hyvin, viime yönä nukuin! Meillä oli tosi vauhdikas päivä eilen, oli joulukadun avajaisia, pipareiden leipomista, joulun laittamista kotiin yms. Näitä edelsi monta ei nukuttua yötä ja olin valmis nukkumaan jo ysiltä. Tosin oikeasti menin nukkumaan vasta kymmenen jälkeen, mutta heräsin yöllä kahdesti vessaan ja nukuin taas, siitä huolimatta että supisteli. Ajattelin vaan, että kyllä se sitten kroppa ilmoittaa, jos nyt yhtäkkiä rupeiskin synnytys käynnistymään :) Ja vieläkin ollaan yhdessä koossa, huomennahan se laskettuaika jo on!
 
Muokattu viimeksi:
Täällä on nyt viikkoja 37+1 ja jo parin päivän ajan on tullut kirkasta, juoksevaakin vuotoa. Eilen ekan kerran haistoin että se haisee tunkkaiselle ja jotenkin "imelälle." Omaan nenään koko alapää haiskahtaa kummalle, vaikka kuinka käy pesulla... Onko kellään muulla tämmöstä? Pikkuhousunsuojalla pärjää, mutta sen tuntee kun sitä housuun lorahtaa. Luulen että on valkovuotoa, muta tuo haju mietityttää... Haiseekos limatulppa? Ehkä pitää kuitenkin käyä tarkastuttamassa ettei vain ole lapsivettä tai tulehdusta. Vajaa 2vkoa sitten neuvolalääkäri teki sisätutkimuksen, mutta sillon ei tätä vaivaa vielä ollut. Alavatsalla on myös menkkamaisia kipuja aika ajoin.
 
En tiedä onko samanlaista, mutta minun alapääni haisee ihan pallihielle, vaikka kuinka huuhtoisi ja huolehtisi. Ja valkovuotoa on ihan hirveästi, välillä tosi juoksevaa ja vesimäistä, toisinaan sellaista koostumukseltaan lähinnä räkää muistuttavaa venyvää ällöttävää... Viikko takaperin oli neuvolalääkäri eikä mitään tulehdukseen viittaavaa ollut.
 
Mullakin on valkovuotoa aika runsaasti ja kyllä ollut aika erikoisen hajuista, ei siten mielellään haistele. En kuitenkaan ole käynyt mitenkään testaamassa että oisko tulehdusta kun kuitenkin on normaalin väristä ja ei sillain "pahan" hajusta. Hormoneistahan tuo haju on, ja runsaus normaalia koska sen tehtävä on pitää se vauvan tulo väylä kunnossa ja liukkaana.
 
Puapru, kuulostaa kyllä ihan samanlaiselta ja tuo pallihiki kuvaa just hyvin tuota lemua!
Sulla siis oli jo tätä sillon kun lääkäri tsekkas eikä sanonu että ois normaalista poikkeavaa?
 
Mun kaveri synnytti kuun alussa esikoisensa kolme viikkoa etuajassa ja hällä synnytys käynnisty tolleen, että lorahteli "valkovuotoa" aamusta asti enemmän ja enemmän. Hänen piti puolen tunnin välein vaihtaa side ja neuvolalääkäriki oli sanonu sisätutkimusta tehessä että "onpas juoksevaa valkovuotoa" ja siitä parin tunnin päästä oli holahtanu kaikki lapsiveet sitte :D

edit: ja kaveri sano että siinä vaiheessa ku ne veet meni, nii ei tarvinu enää tosiaan miettiä että mitähän se on :)
 
Joo kyllä mä kans luulen että jos vettä tiputtelee, sen jotenkin tunnistais. Kättärillä tosin sanovat sillon kun siellä käytiin tutustumassa, että vaikkapa vauvan varpaankynsi voi tehdä pienen reiän kalvoon jolloin vettä voi tihkua vähän ja pitkäänkin. En silti jaksa uskoa että mulla olis nyt siitä kyse...

Edit. Seurailen nyt kuitenkin skarppina tilannetta. Ensikertalaisena kun ei yhtään tiedä mitä tuleman pitää!
 
Mullakin runsas valkovuoto joka ei mielestäni haise millekkään, mut mun nivuset hikoo ja siitä nousee outo haju, et saa kyl olla pesemässä värkkiä usein :oops:
Mulla kun meni viimeksi vedet niin oli just niin kuin citrus kuvaili, ensin vuoti vähän ja se oli vähän sellaista verensekaista ja laitoin siteen,kun päästiin sairaalan parkkiin ja nousin autosta niin lorahti ja kunnolla, onneksi ei tullut autonpenkille,ei ois mies tykänny :grin
 
Joo, mulla on siis ollut tämä valkovuoto tällaista ainakin raskauden puolivälistä saakka. Kahdesti on tehty sisätutkimus tällaisen vuodon aikaan ja normaaliksi todettu, jos nyt näin voi sanoa.
Kyllähän lapsivettä voi tihkuakin, jos kalvoihin tulee vain pieni reikä tai se on sijainniltaan niin ylhäällä, eli ei ne vedet välttämättä mene holahtamalla.
 
Th suositteli tohon vuotoon mulle sellasta maitohappobakteeria kun Femiflor, on eri bakteerit kun suolistolle tarkotetut maitohapot. Autto jo parissa päivässä.
 
Kiitos vinkistä! Täytyy kyllä jätä hakeen! Ton ku ois tienny 8kk sitte... Ei koko aikana oo pärjänny ilman suojaa. Muuten ollu päällyhousutki märkänä. Lääkäri määräs hiivalääkkeenki.. Mut turhaan sen käytin.
Nenä tosi tukkonen aina välillä... Ankee olo ku tuntuu ettei saa happea! Jonku verran autto nenähuuhtelu, mut raskasta on hengittäminen edelleen ja tähtiä näkyy aika usein:wink vielä jaksaa jaksaa jaksaa.....
 
Kyl on kaikenlaista tuntemusta ollut nyt viikonloppuna. Pistelee, vihloo, menkkamaista kipua, kait ihan aitoja supistuksiakin ollut? Kaikki ohimeneviä, mutta eilen varsinkin oli pitkin iltaa näitä tuntoja, kun olin taas päivän harrastuksissa menossa. Vauva liikkuu paljon mutta kenties vähemmän kun alkuviikolla. Hikka ollut molempina päivinä ja kirjakin ihan "pomppi" mahan päällä kun maha heilu hikan voimasta. Välillä kun vauva liikkuu kun tuntuu että maha repeää :laughing002 Jännää... "enää" 28 päivää laskettuun aikaan, tuntuu että " just" tuossa alakuvassa luki reilu sata päivää, nopeasti tämä aika menee :p
 
Meillä on vissiin aika lähekkäin la sun kans Iituliina! Samoja tuntoja täälläkin ja supistuksia alkanu tulla enemmän, mut ei ne vielä mitään paikkoja avaa,mulla kun se lähtee sitten tosi rajuna kun on tosi kyseessä!
Mun iho on mennyt todella ohueksi navan kohdalta ja se tuntuu ihan pelottavalle :eek:
Ja tosiaan, taaksepäin kun ajattelee niin onhan se aika mennyt nopeasti, mut kuitenkin tuntuu et aika matelee,vielä 4 viikkoa!
Ekat joulukuiset ovat jo yli kuukauden vanhoja kun me vielä kärvistellään mahojen kanssa! :grin
 
Mulla on eevis4 ja Iituliina myös samoihin aikoihin laskettuaika, ja viikonloppuna ollut jos jonkinlaista tuntemusta. Mutta ei yhden yhtä supistusta. Äitini eilen kysyikin, että joko tuntuu, johon totesin että katsotaan sitten 6 viikon päästä! Esikoisesta tuli ensimmäiset supistukset vasta 40+4 kun alettiin ballongin kanssa käynnistämään, en siis osaa odottaa mitään ennakoivia supistuksia tälläkään kertaa...
 
Takaisin
Top