Viimeisen kolmanneksen oireet

Justiina89, minä käsitin kätilön puheesta niin että nestehukka kun on muutenkin elimistöä rankasti koetteleva tila niin se rasittaa tietysti myös kohtua enemmän mikä saa supistelemaan. Näin mä sen käsitin ja ihan järkeenkäypä minun mielestä.
 
Muakin janottaa jatkuvasti, vettä menee päivän aikana monta lasillista. En tiiä tosta supistelun ja juomisen yhteydestä, miten sen pitäisi auttaa, mutta ei toi veden juominen ainakaan niitä kokonaan estä eikä lopeta. Tietty toi nestehukka voi aiheuttaa niitä.

Ylihuomenna neuvolaan. Toivottavasti kaikki arvot on edelleen kohdallaan, eikä mentäis käyrien yli.

Hieman tää sään vaihtuminen kylmempään ottaa aivoon, kun ei oo enää mitään takkia tähän säähän, joka mahtuis kiinni. Totesin että miehen untuvatakki mahtuu jopa kiinni jos ihan älyttömät pakkaset iskee (tosin näytän ihan Michelin äijältä se päällä, mut onpahan lämmin ja kiinni), mutta tällaiseen +4-0 keliin ei löydy mitään päälle pantavaa. Onneksi täällä Etelä-Suomessa ei vielä ole satanut lunta.
 
Tuntuuko muista että raskaana kylmä ottais jotenki herkemmin? Itestä tuntunu ainaki ulkona ollessa että tulee kylmä herkästi enkä normaalisti oo kyllä kauheen villunen.
 
Siili, mulla on käynyt juuri päin vastoin. Yleensä tähän aikaan mä oon vetänyt jo villasukat jalkaan ja hytisen kotonakin viltin alla jos lämpötila laskee asteellakin, mutta nyt pärjään hyvin ilman sukkia ja ulkonakin olen kulkenut t-paidassa jos on ollut +15-+10 astetta. Ehkä meidän vauvalla on isänsä geenit siinä suhteessa, että on kovin kuumaverinen ja lämmittää nyt äitiäänkin. Kai tohon lämmönsäätelyyn vaikuttaa hormoonitkin.
 
Täällä alkanut tosi epämielyttävä oikenpuolen kyljen tai oikeastaan kylkiluun alla oleva jomotus ja välillä ihan vihlovaa kipua melko hellänäki tämä kyseinen kohta on. Todella inhottava kun pitäs kokoajan tikkusuorana istua ettei käy kipeetä ollenkaan, kellään muulla samankaltaista?:eek:
 
Piitu90, sama homma täällä, tosin vasemmalla puolella. On jo jatkunu vaihtelevalla voimakkuudella jonkin aikaa, vaihtelee pienestä ärsytyksestä lähes sietämättömään kipuiluun. Tänään varmaan pitää lääkärille vihdoin raahautua vaikka yleensä en mene ellei ole ihan pakko pakko mutta kun ei melkein saa kivulta nukuttua niin ehkä pitää myöntyä.
 
Mulla ollut nyt kahden viikon ajan korkeat verenpaineet, 140-150/100. Niiden takia jäinkin saikulle. Nyt on alkanut olemaan myös päänsärkyä ja yhdellä plussalla on proteiinit. Ei kovin hyvältä näytä.. Vauva kasvaa myös alakäyrällä, painoarvio oli nyt rv 33 1,5kg. Uusi ultra missä tehdään painoarvio on viikon päästä. Toivottavasti pieni pysyisi nyt kuitenkin vielä kyydissä!
 
Piitu, mulla tulee koko mahan vasen puoli kyljestä alkaen kipeäksi rasituksessa, mutta mulla se menee kyllä levolla ohi. Kipu on pistävä ja ikäänkuin vatsanpeitteissä, en aivan varma ole siitä, onko kyseessä jotenkin toispuoleinen supistus vai mikä.

Mä en malttais oottaa seuraavaa neuvolaa, jolloin ollaankin jo viikoilla 34 +, että sais vihdoinkin jonkinlaisen kokoarvion! Musta tuntuu, että vauva on pieni, kun painokaan ei ole juuri noussut vaikka syön PALJON...
 
Täällä myös useammin kuuuuuma kuin kylmä, vaikka ennen oli ihan päin vastoin. Vaikka tänään kyllä tuntui ilma aika raikkaalta, mutta enhän kahteen päivään ollut juuri ulkona käynytkään.

Ja mulla löytyy kipukohta oikean rinnan alta, välillä häiritsee nukkumistakin. Tänään siitä fyssarille mainitsin niin eiköhän löytynyt virheasentoa selän puolelta kylkiluusta. Sain venytysohjeen jos vaan mies suostuu jelppimään. Toivottavasti tuosta olis apua. Vielä ainakin ensi viikolle varattiin aika, tänään kyllä meinasi käsittelyssä tulla kovin huono olo... Saa nähdä jääkö ensi viikko siis viimeiseksi ennen synnytystä.

Toivottavasti pikkutiuku:lla menisi kaikki hyvin loppuun asti!

Mulla heitti nyt yhtäkkiä eilen sokerit ihan pyllylleen... Täytyy vissiin tiukentaa ruokavaliota. Tosin hyvin löysästi oon tähän asti saanutkin ottaa.
 
Siili, minä olen melkoinen vilukissa aina ja varsinkin nyt sään kylmetessä nännit on tosi arat kylmälle! :D


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Liljankukka joo, tuntuu että sais olla jokku turkis rintsikat kun ulos lähtee :D
 
Mulla sanoi lääkäri tuohon oik. kylkikaaren kipuun syyksi että kohtu painaa kyljen hermoa josta itsellä johtuu puutumisen tunne sekä välillä kovakin kipu.
 
Voi hemmetti...tää uusin "vaiva" ei ole kiva. Kerronko mikä mulla on niin kipeänä, että käveleminenkin sattuu.:grin
No just se, tynnyrityypin tuleva "ulospääsytie"...siellä taidetaan alkaa valmistautumaan "oven" suurentamiseen:grin
 
:oops::grin Mulla on lilliellu ihan samoja tuntemuksia. Ihan kuin koko värkki ois jotenkin kasvanu tai kummallisesti pois paikaltaan. Tuntuu etenkin sohvalla/sängyssä kääntyillessä... Kummallinen tunne...
 
Yhdyn edelliseen... tai ei se "oviaukko" vielä mutta tuolta jalkovälistä :grin:eek: Todellakin aletaan löysentää paikkoja ja lihakset reagoi selvästi löysennykseen. Mutta nyt täytyy aukaista ihana keskustelu... seksi... oooh, se on hyvää ja huhhu!!! En tiedä olisiko se ennen raskautta tuntunut näin HYVÄLTÄ :oops::p
 
^Kelle on, kelle ei.. Täällä paremminkin "ei se saunakaan hetkessä lämpiä" -meininki, ollut jostain reilusta puolivälistä lähtien. Raivostuttavaa, kun ensin muka haluttaa, mutta sitten ei kiihotukaan millään. Viimeisen naulan nautinnollisuuden arkkuun lyö liukuvoide: siinä keksintö, joka on tehty tasan tarkkaan miehiä varten - pääasiahan se on, että luistaa :rolleyes:.
 
Mulla on ollu nyt ehkä pari viikkoa sellainen kummallinen vaiva, että herään siihen, kun yhtäkkiä kuorsata korautan oikein kunnolla. Joskus tuntuu, etten oikein saa henkeäkään kunnolla. Myös hereillä tuntuu, että henkitorvea (?) painaa jokin ja välillä se ikäänkuin "napsahtaa", niin kuin siinä olisi jokin tukos tms... Kuulostaa kenties oudolta ja siltä se tuntuukin, sitä on vaikea selittää. Näitä kurkun tai henkitorven napsumisia ja ahtautta tulee erityisesti silloin, kun istun hieman takakenossa tai silloin kun makaan.

Kuulostaako kenestäkään tutulta? Johtuukohan siitä, että maha painaa sisuskaluja ylöspäin?
 
Muokattu viimeksi:
Täällä kans jalkoväli hellänä ja välillä ihan hirvittävä paineen tunne. Samalla iskee yleensä kaamee pissahätä vaikka ois just noussu pöntöltä. Myös (sorry seuraavasta) haju muuttunut.. tai siis ei se ole ennen haissut tahi tuoksunut millekään mutta nyt on valkovuoto "hajustettua" (Hyi fan yök!) Seksistä ollaan miehen kaa jo naurettukki ku ei siitä mitään tule :D onneks huumorilla ja todettii, että kyllä tässä voi taukoa pitää kun ollaan kuitenkin melkeen 12v harjotelti ahkerasti ;) On ne vehkeet toimintakunnossa vauvan saanninkin jälkeen (toivottavasti :o )
 
Lääkärissä käyty kylkikivun takia ja kävi ihan niinkuin aavistelinkin eli ei se oikein mitään osannut sanoa. Lääkäri vaan mietti että luultavasti tuo maha vaan painaa sen verran että venyttää ilkeästi jotain tuolla kyljessä. Kehotti vaihtamaan liivit kaarituettomiin ettei enempää paina ihoa tuossa ja siinäpä se. :confused:
Ja koska kylkikipu ei ollut vielä tarpeeksi ihana ja rajoittava vaiva, viimeisin pitkä työpäivä taisi vaatia veronsa ja päivän mittaan alkoi supistella hyvin usein ja loppupäivästä tuli jopa muutama kivuliaskin suppari ensimmäistä kertaa. Muutaman puhelun jälkeen sain käskyn ottaa nyt rauhallisesti ensi tiistaihin asti ja sitten tuolloin mennä neuvolalääkärille jossa katotaan onko kaikki niinkuin pitääkin tuolla alakerrassa.

Jottei nyt ihan valittamiseksi menisi niin jotain hyvääkin: pomo laittoi viestiä että huomenna onkin vapaapäivä (olisi ollut taas vähän rankempi päivä töissä) mikä tuli kyllä tosi hyvään saumaan,:p tänään käytiin hakemassa iso lipasto johon saan vihdoinkin vauvan vaatteet laitettua, vietettiin rentoa kirppis-shoppailupäivää äitin ja miehen kanssa ja huomenna näen kaveria pitkästä aikaa.
 
Nyt sen koin. Ekat menkkamaiset tuntemukset alavatsassa, keskellä aamuntyövuoroa. En asialle mitään tehnyt koska seisoin vain kassalla ja "fiilistelin" tunnetta o_O:) Ei mitkää kovimmat kivut olleet, aika "hentonen" tunne mutta sitä samaa kun menkat alkaa... ja juostava vessaa tai kohta tuntuu housussa :grin

Möykky ollu touhuissaa rauhallinen nyt muutaman päivää, kun alkuviikosta olikin touhua ja reippaasti. Vissii protestoi ahtauttaan :wink Ja heti tän kirjoitettua alko monotus oikealle ylös, kylkiluiden alapuolelle :confused::grin ha!
 
Takaisin
Top