Viimeisen kolmanneksen oireet

Mulla on kans välillä tullut todella outoja kipu kohtauksia. Luulen että selkä joutuu sellaiselle rasitukselle että nopeat vatsan kasvu pyrähdykset tuntuvat myös selkäpuolella. Pari kertaa on melkein polvilleen pudottanut esim sohvalta nousiessa tai yöllä kun on pitänyt vessaan hiipiä melkein kontallaan.. Käskekää miestä hieromaan, se on itsellä ainakin auttanut ja ryhdin huomioiminen ettei istu esim pitkään selkä mutkalla..
 
Täällä on kans selkäkipua esiintynyt, tosin pahimmillaan se oli parin muuttopäivän iltoina, kun päivän oli kantanut laatikoita ylös alas rappuja. Mutta muutamina iltoina/öinä muutenkin on selkä kipuillut ja se kipu on sellaista että seisomaan noustessa säteilee jompaan kumpaan pakaraan siten että meinaa kans jalat lähteä alta. Mutta enää 6-8 vkoa jäljellä, eiköhän tästä selvitä! :D
 
Argh ! Alkaa jo kyllästyttämään nää jatkuvat kivut ! :( alaselkä täälläkin kipeänä ja säteilee oikeaan jalkaan kävellessä... Toissapäivänä imuroin ja pesin lattiat. Illalla en meinannut kirjaimellisesti päästä ylös sohvalta kun sattu niin paljon selkään ja alapäähän. Siinä sitten yritin itku silmässä vaappua sänkyyn seinistä tukea pitäen. Eilen onneksi oli jo kivuttomampi päivä ! Illalla tosin vessareissun jälkeen tuli aivan jäätävää vihlontaa ja tuikkasuja alapäähän, kai niitä "sukkapuikko" tuntemuksia. Meinas ihan jalat alta mennä. Illalla vaikea saada unta kun mikään asento ei ole hyvä ja yöllä herättävä aina kun kylkeä kääntää !! :o asennon vaihdoissa myös jäsenet paukkuu.. Varsinkin lonkat ! Onko muilla tota paukkumista ja napsumista ? :D no ettei ihan valittamiseksi mene niin täälläkin kynnet hyvässä kunnossa sekä HIUKSET ! Uskomatonta kuinka noita hiuksia ei tosiaan yhtään irtoa! :)
 
Niin ja yksi jokapäiväinen melko uusi oire on jalkojen särky. Samanlaista kun pienenä jalkojen kasvukivut ! Varsinkin iltasella tuntuu, mutta onneks villasukat jalassa helpottaa ja lämmittää että saa sen puolesta nukuttua :)
 
Mulla ei vielä oikein mitään tuntemuksia selässä/alapäässä ja viikot jo 36+5. Mutta kädet kyllä puutuu ja muuttuu melkein tunnottomaks useemman kerran päivässä. Ja hillitön väsymys on palannj. Eilen illallakin kävin kasin aikoihin jo nukkumaan ja porskuttelin yli 12h. Yöllä heräain muutaman kerran vessaan, nälän tunteeseen ja puutuneita käsiä venyttelemään.
 
Juu, selkäkipujen ja supistelujen takia sairaslomalla 1.5kk enne äloman alkua. Selkäkipuja lisäsi omalta osalta välilevynpullistuma.

Nää häpyluunkivut vaa pahenee entisestään. Päätä jomottaa viidettä päivää, mutta verenpaine ei oo ku hitusen koholla ajoittain, eikä proteiiniakaa näy virtsassa. Noh huomenna uudet toksemia kokeet.
 
Mulla paukahtelee tuo häpyluun liitos aina kun käännän kylkeä sängyssä tai yritän kammeta itseäni ylös makuuasennosta. Selässä tuntuu ajoittain menkkajomotusta mutta menee yleensä nopeasti ohi. Samoin jos kävelee pidemmän matkan niin sitten alkas tuntua selässä vaikka käytänkin tukivyötä ahkerasti.

Kynnet on mullakin kasvaneet hurjaa vauhtia, mutta hiuksissa en oo nythuomannut juuri eroa. Alussa niitä lähti ehkä vähemmän mutta nyt ihan normaalisti. Ainoa että ne eivät rasvoitu kovin nopsaan, eli pesu kerran viikossa riittää kun en käytä juuri muotoilutuotteita.
 
Niin ja oon ollut ihan superunelias nyt pari päivää, vaikka en ole juuri valvonut öisin. Nenäkin tuntuu vähän normaalia tukkoisemmalta, toivottavasti ei olis mitään lenssua tulossa vielä päälle...:confused: Lämpöä tai kuumetta ei onneksi ole.
 
Mä oon nukkunut melkein kaks päivää putkeen. Yöllä valvoin neljä tuntia, mutta sitten taas oli mentävä nukkumaan ja nukuin kepeesti sellaset 12 tuntia. Jotenkin voimat ihan lopussa ja huimas yöllä ihan älyttömästi. Ei siinä muu auttanut kuin lisärautaa naamariin ja takas sänkyyn.
Ei oo mitenkään kipeä olo kuitenkaan, voihan vaan olla että kroppa kaipaa enemmän unta tässä loppuvaiheessa. Vaikka sitä haluis tehdä vaikka mitä ennen vauvan syntymää, en aio taistella pysyäkseni hereillä. Jos nukuttaa niin että nukun 12 h putkeen ja valvon välissä vain 4 h, niin olkoon niin. Eipä tässä meikäläisellä ole mitään pakollisia velvollisuuksia ennen keskiviikon verikoetta.

Autumn, tukkoisuus voi johtua myös hormooneista. Mulla oli alkuraskaudesta jatkuvasti nenä täynnä sitkeää räkää ja nyt loppuvaiheessa sama niiskutus palasi. Eniten saa niistää syömisen ja nukkumisen jälkeen. Ei kuitenkaan mitään kuumetta tai muita perusflunssan oireita oo, ja niiskutus jatkuu vaan viikosta toiseen samanlaisena.
 
Tännekin löysi tuo alaselkäkipu. Äitini meinasi, että hengityskin kuulostaa tuskaiselta. Sanoi hänellä ekan synnytyksen alkaneen selläkivuilla. No, voihan tämä sitäkin enteillä, ainakin seuraavan neljän viikon sisällä pitäisi alkaa tapahtua :D
Henki kyllä meinaa olla ahtaalla ja aamulla herätessä oli toinen puoli kropasta tosi kipeä, jalka, lantio, olkapää, niska. Olin vissiin nukkunut sillä kyljellä lähes koko yön..
 
Autumn mulla myös tuo väsymyt tullut nyt ihan tajuttomaksi! Alkuraskaudessa muistan miten sain tsempata, etten töissä nukahtaisi työpöydän ja koneen ääreen ja nyt on välillä hetkiä kun tekisi mieli vain nukkua ja levätä tässä loppuvaiheessa pitääkin! Lämpöä on myös mulla ja th sanoi sen olevan normaalia. Alkuraskaudessa mulla oli lämpöä usein 36,7 kun normilämpö mulla on 36,4. Nyt kun olen mitannut, on taas tuo 36,7 eli hieman korkeampi kuin normaalisti. Huomenna menen äitiyspolille kontrollikäyntiin ja saa nähdä käynnistävätkö synnytyksen vai laittavatko vielä kotiin kun tosiaan nuo mun arvot on heitellyt.... Nää vikat viikot on kyllä sellaista jännitysnäytelmää että huh huh :D
 
Heh, mun normilämpö on about 35,6 ja nyt raskauden ajan ollu 36,6 tai enemmän, eli tuntuu mun maailmassani ihan kuumeiselta jatkuvasti. Ei puhuta yhtään mistään käynnistyksistä meikäläiselle vaikka kyllä kelpais. :P
 
Miulla oli aiemmin sitä iskiaskipua selässä, jollon säteili toiseen jalkaan. Nytkun vauva on laskeutunu, alaselkä on koko ajan kippeen olonen, muttei samallalailla sätteile.
 
Mulla ei oo vielä limatulppaa irronnut, vaikka kohdunkaulaa ei varmaan jäjellä enää kohta ollenkaan. Onkohan mulla ollut lainkaan sellaista tulppaa? :grin Tänään ollut ihan järkyttävä turvotus sormissa, siis pahin tähän mennessä! Jäykät ja kipeet on.
 
Mä ehkä kuolen kohta tähän närästykseen... Juoksen aamulla hakee renniee, luojan kiitos se auttaa!! Tätä menoa tästä tule piiiitkä yö..
 
Autumn, mulla oli esikoisesta yliaikaiskontrolli viikolla 41+5, siellä ne teki suht rajun sisätutkimuksen ja sitä seuraavana yönä mulla oli vähän "limaista" vuotoa. Oliko se tulppaa, sitä en tiedä... Mut kaksi päivää myöhemmin syntyi poika :) Itse en siis huomannut selkeää tulpan menemistä.
 
Marieli, jännät paikat siellä! :) millä viikoilla oot?

Sitä limatulpan menemistä ei kai tosiaan aina edes huomaa, se kun voi tulla käsittääkseni "osissa" ja se voi olla aika löysääkin, valkovuotoa muistuttavaa... Mutta joo, jos se on kananmunan kokoinen, niin voi olla vaikea olla huomaamatta. :D ite aina vessareissulla tutkin paperin, että näyttääkö siinä olevan jotain erilaista. :D

Mulla on nyt viimeaikoina supistukset loppunut melkein kokonaan, niitä tulee harvoin, mutta sitten kun tulee, niin oon kipeä. Enemmän vaivaa nuo pirulliset liitoskivut, erityisesti öisin. Kyljen kääntäminen on yhtä tuskaa ja kyllästyttää jo koko kyljellään makoilu, tosi epäluonnollinen asento mulle ja hartiat on ihan jumissa! Alapäätä myös pistelee kummasti, kai se meinaa, että kohdunsuulla tapahtuu jotain... Erityisesti kyykistymisen, vessassa käynnin ja ylösnousemuksen aikaan pistää.

Muutenpa ei oo varsinaisesti mitään merkkejä lähestyvästä synnytyksestä, samoja oireita ku ollu jo viikkotolkulla. Nyt siis menossa 36+4.
 
Mulla on ollu valkovuotoa koko raskauden ajan, nyt viimeisen parin päivän aikana ollut sellaista limaista se vuoto. En tiedä onko tulppaa vai ei. Mutta, minkäänlaisia kipuja tai supistuksia ei sen kummemmin ole ollut muuten. Turhautuminen senkun jatkuu... :P
 
Nyt alkoi rv 38. Se oli kyllä sellanen törkeen iso verinen ja vaikka minkä värinen klöntti joka veny ja vanu joka suuntaan. Oikein lumpsahti pönttöön, aattelin että onko tämä jonkun alienin esisynnytys ;)

Ihanan kuulosia limajuttuja. Mutta tosiaan ei mitään säännöllisiä supistuksia ole, muutamia satunnaisia. Paineentunne alapäässä on lisääntyny.

Mulla on se käynnistys viikon päästä niin oispa ihanaa että käynnistyis ennen sitä itsestään.
 
Takaisin
Top