Nyt on sitten aika hyvä yö takana. Nukahdin jo ennen kymmentä, kyllä se väsymys oli vain niin pirun kova, kun ei ole aikoihin tullut nukuttua kunnolla. Muutaman kerran heräsin pakollisille vessakäynneille.
Päivällä sitten kohti viimeistä neuvolalääkäriä. Ärsyttää etten päässyt omalleni ja nyt taas joku uusi tuntematon ihminen sörkkii mun paikkoja

Välillä mietin, että tämä raskausaika on aika hassua aikaa, kun tuntuu että oma kroppa on melkein kaikkien.
Ihmiset tuijottelee mahaa, koskee mahaa ja puhuu mun mahasta. Hassua on myös se, että mulle mun maha on ollut aina sellainen arka kohta etten ole edes tykännyt, että oma mies koskee siihen (siis ennen raskautta).
Mulla niitä tikkejä oli, mutta silti istuskelin ilman mitään pehmusteita, kun pääsin kotiin. Käveleminen tuntui aluksi hyvin epämukavalta, mutta sekin lähti pikkuhiljaa sujumaan sitten kotona.
Itse synnytys on kuitenkin se, mikä mietityttää jos vauva on isompi, koska esikoinen oli vaikea saada ulos.
Ja ehkä se kätilön reagointi synnytyksen aikana, että "Mikähän täältä oikein tulee" ja sen huudahdus "Eihän tämä mikään pieni ole!", on jäänyt tuonne alitajuntaa kummittelemaan. Muutenkin oli henkisesti raskas kokemus.