Yhdyn tohon epävarmuuteen.. samoin en pelännyt mitään ekassa raskaudessa, en jotenkin osannut. Toinen oli yhtä stressiä niin kauan kuin sitä kesti.. eli molemmat meni siis lopulta kesken. Tälläkin kertaa alku oli yhtä stressaamista milloin oireista, milloin niiden loppumisesta, tulevasta varhaisultrasta ja sen jälkeen tulevasta nt-ultrasta. Oon tää aikamoista tunteiden vuoristorataa ja ymmärrän tiedonhalun kaikesta mahdollisesta, vaikkei ne aina johtaisi mihinkään suuriin vastauksiin. Toki samoja fiiliksiä voi olla ilman keskenmenojakin. Nyt nt-ultran jälkeen olen viimein osannut rentoutua ja voi että, tuntuu hyvälle