Vauvan nauru on kyllä ihaninta maailmassa! Meillä on nyt muutaman viikon ajan hekoteltu hassuille jutuille. Esimerkiksi sille, kun nostetaan käsistä istuma-asentoon (se päänkannatteluharjoitus) tai pusutellaan käsiä. Kädet ovat muutenkin olleet paras lelu. Omien lisäksi tutkitaan tarkkaan äidin ja isin sormia. Poika jaksaa tosi hyvin olla mahallaan, mutta turhautuu usein, jos lelu ei ole tarpeeksi lähellä. Yrittää siis ryömiä ihan hirveällä vimmalla, muttei tietenkään raukka pääse eteenpäin. Eipä kyllä vielä tarvitsekaan! En mä vielä oo valmis luopumaan rauhallisista kahvihetkistä.