Vauvojen puuhat

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja ///e\\\
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Meillä alkoi olla myös tuota ongelmaa, että ensimmäisen yösyötön jälkeen ei maltettu jatkaa unia. Hyvin sai parikin tuntia valvoa ja yrittää turhaan nukuttaa uudelleen. Ei itkenyt kuitenkaan, mutta muuten vaan valvoskeli. Itse olisin ollut hyvin valmis jatkamaan nukkumista, mutta neiti kaipasi seuraa jos huomasi että hävisin laatikon reunalta. Nyt viime yöksi laitettiin neiti kapaloon ja voi autuus mikä ihana yö! Neiti söi tyytyväisenä hieman ennen puolta yhdeksää illalla ja seuraavan kerran halusi syödä vasta puoli kolmen aikaan. Syöttöjen välissä nukahtikin tyytyväisenä kapaloonsa. Luettiinkin sitten, että vauvat viihtyvät 3kk ikään saakka hyvin kapalossa (miten ei ollut tämäkään tieto aiemmin tullut vastaan), joten ajateltiin nyt kapaloida neiti aina öiksi, jos se rauhoittaisi yömeininkiä. Nyt on taas neiti kapalossa ja nukahti ihan itsenäisesti laatikkoonsa tyytyväisenä. Täytyy mennä itsekin nyt perässä.
 
Meillä tää aikainen nukutus on myös aikainen herätys eli 6.30. MUTTA ei sitä iltahuutoa enää, ni kaikki käy! :) Meidän vauva vihaa kapalointia, on monet kerrat koitettu. Ulkoilupuku rauhoittaa tämän tytön. Nyt istuu sylissä dataamassa :)
 
Minä luulen, että nämä hyvät ja pitkät unet on meillä vaan meinanneet sitä että neiti on tulossa kipeäksi. Nyt nimittäin on tukkoisen oloinen ja välillä hengitys rohisee, nukkuu paljon (jopa paikoillaan olevissa vaunuissa) mutta syö kuitenkin hyvin eikä lämpöä ole. Silmätkin on sellaiset vetistävän näköiset niin kuin kipeillä yleensä on. Mies ei tosin nähnyt kuulemma mitään eroa silmissä tavalliseen verrattuna, mutta itse olen tottunut töissä huomaamaan ensimmäisenä lasten silmistä että ovat kipeitä.
 
Apua :) Ite menin nukkumaan puolen yön jälkeen, mies jäi tyttöä lerkuttelemaan. Kolmelta yöllä oli lopulta kitinän ja huudon jälkeen vetäny desin korviketta huiviin ja sammunut kuin saunalyhty.

Puol neljältä mie oon noussu pumppaamaan maitoa talteen ja neljän jälkeen menny takas unille.

5.50 tyttö heränny eikä unesta merkkiäkään, ihan seurustelutuulella. Annoin yöllä pumpatun maidon ja korviketta päälle ja tyhjensi vielä tissinkin ihan kunnolla tyhjäksi eikä unesta merkkiäkään mut hiljalleen alkoi käydä levottomammaksi. Seitsemän maissa otin sen sitten sängystä pois ja siitähän huuto syntyi. Tarjosin korviketta vielä mut sitä meni vain 20ml, nälkä ei ollut. Röyhtäiltiin kyllä ja muuta mut muuten vaan oli nyt kaikki huonosti eikä tyttö asettunut millään. Pitkälti kahdeksan jälkeen on tyttö nukahtanut miun rinnan päälle enkä mie tietenkään herännyt yhdeksältä pumppaamaan. Mies on jossain välissä käynyt jotain sanovansa jonnekin lähtevänsä mut ei mitään muistikuvaa milloin ja minne.

11 pintaan heräsin sohvalta tyttö jo kevyessä unessa rinnan päällä. Laitan tytön sitteriin, kahvin keittimeen tippumaan ja pesen hampaat, sitpä tyttö onkin jo hereillä. Tiedän et pumppaamaan ei oo hetkeen asiaa ni imetän. Miehelle viestiä et missä olet ja on ollu ihan kauhea aamu.

11.30 tyttö on nukahtanut tissille, herännyt ja kitisee, annan korviketta pulloon. Keitetty vesi on lopussa, laitan pienen satsin siitä mitä on ja keitän lisää ja toinen erä korviketta kunhan vähän jäähtynyt. Tyttö nukahtaa mutta kevyeen uneen. Keinuttelen sitterissä, juoksen laittamassa valmiiksi siivutettua juustoa valmiiks viipaloidun leivän päälle, juustopaketti kourassa taas keinuttelemaan kun kitinää kuuluu, juustot jääkaappiin ja kahvi kuppiin ja taas keinuttelemaan kun itkettää, sit kahviin maito ja kahvi ja leivät sohvan viereen ja keinuttelua, sit rintapumpun osat jääkaapista.

Mies tulee kotiin ja tyttö on unessa sitterissä mitä jaloilla keinuttelen, kahvikuppi ja aamupala menossa ja tissit pumpussa kiinni. Aamulla ku o käyny meitä kattomassa molemmat levollisesti sylikkäin unessa sohvalla. Ihan kauhea aamu, just joo :P Just sopivaan kohtaan osunut kohdalle. No, sillä oli ollu ihan kauhea yö ja yhä väsyny että ymmärsi kyllä kun selitin miten oli aamu sujunu.

Ehtisköhän nyt vielä pumppaamaan just ennen kuin tyttö herää. Aiemmin tää on sentään nukkunut aina 4-5 tuntia ennen kuin herännyt ja yösyötön jälkeen nukahtanut heti uudestaan? Äh. Taidetaan kyllä ottaa rotarokote joskus myöhemmin jos tää tällaista on, vielä jos huonommaksi menee ni ei auta enää mikään...
 
Täälläki vähän raskas päivä ollut. Minä sain yöllä vain muutaman tunnin unta pätkissä. Poika heräsi ihan normisti kaks kertaa syömään, mut itse en vain saanut unta, kuin vasta miehen tultua töistä kotiin n. klo 4. Siinä vielä syötiin ja vaiheltiin kuulumisia.

Vauva ilmoitti klo 8.30, että ei enää nukuta ja siinä sitten seurusteltiin, juteltiin ja hymyiltiin hyvä tovi :) Sittepä alkoi taas nukuttaa ja tissin kautta unille. Tunteroisen verran sitä riitti, kunnes herättiin masuvaivoihin jotka hellittivät kunnolla vasta n. puolisen tuntia sitten. Nyt nukkuu sängyssä vihdoin pidempää pätkää tälle päivää. Reppana ihan poikki huutamisesta :sad001 No jos jotakin positiivista niin noi itkut ajoittuu päiväsaikaan ja yöt on menny ihan nukkuessa. Eikä nyt joka päivä ihan noin pahoja itkut ole.
 
Mulla ainakin itkut unohtuu, kun näkee tuon suloisen tytön nukkumassa. On niin ihanan näköinen nukkuessaan, niin "tosissaan". :) Tänään rytmit taas heittänyt ympäri, katotaan, mitä tästä illasta tulee...
 
Juu kyllä nuo itkut kestää hyvin varsinki nyt ku toinen alkanut niin sulosesti juttelee ja kiljahtelee mulle, niistä valloittavista hymyistä puhumattakaan :love7
 
Joo ei ollut unia klo 18-22 enää tänään. Sen sijaan tyttö nukkui aamu-unet (7.30-9.10), sitten torkahteli mummolassa 10-15 pätkiä, nukahti pitkille päiväunille klo 15-17.30 ja yöunille klo 20. (yritystä jo klo 19, mutta oli projekti: puklua sängyssä- isot puklut hoitopöydälle - kylpy - kitinä - OMAAN sänkyyn rauhoittuminen), herännee klo 23-00 välillä syömään. Ehkä vaihdan vaipankin siinä. Meillä tyttö vetelee välillä jopa 10 h (yöaikana) samalla vaipalla. Hyvin on kestänyt. Vaipanvaihto vaan herättäisi tyttöä.
 
Mulla tässä edelleen sylinukutus menossa... Tiukassa on unet ollu tänään, vissii vieläki vähän kipristelee..Noh jospa kohta itsekki pääsis sänkyyn. En minäkään vaihda yöllä vaippaa ellei sit isompi kakka tule.
 
Meillä nukahdetaan 4-5 h yöunille vasta klo 01-03 välillä ja se on kuluttavaa. Maha on vauvalla täysi, tuttia ei neiti huoli, maha ilmeisesti vaivaa. Devisolit vaihdettu Rela-D-tippoihin. Mikäs avuksi? Haluaisin vauvan aikaisemmin yöunille kun en vaan jaksa valvoa kolmeen, pinnaa kiristää siihen aikaan. Päivät sujuu edelleen hyvin ja vaunut ja auto on pop.
 
Meillä tyttö vähän kitisi masuvaivoja illalla puoli kymmenen aikaan niin kävin kävelemässä 10 minuuttia ulkona vaunujen kanssa ja siinä ne ilmat pääs mahasta liikkeelle ja tyttökin rauhottu unille kun viihtyy niin hyvin vaunuissa. Siitä nukuttiinkin sit tähän asti eli 6h.
 
Täällä nukuttu hyvin yö 23-7 hurjat 8h, mut seiskasta asti nyt kitisty kakkaa mitä ei oo tullu koko yönä eikä nyt aamulla niinku yleensä.
 
Ameeba: noihin mahavaivoihin ja ilta/yöhuutoihin ei mun kokemuksella auta kyllä mikään :( Meillä nyt tässä 1kk 2vkoa iässä alkaa olla vähän jo selätetty tota huutoa..*kop kop*. Inhottava ajankohta, huutaako pitkään putkeen? Meillä toi aika oli 19-23 (-00), kaks kertaa heräs yöllä huutamaan (tähän asti). Nyt on jo kolmena iltana nukahtanut yöunille klo 18-20 välillä, nukkuen heti 4h, sitten vaippa katottu ja syöttö -> puolen tunnin päästä taas unessa.

Mä lopetin meillä kaikki tipat: cuplatonit, kuplastopit, d-vitamiinit, omat vitamiinit, (siitepöly)allergialääkkeet. Omaa ruokavaliota en oo muuttanut eli juon 1-3 MUKIA kahvia päivässä, syön kaalia, sipulia, valkosipulia, chiliä...

Kun huutoa oli, kokeiltiin kyllä kaikkea, mutta meillä vauvan rauhoitti hetkeksi vaunukopassa heiluttelu ees-taas (voi moro ettei tunnukaan olkapäissä/käsivarsissa...), sitterissä kova nytkytys (siis oikeasti sellainen, et huhu!), olkapäätä vasten pystyssä kantaminen ja pepulle taputtelu (tunnin ku tota teet, ni ei yhtää satukaan olkapäähän). Näillä sai siis huudon hiljaseks ja lopulta nukahtikin sitten...joskus...Tuttia ei tääkää syö.

Omaan jaksamiseen huomiota, jakakaa valvomis- ja sylitysvuoroja, muista, että se koliikki loppuu JO kolmen kuukauden iässä, oot voiton puolella! Siihen kun ei auta mikään, inhottava katsoa huutavaa lasta, kuin olisi isokin hätä pienellä :( Tsemppiä!
 
Meillä alkaa olee kaikki illat ja yöt samanlaisia. Illalla itketään monta tuntia väsymystä, kunnes viimein antaa periks puolen yön aikaan. Pari tuntia nukkuu kunnes herää syömään, ja sen jälkeen alkaakin pierurumba. Vauva ähisee pieruja, ja heräilee itkemään. Kun kaikki pierut on saatu pumpattua ulos, itketäänkin sit väsymystä kun ei vauvaa saa takas unille. Ja kun vihdoin parin tunnin jälkeen saa nukkumaan, alkaa ähinät alusta. Eli mä nukun yössä sen 2h plus satunnaisia parin minuutin torkkuja. Alkaa käydä aika rasittavaks... Cuplatonista ei ollu apua, disflatylia aattelin viel kokeilla. Ongelma kuitenkaan ei oo varsinaisesti ne pierut, vaan se että poika herää niihin eikä saa unta enää uudestaan. Pieruja ei siis itke, mut väsymystä sitäkin enemmän. Päivisin nukahtaa nykyään kyllä päikkäreille ihan hyvin tosta noin vaan, mut en tie mikä ihme noissa ilta/yöunissa on et niille on niin vaikea nukahtaa!
 
Meillä ei cuplatonista ollu mitää hyötyä mut disflatyl on helpottanu. Toisilla auttaa toinen ja toisilla ei kumpikaan mut kannattaa kokeilla ainakin. Mä olin ostaessani ihan varma et taas meni 20€ hukkaan mut on helpottanut...
 
Mä oon kuullu tosi monilta tota samaa että cuplaton ei oo toiminu mut disflatyl tuonu helpotuksen!
 
Kiitti MammaMaria sun sanoistas. Lohdutti kuulla sun kokemuksen ääntä ja samoin sipuli sun ja muidenkin.
Vauva nukahti eilen kantoliinaan klo 21, sitten lohduttomasti itki liinassa ja nukahti uudestaan. Aivan takuuvarmasti mahavaivaa. Käytiin puolen tunnin vaunulenkillä klo 22.30-23, jonka ajan nukkui hyvin. Kun tärinä lakkas, heräsi heti. Nukahti 00.30 miehen sylissä Manducaan ja 01.15 ajateltiin unen olevan sikeää, joten siirrettiin vauva sänkyyn ja kuinka ollakkaan heräs ja halus tissiä. No nukahti vasta sitten klo kahden maissa.

Neuvolan mukaan tää ei oo koliikkia kun vauva rauhoittuu välillä, mut terveyskirjaston mukaan pikkuhiljaa alkaa olla: http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00430 ku tulee se 3 viikkoa täyteen.

Onni on siinä, että päivät sujuvat hyvin. Ja vauva on muutoin ihana!

En oo uskaltanut D-tippoja jättää kokonaan pois, mutta tutkin senkin vaihtoehdon.
 
Mää en tiedä itketäänkö meillä tarpeeksi ollakseen koliikkia, mut tuota linkkiä ku lueskelin ni helposti tulee toi kolme tuntia kolme kertaa viikossa. Meillä ne itkut vaan sijoittuu päiväsaikaan/iltaan mut yöt on onneks sujuneet ilman itkuja. Piereskelee kyllä unissaan kovasti, yllättäen tulee helpommin ilma ulos, kun vauva on rentoutunut. En viitsi enää edes vaunulenkeille lähteä, kun viihtyy niissäkin huonosti. Disflatyl auttaa paremmin kuin cuplaton, mut en tiedä onko sen teho nyt heikentynyt vai onko nyt se pahin itkuisuusvaihe reilu 7 viikkosena? Noh toivon mukaan pian helpottas jo lopullisesti.
 
Koliikkia tai ei, niin raskasta se on silti. Aatelkaa, et se voi loppua "kuin seinään", niinkuin meillä nyt on onneks noi iltaitkut ollut pois...alkaakseen varmaan taas pian...itketään väsymystä kuitenkin ennen kaikkia unia täällä :)

Ja toi vauvan siirtäminen omaan sänkyyn on maailman jännittävin hetki. Vauvan nukkuminen taas maailman mystisintä...
 
Jep, toivotaan, että helpottaa pian kaikilla. Välillä kyllä sekoittuu väsyitku ja mahavaivaitku. Ei saa nukuttua, kun masu vaivaa ja sitten ku helpottas niin itketään yliväsymystä :/
 
Takaisin
Top