En tajua mitä on tapahtunut. Poika nukkui monta yötä tosi hyvin, joukossa muutama yö ilman minkäänlaisia herätyksiä. Ja nyt.. Koko ajan menee huonompaan suuntaan. Ensin alkoi kello kolmen jälkeen lyhyet heräilyt, sitten valvottiin muutamana yönä tunti pari siellä aamuyöstä. Viime yönä heräiltiin ensin alkuyöstä muutaman kerran ja sitten puoli kolmen jälkeen ei tullut uni sitten millään!
Kainaloon sain pojan rauhoittumaan ja melkein uneen (vaikka olin päättänyt että se saa loppua, mutta parin tunnin valvomisen jälkeen kaikki keinot käyttöön), vaan omaan sänkyyn siirto ja poika kitisee taas muutaman minuutin kuluttua. Aamulla sitten nukkui puolitoista tuntia meidän välissä. Nukkui sentään seitsemään normaalin kuuden sijaan.
Tässä kun ehti vähän jo tottua siihen, että vähintäänkin jossain vaiheessa yötä saa vähän pidemmät unet, niin nämä jatkuvat herätykset ja valvomiset tuntuu paljon raskaammilta kuin ennen..