Kiitos! Vieläkin olen tosi järkyttynyt, vaikka poika on ollut ihan normaali heti 10 min tuon onnettomuuden jälkeen. Oli kyllä tosi pelottava kokemus. Nyt vain sitten sormet ristissä seuraan sen vuorokauden, ettei mitään sen kummempia ilmene. Onneksi ei (ilmeisesti) sen pahemmin käynyt!
Edelleen tunnen itseni kyllä ihan tolloksi, etten tajunnut, että tuon ikäistä vauvaa pitää oikeasti pidellä kiinni hoitotasolla. Ja parisänkyynkin olen sängyn keskelle usein jättänyt vähäksi aikaa yksin, ja eihän sekään ole turvallista enää kun vauva osaa ryömiä. Ikävää, ettei tuota tajunnut, ennenkö piti oppia kantapään kautta.
Kaikki on onneksi suhtautuneet tosi ihanasti. Lääkäri oli tosi kiltti, ja lohdutteli, että kaikki vaikuttaa olevan kunnossa ja sukulaislapsellekin oli käynyt samoin ilman mitään kummempia, ja ei loppujen lopuksi edes laskuttanut meitä kun kuuli ettei meillä ole vakuutusta. Neuvolaan olin ihan pikaisesti yhteydessä, kun sieltä soitettiin takaisin (olin heti yrittänyt sinnekin soittaa, mutta meni vastaajaan) ja sanottiin vain, että ihan oikein toimit kun veit lääkärille eikä sen kummempia syyllistetty. Ja mun äiti kuskasi meitä, ja toi meille myöhemmin ruokaa ja oli kanssa tosi kannustava, samaten mieskin sitä mieltä, etten voi syyttää mitenkään itseäni. Itseni mielestä kyllä ansaitsisin kunnon haukut, kun olen jotain noin kamalaa lapselleni aiheuttanut, mutta kyse oli kyllä puhtaasta ajattelemattomuudesta eikä siitä, että olisin tietoisesti ottanut riskin ja jättänyt esim. yksin hoitopöydälle. Kunhan ei lapsi sen enempää kärsisi tyhmästä äidistä.
Tästä lähtien taidan kyllä vaihtaa vaipat vain lattialla.