Vauvojen kuulumiset

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Skylar
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Me ostettiin Putelle bumbo joululahjaksi, mutta otettiin jo etukäteen käyttöön, ja ai että poika tykkää siinä istuskella :) Oli ihan loisto ostos! :) Muuten kun ei vielä mihinkään syöttötuoliinkaan voi oikein istuttaa, mutta bumbossa on hyvä olla :)
 
Meidänkin tyttö tykkää bumbosta :) On kyllä tosi näppärä! Nyt tosin typy viihtyy hetken syöttiksessäkin ja hyvin selkä suorana istuu :)
 
Meillä pojan kuulumiset melkeinpä identtiset Helkyn kanssa. :) En siis jaksa kertoa samoja uudestaan. :D

Syöttötuoliharjoitukset meilläkin aloitettu, hienosti pönöttää pehmusteiden keskellä pöydän päädyssä kuin mikäkin isäntä. Ja kuinka kätevää, röyhtäykset tulee ihan itekseen syöttiksessä istuessa monta kertaa ruokailun aikana.
 
Piti ihan googlettaa tuo Bumbo, en ollu ennen kuullukkaa! Näyttää aika kätevältä!

Just ku pääsin sanomasta et kääntyy mahalleen vaan vasemmalta puolelta niin tänään oonki jo useamman kerran bongannu sen kääntyvän oikealta puolen. Ruokailuista vielä sen verran että tällä hetkellä ei oikein tunnu muu uppoavan ku tissi, vaikka aiemmin jo niin hienosti söi... Paitsi eilen illalla veti puuroa naamaan kauhealla vauhilla ja rupes huutaa jos ei tarpeeks nopeaa saanu lusikkaa suuhun! :D Vissiin iski nälkä ku ei ollu päivällä ruvennu pahemmin kiinteitä syömään :) Jospa se tänäänki kelpais ees se iltapuuro.
 
Meidänkin M istuu nyt jo lyhyet syömishetket syöttötuolilssa tuettuna. On alkanut aika hyvin pysymään suorassa itsestään, sitten jos yhtään väsyy niin alkaa venkoilu ja valuminen...
 
Taas on ravattu lääkäreillä ja ultrissa ja nyt tuli sitten mimmille lähete pään magneettikuvaan. Hitto sentään tätä! Pahinta (tässä vaiheessa) koko hommassa on se, että tyttö pitää nukuttaa kuvauksia varten ja sen takia pitää olla kuusi tuntia syömättä ja juomatta!! Siis mun pitää pitää mun 7kk vauvaa nälässä ja janossa! Aika on vielä keskellä päivää, eikä ees aamulla :sad010Ja kyynärtaipeeseen laitetaan kanyylit, eihän noin pienellä edes löydy kunnon suonia sieltä! Mä en jaksa.
 
Miksiköhän vauvoille/pienille lapsille ei voida antaa tuossa tilanteessa automaattisesti aamuaikaa, kun täytyy paastota?? Kyllä sen verran pitäisi järkeä ja pelisilmää olla...
Tosi surku sun ja sun vauvan puolesta Zeni! Jaksamisia.
 
Tsemppiä Zeni! On kyllä outoa, että vauvoja pistetään paastolle ja keskellä päivää!!
 
Rauhallista joulua kaikille! <3

Meillä oli poika 3 vrk yli 39 asteen kuumeessa, mutta nyt alkaa onneksi helpottaa. Viime yökin tosin valvottiin paukuttelun takia, ilmeisesti bataatti aiheutti mahakipuja. Joulun kunniaksi olen jo ihan sika väsynyt. Ehkä tämä tästä. :D
 
Miunki puolesta kaikille hyvää ja rauhallista joulun aikaa! ❤
 
Rauhallista joulua kaikille. Me palattiin kotiin matkalta ja arki on ihan hakusessa. Tyttö ei nuku öisin yhtään, ilmeisesti aikaero ottaa kovemmalle kun osasin ajatella ja meitsi on taas kipeenä (ja tyttö tietysti kohta myös). Reissu meni neidin puolesta tosi hienosti, siitä lisää myöhemmin.


Yritetään nauttia joulusta kaikki me ja koitetaan levätä. Erityistsempit Zenille ja kaikille univajeisille :Heartbigred
 
Zeni, meillä on tehty pään magneetti 6kk iässä. Mä kans hermoilin ja ressasin sitä kaikkea mutta kaikki sujui tosi hyvin. Hankalinta oli se syömättä pitäminen. Meillä sattu lääkäri joka sai kerta pistolla kanyylin käteen. Tsemppiä ja jaksamisia teille!!
 
Mites täällä on menny joulunpyhät ja miten uus vuos pyörähtää? :)

Millon Zeni teijän tytöllä ne pään magneettikuvaukset? Tsemppiä niihin! ❤

Meillä meni joulu miun vanhempien luona Pohjois-Karjalassa ja eilen tultiin sieltä takasi kottiin. Uus vuos menneekin sitte varmaankin miehen vanhempien luona. Rauhallisissa merkeissä molemmat. :) tytöllä tuli taas nuha, melekkeen vasta sai tauvin pois. :/
 
Meillä meni jouluun asti kaikki hyvin, sen jälkeen onkin mennyt kaikki päin peetä.

Esikoinen sairastui ja neljän päivän 40 asteen kuumeen ja muiden oireiden jälkeen saatiin diagnoosiksi streptokokki A:n aiheuttama tulirokko. Itse olen ollut samaan aikaan korkeassa kuumeessa + kurkkukipuinen, mutta ei kuitenkaan sama tauti. Mutta tämä ruljanssi tosi kipeän alle 4-vuotiaan hoidon kanssa, oman kuumeen kanssa ja vauvan hoito siihen päälle on kyllä ollut jotain mitä ei ihan heti toivottavasti tarvitse kokea uudelleen... Onneksi mies on ollut terve, mutta kyllä on ollut miehelläkin vähän liikaa tässä. Ja tässähän tämä yhteinen loma sitten menikin... :sad001 Onneksi nyt on esikoisella lääkitys ja näyttäisi olevan parantumaan päin.

Ihme ja kumma tuo streptokokki ei ole tarttunut poikaan. Pojallahan oli just ennen joulua neljän päivän korkea kuume, mutta ei ole voinut olla sama tauti kun meni ilman antibioottia ohi... on siis ilmeisesti ollut tämä sama, mikä itsellä on nyt. En tajua miten ei tarttunut, kun nuo suurin piirtein pussailee kun silmä välttää, mutta hyvä näin!


Muina kuulumisina mainittakoon, että poika alkoi ryömimään pikkusia matkoja. Pikkusia siksi, että yrittää heti konttausasentoon. Ei siis kiinnostu ryömimään kovin pitkälle vaan ylöspäin olisi jo päästävä ja se ei oikein onnistu..
 
Voi ei satsuma. Paranemisia sinne teille! ❤
Ai teillä jo ryömitään, meillä ei oo neiti vielä ees mahalleen pyörähtäny, mutta aika lähellä on :D
 
13. päivä mennään. Jännittää ja pelottaa :confused: Meillä onkin ens kuun joka viikolle vähintään kaks neuvola/lääkäri/hamppilääkäri käyntiä. Tulee terveyskeskus ja keskussairaala enemmän kuin tutuksi.... Ja kiitos tsempeistä kaikille!

Me oltiin yllättäen joulu terveenä :eek: Viimeiset neljä (?) joulua ollaan koko porukka oltu vatsataudissa tai kovassa kuumeessa. Pikaista paranemista kaikille sairastajille!
 
Oli kyllä ihana eka joulu vauvan kanssa. :greet008 Vieläkin ollaan väistetty sujuvasti inhat taudit. Päivärytmi meillä seilailee, mutta onneksi öisin nukutaan usein jopa heräilemättä. Muutamia viikkoja vauva on jo ryöminyt, taaksepäin. Nousee siis käsien varaan ja tyrkkii itseään taaksepäin, pari viikkoa sitten löysi konttausasennon. Ei vielä hiffaa konttaamista kuitenkaan. Yöheräilyjä on vähentänyt kummasti joitain viikkoja jo selälleen kääntymisen oppiminen.

Tänäaamuna löytyi yllättäen kaksi hampaanalkua alaleuasta! Apua, ilmankin osaa purra syödessään kipeästi... Ei kai auta kuin kaivella kohta hammasharjaa esiin.

Paranemisia ja jaksamista sairastelijoille, tsemppiä myös Zenille!
Iloista uutta vuotta kaikille! :)
 
Me palattiin eilen kotiin anoppilasta Englannista. Meni tosi hyvin, poika on tosi tyytyväinen matkustaja! Lennot lähinnä nukkui tai vaihtoehtoisesti hereillä ollessa hurmattiin kanssamatkustajia. :D Tosin automatkat oli kyllä vaikeampia, väsyneenä tuo on autossa usein aika itkuinen ja siinä sai äiti vähän venyä, kun piti takapenkillä vauva turvaistuimessa koittaa lohtuimettää liikkuvassa autossa. Ja mummin luona tuli ekat kaksi hammasta, ja ryömi ekaa kertaa pienen matkan (lelun luokse n. 10 senttiä), oppi syömään itse leipätikkuja (vai mitä ne bread sticksit on) ja juttelukin selkeästi lisääntyi. Eli oli kyllä antoisat kaksi viikkoa!

Ainoa negatiivinen juttu matkalla oli, että heti joulupyhien jälkeen poitsu sairastui ekan kerran ja sai ilmeisesti spastisen laryngiitin eli nielutulehduksen (= croup, anopin ja omakin diagnoosi), niin että herättiin yöllä yhtäkkiä siihen, että vauvalla oli vaikeuksia hengittää ja mä sitten pari yötä nukuin sen kanssa pystyasennossa ja pelkäsin, että joudutaanko yöllä lähtemään jonnekin paikalliseen päivystykseen hakemaan hengitystä auttavaa lääkettä. Onneksi ei tarvittu, ja parin yön jälkeen tuo oli jo selättänyt koko taudin. Me muut sitten sairastuttiin siihen pojan flunssaan, ja loppuaika oli koko ajan joku kipeänä, niin ei kauheasti tehty muuta kuin oleskeltiin kotona. Oli kuitenkin tuosta huolimatta tosi kiva reissu! Ja ihanaa, kun isovanhemmat sai viettää aikaa pojan kanssa. :) Nyt on päivärytmi ihan pepullaan, mutta mitäpä tuosta.

Kovasti tsemppiä zenille tutkimuksiin!
 
Muokattu viimeksi:
Tsempit täältä kans Zenille!

Täällä kans vähän samanlaisia kuulumisia kuin Annislalla. Suomen joululoma meni suurimmaks osaksi tosi hyvin ja tyttö tykkäs tavata perhettä ja olla leikitettävänä. Lennot Suomeen meni odotettua paremmin. Meillä oli vaihto Helsingissä ja Kajaaniin laskeutuessa vaan tyttö alko itkee ku vissiin korviin sattu. Kaks päivää ennen paluuta tyttö sit vilustu vähän ja pelkäsin jo ettei päästä lentään. Paluupäinä lämpöä ei juurikaan kuitenkaan ollut, tyttö nukkui yön hyvin ja oli hyvätuulinen joten lähdettiin sit matkaan. Lennot menikin sitten aivan loistavasti! Tyttö nukkui kummatkin lennot ja ajomatkat myös melkein kokonaan. Oli kyllä helpotus ku sitä niin pelättiin...

Nyt on sit tällä viikolla ollu kuitenki ruokahalu tytöllä vilustumisen takia ihan kadoksissa :( Tissiä onneksi sentään on koko ajan hyvin ottanut vaikka sekin meinas välillä tukkoisen nenän takia hankalaa olla. Puurot ei maistu enää ollenkaan ja velliäkin kokeilin mut ei uppoo... Tänään sit lähti jo paremmin sujumaan vaikka määrät on edelleen todella pieniä. Illallisella päätin myös antaa vaan sormiruokaa kun ei se puuro ois kuitenkaa uponnu. Ja tyttö hoksas sen vihdoin! Aiemmin ei oo juurikaan tykänny siitä. Ja nyt hän myös jaksaa tosi hyvin istua ja istualleen leikkiä. Ja seisoo myös sängyn reunaa vasten lyhyitä aikoja. Mutta edelleenkään ei todellakaan ryömi! :D Sätkii kyllä vimmatusti joka suuntaan ja pyörii ympyrää, mutta ei muuta :D

Ja rutiinit oli tietty kuukauden reissaamisen jälkeen ihan kateissa. Tyttö nukku ennen omassa sängyssä ja huoneessa mikä ei reissussa tietty onnistanu. Tyttö halusi myös tissiä sit usein yöllä mitä ei muuten oo enää tehny. Nukkuma-ajat myös muuttu jostain syystä Suomessa ollessa. Paljo myöhemmin meni nukkuu ja heräs. Nyt ollaan taas vajaa viikko paluusta takas normirytmissä ja tyttö nukkuu yleensä klo 19.00-07.00. Mutta on edelleen kyllä nukkumaan meno vähän hankalaa ja yöllä uudestaan nukahtaminen imetyksen jälkeen. Mutta eiköhän tää tästä pikkuhiljaa taas rauhotu... Nyt oon myös päivisin pitäny tyttöä omassa huoneessaan. Aiemmin hän on aina useimmiten maannut olohuoneen lattialla peitteen päällä ja siinä touhunnut. Mutta mietin et josko yksikseen nukkumaan rauhoittumiseen auttais myös päivisin enemmän huoneessa ajan vietto.

Että semmosta tänne! Ihanaa muuten kyl tää ikä vauvan kanssa! Hän alkaa paljon enemmän ottaa kontaktia ja olla kaikin puolin aktiivisempi.
 
Nuhaisille lapsille suosittelen lämpimästi nenäimurin hankkimista, todella toimiva laite :-)
 
Takaisin
Top