Vauvavakuutus

Op:n vakuutukseen kuului myös tilanne, että jos äiti joutuu liikennekolariin, niin korvaa myös vauvalle tulleita vahinkoja.. Toki ei siinä vaiheessa varmaan mikään rahasumma mieltä lämmitä... :sad001 On aika rankkoja nuo keskustelut vakuutuksen kattavuudesta, kun oikeastaan aina on kyse ei-niin-mukavista-tilanteista. Etenkin, kun mieliala on herkkä, mutta koitin vain ajatella asiat asioina. Odottelen siis päätöstä Op:n vakuutuksen hyväksymisestä.
Lokakuu, oletko asiakasomistaja? Voisiko tämä seikka vaikuttaa asiaan? Toisaalta en tiedä vaikuttaako asuinpaikkakunta, mutta meidän liikennevakuutus laski melko roimasti kun muutimme pääkaupungista maalle.
 
Me ei olla vielä edes mietitty vakuutusta vauvalle. Täytyy varmaan jossain välissä alkaa miettiä. Mun kolmella lapsella ei oo ollut vakuutuksia eikä kyllä olis ollut tarvettakaan.
 
Nyt täytyy kyllä käydä vakuutusehdot tarjouksista uudestaan läpi ja verrata hintoja. Jos muille tarjottu OP:sta noin halvalla, niin hintaero on ihan merkittävä.
Mies oli jo päättänyt että Tapiolasta otetaan, mutta senkin vuosimaksu oli 450e.
Meillä tosiaan 380€ OP:ssa ja keskittämisalennus siitä sitten pois, niin jää n. 300€. Kannattaa kysyä uudestaan tarjous!
 
Olen asiakasomistaja.

Laskeskelin tänään tuolla OP:n nettisivujen laskurilla hintoja. Kaikista kattavimman paketin hinnaksi laskuri antaa 550e, ja siitä pois yhdeksi vuoksi se -30%, kun nyt on joku tarjous (näköjään muukin kuin se ilmainen vuosi).
Kun vähentää komponentteja vakuutuksesta, saa kyllä hintaa alaspäin reilusti.
Jos jättää kokonaan pois lisähoitoturvan ja toimeentulovakuutuksen, eli ottaa pelkästään ihan perus lääkärikulut + suppeimman hammasvakuutuksen, jota ilman vakuutusta ei saa, niin hinnaksi tulee 320e.

Vaikea ehkä vertailla tarjousten hintoja täällä, kun ei tiedä mitä kukin on vakuutukseensa valinnut :) Sen verran paljon näyttää valinnanvaraa olevan ainakin OP:lla.
 
Olen asiakasomistaja.

Laskeskelin tänään tuolla OP:n nettisivujen laskurilla hintoja. Kaikista kattavimman paketin hinnaksi laskuri antaa 550e, ja siitä pois yhdeksi vuoksi se -30%, kun nyt on joku tarjous (näköjään muukin kuin se ilmainen vuosi).
Kun vähentää komponentteja vakuutuksesta, saa kyllä hintaa alaspäin reilusti.
Jos jättää kokonaan pois lisähoitoturvan ja toimeentulovakuutuksen, eli ottaa pelkästään ihan perus lääkärikulut + suppeimman hammasvakuutuksen, jota ilman vakuutusta ei saa, niin hinnaksi tulee 320e.

Vaikea ehkä vertailla tarjousten hintoja täällä, kun ei tiedä mitä kukin on vakuutukseensa valinnut :) Sen verran paljon näyttää valinnanvaraa olevan ainakin OP:lla.
Meillä on kyllä koko paketti tuohon hintaan ja siihen otettu päälle tuo 11€ Toimeentulovakuutus. Kannattaa neuvotella suoraan paikanpäällä nähtävästi. Voisikin katsoa mitä antaisi laskurilla hinnaksi netissä...
 
Mulla on käsittääkseni ihan kaikki, mitä siihen voi saada ja on sen 380€. Ja vain virkailijalla kävin, en etukäteen netissä laskettanut hintaa, et en tiedä onko siellä eroa..
 
Mullakin ihan koko paketti OP:ssa sen n.400e. Eikä siis mitään muita vakuutuksia siellä ole.


Muoks. tänään tuli postissa tuo lopullinen vakuutuskirja ja siinä oli merkitty koko paketin hinnaksi ilmaisen vuoden jälkeen vajaa 350€:happy:
 
Muokattu viimeksi:
Jösses, mikä hajonta OP:n tarjouksissa. Meillä siellä kaikki vakuutukset, ja pitkän tinkaamisen jälkeen tarjosivat vauvavakuutusta vuosihintaan 480 euroa! Eihän täällä ilmeisesti kukaan ole saanut noin huonoa ja kallista tarjousta vauvavakuutuksesta OP:lta!
 
Vaikuttaakohan tuohon vakuutuksen hintaan oikeasti asuinkunta..? Esim. liikennekolarin riski on pääkaupunkiseudulla suurempi kuin maakunnissa johtuen ihan autojen ja ihmisten määrästä.
 
Nittah, ei mitään hajua, mihin hintatarjouksensa perustavat! Ihan mielivaltaiselta tuntuu hinnoittelu. Esim. mä olen perusterve ihminen eikä missään raskauden vaiheessa, seulonnoissa, ultrissa, ei missään ole mitään poikkeavaa, vaan kaikki on sujunut hyvin ja vauvalla kaikki kunnossa. Ja silti meille tehty tarjous melkein 200 euroa kalliimpi kuin täällä esitetty halvin samansisältöinen tarjous! Saa kyllä mies soittaa OP:hen ja panna ne tiukille. Todellakaan ei tuohon kiskurihintaan puliteta firmalle pennin latia. Aina kaikesta saa vääntää, ärh!
 
Täytyyhän tuohon joku tolkku saada, Nessu! Hyvä kun miehesi soittaa Op:lle ja kovistelee vähän. Nythän teillä on faktatietoa, mihin hintaan muut ovat vakuutuksen saaneet, joten ainakin siihen voi vedota!
 
Joo taitaa melkeinpä kaikkien vakuutuksien hintoihin vaikuttaa asuinkunta, kun jotain tilastoa ne katsoo minkä verran mistäkin paikkakunnalta on jouduttu korvaamaan. Mä kun kysyin miten toi vakuutuksen hinta tulee laskemaan sit kun lapsi on jo vähän vanhempi niin ei ne osanneet mitään tarkkaa sanoa, että sen kuulemma näkee sitten mikä se tilanne sillä hetkellä on. Op:llä laskee muistaakseni siinä 5-6v jälkeen hinta, kun jossain alkoi jo muistaakseni 3 vuoden jälkeen hinta tippumaan alaspäin. Mutta silti musta tuntuu että otetaan se tuolta. Ilmainen vuosi kaikilla herkuilla on kuitenkin kiva ja kun muutkin vakuutukset on sieltä niin olis kauhee vaiva vaihtaa toiseen yhtiöön (monet taitaa vaatii ainakin kotivakuutuksen heiltä).
 
Hinraan vaikuttaa myös äidin ikä, se mitä vakuutuksia on samasta paikasta ja onko lainaa samasta pankista. Sitten vielä nämä asuinpaikat ja muut sen hetkiset markkina ym. tilanteet kuulemma.
 
Mahtavaa keskustelua, kiitos paljon kaikille! Ihmetytti minuakin tuo miten niin eri suuruisia summia kukin on saanut, mutta kuten edellisessä todettiin niin varmaan siihen vaikuttaa moni asia. Ehkäpä mekin nyt kallistumme tuonne op:n puoleen ja ainakin voin sinne laittaa hakemuksen. :)
 
Kun mieheni keskusteli OP:n virkailijan kanssa selvisi että ilmainen vuosi koskee ainoastaan ennen lapsen syntymää otettua vakuutusta, ja siihen saako sen vaikuttaa tietysti tuo äidin terveyskysely. Meillekin tuli kallis tarjous, jotain 500€ paikkeilla. Minusta tämän keskustelun pohjalta on haastavaa saada kuvaa siitä, mitä kaikki ovat sisällyttäneet vakuutukseen ja ovatko jo sen takia vähän eri hintaisia kaiken muun iän, asuinkunnan jne lisäksi.
 
Mekin varmaan päädytään vauvavakuutuksessa Pohjolaan jos terveysselvitys menee läpi. Kaikki muut vakuutukset ovat Fenniassa mutta ihan vertailun vuoksi kerron heidän tarjouksensa. Olen täyttänyt tänä vuonna 40v joten iästä tuli lisähintaa mutta siitä huolimatta hinta vaikuttaa kovalta. Ensin erikseen raskausajalta 90e ja sitten vuosimaksu 520e. Meinasin tuolilta tippua ja alkoi kyllä niin ärsyttää että kunhan aikaa on niin pitäisi kilpailuttaa kaikki vakuutukset. Op:n vahvuus on mielestäni ainakin siinä että käsittääkseni vakuutusta voi aika joustavasti muuttaa tarpeiden mukaan. Tai ainakin vaikutti siltä.
 
Löysin linkin Hesarin helmikuussa julkaisemaan juttuun lastenvakuutuksista: http://www.hs.fi/talous/a1454903568172 Hyvää asiaa ja hyvin vertailtu yhtiöitä rinnakkain, vaikka toki ehdot ovat voineet kevään ja alkukesän aikana muuttua. Tuonkin jutun perusteella alan kallistua yhä enemmän Pohjolan suuntaan. Pitää vain vielä selvittää mm missä vaiheessa tosiaan hinta alkaa tippua ja kuinka paljon.
 
Samaa mieltä kuin Thelma, vaikea tämän keskustelun perusteella tietää mitä kullakin vakuutukseen sisältyy.
Niitä osia oli niin paljon, kun oli kaikki fysioterapia- ja psykoterapia ym. kulut erikseen listattu, samoin kuin lapsen vammautumisesta aiheutuvat kulut kodin remontointia myöten.

Mun on vaikea uskoa, että niin kattavaa pakettia voisi mitenkään saada 300 eurolla, se olisi todella halpa hinta.

Pitääkin piruuttaan kotona katsoa mitä nettilaskuri antaa koko paketin hinnaksi, jos laittaa asuinpaikaksi jonkun pienemmän kaupungin. Voi olla että se vaikuttaa hintaan yllättävän paljonkin. Pk-seudulla kun asutaan, niin kaikkihan täällä on kalliimpaa.
 
Mun vauvavakuutushakemus Pohjolaan hyväksyttiin. :) Ja tosiaan tuohon 380€ huitteilla olevaan pakettiin kuuluu, fysio-,toiminta,-psykoterapiat, kodinmuutostyöt, kaikki mitä voi valita. Virkailija automaattisesti ne laittoi täksi ensimmäiseksi ilmaiseksi vuodeksi. 29-v olen ja maalla asun.. Lisäksi oli vakuutuskirjassa joku 2,5% maksutapa-ale vaikken mitään vielä maksakaan siitä.
Riippuu varmaan monen edellä mainitun muuttujan lisäksi virkailijasta tuon vakuutuksen hinta.
 
Kävin piruuttaan minäkin laskurilla ja siellä tosiaan hinta paljon korkeampi, kun ei voi laittaa oikeita tietojaan. Meilläkin kaikki mahdollinen terapioineen tuon 380€ ja siitä pois bonukset, kun virkailijalta suoraan otettiin. Ilmeisesti em. asioiden lisäksi vaikuttaa asiakkuus; meillä aina ollut kaikki op:lta, molemmilla ensimmäinen tilikin :). Lainat jne. myös esim. Jaksua vakuutusviidakkoon kaikille!
 
Takaisin
Top