Vauvan päivärytmi

Meillä viimeiset torkut on n 17-18 välillä, nukkuu vain n puolituntia tuolla aikavälillä. Yöunille nukahtaa ennen klo 21.
 
Meillä oli kausi että pärjäsi vain kaksilla päivätirsoilla mut nykyään otetaan pienet vielä 17-18 ja nukkumaan 21.

Nyt oon muutenkin muutellut rytmiä kun meni herran rytmi niin sekaisin että heräili yöllä jatkuvasti. Nyt herätään 7.40-8. Ekat tirsat 9.40-11.30 toiset 13.30-15.30 ei aina kahta tuntia edes. Ja sit niin kuin yllä. Äiti tykkää. Tosin illalla edelleen herää nukutuksen jälkeen tunnin tai kahden päästä ekan kerran. Minkä vuoksi en voi käsittää!?! Ja sen lisäksi on 2-3 syöttöä.
 
Päivärytmit on niin erilaisia, kaveriperheellä samanikäisiä lapsia ja saattavat käydä vielä 21 illalla kaupassa ja lapset olla hereillä puolilleöin. Siksi hirveän hankalaa sovittaa tapaamisia kun heillä päivärytmi meidän kanssa päinvastainen.
Meillä noustaan aamulla 6.30-7.30, tyttö nukkuu noin kolmet päiväunet (pituus vaihtelee päivittäin) viimeiset kuitenkin15-17 väliin koska nukkumaan menee jo 18-19. Pojankin yritän saada ennen kahdeksaa sänkyyn, jotta saan hetken "hengittää". Mies kun on viikot poissa työreissulla niin päivät käy todella rankoiksi jos ei saa pientä hetkeä olla ihan yksin. Poika kun ei nuku enää päiväunia niin päivät on ainakin se vähintään hihassa roikkumassa (tai nukkuis ehkä joskus jos jaksaisin taistella siitä sen kanssa mutta en jaksa).
 
Mä puolestani en pystyis noihin seiskalta nukkumaan laittoihin. Mulla kun tulee puoliso töistä illaksi kotiin, niin olis rankkaa hoitaa aamukuudesta iltaviiteen/kuuteen yksin ja sitten apuvoimien saapuessa oliskin jo iltatoimet. Me myös usein lähdetään vielä illalla koko porukalla käymään jossain, joten sekin olis hankalaa. Lapset (2,5v ja 6kk) nukkuu yleensä noin 21-7.30. Vauva alkaa olla valmis kahden päikkärin rytmiin, mutta äiti ei..koska toistaiseksi klo14 pistän molemmat nukkumaan ja saan lepohetken. Vauva on niin tottunut tähän, että nukahtaa silloin helposti..aamupäiväpäikkärit on oikeastaan aina lyhyet ja nuo klo14 pidemmät (1,5-3h). Välillä nukkuu lyhyet iltaunet sit vielä, mutta silloin herätän kyllä alle puoleen tuntiin..kello kun voi olla yli kuusikin. Nukahtaa helposti yöunille..tosi helposti, jos iltaunet on jäänyt ottamatta. Jos venyis yli 20min nukahtaminen, niin vähentäisin iltapäikkäreistä.
 
Mun pitääkin ensi viikolla kun palataan normaalirytmiin, kellottaa vähän neidin päiväunia. Herätään yleensä 7.30-8. Sitten on aamupäiväunet ja ne ovat nyt lyhentyneet. Päivällä toiset unet esikoisen kanssa samoihin aikoihin. Illalla on usein torkahtanut, mutta tänään ei vaikka heräsi klo 16. Ja nukahti vasta 21.15 että kauan pysyi hereillä. Menee nukkumaan 21-22, joskus myöhemminkin. Esikkoa ei saa nukkumaan ennen kuin 21.30-22. Kuudelta en ole valmis heräämään ja seitsemänkin tekee tiukkaa. Kun on kotona ei ole kiire minnekään. Mun mielestä oma rytmi määrittää paljon.
 
Kirpsu, me tehtiin just noin kun sun neuvolatati sanoi, eli 7 sankyyn, kun vauva jo tosi vasy (ilman alkuilta paikkareita). Se toimi vauvalle ihan hyvin, mutta mulle se oli paljon haastavampaa. Aikainen nukkumaanmeno tarkoitti sita, etta vauva herasi ekan kerran 00.30-2.00 valisena aikana ja toisen kerran 4.00-5.00, ja sitten se heras jo klo 6, eika sita saanut enaa nukkumaan vaikka antoi maitoakin.
Tassa viikon aikana ole hieman testaillut rytmin muutosta, ja nyt annan vauvan nukkua siina 6 aikaan illalla hetken (heraa itsestaan jos ei laita sankyyn). Sitten mennaan nukkumaan 8-9 valilla. Talla rytmilla vauva nukkuu pitemman yon ja heraa vasta aamuyolla (voihan tahan ikakin vaikuttaa), sitten heraa aamulla tuttuun tapaan kuudelta, mutta nukahtaa viela uudestaan jos saa maitoa. Tama on paljon parempi nyt tallahetkella meille, kun pitaisi alkaa ja ehtia iltapuuroa syomaan jne.
 
Meillä herättiin tänään(kin) 4:45. Mikään ei auta, ei kiinteiden lisääminen, ei myöhäisempi nukkumaanmeno. Päikkäreitä on väkisin vielä kolmet päivässä mutta nekin vaan 45min kerrallaan.

Voisin ehkä tottuakin näin aikaisiin aamuihin mutta kun mies nukkuu aina töihinlähtöön klo 7 asti ja koko kaupungissa ei tapahdu MITÄÄN ennen klo 10, niin aamut tuntuu tolkuttoman hitailta ja pitkiltä. Onneksi kesä tulee, ruvetaan vissiin lähteen ulkoilemaan ekan kerran klo 6....
 
Meillä herättiin tänään poikkeuksellisesti klo 5.40. "Normaalisti" poika herää n. klo 5.
 
Meilläkin typy yrittää välillä että noustaisiin kello 5, mutta mä oon päättänyt, että ennen seiskaa ei nousta. Isoveli herää seiskalta, ja haluun että menevät samassa rytmissä. Annan typyn siis jutella ja pyöriä sängyssä kunnes nukahtaa uudestaan. Joskus nukahtaa vasta vähän ennen kun esikoinen jo herää, mutta usein luovuttaa varsin pian, kun huomaa ettei mami vastaa jutteluun... :)
 
Meillä oli kausi että pärjäsi vain kaksilla päivätirsoilla mut nykyään otetaan pienet vielä 17-18 ja nukkumaan 21.

Nyt oon muutenkin muutellut rytmiä kun meni herran rytmi niin sekaisin että heräili yöllä jatkuvasti. Nyt herätään 7.40-8. Ekat tirsat 9.40-11.30 toiset 13.30-15.30 ei aina kahta tuntia edes. Ja sit niin kuin yllä. Äiti tykkää. Tosin illalla edelleen herää nukutuksen jälkeen tunnin tai kahden päästä ekan kerran. Minkä vuoksi en voi käsittää!?! Ja sen lisäksi on 2-3 syöttöä.
Meilläki herätään joka ilta tunnin päästä nukkumaan laitosta. Joskus muutamiaki kertoja pitää käydä "näytillä" tai makoilemassa vieressä. Meillä monesti ei malteta laittaa nukkumaan, niin en tiedä liittyykö siihen.
 
Joo jos olen poistunut huoneesta lohdutus ei riitä vaan pitää antaa rintaa. Jos taas olen huoneessa yli sen tunnin heräämistä ei tule? Mistä hän sen aavistaa missä olen?!
 
Tyttö on nyt 6, 5 kk ja on ruennu nukkuu semmosia puolen tunnin minipäikkäreitä x3. Mikä ihmeen vaihe tää mukamas on? ! Plussana äärettömän mustankipeä esikoinen...
 
Tyttö on nyt 6, 5 kk ja on ruennu nukkuu semmosia puolen tunnin minipäikkäreitä x3. Mikä ihmeen vaihe tää mukamas on? ! Plussana äärettömän mustankipeä esikoinen...
Meillä typy nukkuu kans välillä 3-4 x 30 minuuttia. Meillä ihan selvästi tuntus liittyvän hampaiden tuloon. Kaks hammasta alhaalla läpi ja liekö ylös tulossa, kun ollut niin itkuinen muutaman päivää.
 
Meil on kans neljättä viikkoa sitä että nukkuu vaan 45min tai alle unipätkiä, päivin öin. Joo ylös tuli hampaat mut koska ne unet palautuu kun hampaat on jo ulkona? Oon niin väsynyt et ykskin päivä vaan spontaanisti nukahdin kesken leikin lattialle. Kun heräsin ni vauva söi mun silmälaseja ja taapero tutki mun lompakkoa... Kylmää oikein kun mietin mitä ois voinu sattua jos ne ois lähteny siitä seikkailemaan. Tuntuu et näillä univajeilla on vaan ajan kysymys et käy joku katastrofi. Kaikkein pahinta on se että vauva on huutamisen sijasta ruvennu KIRKUMAAN aina kun kaipaa jotain, ja se raastaa mua niiiiiin paljon, öisin varsinkin. Tuskin auttaa kun äiti huutaa ja kiroilee takaisin. :sad001

En enää tiedä mistä pyytää apua. Neuvolan perhetyöntekijä on käyny noin kerta viikkoon kevään ajan ja on ollu ihana apu, mut yhdet 1,5h päikkärit viikossa ei oikein oo kuitannu univelkoja... Kai sit seuraavaks joku raaka unikoulu ja yötissi kerrasta pois - tää muksu ei selvästi ymmärrä kuin ääripäitä, kun mitkään lempeät keinot ei oo auttanu.
 
Nupu mä niin ymmärrän miltä susta tuntuu! Viime yönä valvoin kolme tuntia yöllä, vuoroin jompaakumpaa lasta nukuttamaan, eikä kyllä kovin kaunista tekstiä tullut yöllä varsinkaan isommalle joka huus mun korvaan mun sängyn vieressä. Loppujen lopuks tämän valvomisruljanssin päätteeksi istuin vauva sylissä antaen tuttipullosta maitoa ja itkin valtoimenaan miettien miten voisin paeta tätä elämääni.
Ei joka yö ole tällaista mutta kyllä se väsymys on jo vakio, enkä mä osaa edes päivällä nukkua silloinkaan kun on mahdollisuus.
Päivällä hetkeäkään ei voi vain "olla" kun joku tahtoo jotain, roikkuu niskassa, kiukkuaa, on nälkäinen yms yms joten kuluttaa henkisiä voimia ja energiaa valtavasti.
Sitten kun lapset iltaisin saa nukkumaan niin se kaunis ajatus omasta ajasta vaihtuu siihen että tajuaa miten väsynyt itsekin on ja painuu sit nukkumaan pian lasten perästä.
 
Mä niin voin samastua tuohon mitä ootte kertonu... Meillä ainakin esikoinen on aika kova menemään ja tekemään, ni pistää mun hermot harva se päivä koetukselle, eikä sen suhteen oo aina itellään voittaja fiilikset. Odotan syksyä jo kovasti, et poika vihdoin viimein pääsis sinne hoitoon. Ja Nupu, hienoa että olet hakenut apua! Kyllä minäkin oon miettiny avun pyytämistä.
 
Ja voi tööt sanonko minä.. tää likka on ihan oikeesti kekannu ton ennen kuutta heräämisen. Monena päivänä tehny taas sitä. Tänäänkin ennen kuutta otin sen rinnalle ja hereillä kun oli jätin sen sitten tällä kertaa viereen makaamaan, että saan itse hiukan torkkua vielä. Onneksi esikoinen nukkui ennätyspitkään, vaille kahdeksaan ni sai itse torkuttua ja kuunneltua tytön lirkutusta. Olikohan se vaille yhdeksän ku hää nukahti ja sitten ekat puol h päikkärit. Sitten seuraavat päikkärit oli n. Klo 14-14.30 ja sit viel 17.30 - 18 vikat. Nukkumaan n.klo 20 ja yösyöttö n.klo 2-4 välillä. Seuraavasta syötöstä jääkin sitten jo kiepumaan ylle..
 
Takaisin
Top