Pirpana olikin eilen harvinaisen virkeä.. kukkui kymmeneen asti. Sit kun hänet sai vihdoin nukkumaan, niin tunnin päästä tuli kauhea huutokohtaus. Ei auttanu syli, hyssytys, suukot, tutti... taisi olla unikauhukohtaus. Pitkästä aikaa.. johan tässä saatiin olla monta viikkoa ilman tuota tunti nukahtamisesta esiintyvää huutoa. Huusi hysteerisenä ja melkein haukkoi henkeään. Raukka.. rauhoittui vasta, kun tajusin kääntää hänet vatsalleen käsien varaan ja heijasin siinä. Ipana tuli siitä sitten meidän keskelle nukkumaan. En viittinyt moisen itkukohtauksen jälkeen laittaa pinnikseen enää. Toivottavasti ei ala tuo huutokausi uudestaan.. se oli mulle raskas se edellinen kausi kun murehdin vauvani nukkumista. En saanu nukuttua, kun ootin sitä huutoa ja sit oli jotenkin niin surkee olo toisen vuoksi, kun oli saanu sen uudestaan unille. Toki nukuin pojan kans yhdet päiksyt jos väsytti. Onneks poika nukkui meidän keskellä sitten loppuyön kuitenkin hyvin.. vähän nyyhkytti siinä huudon jälkeen unissaan, mut siihen auttoi kun sai pitää mua sormesta kiinni.
Meidän on pakko tehdä tosta meidän makkarista pojan oma huone. Onneks on nii iso olkkari, et tänne mahtuu sänky.. täytyy vaan siirtää tietsikkapöytä ja lipasto makkariin. Oppiskohan se lapsi nukkuun yksin.... ja oppisko äiti. :D