Vauvan kanssa harrastaminen

Toi uinti on ihan mahtava harrastus! Mekin ollaan nyt oltu kaks kertaa ja neiti nauttii todella. On molemmilla kerroilla jaksanut hyvin koko puolituntisen. Ekan uinnin jälkeen nukahti mutta nyt toka kerralla sinnitteli hereillä. Se on tosi rankkaa noin pienille joten ei ihme jos uni tulee.
 
Meillä on Itu uinnit myös alkamassa viideltä. En tullut yhtään ajatelleeksi tuota väsymys näkökulmaa. No ei auta kuin katsoa miten käy.
 
Me nyt myöhästyttiin uinnin osalta kun jahkailtiin noita aikataulujärjestelyjä liian pitkään,ei ollutkaan enää tilaa.Ilmeisesti ensin oli liian vähän osallistujia niin ryhmiä yhdisteltiin.
 
Hei te vauvauinnissa kävijät! :) Mihin lapsen saa laitettua suihkun ajaksi?
Tarkoituksena aloittaa vauvauinnit kohta puolin ja tällaiset käytännön asiat vähän epäselvinä :/
 
Helpoimmalla taitaa päästä kun ottaa turvakaukalon suihkuun mukaan ja laittaa siihen. Meidän kuitenkin olisi turhan hankala ottaa kaukaloa mukaan kun mennään vaunuilla joihin ei saa kaukaloa. Me käydään koko perhe yhdessä uimassa ja vauva on miehellä mun suihkun ajan ja päinvastoin. Vaihdot tehdään aina allasosastolla. Onneksi tuolla missä käydään miesten ja naisten suihkujen sisäänkäynti on aika lailla vierekkäin.

Harmi Itu1 ettette päässeet. Löytyisikö joku muu vauvauinti? Ainakin täällä Turun seudulla niitä on useampi yksityisen pitämä ja vielä kunnankin järjestämä.

Meidän poika on kanssa ollut aika väsynyt uintien jälkeen. Ekan kerran jälkeen uinahti kotimatkalla ja nukkui poikkeuksellisesti jotain 3-4 tuntia. (Yleensä on turha haaveilla yli puolen tunnin unista vaunulenkkien ulkopuolella.) Toisella kerralla jaksoi paremmin sinnitellä hereillä, mutta taisi tulla silloinkin nukuttua tavallista enemmän päiväunia. Meillä vielä se, että uinti alkaa aikaisin aamulla jolloin tavallisesti nukutaan.
 
Turvakaukalo on kyllä kätevä ottaa mukaan. Mää laitoin siihen vielä sellaisen muovisen alusta (lähinnä pissavahinkoja ajatellen) ja ison pyyhkeen päälle. Kun on vauvan suihkuttanut, voi kääriä sinne pyyhkeeseen, ettei tule kylmä. Ja saa sitten itse rauhassa peseytyä.

Jos ei ole turvakaukaloa mukana niin meidän uintipaikassa on ainakin bumboja (kirjoitetaankohan se edes noin...) siis sellaisia muovisia istuimia, joissa voi pientäkin vauvaa istuttaa. Niihin näyttää muutamat äidit laittavan vauvaansa pesujen ajaksi.
 
Voiko vauvan kanssa mennä uimaan ilman et maksaa ittesä kipeeks vauvauinnista? Tarkoitan niinkuin normaalia vuoroa..
 
Saa kai vauvan viedä ihan tavalliseen uimahalliin. Useissa halleissa on terapia-allas, jossa on vauvalle sopivamman lämpöistä vettä (vauvauinneissa 32 astetta). Vauvauinnin etu on varmaankin se, että opetetaan otteita ja muuta mitä vedessä voi tehdä, mutta kyllä varmaan ilmankin pärjää.
 
Me oltiin tänään akaa kertaa muskarissa. Neiti tykkäs ilmeisesti ku laulettiin ja leikittiin. Lauantaina alkaisi vauva uinti. Meillä se on aamupäivällä jo kello 10.30 ja kuulemma uimahallilla olisi hyvä olla noin 20 min ennen.. Saa nähdä kuinka aikataulu käy meille.....
 
Miten teillä peseytymiset meni vauvauinnissa? :)
Meillä alkaa kolmen viikon päästä vauvauinnit ja täällä jo äiti jännittää :D
 
Yllättävän hyvin. Mies riisui ja puki uikkarit pojalle sillä aikaa, kun mä kävin suihkussa ja puin omat uikkarit (vauvaa ei tarvitse meillä suihkuttaa parilla ekalla kerralla). Sitten uinnin jälkeen mä kävin pojan kanssa suihkussa ja annoin miehelle puettavaksi (mies kävi siis itse suihkussa ja puki samaan aikaan meidän kanssa).

Auton turvaistuin muovitetulla froteella on tosi näppärä. Siihen voi laskea vauvan hetkeksi. Sitten meillä oli kaksi pyyhettä pojalle. Toinen ennen uintia ja uinnin jälkeen lämmittelyyn ja toinen varsinaiseen kuvaamiseen ennen pukemista.

Meidän uimapaikka oli myös tosi näppärä, kun miesten ja naisten pukuhuoneiden välissä oli tila, jossa oli hoitopöytiä vauvan laittamiseen.
 
Meillä minä teen pesut ja pukeutumiset. Parhaiten on mennyt niin, että ensin laitan itselle uimavaatteet päälle, vauva on turvakaukalossa. Sitten vaihdan vasta tytölle, jonka jälkeen laitan turvakaukaloon, jossa muovialusta ja ylimääräinen pyyhe. Sitten käyn itse pesulla, jonka jälkeen pesen tytön, kääräisen pyyhkeeseen ja mennään uimaan. Uinnin jälkeen pesen tytön ja käärin pyyhkeisiin (meidän uimahallissa on tosi kylmä, joten alkaa itkeä muuten sen takia), sitten pesen itse ja puen itselle vaatteet pälle ja sitten lopuksi vasta tytölle. Eiköhän siinä aika nopeasti jokaiselle löydy hyvä rutiini, miten toimia. Meilläkin kaikki näyttää tekevän eri asiat vähän eri järjestyksessä. Kannattaa, AstaE, varata ekalla kerralla ylimääräistä aikaa ihmettelyyn. Noihin pesuihin ja pukemisiin menee yllättävän kauan aikaa!
 
Meillä oli tänään ensimmäistä kertaa vauvauinti! Meni todella hyvin ja tyttö nautti erittäin paljon :)
Tehtiin niin, että ensin minä kävin pesuilla ja pukemassa uikit itselleni, sitten hain tytön ja puin uikkarit tytölle. Tässä välissä isä peseytyi ja valmistautui altaaseen. Uinnin lopussa isä meni tytön kanssa pesuille, hoidin itseni valmiiksi, sitten puin tytön ja imetin ja tässä välissä isä sai pestyä itsensä. Toimi ainakin tällä kertaa näin :)
 
Me ollaan jouduttu jättämään sairastelun takia jo 3 vauvauintia välistä... Tällä viikolla alkaa sitten värikylpy. Innolla odotan, mitä tyttö siitä tykkää :)
 
Kerro sitten Syysmorsian, miten värikylpy meni! Mua kiinnostaisi myös kovasti, mutta sitä ei kai kannata kokeilla ennen kuin on aloittanut kiinteät ja todennut, ettei ole mitään kovia allergioita.
 
Me ei olla vielä maisteltu kiinteistä muita kuin bataattia ja mangoa. Katsotaan miten meidän käy...
 
Takaisin
Top