Vauvan iho

No ni, nyt on aika lääkäriin! Aamulla oli ihan kuivunutta märkää siinä polvitaipeessa. Meinasin eilen alkaa itkee ku näin ton jalan, sen verran säikytti. Eipä kyllä näytä poikaa haittaavan yhtään. Ainoostaan pientä kitinää tulee ku pitää pyyhkiä noita rikki menneitä kohtia puhtaaks ja kuivata.
 
Täällä ihon kunto on parantunut paljon, liekö ilman lämpeneminen ja/tai rasvan vaihto vaikuttaneet. Posket ei pahene enää läheskään niin nopeasti, ja melkein voisi kokeilla jos laittaisi hydrokortisonia niihin vain kaksi kertaa viikossa. Minidermiin siis vaihdettiin, kokeiltiin sitä aiemmin mutta ei varmaan riittävän pitkään jotta olisi nähnyt tehon. Mutta hyvin näyttää toimivan ainakin nyt. Vasen kyynärpää ja molemmat pohkeet pahenee välillä edelleen eivätkä parane kokonaan, mutta tilanne on kuitenkin varsin siedettävä. Uusia ruokia ollaan otettu kokeiluun nyt nopeammalla tahdilla, allergialääkäri sanoi meille että jos voimakkaita oireita ei tule kahden päivän sisällä niin todennäköisesti ei silloin ole yliherkkyyttä.
 
Muokattu viimeksi:
Mies toi apteekista tollasta La Roche-Posay voidetta ja se on auttanu poitsun naamaan todella hyvin! Laitan vaan aamuin illoin ja punotukset on pysyny poissa. Tohon rikki menneeseen polvitaipeeseen lääkäri määräs Fucidin-Hydrocortisonia ja nyt jo näyttää todella paljon paremmalta. Täytynee jatkaa käyttöä siihen asti että on suurinpiirtein parantunu.
 
Sultti - hyva etta Fucidin toimii. Meille maarattiin myos sita tavislaakarin toimesta kun pojan kaula oli ihan kauheen nakoinen (hilseileva, punainen, kutiseva) ja se ei toiminut ollenkaan. Maarasi jopa astetta tuhdinpaa versiota. Sitten mentiin ihotautien professorille ja han heti sanoi etta tama rasva on harhaan johtavaa laakareille etta se toimisi ja maarasi toista rasvaa. Aika janna.
 
Mitä muille lokakuisille atoopikkovauvoille kuuluu? Täällä menee muuten ihan hyvin mutta eilen tuli ensimmäinen voimakas yliherkkyysreaktio iholla, johtui luultavasti rukiista tai kananmunasta. Koko ukko helahti punaisille laikuille ja kasvot ja silmät kutisivat kamalasti! Poskiin nousi pieniä valkeita paukamia. Täytyy käydä lääkärissä että saisi jotain kutinaa hillitsevää lääkettä tällaisia tilanteita varten, oli tosi kurjaa kun toinen yritti vimmatusti raapia naamaa ja kaulaa. Onneksi iho kutina rauhoittui kun poitsu nukahti päikkäreille, muuten olisi kyllä lähdetty käymään lääkärissä, ja tänä aamuna iho oli jo normaalin näköinen. Mutta kyllä vähän säikäytti. :sad001
 
Piti vastata jo aikaisemmin mutta se unohtui. Pojan iho caihtelee tosi paljon. Nyt se on muutoin tosi hyva paitsi etta poskessa on markiva lantti joka ei parane kunnolla. Eilen anmoin tomaattia ja de varmaan aiheutti sen. Nyt odotellaan allergiatesteja.
 
Täällä ihon tilanne pysyy kutakuinkin samana koko ajan: jaloissa kuivia punaisia kohtia enemmän tai vähän vähemmän, taipeissa punaista nilkoissa ja polvissa. Joskus tulee käsivarsiin jotain ja posket ovat kuivat. Kortisonia kun käyttää tilanne paranee, mutta sitten taas aina palautuu. En kuitenkaan osaa pelätä mitään allergioita vaan ajattelen tuon olevan sitä, että isolla osalla vauvoista on ihovaivaa. Onpa meiltä kyllä muutama juttu testattukin (tosin vain ihokokeella), eikä mitään ollut.
 
Meillä kans tilanne pysyny nyt pitkään samana... Nilkoissa ja säärien etupuolella pahemmit ihottumat. Muualla ei oikein ookkaan, paitsi toisessa poskessa välillä. Kortisonilla jalat saa pariks päiväks kuntoon ja sit taas pahenee. Käytiin lääkärissäkin ja se sanoi että ei oo allergiaa kun ihottumaa on useassa paikassa. Huomasin että nilkat menee ihan tulipunasiks ja kuiviks jos on ollu sukat jalassa... Sukkikset ei taas pahenna ihottumaa. Huuhteluaineen käyttö on vauvan vaatteiden pesussa lopetettu. Sisko kun sano että huuhteluaineesta jää jäämiä vaatteisiin ja saattaa ärsyttää ihoa. Enpä kyllä oo huomannu eroa ihossa tuon jälkeen.
 
Mä en itse voi käyttää huuhteluainetta ollenkaan, iho kutisee niin samperisti jo pienestäkin määrästä. Jos pidempään käyttää tai lomamatkoilla nukkuu huuhteluaineen kanssa pestyissä lakanoissa niin ihottuma on taattu. Nyt kokeilin pojan vaatteisiin huuhteluainetta kun tuoksuivat niin tunkkaisilta niin kas vaan, heti tuli ihottumaa.

Pojan iho on edelleen kuiva, mutta nyt aurinko selkeästi jo jonkin verran auttanut. Punoitusta siellä täällä, mutta itsekin atoopikkona noihin on jotenkin jo tottunut. Ataraxia on kaapissa jos tuntuu kutina yltyvän. Toistaiseksi ei ole tarvinnut.
 
Hmm, pitäisköhän ottaa puheeks lääkärissä toi kutina kun mun mielestä poitsu ihan selkeesti hinkkaa kantapäillä nilkkojaan koko ajan. Eli varmasti kutiaa.
 
Meillä on kanssa kova hinkkaan just kantapäillä nilkkojaan. Fyssarilla sattu tekeen niin kanssa ja fyssari siihen heti tokas, että on ehdottomasti hyvä juttu, koska siten vauva oppii tunteen ja hahmottaan jalkojaan. Kysyin vielä varmuudeksi neuvolassa asiasta ja olivat samaa mieltä :) tietysti jos se vauvaa haittaa, niin kannattaa ottaa puheeks.
 
Oukkei, no eipä sitten hätää. Antaa tyypin hinkutella menemään. :D
 
Voi kökkö ku mua harmittaa noi pojan jalat... Viimesimmän kortisonikuurin jälkeen menny vaan pahemmaks. :sad001 Ollaan nyt jonkun aikaa käytetty punasta Apobasea mut eipä oo jalat menny ainakaan paremmaks. Tänään kävin hakee apteekista Ceralan plussaa. Katotaan jos se auttais ees vähän paremmin.

ihottuma.jpg
 
voi pientä. :sad001 Eilen näytin tytön ihottumaa miehelle ja se sai mut huolestumaan kun oli et pitää viedä lääkäriin yms. Mut se ei tosiaan ole mitään tuohon verrattuna, just tuollaisia kuivia laikkuja, mutta vain tosi lievää punoitusta. Et kai meidän on turha käydä lääkärissä kerta tuokaan ei ole mitään allergiaa.. Meillä myös siellä sun täällä..
Onko sultti teillä ollut mtn. vatsavaivoja?
 
Ei oo masuvaivoja ollu minkäänlaisia. Ja tota ihottumaa on nykysin ainoostaan jaloissa. Poskissa oli ennen mut ei oo ollu enää aikoihin.
 
Voi miten pahana nuo jalat! Kannattaa vieda laakariin kun saattaa olla tulehdus joka ei normi rasvalla lahde. Meilla oli pojan kaula tuollainen ja ensin hoidettiin laakevoiteella kuntoon ja nyt vaan apobasella yllapidetaan.
 
Muokattu viimeksi:
Maanantaina on onneks neuvola. Osaa siellä varmaan sanoa että tarviiko jotain jytympää voidetta.
 
Onpas kurjaa kun on vauvaraukan jalat tuollaiset :sad001 meille suositteli lastenlääkäri viimeksi sibicort nimistä voidetta pelkän kortisonin sijaan kun atooppisen ihon tilanne paheni. Se on ihan käsikauppalääke, joten sitä voi harkita ennen lääkäriäkin jos vaikuttaa, että voisi sopia.
 
Takaisin
Top