Vauva-vakuutus

Mä olen pyöritellyt vakuutusasiaa jo pitkään mutta aikamoinen suo, jos/kun haluaisin samalla keskittää kaikki vakuutukset samaan firmaan. Mutta nyt aletaan olla loppusuoralla :) Esikoisella ei ole ollut vakuutusta, olisin ehkä ottanut mutta olin liian myöhään liikkeellä, jälkikäteen ajateltuna onneksi ei, koska poika ei ole vielä kertaakaan tainnut edes käydä lääkärissä muuta kuin neuvolan tarkastuksissa, ainoastaan synnytyksen jälkeen joutui olemaan lastenosastolla pari päivää. Koputetaan puuta :)

Tuleville vauvoille haluan kuitenkin vakuutuksen, koska kaksoset syntyvät niin usein etuajassa, mikä lisää kaikenlaisen potentiaalisen hoidon tarvetta ja esikoisenkin synnytysreissu kustansi perheelle yhteensä suurin piirtein vakuutuksen vuosihinnan. Ajattelin, että vakuutuksen voi ottaa vaikka pariksi ensimmäiseksi vuodeksi ja sen jälkeen lopettaa, jollei kummempia sairauksia tai allergioita ilmene. Vaikka julkinenkin puoli hoitaa, kustantaa vakuutuksista kuitenkin paljon polimaksuja, jos tosiaan huono tuuri käy. Ja useimmat vakuutukset taitavat kattaa esim. allergioiden hoitamiset, salvat ja lääkkeet.

Nykyisellään meillä on eniten vakuutuksia LähiTapiolassa, mutta he pyysivät n. 550e vauvavakuutuksista per lapsi, (+ noin satasen varausmaksu) mihin en nyt erityisemmin lämmennyt. Turvan tarjous on myös yli 500e mutta alennuksilla alle 400 (+ varausmaksu). Fennian ja Aktian tarjoukset hiukan edullisemmat. Aktia kyseli muistaakseni vähiten lisätietoja, kaksosraskauksissa suurin osa firmoista kun haluaa lääkärinlausunnon.
 
Eilen oli about vika mahdollisuus hankkia toi vakuutus (eikse oo 3kk ennen laskettua aikaa se raja) . Haettiin sit suoraan lähitapsalasta, hintaa tuli 522e eka vuosi .. hyhhyh!
 
5-2kk on turvalla. Onneksi, hieman kiire tässä muuten taas tulisi, niiden töppäilyjen takia. Meidän vakuutuspaperit siis hävinnyt jonnekin välille aluetoimisto-Tampereen toimisto. Onneksi alettiin selvittelemään, miksei mitään päätöksiä tule.
 
Pohjolassa vakuutusta voi hakea rakenneultrasta syntymään asti. Aina vaan lykkään ja lykkään sen hoitamista...
 
Hoidettii vakuutukset ajantasalle viime viikolla ja käytii hakee tarjous vauvan vakuutukseen kans, Pohjolasta. Sitä myöten nyt valmistumassa että mun pitäs muistaa käyä täyttämässä se mun terveydentilalomake nettipankin kautta jossain. Saiskohan koht aikaseks. :D
 
Isompi kompastuskivi onki ollu se että saan ensin ladattua tabletin että pääsen pankkiin ja sit kaivaa avainlukulista jemmasta. ;D ku laskutki maksettu ni ei oo ollu menoa nettipankkiin. :D
Mut jos samalla sit menis tilaamaa ne isyyspakkauksen loput jutut ni tulis mentyy.. ;p
 
itse olen ottanut tälle tulevalle vakuutuksen jo aikaisemmin, aloin sitten lukemaan vakuutus ehtoja, jotenkin olin kuvitellut sen korvaavan jos synnytyksessä käy jotain, mutta mutta...

Vakuutuksesta ei korvata

vakuutetun
sairaudesta,
ruumiinviasta
tai
näi
den
aiheuttamasta
vakuutustapahtumasta
johtuvaa vammaa tai kuolema
 
Takaisin
Top