totoro, Tuolla oireilua-ketjussa jo mainitsinkin tyttö-ja poikaoireista mutta kommentoinpa vielä tännekin.
Meillä yksi tyttö ja kaksi poikaa. Pahoinvointia minusta ei ole ollut yhdestäkään, mutta kuvostusta ja yökkäämisen tunnetta joskus harvoin.
Tytöstä teki mieli makeaa, lihosin 17kg, iho rasvoittui ja nenä levisi.
Keskimmäisestä, eli pojasta, teki mieli lihaa, lihosin vain 7kg, näytin hehkeältä, tunsin oloni kauniiksi. Poika alkoi potkia jo varhain ja oli aivan järkyttävänmahdoton masuasukas. Olin varma että nahka repeää ja että tulokas on hirveän villi lapsi.(Lapsistame rauhallisin ja ujoin).
Kolmannesta, eli toisesta pojasta, teki mieli vähän kaikkea, enemmän kuitenkin makeaa, lihosin 11kg ja ulkonäköni muuttui mielestäni taas huonommaksi. (Jälkeen päin olen katsonut kuvia ja olen näyttänyt ihan kivalta kolmannesta raskaudesta :) )
Olin kolmannesta aivan varma että on tyttö. Minulla oli ihan tyttötunne, mielestäni kaikki oireet olivat samoja kuin esikoisesta ja heittelin tosiaan poikien vaatteita runsaalla kädellä pois. Mies oli varma että tiesin vauvan olevan tyttö koska käyttäydyin kuin meille olisi tyttö tulossa. Emme ottaneet selvää kumpaa sukupuolta kolmas oli, joten synnytyksessä niin mies kuin minä olimme hämmästyneitä kun vauva olikin poika. Ihan kiva, pojilla on nyt tasan vuosi ja kaksi päivää ikäeroa ja kunhan joskus pääsevät yli tappeluvaiheesta niin varmaan ovat ylimmät ystävät :)
Tällä kertaa taapero ehtii yli kahden vuoden ikään ennenkuin seuraava syntyy ja tunnen huojennusta siitä että pojat ehtivät oppia tässä puhumaan paremmin ja tekemään asioita omatoimisemmin. Popen (eli tämän hetkisen kuopuksen) synnyttä minulla oli vauva ja 1v samaan aikaan. Mieheni on "onneksi" lomautettuna talvet ja koko talvi saatiin opetella "suurperheen" elämää yhdessä. Kuitenkin miehen lähdettyä töihin keväällä 2011, väsyin arkeen, yövalvomisiin ja jatkuvaan "tarjollaoloon": masennuin. Kesän yli sinnittelin ajoittain paremmin, ajoittain huonommin mutta kuitenkin selviten arjesta. Meillä kävi perhetyöntekijä muutaman kerran lasten kanssa ulkoilemassa ja minä tosiaan vain nukuin sen ajan. Hävetti silloin, mutta ei hävetä enää. On lupa väsyä, sen olen oppinut ja oppinut myös pyytämään niinä hetkinä apua.
Tällä hetkellä toivon että saisin pojat päiväkuiviksi syksyn ja talven aikana, jotta se vaipparalli keväällä jatkuisi enää vauvan kanssa. Kiitos kesto-vinkistä, täytyy pistää hankintaan :) Olen ollut todella laiska potattamaan taaperoita, nyt harmittaa kyllä..
Tämän kevään aikana meillä on tulevat isosisarukset alkaneet VIHDOIN nukkua kunnon yöunia ja toivon että siihen ei tule enää yllättävää takapakkia. Esikoinen alkoi nukkua täysiä yöunia vasta kolmevuotiaana, keskimmäisen herätti 2,5 vuoden ajan useasti (5-20x) yössä erikoisen maneerinsa takia, mutta nyt se on saatu jo "kuriin" ja herätään enää n. kerran viikossa yöllä siihen . Kuopus itkee joka yö 00.00 aikaan, eli ensimmäinen unijakso varmaan loppuu, herää vähäsen mutta rauhoittuu ja nukahtaa itsekseen.
Meillä on tosiaan valvottu hirveästi, koliikkia on ollut kahdella, kaikilla lapsilla joku asia minkä takia ravattu lääkäreillä ja tutkimuksissa ja äidin uupumustakin on koettu.
Suhtaudun kaikkeen aina ennakoivasti ajatellen, en pidä mitään itsestäänselvyytenä mutta otan asiat vastaan niin kuin ne ovat.
En vaihtaisi äitiyttä tai lapsiani mihinkään, ja uskon että ajan kanssa kaikki helpottaa, vaikkei se koliikkivauvan kanssa siltä tunnukaan :D
