Minä iltahuutoihin kyllästynyt aloin taas todenteolla keskittymään tähän lapseni nukahtamisongelmaan. Aiemmin sain pojan nukkumaan ihan hyvin. Syöttö, röyhtäytys, hyvää yötä. Joskus alkoi huuto ja tein tuon uusiksi. Nyt tuntuu olevan niin, että poika syö ja nukahtaa siihen. Sitten yritän herätellä vähän ja siirrän sänkyyn, jossa kaveri vetää karmeet kilarit ja se siitä unesta.
Lueskelin tänään muutamiakin unikoulu-oppaita ja useassa paikassa sanottiin, että on tärkeää, ettei lapsi nukahda SEKUNNIKSIKAAN syötöllä. Tänään oon sitten kokeillut kahdesti päikkäreiden aikaan, että en anna nukahtaa syödessä. Juttelen ja nostan pystyyn heti kun silmä alkaa lurppasta. Ja kas kummaa, ei kilareita sängyssä. Nyt on nukkunut pian 50 minuuttia toisia uniaan (ekat kesti vain 20min), joille nukahti oikein kivasti ilman mitään ärinöitä. Mutta ihan todella hankalaa tuo hereillä pitäminen on. Enkä tosiaankaan usko, että tämä setti toimii illalla. Mutta eipä ole päiväuniakaan ilman huutoja täällä vähään aikaan nukuttu.
Meillä jonkun aikaa siis poika on siirtynyt ihan puoliunessa sänkyynsä ja jäänyt sinne jatkamaan unia. Nyt tuo ei enää toimi ja poika alkoi viestittämään mulle, että tartteis oppia uusi keino nukahtamiseen ja rauhoittumiseen. Aivan saletisti tänään illalla huudetaan taas, mutta ainakin nyt on parit päikkärit jo onnistuneet.