Vauva-arki

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Leina
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Meillä oli eilen myös itkuilta. Vatsaa väänsi ja kakka lensi ihan suihkuna. Nukahti ainoastaan tissille kainaloon ja yölläkin valitteli tasaisin väliajoin. Onneksi kuitenkin nukkuikin ihan ok.
 
Meillä vauva on niin hirmunukkuja että oon välillä ollut ymmälläni siitä. Muutenkin tulee kytättyä vauvaa että onko terve, koska syntymässä oli komplikaatio (syke romahti ja hätäsektiossa syntyi niin ettei hengittänyt alkuun ilman apua) ja elämä alkoi tehohoidossa. Vaikka meille sairaalasta lähtiessä vakuutettiin että terve vauva, etenkin mies pelkää yhä vammaisuuden merkkejä, tyyliin huolestuu jos vauva tärisyttää leukaa.

Vähän oon minäkin ollut huolissani, kun aina hälle uni maistuu. Siskot on lohdutelleet että "kaikki" tän suvun vauvat nukkuu hyvin ja paljon... Päivässä oli pitkään vain kaksi virkeää hetkeä. Ne onneksi pidentyneet nyt mukavasti. Mutta ei ole aina yölläkään vauva herättänyt itse syömään. Neuvolassa eivät olleet huolissaan siitä että 3-viikkoinen nukkuu sen 8 tuntia putkeen, koska on päivän hyvin ollut tissillä. Kuitenkin, kun täällä palstalla oli eri näkökulma, ollaan kello laitettu soimaan, mutta tuo pitkä syömistauko ei ole toistunut kuin kerran. Se viime yönä. Mies meillä huolehtii yhä ekan syötön pullolla ja nyt on alkanut heräämään itse ennen vauvaa jos ei kolmeen mennessä ole vauva herättänyt. :)

Kuitenkin vauva on aika herkkä muutoksille. Reissussa (kauppa, kyläily) nukkuu koiranunta ja sen jälkeen on ärynyt niin että pitää sylissä keinutella ja rauhottaa. Tällöin vain äitin syli kelpaa ja tyhmästi olen siitä hyvilläni! Ja kun yhden päivän olin omilla asioillani iltapäivään asti, ja mies hoiti vauvaa, neiti nukkui lähes koko päivän ja otti yöllä takasin äidin tissin ja sylin, joten sain minäkin maistella kukkumisen ihanuutta.

Tärkeimmät asiat näyttää olevan kuitenkin kunnossa.Vauva on mukavan jäntevä, tulee nyt kk vanhana hyvin kontaktiin ja eilen alkoi naama näkkärillä huomaamaan koiran ja kissankin. Oon iloinnut kun vauva etäältäkin hymyilee äidille sekä huutelee. Jäljittelee myös ä-tavua. Ja tämän jäljittelyn aloitti jo kaksi vk vanhana. Esikko puhui kahden sanan lauseita ennen kuin osasi istua ilman tukea. Tämä siskonsa taitaa olla samaa sukua :wink.
 
Ja ettei liian auvoiseksi arki kuitenkaan mene, on oma terveys ollut kyllä huono. Rauta yhä matala, huohotuttaa ja uuvuttaa ponnistelut, ja haavakipu sektion jälkeen käsittämättömän sinnikäs. Vieläkin kipulääkkeet säännöllisesti otettava. Kamalaa on myös antibiootista omaan sekä vauvan suuhun pesinyt hiivatulehdus. Vauvalla navassakin sieni :sorry:.
 
Poju 8vkoa ja tänään imetetty tiheään. Nyt alkoi jo tuntua että onkin jotain vaikutusta tuolla. Kaipa hän sitten tarvii enemmän jo kun kohta menee 4kg rajapyykki rikki.

Aikaisemmin se tiheän imun kausi oli ihan kauhea kestää mutta onneksi nyt on ollut erilaista. Olen ehtinyt välissä syömään ja vessaankin eli puol tuntii imua ja puoli tuntia unta.
 
Mites, meille olisi tulossa viikon päästä vieraaksi perhe, jossa on tällä viikolla sairastettu enterorokkoa... Tartuttaako edelleen, ja pitäisikö kieltää tulemasta jotta vauva välttyisi taudilta... Kuinka paha tuo rokko on pienelle kuusiviikkoiselle...
 
Mä olettaisin, että ei tartu noin pieneen, mutta en tiedä varmasti. Jos niillä on tauti ohi viikon päästä, ei kai tartu enää.

Meillä mies sai enterorokon viime vuonna. Oli tosi paha aikuisella ja sai ainakin viikon sairaslomaa mm. kipujen ja sen takia, että tarttuu. En oo ihan varma, oliko meidän 10 kk ikäisellä esikoisella se ensin, oli pikkasen kuumetta yhtenä päivänä. Mulla taas oli seuraavaksi pari kutisevaa näppyä. Olin itse sillon raskaana ja ajattelin, että ehkä liittyisi siihen. Ja viimeisenä mies sitten sairastui pahasti.
 
Neuvola tietäis neuvoa oikein enterorokon suhteen.
 
Joop eli suurin tarttuvuus enterorokolla on juuri ennen rakkojen ilmaantumista. Rakkovaiheesta viikon päästä voi hyvillä mielin vierailla, mutta alle viikko jos on rakkovaiheesta (oireiden iaantumisesta) ei suositellut vierailua. Aikuisten eikä lasten.
 
Hei. Mitä mieltä ootte nuhaisen vauvan kanssa ulkona olemisesta? Tai ulkona nukuttamisesta? Ei siis oo kuumetta.

Ja riittääks vaatteiks paksut sukkikset, villasukat ja toppa töppöset sekä body, mekko, tumput ja äpn toppa hanskat? Ja päälle (kevyt? ) toppapuku ja hattu. Niska on lämmin, mut sormet ja varpaat hiukan viileät, ei kylmät. Ja päälli peittoja ei kyllä oo käytetty, mut kopassa itsessään käytetään samaa päälli osaa mitä voi sitten käyttää rattaiden jalkasuojana. Olipas vaikeasti selitetty.
ja käytetään rattaiden kuomussa kiinni olevaa the original dookya. Typyllä on usein siis posketkin hiukan lämmät.
 
Mun mielestä nuha ei ole ulkoilun este vauvoilla(kaan), kuumeisena ei tietenkään. Me ollaan ulkoiltu nyt +1-asteen lämpötilassa sisävaatteet (body, housut ja sukat), villasukat, tumput, ohut kypärämyssy (pään ympärillä lisäksi toppiksen huppu ja äp:n toppapussin reunat), kevyttoppis, äp:n toppapussi auki (helppo tarvittaessa lisätä "vaatetusta" laittamalla kiinni) ja päälle pehmeän kantokopan topattu kansi.
 
Tykkääkö teidän vauvat kylvetyksestä? Meidän neiti ei vielä ainakaan oo nauttinut yhtään :/ Mietittiin vauvauintia, mutta onkohan se turhaa jos toinen ei tykkääkään vedessä olemisesta kuten veljensä..
 
Kolme kertaa oon nyt vauvaa kylvettänyt ja siinä hän istuu pestävänä. Mutta sit just kun saan valmiiksi hän onkin jo ihan valmista kauraa nousemaan kylvystä. ;)
 
Meillä varmaan ei muuta tekisikään kuin kelluisi lämpimässä kylvyssä. Olen kylvettänyt aika paljon masuvaivojen takia. Saa pojan rentoutumaan.
 
Ei tykkää kylvystä ollenkaan meidänkään vauva. Isoveljensä huusi kaikkialla paitsi kylvyssä, mutta tämä pieni ei tykkää...
 
Meillä vauva viihtyi kylvyssä. Isoveli muistaakseni huusi ainakin pari ekaa kylpyä, ei tykännyt yhtään. Kuitenkin 4 kk:n iässä viihtyi vauvauinnissa. Eli ei vielä ekojen kylpyjen jälkeen kannata luovuttaa vauvauintiajatuksia.
 
Kiitos Pauveli:)
Meillä esikoinen ei tykänny kylpemisestä juuri lainkaan ja edelleenkin suihkussa käydessä hiusten pesu hirvittää. Pitää tehdä niin että poju katselee ylöspäin ettei naama kastu niin suihkussa käynti menettelee. Ja kerran ollaan käyty pienessä uimahallissa jossa vesi oli viileetä ja äänet kaiku kovasti, ni poju alko huutaa jo ennen veteen menoa. Kesälläkään ei oikein uimisesta välittänyt. Nyt on siis sen 2v 3kk.

Mut tää neitokainen. Tää vois asustella vedessä vaikka kuinka kauan ja tiirailla sieltä maailman menoa kaikessa rauhassa tummilla nappi silmillään:happy:
 
Takaisin
Top