Vauva arki

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja jaica
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Nyt kun lueskelin teidän vauvojen nukkumistottumuksia, niin ajattelin kysäistä että kuinka moni pitkien yöunien nukkuja on täysimetyksellä? Ja minkä ikäisenä alkoi nukkumaan pitempiä pätkiä?
 
Meillä tyttö nukkuu miten saattuu ja on täysimetyksellä. Ei ole mitään normistoa, että milloin pitäs alkaa nukkua yhtenäisiä öitä. Joillakin vielä 3v. lapset herää kerran tai kaksi ja toisilla vauvat nukkuu melkein heti yhtenäisiä öitä. Se on ihan yksilöllistä ja normaalia. Oli just naamakirjan imetystuki ryhmässä juttua, ettei korvikeilla vauvat nuku monestikkaan sen paremmin kuin täysimetetyt. Korvikkeiden antaminen voi myös herkästi vähentää rintamaidon määrää ja sitten ollaankin jo nopeasti pulassa. Jos rintaruokinta mietityttää niin kannattaa tutustua tohon imetystuki ry:n toimintaan ja sivuun. Siellä on mainioita kirjotuksia aiheesta kuin aiheesta! Neuvolan työntekijät, eivät aina omaa sitä uusinta ja parasta tietoutta lapsen ruokinnasta ja voi alkaa tuputtamaan kiinteitä liian aikaisin.

Niin, meillä heräillään parhaimmillaan kerran yössä joskus 5-8 aikaan. Yleensä kerran tai kaksi herää yössä. Menen usein klo 23-01 nukkumaan ja vauva menee samaan aikaan. Herätään yleensä 8-12 välissä aamulla. Imetän just ennen nukkumaan menoa ja sitten yleensä joskua 2-4 aikaan ja 5-8 aikaan eli välillä se eka imetys jää välistä. Riippuu miten illalla ja aamulla tankkaillaan. Joskus on öitä kun syötetään 1-3h välein koko yön. Suosin kumminkin lapsentahtista imettämistä, jotta maidontuotanto pysyy aisoissa (ei liikaa eikä liian vähän) ja ei se minua haittaa. En kumminkaan juuri herää imettämiseen. Aamulla en yleensä muista montako kertaa ja monelta olen herännyt. Noi aikaarviot on ihan taivaan valoisuudesta arvioituja:D
 
Mä imetän, ja meillä on alusta asti nukuttu aika kivasti yöt. Tai no, jonkun aikaa mentiin niiden koliikki-itkujen saattelemana nukkumaan vasta 02-03.
Nykyään tyttö simahtaa 21-23. Nukkuu sellaisen 5-6 tunnin pätkän ennen ekaa syöttöä. Ei aina samalla kaavalla kuitenkaan, mutta keskiarvollisesti kyllä. :grin
Aamulla herää 8-10.
 
Mä imetän ja alusta asti ollut samaa rytmi. Ysin aikaan nukkumaan ja eka syöttö 2-3 aikaan eli siinä on se n 5 tuntia.. Joskus pidempäänkin jos on yöunille alkanu jo seittemän kasin aikaan.. Toka syöttö viiden kuuden aikaan.. Ja herää yleensä kasin aikaan aamulla..
 
Mä myös imetän. Meillä nukahdetaan 21-22aikaan yöunille, niihin aikoihin myös imetän. Poika ei kyllä ikinä illalla nukahda rinnalle, vaan heiluu vielä ainakin puolisen tuntia hereillä imetyksen jälkeen. Eka yösyöttö on yleensä kolmen-neljän aikaan, joskus aiemmin ja joskus taas myöhemmin. Keskimäärin n 6 tuntia menee ekaan syöttöön ja siitä sitten n kolme tuntia seuraavaan. Seittemältä havahtuu aina kun meillä muut heräävät (mies töihin ja esikko lastenohjelmille). Ite mielelläni nukkuisin siihen että mies lähtee mutta ei yleensä onnistu. Aamulla poika on tunnin verran hereillä ja simahtaa sitten jo seuraaville unille ja nukkuu yleensä useamman tunnin, herää vain välissä syömään. Sitten kun esikoinen menee päikkäreille, pikkumies on mitä virkeimmillään! Onneksi kunnon aktiviteettihetki lattialls väsyttää hänet niin että saan itsekin ainakin puolisen tuntia torkahdettua.
 
Meillä kans pimu tissipossu. Illalla tankkailee. Nukkumaan mennään puolen yön tienoolla +-tunti. Heräilee 5 maita tissille, syö sen jälkeen öbaut 2 tunnin päästä ja tissittelee tunnin pari enempi vähempi puoliunessa kumpikin. Ylös noustaan joskus 8-10 välillä riippuen menoista. Normaali-ihmisten unirytmi olis kiva, että aamulla viimestään kasilta heräis virkkuna, mutta mä oon aina ollu enempi yöeläin.
 
Meillä on tuo kaksikuinen nyt useamman päivän nukahtanut illalla yöunille 21-23 ja herännyt ekan kerran syömään pääasiassa puoli 4-5 aamulla. Sitten ollaan syöty ja yleensä myös seurustellaan tunteroinen kun neiti on niin mahdottoman kovalla juttutuulella aamusta. Välillä nukahtaa seurustelun jälkeen tai ilman sitä ja jatkaa unia 8-9 asti ja välillä noustaan muka ylös, mutta neiti pian nukahtaa syliin ja nukkuu vielä sen 3 tuntia. On ollut ihan ihmeellisiä nämä viime ajat, monesti nousenkin ylös siitä ekasta syötöstä. Tosin joinakin päivinä otetaan yhdessä parin tunnin aamupäiväpäikkärit sohvalla kun tulee yhtäkkinen hyytyminen.. :)
Meillä siis on täysimetyksellä, vastiketta saa vain jos ollaan paikassa missä en kehtaa imettää eli niin harvoin ettei viitsi edes huomioida :).
Jotenkin me saatiin aikaistettua, vai tapahtuiko automatic, tuota yöunille rupeamista kun totesin etten jaksanut itse kun venyi 01 asti ennen nukahtamista. Tietoisesti aloitettiin aiemmin omat iltatoimet ja en tiiä, näin siinä kävi..ainakin toistaiseksi... vannomatta paras!
 
Mä oon itte sen verran pönttö, etten älyä luimia aikaste nukkuu. Kyllähän tuo neiti sippais lopulta kainaloon, mutku mutku oma moka.
 
Mä jäisin mielelläni välillä valvomaan, mutta tyttö sammuu aina tissille, ja syötän illan viimeisen sängyssä pötkötellen. Ja sammun sitten itsekin. Tosin jos yritän paeta, havahtuu tyttö hereille.
 
Meillä poika alkaa yö unille n.klo 22 syö 3-5 välillä ja aamusta 5:30-7 välillä. Aamupäivän syö ja nukkuu. Max tunnin hereillä syöttöjen välissä. Iltapäivällä n. Klo 15 eteenpäin valvoo yö unille saakka, n tunnin saattaa vaunuissa nukkua mutta muuten sitten seurustelee. Kovasti hymyilee ja on alkanut juttelemaan ja tosi tärkeänä katsoo ja kuuntelee kun hänelle juttelee. Ihana pikku ukko.
 
Korviketta tyttö saa pääasiassa ja nukkuu noin 5h putkeen. Tosin meillä on koliikkia, joten tyttö vetää välillä kunnon huuto konsertteja ja on väsynyt sen jälkeen. Mutta ilman niitä huutoja neiti nukkuu n. 4h putkeen. Yleensä meillä nukahtaa 00-01 ja herää 6-7.30 välillä ekan kerran syömään, jonka jälkeen nukutaan vielä 4h. Päivisin on alkanut myöskin nukkumaan päikkäreitä, helposti menee 4h putkeen silloinkin.
 
Minä kans täysimetän ja tosi samanlainen rytmi on kun teillä muillakin :) herää neljän, seiskan ja ysin maissa. Toki poikkeuksia on, että kitisee koko aamuyön mahaansa. Ja illalla joskus syö moneen kertaan.
 
Niin vaan selvittiin piikeitä ilman kuumetta :) eikä ollut edes mitään kitinää tai kipuilua :) tyttö on nukkuu edelleen tosi hyvin :) paitsi päivällä ei oikeen nukuta. Eipä tuo haittaa. :)

Sent from my Lumia 900 using Tapatalk
 
Onks normaalia et 2 kk vauva nukkuu todella paljon yhtäkkiä ja kakkaa tosi usein? Pää vähän lämmin mutta olen yhdistänyt sen siihen että hänellä on kuuma. Aamulla mittasin pepusta lämmön = 37.1, joten ei kuumetta.
Muuten hyvävointinen ja virkeä, mutta on valveilla tyyliin tunnin ja aina sit ottaa päikkärit. Vai voisko johtua siitäki et tutkailee ja touhuaa nykyään ni paljo enemmän että väsyy siitä?
 
Ihan normaalilta kuulostaa. Meilläkin neiti nukkuu toisina päivinä todella paljon, sitten on taas kausia, kun valvoo enemmän.
 
Puretaan nyt tämän päivän fiilikset tänne... Harmittaa.. ihan kaikki tässä vauva-arjessa. Ei tämän tällaista pitänyt olla... Poika on ihana ja meidän erittäin toivottu esikoinen, mutta kuviteltiin elämän olevan vähän toisenlaista. Tai ainakin minä kuvittelin. Ajattelin, että hehkun onnea, haluan viedä vauvaa ympäriinsä näytille, hän rauhoittuu kiltisti hyräilyyni, nukkuu söpösti vaunuissa, ja minä voin kävellä pitkiä lenkkejä hiljaisuudessa ja imetys sujuu ja on molemmin puolin mukavaa. Todellisuudessa arki rullaa eteenpäin hirveää vauhtia niin, ettei päivissä tapahdu mitään mielekästä tai hauskaa... olen onnellinen lapsesta, mutta en tunne suurta onnea häntä hoitaessani. Se on toisinaan pelkkää pakkopullaa. Välillä tuntuu, ettei juuri huvita tavata ketään, kun en jaksa selitellä suuritarpeisen vauvamme kitinöitä ja huitomista... Nukuttaminen on välillä työlästä, mutta toisaalta umpiväsyneen mutta kiukkuisen lapsen narinaa ei vaan tuntikausia jaksa -ei vauva eikä me vanhemmat. Tulee paha mieli katsoa, kun oma lapsi on niin rauhaton ja tyytymätön vaikka yrittää kaikkensa! Hyvinkin alkaneet vaunulenkit muuttuvat yleensä ennen pitkään kitinäksi tai huudoksi. Imetys... Haluaisin niin tarjota lapselleni parasta, mutta... Imetys on ollut pelkkää taistelua -kaikkea muuta kuin äidin ja lapsen mukava yhteinen hetki! Kun yhdestä ongelmasta päästään eroon, nostaa toinen päätään. Onneksi huomenna on sentään jälkitarkastus. Ehkä saisin vihdoin apua erääseen mystiseen kipuun, joka jatkuvasti on riesanamme, ja pääsisimme meidän varsinaisia imetyspulmia vihdoin ratkomaan...

On meillä paljon hyviäkin hetkiä, mutta päälimmäisenä jyllää nyt epäonnistumisentunteet. Vähän kaikki tahtoo mennä poskelleen... Mut ei auta kuin jatkaa uusin keinoin eteenpäin. Kai sitä asiat pikkuhiljaa loksahtelee paikoilleen. Pakko se on vaan myöntää, että hankala on ollut alkutaival! Eiköhän se palkita jossain vaiheessa... Mikään ei kaduta ja kaikesta huolimatta halutaan lisää lapsia. Mutta tällaista tänään! Olen puhunut.
 
Eihän teidän vauvalla ole refluksia? Refluksikot ei välttämättä pulauttele, tuolloin kyseessä on silent reflux. Oletko ajatellut nieleskeleekö lapsi syöntien välillä? Käy refluksilapset ryn sivuilla, sieltä löytyy ns seulontalomake, jos yhtään tuo epäilyttää. Tsemppiä arjen haasteisiin!
 
Vihdoin totta, pystyn asettumaan oikein hyvin sun saappaisiin.
Tyttö on nyt päälle 3kk ja pikku hiljaa olen alkanut nauttimaan vauva-arjesta.
Meitä vaivasi alussa selkeästi koliikki. Kun siitä päästiin vyöhyketerapian avulla, arki muuttui helpommaksi. Kuitenkin tyttö on ollut pitkin päivää kitisijä, ja usein saanut kylillä kamalia vaunuraivareita. Vaikuttanut usein siihen, ettei ole huvittanut poistua kotoa mihinkään.
Olen koko ajan vaan odottanut että tyttö kasvaa ja alkaa olla kiinnostunut ympäröivästä maailmasta enempi. No nyt siihen on tultu. Olen kuullut sitä että nauti nyt kun toinen on vielä niin pieni. No en. En pysty nauttimaan vauvasta joka huutaa aamusta yö myöhään. Tai kitisee pitkin päivää.
Itse en usko että meille tulee lisää lapsia.
Nyt olen myös vastoin neuvolan suostuksia ollut maidottomalla dieetillä, jonka koen auttaneen tytön masukitinöihin.
Tyttö on mulle kaikki kaikessa, rakastun häneen päivä päivältä enempi. :Heartred
Onneksi mulla on ihana mies ja tytöllä huippu isä! Yhdessä selvitään arjen haasteista. :Heartred
 
Lyhyesti aamusyötöltä. Olen ajatellut että olen ainoa noine suht samoine ajatuksineni, mutta en taida... ja se on lohdullista. ☺Ei ole löytynyt sitä vaaleanpunahöttöistä vauvakuplaa vaikka paljon hyvää onkin.
 
Takaisin
Top