Vauva arki

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja jaica
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mä en kyllä edes odottanut vauvaelon olevankaan mitään vaaleanpunaista hattaraa, enkä odota.
Tiedostin kyllä oikein hyvin että se on pahimmillaan valvomista 24/7. :grin Ehkä siksi alun koliikinkin jaksoi, kun tiesi että asiat vois olla pahemminkin. Ja ajatus siitä että vauva ei tahalleen tee mitään. :Heartred
Olen myös pyrkinyt ajattelemaan ja elämään positiivisesti. En halua olla elämäänsä kyllästynyt kotiäiti. :happy:
 
Itsekin kyllä tiedostin haastavuuden ja raskauden, siitä ei ole kysymys...Äh, lähti teksti liian aikaiseen... mutta mm. se, että neiti ei nuku päivällä muuta kuin repussa/liinassa ja ylipäätään pätkissä, tuntuu vaan raskaalta myös kun sitten itkeskelee selkeästi väsymystään. Ei myös viihdy kuin ihan hetkiä sitterissä tai lattialla. Mitään koliikkia meillä ei onneksi ole. Nyt ei aivot tällä hetkellä kykene tuottamaan muuta järkevää mutta pointti taisi olla se että helpommallakin voisi päästä mutta toisaalta kun toinen klo. 5 aamulla seurustelee ja hymyilee niin ei sitä voi muuta kun hymyillä.
 
Muokattu viimeksi:
Huh, kiitos teille! Tuntuu, että moni antaa ymmärtää vauva-arjen olevan ihanaa, mutta totuus on tullut selväksi. Eikä kaikki päivät ole huonoja onneksi. Mutta kun nyt tällainen ns. suuritarpeinen vauva meillä on, niin totuus on iskenyt kaksinkertaisella voimalla... Sit kun tuo imetys on vaan ollut niiiin ongelmia täynnä, en jaksa edes eritellä, mitä kaikkea! Ens viikolla otan yhteyttä neuvolaan, että katotaan imetysasennot ja -otteet perusteellisesti läpi, ellei kätilön antamilla vinkeillä tule muutosta parempaan...

En ole rehellisesti sanottuna koskaan ollut mikään vauvaihminen, vaikka ne ovatkin söpöjä. Tämä omakin on aivan syötävän suloinen. Sitä ei vaan aina tahdo nähdä, kun joka ikinen päivä on yhdessä. Enemmän odotan sitä aikaa, kun pääsee touhuilemaan kaikkea yhdessä ja lapsi oppii liikkumaan. Mut koitetaan jaksaa. Pian ne vauvat onkin jo taaperoita Mutta rehellisesti sanottuna en usko kaipaavani vauva-aikaa jälkeenpäin. Mut koitetaan nauttia kaikista pienistä iloisista hetkistä.
 
Vihdoin totta 2015 itselläni oli esikoinen syntymän jälkeen pieni shokki, että mitä se vauva arki oikeasti on. Meillä tyttö kärsi ekat 3kk kovasta pulauttelusta, yö unille alkaessa alkoi hirveä huuto ja maito lensi kaaressa jos yhtään selälleen tai vaakatasoon vauvan laski. Muistan ajatelleeni että miksi ihmeessä me halusimme vauvan, kun tämä on tälläistä. Sen 3kk jälkeen arki kuitenkin helpotti kun tyttö alkoi liikkumaan. Myös pulauttelu helpotti silloin. Kun vauva alkaa kiinnostua ympäristöstä enemmän ja oppii paljon uusia asioita voi vauvan kanssa touhuta yhdessä enemmän, eikä arki ole pelkkää vauvan hoitoa ja tarpeiden tyydyttämistä. Myöhemmin itsellä on välillä paha mieli siitä, kun olen ajatellut sillon alussa että oliko virhe tehdä lapsi, nyt en voisi kuvitella elämää ilman lapsiani. Tsemppiä sinulle arjen pyörityksessä vihdoin totta 2015 ja myös muut äidit. Takuulla ihan normaalia ajatella noin, varsinkin ensimmäisen lapsen kohdalla. Etukäteen en itse osannut arvata mitä se arki todellisuudessa on.
 
Voin yhtyä tähän myös. Vaikka meillä ei ihan noin rankka alku ole vauvan kanssa ollut, niin on itselläkin ollut niitä todella huonoja päiviä. Meillä ei onneksi ole ollut mitään koliikkia tms. en tiiä miten olisin sellaiset jaksanut, kun nytkin välillä tuntuu järkyttävän raskaalta (että hatunnosto teille, joilla on sellaisia vaivoja!) Itselleni vaikeimmat hetket on silloin kun itse on todella väsynyt ja vauva samaan aikaan kitisee jotain. Just tänään ollut niin v***umainen päivä: poika aloitti aamu kuuden aikaan hirveen ähinän ja puhinan, selvästi yritti kakkaa ähkiä mutta kun ei tule niin ei. Eihän siitä ollut seurauksena mitään muuta kuin lähes koko ajan itkua ja kitinää, ähinää ja puhinaa pitkin päivää. Välillä nukahti hetkeksi mutta hereillä ollessa ei mikään ollut hyvin. Siinä sai sitten heijata lasta sylissä pitkin poikin, kun syli oli ainoa paikka missä poika edes hetkeksi saattoi rauhoittua ja nukahtaa. Tissi on yleensä ollut sellainen mihin poika aina rauhoittuu, mutta eihän se tietenkään tähän auttanut; hirveetä kitinää samalla kun yritti syödä, mutta sitten jos otti rinnalta pois niin kahta kauheemmat huudot. :sorry: Joskus kahden aikaa sai sitten lopulta ähkäistyä ne kakat, mikä selvästi helpotti ja sen jälkeen on poika ollut normi iloinen itsensä. Mut aina kun tällaista tulee, niin sitten itselle tulee se "huono äiti"-fiilis, kun tietää ettei lapsi tee sitä tahallaan, mutta silti ei aina jaksa olla niin ihana ja lempeä vaan lopulta hermostuu... Ja se kans tuntuu niin pahalta kun näkee että omalla lapsella on huono olla, mutta ei pysty tekemään juuri mitään helpottaakseen hänen oloaan. Enpä kyllä itsekään odottanut että vauva-arki olisi aina ruusuilla tanssimista. Silloin kun vauva on hyvällä tuulella ja naureskelee niin kyllä silloin on itsekin helppo hymyillä, mutta sitten kun kaikki menee päin persettä niin eipä paljoo naurata... Mutta kyllä poika on kuitenkin itselle niin rakas ja ihana, että niin rankkaa kuin välillä onkin niin en luopuisi hänestä mistään hinnasta! :Heartred Ja onneksi on myös mies auttamassa ja tukemassa. Toiveissa on myös lisää lapsia, mutta ne saa kyllä ainakin muutaman vuoden odottaa....
Tsemppiä kaikille teidän vauva-arkeen!!
 
Kiitos tsempeistä! Vimpa, kysyn vielä minkälaista liikkumista tarkoitit tuolla "3kk iässä alkoi liikkumaan", meinaan olen ennenkin kuullut tuosta, mutta en oikein tiedä, millaisesta liikkumisesta puhutaan. Meidän poika on ollut kovin pitkään jo kiinnostunut ympäristöstä, mutta juuri sen takia onkin usein niin turhautunut, kun ei itse pysty liikuskelemaan ja leikkimään. Koko ajan pitäisi viihdyttää. Eikä siinä mitään, mielellään laulan, leikin ja otan vauvan mukaan askareisiin, mutta väsynyttä ja kiukkuista vauvaa ei niin vaan viihdytetä. Silloin mikään ei kelpaa.... Ja Ulla88, tiedän täsmälleen tuon huono äiti -fiiliksen! Mut eipä valitella nyt liikaa, menee jo valitusketjukategoriaan... Niin kun sanoin, yritetään painaa mieleen kaikki positiivinen tästä. Kyllä asiat voisi olla paljon huonomminkin... Pääasia, että vauvat on terveitä ja saavat ruokaa ja huolenpitoa! Vaikka kuinka olisi itkua ja huonoja fiiliksiä, niin kyllä ne puhkeavat kukkaan sitten aikanaan...
 
Tsemppiä kaikille! Mun mielestä KAIKKI vauvat huutaa masuaan enemmän tai vähemmän ekat kolme kuukautta. Se on vaan fakta. Sitten rauhoittuu ja alkaa viihtymään tässä maailmassa. Muistakaa että se on 12 viikkoa elämästä, ei sen enempää. Se auttaa kummasti jaksamaan, kun tuntuu että kaikki keinot on jo käytetty. Ns. helppokin vauva pistää perheessä aina dynamiikan uusiksi, saatikka jos on muita haasteita tai vauva kipuilee kovin paljon. Tsemppiä kaikille!!!! Kyllä se on vaaleanpunaista pöllyä sitten hetken päästä taas.
 
Vihdoin totta 2015 tarkoitin että 3kk iässä tyttö alkoi kääntymään kyljelleen ja siitä pian vatsalleen ja löysi kätensä ja huomasi että itse pystyy hallitsemaan niitä. Ottaa tavaroita omaan käteensä yms. Tuon 3kk jälkeen meillä kaikki lapset on alkanut kehittyä niin huimaa vauhtia että ihan ihmeissään saa olla joka kerta. Taisin vähän huonosti ilmaista tuossa kirjoituksessa mitä tarkoitin :) nyt tämä meidän nuorimmainen on oppinut kääntymään kyljelleen ja koko ajan vänkeää itseään kyljelleen. Hauska on seurata koska pääsee vatsalleen. :)
 
No, sitä pöllyä odotellessa... Toivottavasti fashionhunny oot oikeassa! Jos tuo pitäisi kaikkien vauvojen kohdalla varmasti paikkansa, ei olisi mulla vaikeuksia tämän alun kanssa. Kyllähän se maratonikin on helpompi juosta maaliin kun tietää tasan tarkkaan montako kilometriä on maaliin verrattuna siihen, että matka vaan jatkuu ja jatkuu, eikä helpotusta ole luvassa. En siis tarkoita, että 3kk:n jälkeen työ olisi tehty, en missään nimessä! Mutta jonkinlaisen välietapin saavuttaminen olisi kyllä jees. Kyllähän jokainen vanhempi haluaa nähdä lapsensa onnellisena ja hyvinvoivana!
 
OK, Vimpa, halusin varmistaa. Näin mä vähän oletinkin sun tarkoittavan On muuten mahtavaa, että täällä on näitä kokeneempia äitejä! Paljon konkreettisempaa, parempaa ja ajankohtaisempaa tietoa saa, kuin että lukisi jotain vauvanhoito-oppaita.
 
Mä oon lukenut tasan yhtä vauvan hoito-opasta, jonka sain neuvolasta. Aiheena oli vauvan nukkuminen. En tiedä kenen vauvasta se oli tehty, ei ainakaan meidän. Se oli yhtä ruusua se tarina. Piikit oli unohtunut.
 
Itse luin kans esikoisen aikaan neuvolasta saatuja vauva oppaita ja ehkä turhankin tarkasti, koska jos joku asia ei mennyt niin kuin oppaassa sanottiin tai joku vinkki ei toiminut yms tuli heti hirvee stressi että miksi ei, onko meissä tai vauvassa nyt joku vika kun vihkossa sanotaan näin ja näin. Nykyään selailen ne vihkoset läpi ja luotan kyllä siihen että osaan lastani hoitaa ja että äitinä huomaan jos joku on lapsellani huonosti. Esikoisen aikaan tuli ehkä kuunneltua muita liikaa, jos joku erimieltä omien kasvatus periaatteiden kanssa niin alkoi helposti miettimään että teenkö asiat oikein. Onneksi mies aina tsemppasi että tehdään itse niin kuin hyväksi nähdään eikä tehdä niin kuin muut haluaa :)
 
Mua ärsyttää, jos joku tulee selittämään miten mun pitäisi lastani hoitaa. Toki näin kun esikoinen on kyseessä niin neuvot ovat usein tarpeen ja jos en itse tiedä jotain niin sitten tietenkin kysyn kokeneemmilta neuvoa, mut se ärsyttää että jos olen huomannut jonkun asian pojan kanssa toimivaksi tai että joku asia ei toimi niin sitten tullaan hössöttämään "ei noin, tee näin". Oltiin muutama viikko sitten serkkuni rippijuhlissa ja poika sitten alkoi kiukuta väsymystä. Itse ajattelin että kyllä poika kohta syliin nukahtaa, kun vaan rauhoittelee ja heijaa. Äitini taas ehdotti että meidän pitäisi mennä vaunulenkille. Yritin sanoa, ettö poika saattaa kyllä vaunuihin nukahtaa, mutta nukkuu sitten vain sen aikaa kun vaunut on liikkeellä eikä nyt juhlatamineissa viitsi mitään tunnin lenkkiä tehdä. Mutta kun äiti vaan jankutti ja jankutti niin mieheni sitten meni lopulta pojan kanssa vaunuilemaan. No, poika nukkui sen vartin verran mitä vaunut liikkui ja sen jälkeen ehkä vielä viisi minuuttia. Äitini vaan hämmästeli "Nytkö hän jo heräsi? Kun sinä olit lapsi niin sinä saatoit nukkua neljä tuntia vaunuissa ulkona!" Niin, enkös minä yrittänyt sanoa että meidän poika ei pahemmin vaunuissa nuku....:shifty:
Sori, tulipa taas valitettua... :grin Siihen vastapainoksi: nyt on ihanan virkeä olo, kun sai nukkua viime yön kunnolla. Mieheni hoiti syöttämiset yöllä, niin sain itse nukkua rauhassa. Kerran taisin havahtua kun mies nousi pojan kanssa ja viiden jälkeen heräsin siihen kun rinnat tuntui olevan räjähdyspisteessä, niin silloin nousin sitten pumppaamaan maidot rinnoista. Mutta muuten mulla ei ole mitään havaintoa mitä yöllä on tapahtunut, kiitos korvatulppien. :happy:
 
Ulla88 tiedän tunteen, esikoinen kun syntyi niin tuntui että kaikilla oli oma mielipide siitä miten olisi pitänyt vauvaa hoitaa. Välillä olin ihan itku kurkussa kun en"osannut" mitään tehdä oikein. Nykyään ei juuri kukaan tule neuvomaan miten lapsia hoidetaan :) toisen lapsen syntymän jälkeen pystyi nauttimaan vauva ajasta enemmän ja olo oli paljon rennompi. Nyt jo 4 lapsen äitinä voin sanoa että päivät menee tosi nopeesti ja välillä havahtuu että mihin tämä aika menee kun lapset ja varsinkin vauva kasvaa niin kovaa vauhtia :)
 
Ulla88, sympatiat!!! Mun sisko on ihan kauhea neuvoja ollut aina ja suhtautuu omiin lapsiinsa taas minun mielestäni vähän turhankin kovasti. Kun esikoisen aikaan tuudittelin lastani, oli asenne se, että huudata vaan niin tottuu!? Haloo? Jokainen tyylillään ja ei vauva tai edes alakoululainen ole minusta mitenkään verrattavissa aikuisten kommunikointiin. En tarkoita, etteivätkö lapset ole hyvinkin teräviä, vaan sitä että heiltä ei sitä saa automaattisesti odottaa.
Vihdoin totta, kyllä se vauvapölinä sieltä vauvamaasta tulee. Kaikilla, jopa meillä pöllyssäeläjillä on niitä veemäisiä hetkiä ja varmaan päivittäinkin välillä. Huoli on se, joka aina ainakin itsellä purkautuu kireytenä. Mutta se 3kk huutofakta vaan on mielestäni paikkansapitävä. Muuttuu radikaalisti usein siinä, varsinkin kun kädet löytyy.
Kolme lasta täälläkin ja aina oppii uutta ja on autuaasti unohtanut edelliset vauva-ajat. Sitä on ihan yhtä pihalla taas. :-) synnyttämään mennessäkin oli fiilis, että mistä mä tiedän että mikä on supistus. :-) mutta itseluottamusta vaan. En ole eläissäni yhtään opasta lukenu, vaan selaillu lehtiä ja jutellu kavereiden ja neuvolan ja dagiksen kanssa. Sitten kun saa tarpeeksi eri näkökulmia asioihin, tekee omat johtopäätöksensä. Toiminut omalla kohdalla hyvin. Ja vielä: äidinvaisto! Sillä olen tapellut lapsilleni aina tarvittavan huomion esim. terveydenhoidossa, ja ollut joka kerta epäilyineni oikeassa. Viimeisin oli tämä keltaisuusepisodi tämän nykyisen vauvelin kanssa. Hän on muuten Hugo! <3
 
Yleisesti tuntuu olevan semmoista, ettei äidit uskalla puhua niistä negatiivisista asioista vauvan ja lasten kanssa. Vaikka olisi kuinka toivottu ja rakastettu lapsi ja vaikka olis kuinka helppoa, niin silti on niitä negatiivisiä tunteita ja oloja. Elämä on aina semmoista! Vaikka olisi kuinka onnellinen, niin silti on niitä ikäviä hetkiä. Ei se elämä siitä täydeksi onneksi ja pinkiksi pilvihattaralinnaksi muutu. Itsekkin kuvittelin että kamalan raskausajan jälkeen kaikki on hyvin ja ihanaa, mutta tiesin sen olevan vain selviytymiskeino siitä ajasta. Vaikka vauvani on helppo hoitoinen vauva, nukkuu hyvin, syö hyvin, ei pahemmin itkeskele, niin silti välillä tulee hetkiä kun tuntuu etten jaksaisi ollenkaan ja välillä sitä miettii mitä elämä olisi, jos en olisi tullut raskaaksi. Sellaiset ajatukset eivät kumminkaan vähennä rakkauttani vauvaani kohtaan tai tee minustahuonoa äitiä. Ne on ihan normaaleja tunteita, Koko ajan tuntuu myös helpottavan. Vauva viihtyy yhä enemmän ja enemän itsekseen ja syö vähän harvemmin ja kasvaa. Antakaa itsenne tuntea niitä huonojakin fiiliksiä, pyytäkää reippaasti apua vaikka ''pärjäisitte'' ja yrittäkää keskittyä niihin parhaisiin juttuihin. Vauvan on tarkoitus olla koko ajan äidin kanssa elämänä alun ajan, mutta ihmisten olisi myös tarkoitus olla laumoissa, niin ettei äiti ole juuri koskaan vauvansa kanssa kaksin. Tmä nykyihmisen tapa hoitaa lapsia ei ole luontainen, joten ei ole mikään pakko pärjätä yksin! Ja muistakaa että hyvinvoiva äiti takaa hyvonvoivat lapset. Ottakaa lomaa jos silta tuntuu! Ja fashionhunnya kompaten luottakaa itseenne ja vaistoihinne!

vihdoin totta: tässä linkki juttuun suurtarpeisesta vauvasta, jos et ole vielä lukenut: http://www.imetys.fi/itu/suuritarpeinen.php

Minulla on myös hieman laskenut luottamus tietyissä asioissa neuvolaan. Jos et saa sieltä kunnollista apua imetykseen, niin täältä taatusti saat osaavaa ja fiksua apua! http://www.imetys.fi/index.php/tukea-tietoa

Paljon paljon tsemppiä kaikille kanssa äideille! Etenkin teille, joilla on erityisen rankkaa (kenenkään fiiliksiä väheksymättä)! Teette arvokasta työtä (ja työltä se todella tuntuukin):):wink:grin
 
Minulla on ollut tosi paljon kaikenlaista särkyä: niska, hartiat, selkä, pakarat jne. On ollut myös tällainen outo tunne: yrittäessäni nukkua tuntuu, etten pysty makaamaan paikoillani. Jostain alaselästä tai lantion seudulta lähtee tämä tunne, tosi vaikea määritellä selvästi mistä ja vaikea kuvailla miltä tuntuu. Sellainen vähän särkyä muistuttava kihelmöivä tunne jossain tosi syvällä kropassa. Joskus tuntuu illalla nukkumaan mennessä, joskus öisen syötön yhteydessä ja sen jälkeen. Viime yönä valvoin kolme tuntia tämän takia. Ei kuitenkaan vaivaa joka yö vaan joskus kerran viikossa ja joskus harvemmin. Onko kenelläkään ollut vastavaa? Mietin voisiko olla jokin jumi jossain tai sitten voisiko johtua epiduraalista, olen joskus kuullut, että se voi aiheuttaa kaikenlaisia oireita jälkikäteen.
 
Välillä se lihaskipu sillein ''säteilee'', että se voi olla sitäkin kipua. Mulla usein hartiakipu säteilee korviin, ohimoille ja silmiin. Selän ja kylkien jumit, voi tuntua esim rinnassa tai toisella puolella selkää tai kylkeä.
 
Kiitos vinkeistä Lillukka ja pookkana! Refluksia en usko meidän pojalla olevan sen perusteella, mitä luin tuolta refluksilapset ry:n sivulta, mutta pistetään korvan taakse. Poika on ahkera syöjä ja kasvaa reippaasti. Tuosta suuritarpeisesta vauvasta olinkin jo lukenut ja alun perin juuri sen seurauksena itse diagnosoin vauvamme jonkin verran ko. tapaukseksi. Terkkakin sanoi kyllä pojan vaikuttavan hänen silmiinsä sellaiselta. Mutta ei poika ole missään nimessä sieltä pahimmasta päästä! Omalla tavallaan hän on tosi herkkä ärsykkeille, on kova kitisijä ja huitoja ajoittain ja häiriintyy herkästi esim. valosta, äänistä ja kuumuudesta. Tiedän että pahimmat tapaukset huutaa urku auki heti jos laskee sylistä tms.

Muutenkin tuo purkaukseni yks ilta tuli huonoissa fiiliksissä huonon päivän jälkeen Täytyy nyt myös olla uusimmista tapahtumista kiitollinen. Eilen nimittäin mentiin bussilla pojan kanssa noin 15 min matka kummitädin luo. Poika käyttäytyi sekä meno- että paluumatkan hienosti bussissa, nukkui 2,5h kummin luona ja viihtyi illalla kohtuullisen hyvin sylissä ja hetkiä myös sylistä poissa. Tänään poika nukkui 4h yhtä mittaa ja heräsi, kun meillä oli vieraita. Hän jaksoi noin 45min seurustella/ihmetellä isin ja äidin sylissä, kunnes vieraat poistuivat. Illalla vielä sain musisoida yli tunnin rauhassa yläkerrassa, kun pikkuinen katsoi isin kanssa telkkaa ja vähän torkahti. Nukkumaan mennessä poika oli juttutuulella, hymyili ja muutenkin hirveä meno päällä. Suurisilmäinen apinapehmo oli myös niin kiinnostava, että mun piti siirtää lelu pois näkyvistä. Tällaisia kuulumisia... Näitä lisää!
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top