Vauva-arkea

Meidän vauva on nyt tosiaan päälle viikon vanha. Syö 3-4 tunnin välein, jaksaa välillä vähän katsella ympäriinsä ja "seurustella", mutta muuten lähinnä nukkuu. Jotenkin tuntuu, että hän nukkuisi paljon enemmän kuin isommat sisarukset, mutta toisaalta syntyikin 37 viikolla eikä vielä ole edes laskettua aikaa ohitettu... Aiemmat lapseni syntyivät lasketun ajan tietämillä. Mä oon ainakin ymmärtänyt että yliaikaiset vauvat ovat vähän virkeämpiä. :) Voihan meillä toki olla vaan äitinsä tapainen "syntymälaiskuri". :hilarious:

Mut on yllättänyt se, miten paljon jaksan ja ehdin tehdä kotona päivän aikana. o_O Jotenkin tullut sellainen "hypervaihe" ja rauhoittuminen ja nukkumaan meno on vähän haastavaa. Sitten toisaalta saatan sammua kesken päivän parin tunnin unille ihan yhtäkkiä. No, ehkä tää tästä tasoittuu.
 
Meillä on tulee nyt perjantaina 2 viikkoa yhteistä eloa täyteen. Ensimmäiset päivät olin hormoonien vallassa ja itku oli herkässä, etenkin iltaisin. Lähinnä onnesta siis itkeskelin. :hilarious:

Vieraista väsyin yllättävän paljon, samoin ekat kauppareissut ym. otti yllättävän paljon voimille. Nyt selkeästi olo on tasoittumaan päin, mutta levottomat aamuyöt toki verottaa jaksamista.

Vauva söi ekan viikon 3-4 tunnin välein, nyt tällä hetkellä välillä tiuhempaan, etenkin öisin (viime viikolla söi kerran yössä). Nyt kun imetys on käynnistynyt kunnolla, niin vauva herää klo. 04-05 ja jää sitten viereen nukkumaan, koska syö ja nukkuu vuoronperään aamuun saakka.
Hereillä neiti jaksaa olla jonkin verran ja nyt katselee jo tarkkaan sylissä pitäjän kasvoja. Ja joka päivä sitä jaksaa hämmentyä siitä, miten rakas tuo pieni ihminen voikaan olla! :love7
 
Oho meillä alettiin tänään kannatella päätä ihan hurjasti kun vauva makoili mun masun päällä! :eek: Jotenkin tosi outo olo, kun vielä ei ole edes pienen laskettu aika. :hilarious:

Ja joo mäkin yllätyin miten surkea kunto mulla on. o_O Muutaman kerran oon käynyt kaupassa ja se on yhä tosi rankkaa. Ja ei edes loppuraskaudessa tullut niin äkkiä väsy. :rolleyes: Mut joo, onhan synnytys kropalle ihan älyttömän rankkaa. Pitänee koittaa ottaa vaan melko rauhallisesti vielä.

Meillä on tankattu enemmän maitoa (onneksi) päiväsaikaan. Tosi useat vauvat kuitenkin haluavat tehdä tankkaukset yöllä, mikähän logiikka siinäkin on... :rolleyes: Jos mahdollista niin kannattaa vaan koittaa nukkua päivällä, kun vauvakin nukkuu! Jos on vanhempia lapsia niin ei kyllä onnistu ihan niin helposti... :sad001
 
Musta tuntuu etten saa mitään aikaiseksi. Vaikka vauva nukkuu hyvin päivin ja öin ja on kivasti reilu tunnin pätkiä hereilläkin, niin sitten se kaikki aika kun hän on untenmailla, niin menee esikoisen kanssa leikkiessä ettei toinen tunne et oisin syrjäyttänyt hänet vauvan tieltä. Onneks ei oo tän takia ollut viellä hirveen mustis. Sit sillon kun esikoinen on päiväunilla oon järjestänyt kotia muuton jäljiltä. Viellä on muuttolaatikkoa joka paikassa ja muutenkin tavarat sikin sokin :yuck: Sit meil kävi semmonen juttu et oltiin unohdettu tehdä vesi sopimus tänne uuteen kotiin, niin eiköhän mennyt toissapäivänä vedet poikki ja ennen kun saatiin tehtyä uusi sopimus tänne ja kunta suostui laittaa vedet päälle niin oltiin 2 ihanaa pitkää päivää ilman vettä :eek: Hirveetä kun ei voinut suihkussa käydä tai vauvan peppua edes pestä, saati pönttöjä vetää koko aikana!! Siinä taas huomas kuinka riippuvainen ihminen onkaan niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin vedestä. Ollaan me onnekkaita Suomessa kun raanasta tulee juomakelpoista vettä, siis ihan oikeesti.
Muuten ihan kivasti mennyt, vauva on niin ihana ja sai nimenkin jo vaikka ei oo kun reilu viikon vanha :shy: Ei siis mitään ristiäisiä pidetty eikä pidetä, mutta nimi on jo virallisesti annettu :):Heartred
 
Joo, pakko se on edetä maltillisesti vaan. :) Tämä on meiän esikoinen, joten sen puolesta voisikin päivällä nukkua, kun vaan malttais... (Välillä onkin tietty pakko). Mekin muutettiin just ennen tytön syntymää ja vielä ois tekemistä kämpänkin kanssa.. Sitten on nuo kolme aktiivista koiraa jotka odottais kovasti jotain tekemistä, mutta ne joutuvat nyt tyytymään toistaiseksi pelkkään ulkoiluun.

Onneks ootte saanu vedet takasin BaBy2! Onpa ollut haastava tilanne! :bored:

Niin ja ulkona on ihan kesäkelit! :happy: Se tosin tuottaa myös päänvaivaa, kun hirveästi pitää pähkäillä, ettei tytön tuu kuuma ja sit tuntuu ettei nyt ihan vähissä vaatteissakaan vois hiihdellä menemään. :confused:
 
Meidän esikoinen oli talvivauva. Just yks päivä mietin, et se oli helppo pukea ulos, kun sai vetää toppakampetta päälle. Mutta kesävauva, apua. :D Mitenkä sen taas osaa pukee. :wink
 
Meillä oli tänään neuvola käynti, 2vkon ikäinen tarkastus. Kaikki oikein hyvin, vauva kasvaa hurjaa vauhtia :smug: (Ja mä kun haluaisin pitää toisen pienenä forever :Heartred) nyt siis 55cm ja painaa 4497g, eli 3cm pituutta ja noin puoli kiloa on neiti kasvanut :) Neuvola täti oli vähän sitä mieltä et josko mulla ois maidon tilalla kermaa :grin
Ostettiin nyt sit D-vitamini tippoja mitä pitäis antaa yks tippa päivässä maidon seassa (voi vaan tiputtaa kuulema nännin päälle niin siitä vauva sen sit imasee kun ottaa maitoa) tuo siis sen takia että luut kehittyisi vahvoiksi, kun äidinmaidon mukana sitä ei kuulema saa tarpeeksi. En mä kyllä esikoisen aikaan mitään vitamiini lisiä antanut, mut tää neiti kun näyttää kasvavan niin hurjaa kyytiä että kai se on sit parempi.
Kohta joutuu laittaa kaikki 56cm vaatteetkin pois ja siirtyä kokonaan 60 ja 62 :p Onneks en hirveesti ostellut lisää noita pieniä kokoja, niitä kun oli jo esikoiselta ja en kyllä läheskään kaikkea oo kerennyt käyttää.. Mut oon kyl ehdottomasti sitä mieltä ettei oo kiva pukea vauvaa liian pieniin mut ei kyl liian isoihinkaan kuteisiin.
 
Nyt tulee todella tyhmä kysymys esikoisäidiltä:
kuinka vauvalle puetaan tavallinen paita/body?

Olen uskaltanut pukea vasta kietaisumallisia. Eilen olisin laittanut tavallisen, mutta jo se pään yli saaminen oli vaikeaa. Eli kuinka ne kädet pitäisi saada hihoihin?! Ensin paita kaulalle ja hihat yksitellen? Kädet valmiiksi hihojen suuntaan pään viereen ja kaikki kerralla?
Kuinka voikin olla näin onneton oman lapsensa kanssa. Kyllähän ne siellä sairaalassakin vakuutti, ettei vauvat ihan pienestä mene rikki, mutta tuntuu hurjalta väännellä pieniä käsiä.
 
Vedät vain pään läpi ja kädet sen jälkeen yksitellen. :) Näin mä olen meidän esikoisen aikanaan pukenut ja vielä on kaikki raajat tallella. :D
 
Itse tokaisin kietasubodyt helpoimmaksi esikoisella, mutta kotiutumisvaatteet on meillä ihan pään yli vedettävää mallia :D

Mutta kuten Eetla laittoikin, ensin pään yli ja sitten kädet yksitellen. Ei vauvat helpolla rikki mene. :)
 
Ostettiin nyt sit D-vitamini tippoja mitä pitäis antaa yks tippa päivässä maidon seassa (voi vaan tiputtaa kuulema nännin päälle niin siitä vauva sen sit imasee kun ottaa maitoa) tuo siis sen takia että luut kehittyisi vahvoiksi, kun äidinmaidon mukana sitä ei kuulema saa tarpeeksi. En mä kyllä esikoisen aikaan mitään vitamiini lisiä antanut, mut tää neiti kun näyttää kasvavan niin hurjaa kyytiä että kai se on sit parempi.

D-vitamiinia ehdottomasti kannattaa/pitää antaa. Siitä saadaan koko ajan lisää tutkimusnäyttöä, että mihin kaikkeen vaikuttaa ja mihin erityisesti puute vaikuttaa. Osa noista kaiketi voi aiheuttaa vatsavaivoja, ts. kannattaa vaihtaa valmistetta, jos siltä tuntuu. Itse ajattelin ostaa sellasta, jossa on samassa D-vitamiini ja probiootit.
 
D-vitamiinia ehdottomasti kannattaa/pitää antaa. Siitä saadaan koko ajan lisää tutkimusnäyttöä, että mihin kaikkeen vaikuttaa ja mihin erityisesti puute vaikuttaa. Osa noista kaiketi voi aiheuttaa vatsavaivoja, ts. kannattaa vaihtaa valmistetta, jos siltä tuntuu. Itse ajattelin ostaa sellasta, jossa on samassa D-vitamiini ja probiootit.

Juurikin öljypohjaiset vitamiinit voivat aiheuttaa mahavaivoja. Vesipohjaiset tai esim maitohappobakteeria sisältävät meillä koettiin hyväksi ensimmäisten kuukausien ajaksi. Sen jälkeen sitten öljypohjaistakin alettiin antaa.

Olikos se, että viiteen tippaan nostetaan pikkuhiljaa?
 
Meille just eilen neuvola hoitaja anto ekan D-vitamiini paketin ja sano et nostetaan siihen 5 tippaan, niin et ekana päivä yks tippa, toisena kaks jne.. Täällä siis ainaki tuon ekan paketin neuvola tarjoo.. hoitaja myös sanoi, että vatsavaivoja voi tosiaan tulla, mut aina ne ei välttämättä johdu D-vitamiinista vaan yleisesti vatsavaivoja alkaa tulemaan samaan aikaan kun vitamiini aloitetaan eli 2 vkon ikäisenä.. mut tietty, jos toinen valmiste helpottaa vaivoja niin tottakai kannattaa vaihtaa :)
 
Me saatiin D-vitamiinin nosto-ohjeeksi antaa 1 tippa 5-7 päivän ajan, sitten kaksi tippaa taas 5-7 päivän ajan jne. Sillä perusteltiin, että maha tottuisi rauhassa eikä tulisi niitä vatsanväänteitä.
 
Mulle kyllä sanottiin ettei saa antaa kun yksi tippa joka päivä, ja että puteli on tarkoitettu kestäväksi vuoden ajan koska sisältää 365 tippaa :eek: Ja ohjeissakin sanotaan että jos vahingossa menee enemän kun yks tippa, niin sitten seuraavana päivänä pitää jättää väliin ettei tule yliannostusta??!:wideyed:
Et mene ja tiedä nyt sitten.. Ehkä mä vaan jatkan 1 tippa/päivä, kai sekin parempi kuin ei mitään.
 
Mulle kyllä sanottiin ettei saa antaa kun yksi tippa joka päivä, ja että puteli on tarkoitettu kestäväksi vuoden ajan koska sisältää 365 tippaa :eek: Ja ohjeissakin sanotaan että jos vahingossa menee enemän kun yks tippa, niin sitten seuraavana päivänä pitää jättää väliin ettei tule yliannostusta??!:wideyed:
Et mene ja tiedä nyt sitten.. Ehkä mä vaan jatkan 1 tippa/päivä, kai sekin parempi kuin ei mitään.

Mikä merkki teillä on käytössä?
Näissä yleisimmissä lukee purkin kyljessä 5 tippaa/päivä.
 
Takaisin
Top