Vauva-arkea

Ccix, sympatiat lähtee siihen suuntaan! Tunnistan tuosta monta asiaa esikoisen ajalta!
Erotuksena se, että minä kuvittelin äidin olevan se, jonka on pärjättävä yksin vauvan kanssa. Kävihän mies töissä ja mahdollisti minun kotona olemisen. Huomasmattani aina jyräsin miehen yritykset auttaa!
Sit tehtiinkin rankimpina aikoina niin, että la-su yön minä nukuin!

Ja anopista.. Hän on melkoinen helmi! Harmi vaan yksikään panttilainaamo ei taitaisi rahaksi sitä vaihtaa..

Voisin vaikka vannoa heränneeni yöllä B:n laulantaan..; "kun on alkuun päästy niin antaa mennä vaan..!" Tuo lapsi keveni ainakin 800g, kun yösyötöllä ja nyt aamulla teki taas vaipalliset!

Hemppuliina, mä oon aika naurettava tyyppi ;)
 
Muokattu viimeksi:
Ccix, tuskinpa olet yksin. Meillä mies kipuilee elämänmuutoksen kourissa. Hänelle tekee tiukkaa selvitä väsymyksen kanssa ja hyväksyä se, että hän on nyt väistämättä menettänyt paikkansa huomioni keskipisteessä. Erityisesti luopuminen omasta ajasta, harrastuksista ja elämäminen vauvan ehdoilla on hänelle vaikeaa. Mieheni on vastuussa vaipanvaihdosta, myös yöllä, vaikka menee töihin.

Minä taas kipuilen priorisoinnin kanssa, usein vauva on ykkönen ja uni heti perässä. Siinä jää parisuhdeaika vähiin ja yhteinen aika menee tyyliin kauppalistan suunnitteluun. Väsyneinä myös molempien pinna on tiukalla.

Otimme siis käyttöön treffi-illat kerran viikossa, jotka toistaiseksi vietetään kotona. Lisäksi molemmilla on yksi aikaavievä harrastus, jolloin toinen on vauvan kanssa kotona. Olemme myös kutsuneet kavereita kylään niin, että joka viikko on joku tulossa. Tämä on auttanut kummasti kohtaamaan pariskuntana, nauttimaan erilaisesta elämäntilantesta ja muistamaan, että olemme myös pariskunta emme vain vanhempia. Mutta on tämä silti haastavaa! :)
 
Ccix ja Libra: On tosi, että esikoisen saaminen muuttaa parisuhdetta kovasti. Oma aika vähenee ja samalla puolisolle annettava huomio. En yhtään ihmettele, että pienten lasten vanhemmat eroavat usein. Se on tietysti surullista, mutta kaikki se väsymys ja turhautuminen vauva-arkeen on valitettavan helppo purkaa puolisoon. :( Olen samaa mieltä sen viisaan ihmisen kanssa, joka sanoi että avioero pitäisi kieltää alle kolmevuotiaan vanhemmilta..

Meillä täällä myös nyt tunnelma monesti kiristynyt uuden vauvan synnyttyä. Tulee tiuskittua ihan hölmöistä asioista toiselle. Täytyy yrittää olla armollinen niin itselle kuin toisellekin.

Voimia kaikille - kyllä se siitä vielä helpottaa. Vauvavuosi menee niin nopeasti loppujen lopuksi. ;)
 
Täälläkin on noi yöt jotenki vaikeita miehelle. Eilenkin (vaik ei edes ollu yö ku kello oli 7 aamulla, mut se on meille yö ku herätää 10-11) ni vauva oli syöny ja jääny kukkumaan eikä suostunu omas sängyssää jatkaa unii vaik olin sitä yrittäny jo melkeen kaks tuntii. Viimätteks meni hermo ja rysähdin vaan sänkyyn kuuntelemaan ku vauva ilmas tyytymättömyyttäs yksin sängyssä oloa kohtaan. No mies sit heräs siihe ja kysy et enk mä aio tehdä tol vauvan itkul mitään! Mä olin iha et anteeks mitä, voisko herra vaik ihan iteki joskus tehdä!

Muutenki toi vauva tuntuu nyt olevan vähän vieraampi miehelle. Yleens aina se hoitaa mielummin esikoisen iltapuuhat sun muut ku vauvan. Mä oon koittanu nyt täs ahkerast patistaa hänt tutustumaan toiseenki lapseensa
 
Ajattelinkin, että tuskin ruusuilla tanssimissa yhdessäkään parisuhteessa on - siis ainakaan 24/7 ja varmastikaan en ole yksin näiden tuntemuksieni kanssa. Meillä päivät ja alkuillat menee suht seesteisesti, mut juurikin yöt on niitä rankkoja ja mä tuppaan sitten avautumaan asioista vielä silloin yölläkin. Harmittaa, kun itsekin huomaan välillä käyttäytyväni ku pahainenkin uhmaikäinen ja unohtaa suhteuttaa asioita ja nähdä kokonaisuuksia. En usko, että nalkuttamalla saan muutoksia aikaan...

...jos nyt sitten koko perheen voimin mennään järkkäilee niitä miehen tavaroita tonne toiseen huoneeseen, niin jouluna ehkä saadaan hieman vaikutettuakin näihin nukkumajärjestelyihin ja yövalvomisiin :D tosin toiv joulun alla jo nukutaan pidempiä pätkiä.

Kiitoksia vertaistuesta (: on tää vaan mainio palsta.
 
Meidän on ollut pakko myöntää, että poikamme on koliikkivauva ainakin jollain asteella. Hän huutaa iltaisin tiettyyn aikaan useamman tunnin, yleensä toistaa toimintamallin yöllä. Mies pääsee öisin toiseen huoneeseen nukkumaan, illalla kyselee miksen imetä kun lapsi itkee. Miksen imetä? Minähän imetän tissit veressä, kirjaimellisesti. Minä myös valvon öisin, koska imetän niin paljon etten ehdi pumppaamaan. Ja poika ei kunnolla rauhoitu pullolla, joten en näe että mies onnistuisi yön syötöissä vielä.

Mutta mies osallistuu kyllä. Vaihtaa vaippoja, auttaa imemään räkää pienen nenästä, siivoaa, käy kaupassa, laittaa ruokaa, kysyy lähteekö kävelylle vauvan kanssa että saisin nukkua. MUTTA minä haluan aikaa myös mieheni kanssa. Haluaisin että hän ottaisi kainaloon ja halaisi. Olimme niin kauan kahdestaan että yhtäkkiä minä kaipaankin miestäni. Iltaisin en pysty valvomaan pojan nukahdettua, muuten en jaksa yöllä.

Meillä on treffi-ilta aina sunnuntaisin, ollut jo kolme vuotta. Useimmiten vietämme sen kotona epäterveellisen ruuan ja elokuvan merkeissä :) Mutta nyttemmin se on vähän väljähtänyt, sillä yleensä minä hyssyttelen itkevää vauvaa ja mies katsoo elokuvan harmitellen samalla, etten voi levähtää.

Eilen totesin miehelleni itku kurkussa kaipaavani häntä ja kannustusta. Mies ei selkeästi tajua että minun arkeni on nyt vain itkusta seuraavaan selviytymistä. Vauva ei vielä osoita mitään tyytyväisyyden merkkejä, joten kaipaan hymyjä ja onnea mieheltäni normaalia enemmän.

Me asumme maalla ja täällä hommia riittää. Mieheni on todella jämpti ja tunnollinen eikä osaa sohvalla istumista (paitsi sunnuntaisin). Niinpä minä istun ja imetän ja kuljen ympäri taloa kun armas aviomieheni suorittaa. Ja kun vain toivoisin että hän istuisi alas kanssani!

En varmaan osaa selittää tarpeeksi hyvin mistä on kyse. Ja on tyhmää valittaa että mies tekee liikaa kaikkea. Enkä halua vauvastakaan valittaa, hän on ihanin ja parasta mitä minulle on tapahtunut. Ilmassa on ehkä minun omalla kohdallani lintu nimeltä muutosvastarinta. En ole poistunut kotoa nyt neljään viikkoon ilman vauvaa kuin kerran lääkäriin, kerran kauppaan ja tänään hain uuden rintapumpun.

Olen ihan mielettömän onnellinen, mutta samaan aikaan vähän yksinäinen. Onneksi minulla on laaja ystäväpiiri, joten melkein joka toinen päivä käyn jossain tai ystäviä käy meillä (vaikka asumme ihan hevonkuusessa). Ja tänään on treffi-ilta! Ehkäpä tänään onnistuu jo paremmin. Nimittäin vyöhyketerapia tehosi iltaitkuihin jo vähän. Ja huomenna uusi terapia-aika.

Tulipas alakuloinen teksti. Ehkäpä rintatulehdus, pojan kova flunssa ja itkut ovat meinanneet tämän mamman taas selättää. Vaan eipä anneta murheen murtaa.

JA PS. Philips Avent sähkökäyttöinen rintapumppu on vyöhyketerapian ja tutin kanssa tämän hetkisen elämäni paras asia. Suosittelen! :)
 
Meilläkin on tämän esikoisen myötä hieman parisuhde muuttunut, ja on ollut kinastelua sun muuta ilmassa. Onneksi ollaan kuitenkin puhuttu asioista ja molemmat sillä ajatuksella että vauva nyt vaatii jonkin aikaa hieman enemmän, ja kyllä meillä myöhemmin on sitten enemmän aikaa taas toisillemme :)

Asiasta kukkaruukkuun:

Milloin olette alkaneet pitämään vauvaa leikkimatolla? Tai oikeastaan milloin teillä vauva on viihtynyt matolla ja kiinnostunut leikkimaton/mobilen killuttimista? Entäs muut vauvan lelut, onko kellään mitään jo käytössä ja minkä ikäisestä ne ovat vauvaa kiinnostaneet? (Monta kysymystä ;) )
 
Meillä on leikkimatto esikoisen jäljiltä ja oon kans miettiny et koskahan poika siinä mahtais alkaa viihtymään :)
 
Me saatiin sukulaisilta leikkimatto, ja olen jo muutaman viikon ajan pitänyt tyttöä siinä silloin tällöin pienen hetken. Nyt selkeästi tällä viikolla hän on alkanut viihtyä siinä paremmin, katselee leluja jo tosi tarkkaan (samoin kuin sitterin lelukaaren leluja, mobileja yms.), ja tässä yhtenä päivänä viihtyi leikkimatolla puolisen tuntia :) Mut yleensä viihtyy jonkun 15-20 min. Ikää nyt siis 6 viikkoa.
 
Leikkikaaren leluja meidän epeli katselee esim. sitterissä yleensä noin 20 min. Leikkimatolla oon nyt kokeillut kerran ja viihdytettynä viihtyi noin vartin. Ilman viihdytystä ehkä 5 min :D
 
Meillä viihtyy näköjään typy parhaiten sohvalla ja katselee ulos! Tiedä sitten, mitä se siellä näkee, jos mitään. Eli yleensä nukahtaa siihen.:) No, en valita. :)

Triina, saan kyllä kiinni siitä, mitä tarkoitat. Halipula vaivaa, mutta aika on kortilla. En kyllä ole itsekään ollut kovin aktiivinen halailija, mutta minua voisi silti tulla halaamaan. Pitäisiköhän tehdä kyltti kaulaan vinkiksi miehelle?;)
 
Kylttiä raapustamaan vaan! Jospa luettu teksti menis puhuttua paremmin perille :) Ja Libra, halipula on kyllä juuri oikea diagnoosi mun ahdingolle.
 
Meillä on vedetty huutokonserttia taas 4h yhteen soittoon. Vyöhyketerapia huomenna, odotan sitä kuin kuuta nousevaa....

Ehkä tän illan ja yön huudot olis nyt huudettu ja yöllä voitais taas nukkua!
 
Meillä kolmiviikkoisena alettiin kokeilla leikkimattoa ja hyvin viihtyy nyt jo muutaman päivän kokeilun jälkeen :) meillä ei ole sitteriä tai kehdon ja sängyn lisäksi mitään vempaimia missä sylin lisäksi olla kuin tuo lattia :)
 
Triina meil oli tommost samanmoist iltahuutoa vanhemman pojan kans ku hän oli vauva. Loppu n. 3kk korvilla. Liekö ollut sitä 3kk koliikkia...
 
Meillä huudettiin illalla sitten kuitenkin 6h, ilmeisesti 4 ei riittänyt. Unikin kyllä sitten maistui taas viisi tuntia putkeen, mutta ei mitään musiikkia korville nuo iltahuudot. Ja olen aika varma että koliikkia on... noooohhh kyllä se helpottaa vielä!
 
Olen nyt muutamana päivänä kuullut vauvan itkua jo korvissani, vaikka vauva ei ole edes vielä itkenyt. Hullua! Lisäksi tässä kerrostalossa asuu jossain toinenkin vauva, jota emme tosin ole koskaan nähneet, koska kuulemme itkua seinien läpi. Tai sitten olen oikeasti seonnut ja kuulen ääniä. ;) Oma vauva on itkenyt monena päivänä enemmän kuin normaalisti, mutta tänään oli parempi. Kyllä se tästä. :)

Tsemppiä, Triina!!
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top