Vauva-arkea

Kiva, että jonkun mielestä! Esikoisen mielestä oon natsimutsi ja miehen mielestä.. No, ehkä en edes halua tietää tän viikon unettomien öiden jälkeen ;)

P.s. Sokerimättö pysyköön vielä hetken kaupassa. Sitten vasta ostan, kun löytötavaratoimisto ilmottaa, että mun selkäranka on löytyny ja noudettavissa!
On nimittäin viikonlopusta tipahtanu paino 2,1kg! :smiley-bounce015 eikä oo hetkeäkään ollu nälkä! Mutta kaikki muut oireet vapinasta päänsärkyyn kyllä. Ja eilen jo melkein googletin josko löytys kotikatetroinnin ohjeet. Jos ei mee rahat herkkuihin, ni vessapaperiin sitten..
 
Etanainen, täällä on kyllä toinen äänekäs nukkuja. Maiskuttaa ihan sikana ja sit toi unissaan höpöttäminen (ei tosin oo ihan samaa luokkaa ku käsien vispauksen kans). Mun mielestä aika liikkistä, toinen on niin onnellisen oloinen nukkuessaan. Mähän maiskutan kanssa unissani ja tuhisen, en kuitenkaan narskuttele tai kuorsaa niin kuin tuo iso mies :D Et aika kova meteli täällä öisin :D myös meidän kissa "kuorsaa".
 
Ihana lueskella aina aamuisin kaikkien kuulumisia!

Meillä meni yöt hyvin siinä 1-2kk iässä ja sen jälkeen on ollu aikamoista taistelua. Nukkuu kyllä hyvin sit kun nukahtaa, mut ongelma nimenomaan se nukahtaminen. Jännä sekin, että jos nukkuu päiväunia yli 18 illalla, niin sillon osaa nukahtaa yöunillekin itekseen,muuten joutuu nukuttaan. Eli yliväsymystä sit ilmeisesti on. Harvoin häntä saa nukkumaan yli sen 18, koska vikojen unien on alettava viimeistään 15.30, tai sitten ei nukuta ollenkaan. Hankalaa :D

Mä oon kanssa ihan hirvee herkuttelija ja kyllä huomaa et on suklaa vähän maistunu! Oon nyt yrittänyt pitää vaan yhen herkkupäivän viikossa, aika huonolla menestyksellä. Ei toi paino oikein meinaa pysyä kurissa enää ton pumppaamisen lopettamisen jälkeen ;)
 
Muokattu viimeksi:
Ihan samoilla linjoilla Etanaisen kanssa ja esikoisen kanssa se onkin osoitautunut jo toimivaksi. Eli kyllä ne asiat johonkin järjestykseen aikanaan menevät. Tietyissä jutuissa meillä on edetty aika lapsentahtisesti ja se on osoittautunut meillä toimivaksi, esim. omaan huoneeseen nukkumaan meno, kuivaksi opettelu jne.. Mun mielestä mitään selvää rajaa, missä iässä mitäkin pitäisi osata, on aika hankala vetää. Maalaisjärjellä, lasta kuuntelemalla ja omiin äidin vaistoihin luottamalla pääsee jo todella pitkälle.

Itse en ole yhtään varsinaista kasvatusopasta lukenut, lähinnä noista vauva ja meidän perhe- lehdistä poiminut jotain omaan arkeen ja mieltymykseen sopivia vinkkejä. Jos joku kasvatusopas kiinnostaisi lukea niin se olisi varmaan joku Jari Sinkkosen kirjoista. Sinkkosen ajatuksia on lähinnä arkeen ja yhteisiin hetkiin panostaminen, se, että pojat on poikia ja vanhemmuuteen, että kyllin hyvä on tarpeeksi. Etenkin tuon viimeisen alleviivaisin. Äitinä yliyrittäminen tuntuu olevan nykypäivää ja monet äidit väsyy, pitäisi olla itselleen armollinen ja uskoa siihen, että on tosiaan paras äiti lapsilleen eikä tuntea huonoa omaatuntoa jostain ihan mitättömästä, mistä ei varmasti ole mitään haittaa lapsen kehitykselle.
 
Lupu, meni ihan ohi sun kirjoitus! Ihanaa että leikkaus on ohi ja kaikki hyvin! Terveisiä urhealle pikkuisellesi :)

Meillä on nukuttu nyt yksi käsi vapaana, eli siis ulkona kapalosta. Nukahtaminen onnistuu edelleen, mutta heräämisiä on useita. Ei kuitenkaan itkuja, mutta herää usein. Viime yönä pitkästä aikaa syötiinkin kaksi kertaa. Mikä ei siis kyllä haittaa. Mutta tuttia nostelin varmaan neljä kertaa. Noooohh, jospa tuo tottuisi pian.
 
Hienoa Lupu, että kaikki sujui!

Mä en tiedättekö ole kyennyt lukemaan noita lapsiperheille tai siis äideille suunnattuja lehtiä. Tai no meidän perhe oli suhteellisen ok. Jostain syystä mua ärsyttää ihan suunnattomasti niiden lapsilehtien jutut ja kirjoitustyyli. Vielä enemmän kuin naistenlehtien. Ja sitten niissäkin on sitä tavaran tuputtamista. Joitain kirjoja olen lukenut kun niissä voi valita omasta mielestä järkevän oloisen kirjoittajan ja kaikki teksti on sen käsialaa.
 
Täällä viime yö ei ollut tunnin välein heräilyä! Jeeee! Mutta.... Mä nukahdin poitsun kanssa samaan aikaan, eli ennen kymmentä :D Peeersilleen meni, ku olis pitänyt kaikkea vielä väsätä illalla ja miehenkin laitoin hakemaan mulle limua kaupasta. No mut nyt ei väsytä ;)

Olis kyllä niin mukava nähä kaikkia! Kesällä, joku paikka keskeltä Suomee ;) Tai ketkä nyt ylipäänsä vois osallistua, niin kattois jonkun järkevän paikan. Mä oon just niin sekasin et voitais kyllä päästä paikalle. Auto alle ja menooooks!
 
Täällä vaivaa hampaat edelleen. Onneksi yöt ollaan kuitenkin nukuttu. Nyt kun näin sanon niin varmasti ei enää nukuta. XD Se miinus näistä hampaista tässä vaiheessa on se, ettei hää osaa pitää itse purulelua suussa.
Onko teillä miten pakkasta? Itellä hajoo koht pää ku joutuu olemaan vaa sisällä. Pakkasta on nii paljo, ettei vauvaa oikein raaski ulos viedä. Kaunista tuolla kyllä on, kun ikkunasta ulos katsoo.
 
Voi että... Laittelin tuossa pikku miestä päikkäreille ja ihmettelin että miten on niin levoton eikä meinaa uni tulla. Siinä sitten ku kävin tuttia laittamassa suuhun ni huomasin että oli tumput unohtunu laittaa käteen. Tumput ku laitoin käteen ni heti meni silmät kiinni. Ei tuu vissiin uni ilman tumppuja. Voi toista! :)
 
Huudattamisesta moni onkin jo kirjoittanut samoin kun mä ajattelen, esim. Aamutähti ja Libra. Kyllähän myös vauvan temperamentti siihen vaikuttaa, kuinka kärkkäästi hän kokee jäävänsä yksin, kuinka huutaa jne. Meidän neiti esimerkiksi on aika vienoääninen ja yllättävän kärsivällinen äitiinsä nähden. Useimmiten ääntely on kissanpentumaista maukumista, huhuilua ja ähkimistä. Kunnon huutoon päästään yleensä vain äkillisellä pelästymisellä, tai jos kerta kaikkiaan ei meinata ymmärtää neidin viestintää oikein (esim. väsymys menee yli tai imetys viivästyy oikein pahasti). Tarkoitan siis sitä, että sanan varsinaisessa merkityksessä meidän neidin huutaessa kunnolla, on "tosi jo kyseessä", mutta jos jättäisi pienemmät ininät ja ähkimiset vastaamatta, niin meidän vauva olisi aika pitkälle laiminlyöty. Kun taas toiset vauva karjuvat heti täysillä nälkäänsä ja muita tarpeitaan. Jossain tapauksissa tietenkin voi olla opittuakin, minkälaisilla ääntelyillä äiti varmasti tulee luokse, mutta kylläpä sitä selvästi näkee, että toiset vauvat ovat jo synnäriltä asti kovaäänisempiä ja lyhytpinnaisempia kuin toiset. :)
 
Juu, meidän poikaa voisi kutsua täysin pinnattomaksi. Väsymystään hän siis huutaa kurkku suorana jo yhden haukotuksen jälkeen. Nälkää ei voi ennakoida ollenkaan, koska jos yrittää tarjota ruokaa kun poika ei itke, poika ei myöskään syö. Tarjoamisesta minuutin päästä hän voi kuitenkin huutaa täyttä kurkkua nälkäänsä ja sitten myös syö.

Tuo "villi" väsymys estääkin meiltä paljon esimerkiksi kyläilyjä. Poika ei pysty väsyneenä rauhoittumaan esimerkiksi syliin vaan vaatii aina vaunut tai nykyään myös tuo riippumatto käy. Ja iltaisin tietysti oma sänky. Mutta siis, jos olemme jossain ja väsymys tulee, huuto lakkaa vasta uneen. Ja uni ei sitten tule ilman edellä mainittuja. Ja joka paikkaan ei voi ottaa vaunuja eikä niistä olisi hyötyäkään ilman parveketta tms.

Pojasta sanottiin jo synnärillä, että on selkeästi tempperamenttia. Ja niin on! Kova on itkemään kurkku suorana. Onneksi ei sentään enää niitä kipuitkuja. Mutta kyllä meillä joka ikinen päivä huutoja on. Ollessani päivät yksin pojan kanssa, mun täytyy yrittää koko ajan ennakoida ja arvella mistä tuulee milloinkin. Poika on joko kuin naantalin aurinko tai myrskyn merkki. Kitinä on hyyyyyyvin harvinaista!

Uskon kuitenkin, että ajallaan helpottaa tämäkin. Ja jos ei opi kitisemään niin ehkäpä hän on aina kuin naantalin aurinko huutoitku-iän mentyä ohi...? :) Hahhaa no joo, olkoon mitä on. Kunhan on!

Ja lisäksi poika reagoi hyvin voimakkaasti uusiin juttuihin. Joten vaikka hän olisi juuri nukkunut 3h päikkärit, voi väsymys iskeä kyläreissulla 20 minuutissa.
 
Omena, Täysin samaa mieltä! Temperamentillä ja reaktioherkkyydellä on väliä. :) Meillä neiti on myös kärsivällinen ja hillitty luonne, joten jos itku kuuluu, sitten on jo kiire. :)

Triina, poikasi tuo elävästi mieleen veljenpoikani, joka kiihtyi ja kiihtyy edelleen nollasta sataan about sekunnin sadasosassa. :D Nälän iskiessä poika huusi pää punaisena luukut auki niin, että tärisevä pikkukieli näkyi varmaan teleskoopilla kuuhun asti. Ja ruoka piti todellakin olla valmiina sillä sekunnilla eikä hetken päästä. :) Samainen poika pääsi kaksivuotiaana kutsuvieraaksi sinfoniaorkesteria kuuntelemaan ja se matka päättyi, kuinka ollakaan, huutokonserttiin ja veljenvaimo joutui raahaamaan itkupotkuraivareisen pojan kotiin kesken konsertin. Totesi vain myöhemmin, ettei tiedä, mitä diapamia muut äidit vauvoilleen antaa, kun he niin rauhallisesti kuuntelivat konserttia. :D
 
Libra, isoveljeni on ollut juuri poikani kaltainen vauva ja edelleen melko herkästi kiihtyvää sorttia. Tuo konsertti-juttu kuulostaa ihan veljeni lapsuuden kaltaiselta.... Itse kävin vähän aikaa katsomassa ystäväni viikon vanhaa vauvaa, joka koko vierailuni ajan nukkui rauhallisesti. Meidän vauva ei ole tähän mennessä kai koskaan nukkunut minkään vierailun aikana. Että kyllä mäkin oon vähän miettinyt että mitä diapamia muut lapsilleen syöttävät... :)

Tosin, Libra, sinäkö sen sanoit joskus että tempperamenttisista vauvoista tulee suuria johtajia? Isoveljeni ei ehkä ole suuri johtaja, mutta urallaan hyvin menestynyt ja melkoinen bisnesmies! Ei ollut hiljaa vauvana eikä jää sanattomaksi vieläkään!

Tuo meidän vauvahan ei siis ole hiljaa ikinä. Paitsi nukkuessaan. Joko itkee tai juttelee _koko_ajan_ :D

Edit: paitsi muskarissa oli hiljaa! Jännittynyt ja tarkkaavainen ja hiljainen. Vasta lopuksi hihkui ilosta. Joten muskari oli meille enemmän kuin huippujuttu.
 
On se kiva herätä (mun ei pitäny nukahtaa..) siihen ettei happi oikein kulje. Avaan silmät ja nenän edessä virnistää tutin takaa leveä hymy. Hapen saantiani rajoitti pieni sormi sieraimessani. Tyyppi ei oo neljää kuukauttakaan vielä!

Vuoden päästä voi jo olla vaarallista ummistaa silmiään missään vaiheessa vuorokautta!
 
Jos on muuten mitä tahansa vinkkejä tämmöisen itkuherkän lapsukaisen kanssa eloon, niin otan mielelläni vastaan! Vaikka oonkin jo melkoinen niksi-pirkka niin ei kai koskaan voi olla tarpeeks hyvä!
 
Triina meidän tyttö on myös melko vaativa ja itkuherkkä vauva. Meillä ei tunneta kitinää, ainoastaan suora huuto.

Raskausaikana ajattelin, että sitten kun vauva syntyy niin käyn paljon kavereiden kanssa kahviloissa, perhekerhoissa, vauvamuskareissa yms. Noh, yritin käydä mutta eipä siitä kovin voinut nauttia kun tyttö herää vaunuista heti jos ne eivät liiku ja useimmiten myös silloin kun siirrytään ulkoota sisätiloihin. Kerran olin muskarissa ja imetin sen koko ajan kun tyttö olis muuten huutanut. Ja siis se huuto on just tuota et naapurikuntaankin kuuluu.

Kyläilyt sujuvat vaihtelevasti. Paikoissa joissa ollaan käyty paljon ja jotka ovat tytölle tuttuja on helpompaa ja neiti jaksaa usein olla tyytyväisenäkin jonkun aikaa. Uudet paikat sen sijaan aiheuttaa lähes poikkeuksetta itkua. Tytöstä myös huomaa jos päivällä on ollut liikaa aktiviteetteja, silloin illat menee itkeskellessä.

Kantoliina on meillä auttanut paljon. Ilman sitä en enää oikeastaan poistu ovesta. Jos lähden esim. kauppakeskukseen, niin siinä vaiheessa kun tyttö vaunuista herää, ei hän enää sinne rauhoitu vaan sitten pitää ottaa liinaan. kantoliinassa useimmiten rauhoittuu mutta eipä sekään ihan 100% varma ole. Kyläillessä olen myös ottanut tytön liinaan sillä siihen hän nukahtaa, mutta ei oikeastaan muulle. Imetys myös auttaa aina ja usein olenkin istunut kyläilyt ja kavereiden kanssa kahvittelut imettäen. Olisipa ihanaa kun voisi joskus istua rauhassa ja tyttö nukkuis vaunuissa niin kuin joka ikisen kaverin vauva. Mutta ei.

Ainakin meistä vanhemmista on tullut hyviä lukemaan tuota pientä ja mielikuvitusta on joutunut näiden vajaan kolmen kuukauden aikana kyllä käyttämään. Kotona onneksi on suht helppo nykyään olla tytön kanssa ja tutussa ympäristössä harvemmin enää menee totaalisesti hermo.

Helppoa vauvaa en tosin koskaan uskonut edes saavani, sillä niin nollasta sataan kiihtyviä ollaan molemmat miehen kanssa, että ihan rauhallista tapausta ei näillä geeneillä voi lapsesta tulla :D

Vauva kuitenkin kasvaa vauhdilla ja tuntuu siltä, että joka päivä vähän helpottaa. Nyt on tosin tiheänimunkausi selkeästi menossa ja tyttö selvästi itkuisempi, mutta kun muistaa vaan aina ensimmäisenä tyrkyttää tissiä niin itkut yleensä loppuu. Huomisesta saattaa taas tulla mielenkiintoinen kun pitäis lähteä kaupungille tän kiljukaulan kanssa :D
 
Emmaf, aivan kuin meidän elämää! Vaan laitappa tuo jäpikäs liinaan tai manducaan.... voi sitä huudon määrää! Ja imetäkkään en enää.

Mut meilläkin kotona homma jo sujuu. Ja tutuissa paikoissa myös. Mutta muuten... Ei ole erityisen rentouttavaa missään perhekahvilassa istua kurkku suorana huutavan lapsen kanssa. Ja kun tuntuu että KAIKKIEN muiden vauvat ovat niiiiiiin sopeutuvaisia jne.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top