Vauva-arkea

hann

Satasella mukana keskusteluissa
Omaa jaksamista sekä vauvan kehitystä, syömistä ja nukkumista sekä kaikkea muuta mahdollista!
 
Me käytiin eilen ekassa neuvolassa. Pojalla oli siis viikon iässä paino 3120g kun syntymäpaino oli 3180 ja kotiinlähtiessä 2980. Hyvin on siis alkanut imetys sujua ja poika nukkuukin hyvin yöllä, herää vain kerran-pari syömään ilman itkuja ja jatkaa sitten unia. Toinen silmä meinaa rähmiä aikalailla, oon sitä sitten vaan pyyhkinyt kostutetulla vanulapulla ja kevyesti sormella hieronu tuosta silmän sisäsyrjästä. Mahanpuruja on vaan nimeksi. Itse jaksan todella hyvin kun saa yölläkin nukkua, ainakin vielä...
 
Täälläkin ensimmäinen nla takana. Reilu viikon iässä. Pieni mies on kasvanut jo hurjasti. Syntymäpaino oli sen 3640g ja laski 3440g sairaalassa, nyt painoa oli jo 3920g..Niin ne vauvat kasvaa hurjaa vauhtia! Meillä syödään, nukutaan ja kakitaan. Välillä itketää masua, mutta ei pahasti. Yöllä syödään 2-3krt ja yleensä jatketaan unia omassa sängyssä. Paljon virkumpi olo on nyt kuin raskaana ollessa :)
Isosiskot hoitaisivat poikaa kovastikkin, vaan meillä on nyt niin kamalat flunssa kuumeet päällä etten oo viittiny hirveesti antaa lämiä vauvaa..

Tämmöistä arkea täällä..   Niin ja onhan me käyty jo kärräilemässsäkin..
 
Kuulostaa marde85 aika samanlaisella kuin meillä, samoin syö, nukkuu, kakkii ja syö. Ehkä tuossa välissä vielä yhden kerran syö :D Ja samoin nukkumisen ja vatsanpurujen suhteen... Mulla kans olo parempi ku mitä raskaana ollessa, eikä väsytä niin paljoa ja saan enemmän nukuttuakin ku raskausaikana :) Käytiin neuvolassa eilen uudestaan ku napatynkä ei oo irronnu niin sen takia, ja nyt oli jo tullut painoa perjantaisesta 280g eli paino nyt 3400g, hyvin on tosiaan syöny meidänkin pikkumies. Ja ollaan mekin jo vaunuteltu sillon ku sää on sallinu ja oma vointi :)
 
Jospa minäkin nyt ehtisin kirjoittaa tänne vauva arki kuulumisia, kun esikoinen on nyt mummonsa luona ja vauva nukkuu. :)

Tänne kuuluu siis aika hyvää. Vauva herää kerran yössä syömään ja tosi vähän itkee. Sillon vaan kun on nälkä tai märkä vaippa. Tosi helpolta vauvalta vaikuttaa ainakin vielä. Lauantaina ikää on sillä jo 3 viikkoa. Aika menee niin nopeesti. :)

Vauvan syntymäpaino oli 3980g ja sairaalasta lähtiessa 3780g. Viikon iässä paino oli 4060g ja kahden viikon isässä 4240g. Kovaa vauhtia kasvetaan siis täälläkin. :)
Ulkoilemassa ollaan käyty neljä kertaa. Nyt on kyllä tosi ihana ilma käydä ulkoilemassa. Ja kun ei tarvitse enää pukea niin hirveesti päälle vauvalle.

Mutta siis hyvin on lähtenyt täällä vauva arki sujumaan. Tsemppiä! :)
 
Meidän muksu tänään viikon. Tää vaan nukkus,laitoin edellisiltanakin nukkumaan kymmenen aikaan ja mies herättelee mua viiden aikaa että ootkos poikaa syöttäny? no en ollu kun ei ollu herännyt :D Todella ihana,kiltti ja ennen kaikkea helppo poika <3
 
Täälläkin pienokainen on viikon vanha. Kolme ensimmäistä päivää kotona olivat varsinaista tissimaratonia. Rinnalla 6-7 h lähes putkeen nukkumatta yhtään. Soitin jo sairaalaan eka iltana, mutta pitivät käytöstä terveen merkkinä. Tyttö tekee tilausta lisämaidosta.  Maratonit ovat onneksi ajoittuneet päiväsaikaan, ja yöllä on syöty tehokkaasti ja nukahdettu sen jälkeen heti uudestaan. Eilisen jälkeen tulin siihen tulokseen, että tissilläolo voi olla myös läheisyyden tarvetta. Eilen illalla onnistuinkin korvaamaan tissin isoäidin sylillä ja tänään päivällä osan ajasta miehen sylillä.
 
Iltoja! 

Eka yö kotona takana ja oli melkoista tissitakiaisena olemista. Maito on noussut ja ekan kerran mulla on toinen rinnanpää rikki ja on yhtä tuskaa imettää siitä rinnasta, mutta pakko se on. Ja hei, varsin hyvänä vinkkinä, että maidon noustessa ja paukkujen tullessa rintoihin, on toi lämmitetty kaurapussi ollut vallan mahtava juttu eli suosittelen sitä kyllä suuresti

Oon ollu melkosen väsynyt, mutta sain nukuttua parin tunnin päikkärit tänään, nii oon, ko uus ihminen. Mie oon todella pahalla kiirillä, jos en saa syyä tai nukkua ja sen kyllä huomasi. Toivottavasti myös pojan rytmitys vaihtuis ja pian! Ja samaa nukkumista, syömistä, syömistä, syömistä ja taas kerran syömistähän tää on nyt ja tietenkin sontimistakin. Nii ja tänään piti käyä vielä mutkat synnärillä, ko eilen oli serppi vähän koholla, nii lastenlääkäri halus sen kontroloida - oli laskussa jo tänään eli ei tarttenu jäähä osastolle/aiheuttanut muitakaan toimenpiteitä. Mullehan tehtiin tuolla synnytysreissulla myös sterilisaatio, nii se haava on ollut yllättävän kipee ja oon joutunut syömään kipulääkkeitä siihen, mutta synnytys ei jättänyt mitään haavoja eikä kipuja. Isosiskot/veljet ovat olleet tohkeissaan pikkuveljestä, mutta nuorimmalla pojalla on ollut aivan tajuttomia uhmakohtauksia, mutta eiköhän nekin mene ohi, kun aikaa tässä kuluu ja totutellaan elämään 6-lapsista elämää. Ai joo ja meillä mies painuu töihin jo heti huomenna - jiihaa!!! Pitääkin muistaa huomenna soitella ekaa neuvolakeikkaa pojalle.
 
Täällä vauva täytti tänään 2 viikkoa, kauhean nopeasti menee aika, pian tuo käärö osaa jo kävellä :S
Kotiuduttiin sairaalasta äitienpäivänä 13.5. Syntymäpaino oli 4320g, lähtöpaino 4140g. 16.5 oli ensimmäinen neuvola, jossa painoa oli jo 4240g eli 3 päivässä tullut 100g!
Tänään sitten neuvolatäti kävi meillä täällä kotona ja painoa oli 4400g, joten hienosti paino nousee ja ollaan nyt jo siis syntymäpainokin ylitetty :) Onneksi itselläni nousee maitoa tarpeeksi, sen verran potra poika ja mahakin niin pullea, että maitoa kaveriin mahtuu!

Onko muilla niin, että päivällä kun vauva nukkuu ja olisi mahdollista itsekin vetäistä tirsat, niin ei vaan uni tule? Mielummin tuijotan pientä kääröä, istun koneella tai teen ristikkoa tms. omia juttuja ja sitten illalla/yöllä harmittaa kun ei koittanut nukkua. :/
 
emm: Mie voisin kyllä nukkua päivällä, mutta on noi muut lapset tässä vieressä pyörimässä, nii ei oikein onnistu. Sitten saatan ottaa tirsat, ko mies tulee töistä. Tunnen kyllä itteni todella väsyneeksi (ikä tekee jo tehtäviään), mutta en vaan osaa nukkua, vaikka pitäisikin.
 
Kiva kuulla (tai lukea) miten on vauva-arki lähteny ite kullakin sujumaan. :)

Mulla alkaa väsymys olla sitä luokkaa, että päivät menee aika sumussa. Pikku mies heräilee öisin keskimäärin puolentoista tunnin välein syömään ja päivisinkin suunnilleen asuu rinnalla. Päivisin ei oikeen oo mahollisuutta nukkua, kun eihän nuo pojat juuri koskaan yhtä aikaa nuku. Nukkua kyllä pystyisin, jos vaan ois mahollisuus. Imettäessä meinaa välillä nukahtaa istualleen. :) Viime yö oli onneks vähän parempi, kun vauva nukku muutaman pitemmän pätkän. Oma olo on heti aivan erilainen, kun ei ihan niin paljon väsytä. Esikoinen onneks nukkuu jo yöt heräämättä.

Pulaluttelu ja nivustyrä. Siinäpä ne meidän valvottavat ja huolta aiheuttavat asiat on. Tuo nivustyrä on pahentunu koko ajan ja maanantaina jouduttiin käymään päivystyksessä, ku en saanu sitä ite reponoitua. Lääkäri onneks siinä onnistu ja pojan koko aamuyön kestäny kipuitku loppu ku seinään. Ilmeisesti se on kovasti kipeä sillon ku oikeen pahasti pääsee pullistumaan. Tänään aamuyöstä heräs taas huutamaan, mutta nyt sain onneks sain sen tyrän ite painettua pois nii ei tarttenu päivystykseen lähteä. Voi ku tulis se leikkausaika äkkiä. Ihan kauheeta kattoa, kun pieni on niin kovin kipeä. Pulauttelu on onneks vähentyny mun maidottoman ruokavalion myötä. Poika kyllä pulauttelee vieläki paljon, mutta suoranainen oksentelu on jääny pois. Ilmeisesti tuolla sitten on maitoallergia.

Pojalla tuli lauantaina mittariin jo 6 viikkoa ja käytiin tänään 6vkon lääkärineuvolassa. Hienosti on poika kasvanu. Painoa 3680g ja pituutta 53,5cm. Eli nyt kuuden viikon iässä koko on aikalailla keskiverto vastasyntyneen kokonen. :) Mutta kun sairaalasta lähtiessä painoa oli vaan 2290g (syntymäpaino 2390g, pituus 46,5cm), niin ihan huimastihan tuo on kasvanu. Nivustyrää ja mahollista maitoallergiaa lukuunottamatta lääkärin mukaan terve poika.

Kovasti oon ensimmäistä hymyä pojalta yrittäny houkutella, mutta ei oo vielä sitä antanu. Ei oo tosin katsekontaktiakaan kunnolla ottanu ku vasta pari viikkoa, sen verran tuo ennenaikasuus kuitenki vaikuttaa. Esikoisen ensimmäinen hymy tuli 5viikon iässä. Jospa tälläkin kohta. Ainaki jo tarkasti seuraa katseella.

Nyt esikoinen kuulostaa heränneen. Ei muuta ku ruokapuuhiin ja sitten ulos, kun on viimeinki niin ihanan kesäistä. :)
 
Meillä tyttö on nyt 2 vko ja päivän vanha. Toistaiseksi ainakin hän on kovin tyytyväisen ja rauhallisen oloinen. Imetys lähti käyntiin heti hyvin ja hän syö melko säännöllisesti 3-4 tunnin välein. Sen seurauksena takki on täyttynyt kovasti. Syntymäpaino oli 3250g, lähtöpaino sairaalasta 3060g ja viikon ikäisenä 3330g. Olin jo unohtanut kuinka paljon näin pienet nukkuvat, mutta tuntuu että vain syö ja nukahtaa uudelleen. Ja paras paikka hänen mielestään päivällä nukkumiseen on syli. Yöllä nukkuu kyllä omassa sängyssä paitsi siinä viiden aikaan aamulla hän killittelee ja omassa sängyssä tuntuu yksinäiseltä niin olen sitten ottanut viereen ja torkutellaan vielä pari tuntia.

Mies on ollut isyyslomalla niin olen saanut nukkua mukavasti välillä päivätirsoja, eikä siis sen ansiosta väsytä. Saapi nähdä kun ensi viikolla ei ole enää tätä torkkumahdollisuutta, voi alkaa silmä luppasemaan. Kävelemässä ollaan käyty lähes joka päivä pitkähköjä lenkkejä ja se on ihanaa kun oikein tuntee miten keho kohentuu.
 
On nämä hormonimuutokset hassu juttu; Ensin olin monta päivää ihan transsissa ja saatoin vain tuijotella pientä nyyttiä. Sitten kun euforia vähän tasaantui niin itketti ihan kaikki asiat, välillä ilosta välillä joku asia suretti ja välillä kyyneleet valuivat ihan ilman syytä. No sekin tuntuu jo tasaantuneen. 

Onneksi on valoisaa ja ulkona kaunista. Jaksamista, iloa ja onnea kaikkien vauva-arkeen ja tsemppiä synnytykseen niille joilla se on edessä.  
 
Meidän poika on nyt 2 viikkoa ja 1 päivän vanha. Eilen kävimme neuvolassa ja painoa oli tullut lisää 255g viikossa, poika painaa nyt 3125g. Pääsimme eilen ensimmäistä kertaa uloskin, kun kolme kiloa oli täynnä. Lisämaidostakin pääsimme eroon jo viime sunnuntaina, joten pelkällä rintamaidolla mennään. Sitä tuntuu riittävän ihan hyvin ja poika tilaa sitä parin päivän välein lisää. :) Olen ollut huomaavinani, että pojalla on ollut mahapuruja pari viime päivää. Täytyy seurata tilannetta, ettei pääsisi kovin pahaksi äitymään. Tuntuu, että kakka on välillä hukassa, vaikka kakkaakin yli 5 krt päivässä. Röyhtäyttämisen kanssa en ole vielä oikein sujut, en meinaa saada röyhtyä millään ulos. Itselläni päätä on alkanut juilia eilistä ja ei oikein lääkkeetkään meinaa auttaa. Liekö olisi niskoista johtuvaa..Pitää muistaa juoda vettä. Leikkaushaava on parantunut uberhienosti eikä siitä ole oikeastaan mitään tuntemuksia enää. Olen saanut aika hyvin nukuttua sekä yöllä että päivin päikkäreiden aikaan. Viime yönä tosin taisi olla mahakipua sen verran, että valvoimme keskellä yötä 3-4h. Kyllä elämä on ihanaa. En voi ymmärtää, miten olen niin onnekas että sain tuollaisen ihanan pienen pojan itselleni. Voi tätä rakkauden määrää.
 
tosi moni saanut myös vauvansa äitienpäivänä <3 on meidänkin tyttö vaikuttanut tosi helpolle,huutaa vaan jos on kerenny nälkä tulemaan välillä tuijottelee hiljaa montakin tuntia :) meillä oli syntymä paino 2650 ja laski 2470 ja nyt toissa päivänä kun punnittiin niin painoa olikin jo2840,muuten täällä syödään ja nukutaan,ulkona en enään kauheesti viitsi pitää kun eilen oltiin niin on toisella nenä ihan tukossa,ikävä siitepöly,mut just kun katoin ilmaa niin näyttää kun ois lumisade kun sitä on niin paljon :/
 
Meillä mennyt ihan jees,mitä nyt oon aika herkillä ja itken ties mistä :D mutta siis poika oli keränny painoo viikossa 500 grammaa!!:D toi on kyllä aika iso jo :P Ja viime yönä nukkui koko yön,ei herättänyt kertaakaan. Kai tää arki tästä lähtee rullaa...muksu siis nyt 1½ viikkoo...
 
Meilläkin nyt viikon vanha mutrusuu. Arki on mennyt suht hyvin, eikä väsymystä juuri ole. Keltaisuutta on seurailtu, mutta lienee selvitään ilman valohoitoa. Napa sai sienen, mutta sitäkin on jo hoidettu jollain neuvolan mönjällä. Mites teillä muuten on mennyt imetyksen ja tissien kanssa? Nyt viikon jälkeen on vasta löytynyt oikea imuote, meinas vähän epätoivo iskeä aika ajoin. Etenkin eilen, kun mulle nousi kuume. Toiseen tissiin oli tullut tiehyetukos ja se oli NIIN kipeä... Netistä katoin kaikki kotikonstit välttääkseni rintatulehduksen ja tänä aamuna kuume onkin kadonnut ja tissi taas normaali. Neuvoksi jos teille käy samoin; lämpöä tissille ( mä käytin kauratyynyä), hierontaa, imetystä kivusta huolimatta + pumppasin rinnat vielä täysin tyhjäksi. Sitten kalinlehdet tisseille ja nukkumaan. Tunnin päästä sama rumba. Yöksi otin vielä pillerin laskemaan kuumetta. Isi hoiti poikaa muut ajat, paitsi imetyssessioiksi nousin peitoista... Eli imetystä, hierontaa, kylmää imetysten välille ja etenkin lepoa. Ja vedenjuontia tehostettava...
 
Meillä kans tyttö nyt viikon vanha :) Kaikki on menny kyllä tähän asti tosi hyvin, ainoo vaan et kun isäntä oli varpajaisia juhlimassa niin yö meni meilläkin sit valvoessa kun pienellä oli maha sekaisin. Melkeen koko yön valvo, mutta nyt on taas nukkunu niin et ite saa nukuttua kyl suht hyvin. Toissayönä piti ihan herättää kun oli nukkunut viis tuntia putkeen :D Ulkoiltukkin on tullut neidin kanssa muutamaan otteeseen, tekee kyllä itellekkin tosi hyvää kun saa vähän raitista ilimaa niin ei oo naama niin kalpea :D

Nurva: Vinkkinä noihin kipeisiin rintoihin, rintakumit. Oli kalliit apteekissa, 20e 2kpl, mutta on kyllä hintansa arvoset. Mie olen nyt käyttäny niitä kun toisesta rinnasta tyttö ei saa otetta ja toinenki on ollu tosi kipiä, niin niitten avulla ei tosiaan käy yhtään kipiää ja on toiminu muutenkin :)
 
Täällä pikkuneiti nyt viikon ja 3päivää vanha.. Ensimmäinen viikko meni oikein hyvin, tyttö nukkui ja söi. Piti vaan ite makoilla vauvan vierellä ja katsoa kun toinen tuhisee. :) Onhan tämä kuitenkin muuttanut arkea niin, että välillä tuntuu käyvän läpi suurta kriisiä, mutta ei tarvi kun vilkasta vauvaa niin huomaa, että onhan kaikki tän arvosta. Ihana rakkauspakkaus. <3 Miehen kanssa meinaa sukset välillä olla pahastikin ristissä kun tätä uudenlaista arkea pyörittää. Itellä maitoa tulee niin, että ruokkisin varmaan pienen kylän. Lypsämällä joudun ottamaan maitoa pois, osan pakastanut pahan päivän varalle, mutta suurin osa mennyt kylmästi viemäristä alas. Syntymäpainokin ylitetty jo yli 300g:lla :))

Kuitenkin toissapäiväsestä alkaen on vauva itkenyt tosi paljon, selkeästi vatsaoireita kun tuntuu, että välillä koko vauva kramppaa, huutaa kurkkusuorana n 15-30sek todella kipeän oloisena jonka jälkeen rauhoittuu ja jatkaa kitinää. Eilen tätä jatkui 22-02.30.. Vuorotellen miehen kanssa yritettii saada tyttö rauhoittumaan, ruoka ei juurikaan tytölle maistunut vaan useasti pienin väliajoin imi tissistä muutaman kerran.. Cuplaton tipat on alotettu jo viime viikolla ja jatkettu säännöllisesti, mutta nyt tuntuu, ettei niistä oo apua.. Lienee parasta tai ainakin kokeilunarvoista kokeilla jotain muuta vaihtoehtoa. Tänään olen sitten yrittänyt syöttää tyttö mahdollisimman pystyasennossa, pitänyt paljon vatsallaan sekä mahdollisimman paljon pystyasennossa, hieronut vatsaa yms mitä nyt olen keksinyt, mutta yhtä itkuinen vauva on. itse en käytä maitotuotteitakaan joten senkin pois jättäminen on mahdotonta.. jos jollakin on hyviä vinkkejä tilanteeseen niin on enemmän tervetulleita. Päivät menee kuitenkin kivasti ja tyttö on rauhallinen ja hyvinvoiva.
 
Meidän prinsessa täytti sunnuntaina jo 1kk! Liian nopeesti menee aika! Tästä ajasta on nyt osannu jotenkin enemmän nauttia kun esikoisen kanssa. Silloin kaikki oli niin uutta ja jokaisesta pienestä kitinästä oli huolissaan :D

Esikoinen (poika Leo 1,5.v) on ottanut pikkusiskon oikein ihanasti <3 Suukottelee, hoivaa ja silittelee vaan <3 Meidän neiti painoi syntyessään 3760g ja 3 viikon iässä paino oli jo 4650g :D Hyvin siis meillä kasvetaan. Myös pituutta on tullut kivasti syntyessään 50cm ja 3 viikon iässä 53,3cm <3

Aika huisketta on elämä uhmiksen ja vauvan kanssa :D

Meidän tyttö sai nimen viime lauantaina. Hänestä tuli: Siri-Maria Kristella. Siri tarkoittaa kaunista, Maria nimi tulee minulta ja Kristella on "tyttönimi" Kristianista joka on mieheni toinen nimi ja poikani kolmas nimi :) <3
 
Meidän poika täytti lauantai iltana 1kk. :) Ja kuukauden neuvolassa käytiin. Painoa tullut syntymästä melkein kilo. Nyt painaa siis 4870g ja pituutta tullut 5,5cm lisää! Eli nyt on 56,5cm pitkä.Hyvin on meillä mennyt. Vähän masu vaivaa mutta ei pahasti. :)
Yöt menny tosi hyvin. Yks yö nukkui 7h putkeen! :) herää 1-2 kertaa yössä syömään ja nukahtaa sit heti uudestaan.
Murukas, kaunis nimi teidän vauvalla!! :)
Meillä on ristiäiset 24 kesäkuuta. :)
 
Takaisin
Top