Emmie, ymmarran tuskasi! Olen itsekin kotoisin pikkukylalta ja kokemuksesta tiedan, miten ahdistavaa tuo on. Vaikka hyvaa han varmaankin tarkoittaa, keinot vain ovat vaarat teidan perheelle. :) En tieda, millaiset valit teilla on, mutta joskus voi olla todella vaikeaa sanoa asiansa niin, ettei loukkaa ja etta viesti kuitenkin menee perille, kun kuitenkin on jatkuvasti tekemisissa. Lisaksi anopin ja minian suhde voi olla haasteellinen - en tarkoita, etta teilla nain olisi, vaan yleisesti - joilloin karpasesta saattaa helposti tulla harkanen. Omille vanhemmilleen on ehka helpompi vaikeistakin asioista puhua, koska heidan suhtautumisensa jo lahtokohtaisesti saattaa olla avoimempaa. Niinpa mietin, etta mitas jos miehesi kavisi keskustelun vanhempiensa/aitinsa kanssa? He saattavat olla saman perhekulttuurin jakaneina herkemmin samalla aaltopituudella. Just an idea. :)
Ja tuo on niin totta, JaneDoe! Minun anoppini taas ei huomaa, etta siina on eroa, saako oma tytar vauvan vaiko poika vauvan. Anoppini mielesta siis ei ole mitaan eroa, koska hanelle mina olen perheenjasen, niin hyvassa kuin pahassa. Mutta itseasiassa en ole samasta perhekulttuurista, kuten oma aitini on jo huomannut. Anoppini on tottunut siis hoitamaan mieheni siskon vauvaa paivittain ja hanella on muutenkin kokemusta vauvoista (lue: hanella on vahvat kasitykset siita, miten vauvoja tulee hoitaa ja kasvattaa). Luulen, etta ainoita syita, miksi han ei ole pasmaroimassa ovat 1) reilut tuhat kilometria valimatkaa, 2) kielimuuri ja 3) kulttuuriero, jonka mieheni ystavallisesti hanelle selitti jo vuosia sitten. Olemme siis miehen kanssa sopineet, etta se on hanen tehtavansa suojella perhettamme omilta sukulaisiltaan silloin, kun siihen on tarvetta, ja minun tehtavani on hoitaa sama oman sukuni kanssa. Toki valilla anoppi astuu varpailleni niin, etta hoyry vain nousee korvistani ja myohemmin urputan miehelleni suu vaahdossa, mutta yritan aina ajatella, etta hyvaa han vain tarkoittaa ja olla ottamatta sita henkilokohtaisesti. Niin vaikeaa kuin se valilla onkin. En aina siina kylla onnistu. :)
Ja tuo on niin totta, JaneDoe! Minun anoppini taas ei huomaa, etta siina on eroa, saako oma tytar vauvan vaiko poika vauvan. Anoppini mielesta siis ei ole mitaan eroa, koska hanelle mina olen perheenjasen, niin hyvassa kuin pahassa. Mutta itseasiassa en ole samasta perhekulttuurista, kuten oma aitini on jo huomannut. Anoppini on tottunut siis hoitamaan mieheni siskon vauvaa paivittain ja hanella on muutenkin kokemusta vauvoista (lue: hanella on vahvat kasitykset siita, miten vauvoja tulee hoitaa ja kasvattaa). Luulen, etta ainoita syita, miksi han ei ole pasmaroimassa ovat 1) reilut tuhat kilometria valimatkaa, 2) kielimuuri ja 3) kulttuuriero, jonka mieheni ystavallisesti hanelle selitti jo vuosia sitten. Olemme siis miehen kanssa sopineet, etta se on hanen tehtavansa suojella perhettamme omilta sukulaisiltaan silloin, kun siihen on tarvetta, ja minun tehtavani on hoitaa sama oman sukuni kanssa. Toki valilla anoppi astuu varpailleni niin, etta hoyry vain nousee korvistani ja myohemmin urputan miehelleni suu vaahdossa, mutta yritan aina ajatella, etta hyvaa han vain tarkoittaa ja olla ottamatta sita henkilokohtaisesti. Niin vaikeaa kuin se valilla onkin. En aina siina kylla onnistu. :)