Varhaisultra

Tehdäänkö varhaisultra muuten yleensä alateitse vai vatsanpeitteiden läpi? Esikoisesta käytiin 6+ viikolla neuvolalääkärillä vuotojen takia, ja hän tsekkasi alkion sykkeet vatsan päältä. Mut nyt tuli jossain vastaan, että varsinainen varhaisultra tehtäis alateitse.
 
joo emättimen kautta ne yksityisillä tehdään. mulla myös neuvolassa tehtiin aikoinaan vatsan päältä rv7+ kun olin saanut aikasemmin kaks keskenmenoa peräkkäin. siinä sitten hyvin näkyikin 2 sykettä vatsan päältä ultrattuna. :smiling-eyes:
 
Uskaltaiskohan sitä itsekkin jo kirjoitella tänne, taustalla kaksi peräkkäistä keskenmenoa viime syksyltä ja eilen varhaisultrassa näkyi pienokainen joka vastasi rv 7+6 ja hieno syke :red-heart: Toivotaan että pysyisi nyt matkassa mukana, jospa kolmas kerta toden sanoo
 
Kävin varhaisultrassa tällä viikolla yksityisellä. Matkasta löytyi sykkeellinen pikkukaveri ja kaikki näytti hyvältä :smiling-eyes: Ultraajalla oli vähän vaikeuksia saada mittoja, kun kaveri piilotteli takimmaisessa nurkassa. Mittojen perusteella olisi vasta rv 6+3, kun neuvolan laskukaavalla olisi pitänyt olla jo 7+2. Syy voi olla mun epäsäännöllisessä kierrossa tai mittavirheessä. Pääasia, että kaveri on oikeassa paikassa ja sydän sykkii :red-heart:
 
Ihana lukea näitä:Two-hearts:. itsekin haluisin varhais UÄ. Mies ei halua. Pelkkää että kun vauva kongreettisempi. On mahdollinen raskauden keskeyttäminen vaikeampi kestää. Hän haluaa odottaa että "keskenmeno riski" on ohi ja päästää nt-UÄ. :Hugging Face:

Meillä siis pitkä lapsettomuus ja tämä raskaus alkoi luomuna täysin yllätyksenä. Lapsi on erittäin haluttu ja toivottu ollut jo pitkään.:Yellow Heart:
 
Kävin varhaisultrassa tällä viikolla yksityisellä. Matkasta löytyi sykkeellinen pikkukaveri ja kaikki näytti hyvältä :smiling-eyes: Ultraajalla oli vähän vaikeuksia saada mittoja, kun kaveri piilotteli takimmaisessa nurkassa. Mittojen perusteella olisi vasta rv 6+3, kun neuvolan laskukaavalla olisi pitänyt olla jo 7+2. Syy voi olla mun epäsäännöllisessä kierrossa tai mittavirheessä. Pääasia, että kaveri on oikeassa paikassa ja sydän sykkii :red-heart:

Meillä oli itse asiassa täsmälleen sama tilanne, kun eilen käytiin ultrassa. Menkkojen mukaan olisi pitänyt olla 7+3 ja mun oman veikkauksen mukaan noin 7+0, mutta tyyppi oli kooltaan vasta 6+4. Mullakin kierto on jonkin verran epäsäännöllinen ja yleensä melko pitkä, joten yritän olla stressaamatta tuosta pienestä koosta. Myös kätilö vakuutti tämän olevan täysin normaalia eikä ollenkaan huolestuttavaa.

Esikoisesta ei käyty ollenkaan varhaisultrassa, mutta nt-ultrassa la siirtyi neljä päivää myöhemmäksi kuin mitä olisi menkkojen mukaan ollut. Sama tilanne siis silloinkin.
 
Varhaisultra ja ensimmäinen neuvolakäynti varattu. Pääsemme neuvolaan varhaisultraan 17.5. Sanoin että oon täysin oireeton,joten huolta aiheuttaa ja olisi kiva tarkastaa onko siellä kaikki kunnossa. Lapsettomuustutkimuksiin olemme menossa 30.5. ja sielläkin ultraillaan.
 
Pääsette lapsettomuustutkimuksiin vaikka oot saanu plussan? Me ei päästy esikoisesta, vaan aika piti perua plussaamisen takia.
 
Pääsette lapsettomuustutkimuksiin vaikka oot saanu plussan? Me ei päästy esikoisesta, vaan aika piti perua plussaamisen takia.
No mulle ainakin hoitaja sanoi suoraan puhelimessa,kun aikaa annettiin:
"Toivottavasti näkyy sitten syke siellä."
Ja hän korosti että jos raskaudun saan siellä varhaisultran.
 
No mulle ainakin hoitaja sanoi suoraan puhelimessa,kun aikaa annettiin:
"Toivottavasti näkyy sitten syke siellä."
Ja hän korosti että jos raskaudun saan siellä varhaisultran.
Aa. Niin niin. Tajusin väärin. Meille oli vasta varattuna aika, että mentäisiin tutkimuksiin, että löytyykö syytä sille, että en ole raskautunut. Ja ennen tuota tutkimusta raskauduin.
 
Aa. Niin niin. Tajusin väärin. Meille oli vasta varattuna aika, että mentäisiin tutkimuksiin, että löytyykö syytä sille, että en ole raskautunut. Ja ennen tuota tutkimusta raskauduin.
No meillekin kävi juuri näin. Eli olemme menossa vasta minun tutkimukseen,mies on tutkittu jo ja minusta otettiin hormoniverikokeet. Niiden tulokset on selvillä,soitin sinne. Ja nyt odottelemme aikaa joka annettiin ennen kuin raskauduin. Mutta siis niin sanoivat että jos raskaudun ennen tutkimusta he antaa sen varhaisraskausultraäänen siellä naistentaudeilla/tutkimuksessa silti
 
Okei. No voipi olla että 1,5vuodessa on käytäntö muuttunut tai sit voihan tää olla eri saitaanhoitopiireissä eri tavalla.:smiling-eyes: mut kiva, että pääsette sinnekin ultraan, ite oisin sitä kans kaivannu sillon, kun tuntu niin uskomattomalta se plussa, et oisin kyl kaivannu kans siinä kohtaa ultraa.
 
Pääsette lapsettomuustutkimuksiin vaikka oot saanu plussan? Me ei päästy esikoisesta, vaan aika piti perua plussaamisen takia.

Me oltiin jo hoidoissa ja oltais juuri siirrytty IVF hoitoihin. Samana Päivänä kun hoitaja soitti ja tarjosi aikaisempaa käyntiä, olin tehnyt positiivisen testin. Kyselin sitten että pääsenkö sitä kautta UÄ vaikka raskaus alkoi luomuna. Sanoivat ettei pääse. Nyt vaan odotellaan ja toivotaan parasta. Sanoivat kyllä et jos jtn kummalista oireitta tulee niin soita. Mut lähtökohtaisesti eivät te varhais UÄ kun kyseessä luomuaplussa. Tämä siis HKI/HUS. Ja jo varattu aika peruttiin sitten.
 
Takaisin
Top