Varhaisultra

Esikoisen kohdalla mies sai puhuttua järkeä että kannattaako maksaa varhaisultrasta, mutta tällä kertaa kun jo tuntui tuo raskauden toteaminen olevan vähän ”outoa” niin mieleni tällä kertaa kallistuu siihen että varhaisultrassa käytäisiin.

Olen nyt yrittänyt kaikilla mahdollisilla keinoilla laskea ensimmäisen järkevän ajankohdan missä voitaisiin sykekin jo todeta. Tää on aika mielenkiintoista kun Flow sanoo että on nyt 5+4, Vaun raskauslaskuri että 5+2 ja jos lasken myöhäisimmän mahdollisen ovulaation mukaan niin viikkoja olisi tänään 5+0

Eli ihan aikaisintaan parin viikon päästä uskaltaisin mennä.. En vaan ole vielä varannut aikaa kun mietin että tuoko se sitten huonoa onnea
 
Screenshot_20210831-092049_Gallery.jpg Käytiin 25.8 varhaisultrassa yksityisellä perhe artessa Lahdessa ja voin suositella.
Hinta taisi olla jotain 70-80e väliltä.
Yksi beibi löytyi ja vahva syke ♡
Vastasi paria päivää pienempää, mutta neuvola ei lähtenyt kuitenkaan vaihtamaan laskettua aikaa, vaan mennään laskurin mukaisella :)
Eli silloin laskurin mukaan 7+5 ja nyt menossa 8+4.

Kokoa kuvainnollistamassa muotoillut pikkutyypit ultrakuvan päällä, meidän vauvan koko oli noiden kahden väliltä ja näin myös seuraavien viikkojen minityypit ja voin sanoa että nyt tässä kohti se kasvaa iha järkyttävää vauhtia ja viikossa vähintäänki tuplaa kokonsa ja alkaa näyttämään jo ihan oikeelta minivauvalta eikä möykyltä :) ♡ tää kehitys ja kasvu on nyt iha huikeeta ! En yhtää ihmettele et mulla on huono olo :D
 
Muokattu viimeksi:
^Aivan ihana kuva ja mitkä ihanat minityypit!

En ole vielä uskaltautunut huhtikuiset listaukseen vaikka täällä olen jo pyörinyt. Mutta huomenna tuun täysillä mukaan, jos ultrassa kaikki kohdillaan!

Taustalla uskomatonta säätöä tämän raskauden kanssa: yksityinen gyne totesi 4+0 ultralla että ku, koska limakalvo kohdussa liian ohut ja mitään ei näkynyt. Menin gynelle erikoisten vuotojen vuoksi (saattoi sitten olla kiinnittymisvuoto). Siitä sitten HCG-seurantaan ja lähete erikoissairaanhoitoon ku-epäilynä. Siellä sitten uä ja hcg-kontrollit 5+0, jossa raskaus todettiin olevan kohdussa. Oli kuitenkin vasta nesterakkula eli tuulimunaa ei voitu vielä poissulkea. HCG kasvanut hyvin normaalin raskauden tapaan.

Huomenna 5+6 uusi ultra, vitsit että jännittää! HCG oli tänään 7249. Olen valmistautunut siihen, ettei sydämenlyöntejä vielä huomata vaan riemuitsen jo ruskuaispussista tai pienestä alkiosta kaiken tämän ku-epäilypainajaisen jälkeen. Pitäkää peukkuja!
 
Varhaisultrassa nyt käyty ja siellä oli elävä vauvanalku, jonka sydän sykkii vimmatusti. Hytkyi koko toukka :HeartbigredKooltaan vastasi 7+3 eli aavistus pienempi kuin oma karkea arvio menkoista laskettuna olisi ollut (7+5) ja laskettu aika tällä arviolla olis 18.4. :love7 Nyt alan jo vähän uskoa tähän juttuun, vaikka varmaan kyllä huolehdin vielä koko raskauden ajan kaikenlaista :oops:

Mutta nyt tänään fiilis on :happy093
 
^Aivan ihana kuva ja mitkä ihanat minityypit!

En ole vielä uskaltautunut huhtikuiset listaukseen vaikka täällä olen jo pyörinyt. Mutta huomenna tuun täysillä mukaan, jos ultrassa kaikki kohdillaan!

Taustalla uskomatonta säätöä tämän raskauden kanssa: yksityinen gyne totesi 4+0 ultralla että ku, koska limakalvo kohdussa liian ohut ja mitään ei näkynyt. Menin gynelle erikoisten vuotojen vuoksi (saattoi sitten olla kiinnittymisvuoto). Siitä sitten HCG-seurantaan ja lähete erikoissairaanhoitoon ku-epäilynä. Siellä sitten uä ja hcg-kontrollit 5+0, jossa raskaus todettiin olevan kohdussa. Oli kuitenkin vasta nesterakkula eli tuulimunaa ei voitu vielä poissulkea. HCG kasvanut hyvin normaalin raskauden tapaan.

Huomenna 5+6 uusi ultra, vitsit että jännittää! HCG oli tänään 7249. Olen valmistautunut siihen, ettei sydämenlyöntejä vielä huomata vaan riemuitsen jo ruskuaispussista tai pienestä alkiosta kaiken tämän ku-epäilypainajaisen jälkeen. Pitäkää peukkuja!

Miten ultrassa kävi? :nailbiting::nailbiting:
 
Tuulimuna ja kaavintakin jo tehty... Ei tullut huhtikuista meille :sad001
Olen pahoillani :sorry::Heartred saanko kysyä että päädyttiinkö suoraan kaavintaan vai oliko keskustelua myös lääkkeellisestä tyhjennyksestä? Tai millä perusteella valinta tehtiin?
Mulla on kokemusta sekä lääkkeellisestä tyhjennyksestä, kaavinnasta ja metotrexat-piikistäkin km:n hoidossa ja mietin vaan et mihinkähän mahtaa arpaonni tällä kertaa osua :confused2
 
Mulla kans kokemusta kaikista edellä mainituista, eikä oikein hyvää sanottavaa mistään keinosta erityisesti: keskeytyneessä keskenmenossa kokeiltiin eka lääkkeellinen tyhjennys, mutta jotakin jäi kohtuun, joten lopputulemana kohtutulehdus ja 3 kaavintaa parin viikon sisään, että homma saatiin pakettiin. :sad001
Ehkä jos uudelleen saisin valita, menisin suoraan kaavintaan, se on itselle hellin hoitovaihtoehto (jos ei nukutusta pelkää). :oops:

Samoin metotreksaatilla koetettiin kohdunulkoinen saada hoidettua, mutta lopputulema oli se, että raskauspesäke jatkoi vaan kasvamistaan ja lopulta repäisi munatorven. Eli sekään ei kovin hyvin toiminut.:dead: jotenkin ei kauheen kova luotto noihin lääkkeellisiin vaihtoehtoihin...

Paljon voimia Chard tulevaan. :Heartred
 
Mulla hoitui eka kkm lääkkeellisellä hienosti. Toisessa jäi spontaanin km:n jälkeen joku palanen kohtuun, jota sitten tutkittiin, ihmeteltiin, ultrattiin, seurattiin verikokeella, kaavittiin (yritettiin) pari kertaa ja lopulta homma saatiin pakettiin tolla myrkkypiikillä. Aikaa meni kesäkuusta johonkin syyskuun lopulle ennenkuin hcg oli laskenut
 
Mä itse toivoin kaavintaa, kokemus on totaalisen epäonnistuneesta lääkkeellisestä tyhjennyksestä. Kaavintaan suostuttiin heti, kun gyne oli itsekin päivitellyt viimekertaisen tuulimunan (2016) keskenmenoa: se kesti 3kk, ensin lääkkeet, sitten kaavinta, sitten mikrokaavinta ja sitten vielä kaavinta sekä lopuksi tietysti paha kohtutulehdus. Saan kuulemma jatkossa aina kaavinnan.. toivottavasti montaa kertaa ei siihen kuitenkaan enää tarvitsisi joutua. Lääkkeillä ei siis tullut kuin juhannuksen yli kestävät supistukset ilman vuotoja. Synnytys ilman lopputulosta, kotona ja huonoilla kipulääkkeillä..

Kaavinta oli pe, nyt vointi fyysisesti jo täysin ok. Vuotokin loppu. Henkisesti vaikeampaa.
 
Jännät paikat kaikilla! Minusta tuntuu vaikealta odottaa vielä 3,5 viikkoa ultraan (12+0 silloin), mutta toisaalta ajattelen, että on helpompaa nähdä sitten suurimman keskenmenoriskin jälkeen, onko siellä ketään kuin nähdä siellä joku nyt ja sitten menettää hänet tulevan kuukauden aikana. Erilaiset asiat rauhoittavat meitä.
 
Totta tuokin.
Itse en kestäisi olla 12 viikolle raskaana ja sitten kuulla että kehitys on loppunut rv 5-6. Mähän en ole vuotanut pisaraakaan (nyt yhdeksäs raskausviikko menossa), eli mistään ei ole periaatteessa voinut varmaksi päätellä et jotain on vialla. Paitsi se oma "tunne".

Kun keskenmenoja on yhtä monta tai enemmän kuin syntyneitä lapsia, niin monesti itsensä suojelu on sitä että haluaa tietää mahdollisesta keskenmenosta "heti".
 
Jännät paikat kaikilla! Minusta tuntuu vaikealta odottaa vielä 3,5 viikkoa ultraan (12+0 silloin), mutta toisaalta ajattelen, että on helpompaa nähdä sitten suurimman keskenmenoriskin jälkeen, onko siellä ketään kuin nähdä siellä joku nyt ja sitten menettää hänet tulevan kuukauden aikana. Erilaiset asiat rauhoittavat meitä.

Itse kävin varhaisultrassa, ja oli se silloin helpottavaa nähdä että on kaikki ok, mut nyt vasta pelottaakin seuraava ultra :nailbiting:
 
Mä varasin varhaisultran viikon päähän perjantaille jolloin pitäisi olla kaikkien mahdollisten laskukaavojen mukaan vähintään se rv 7+2 ja jotain näkyä jos on nähtävää.

Mitään ongelmia ei tosin ole ollut ja olo on hyvinkin tukeva ja samanlainen kuin esikoisen kohdalla mutta kun tuo raskaustestisekoilu söi kaiken luoton tähän raskauteen (onneksi en ole tehnyt niitä lisää vaikka mieli on tehnytkin…) niin haluan tällä kertaa tietää ja ihan senkin takia että kuinka pitkällä raskaus sitten on.
Mies oli taas sitä mieltä että rahat menee hukkaan, mutta oman mielenrauhan vuoksi haluan tämän nyt tällä kertaa tehdä. Ja hyvin moni käy nykyisin näissä varhaisultrissa kun se mahdollista on. Sanoin miehelle etten olisikaan halunnut häntä sinne mukaan
 
Itekin olisin varhaisultraan mennyt, mikäli olisi ollut rahaa laittaa n.200e. Just sen takia, että mikäli olisi kesken mennyt, niin olisi saanut nopeammin pois eikä turhaa kestää näitä oireita. Mieluummin laitan kuitenkin senkin 200e kodin remontteihin :)
 
Me käytiin tänään uusinta ultrassa, nyt RV 7+5. Peruna vastasi viikkoja 7+2 muistaakseni.. sydän löi ja hänen oma eväspussikin oli vieressä :D kaikki oli siis ok, lystihän maksoi n. 250e kaikkinensa. Ehkä kelalta tulee jonkin verran takasin :) mut sain mielenrauhan :)
 
Mä kävin kätilöllä varhaisultrassa ja se maksoi 80e eli halvemmalla pääsi.. Sattui olemaan oman kodin lähellä tuommoinen kätilön pitämä yritys :) tosin kävin silloin raskauden alussa gynellä vatsakipujen kanssa ja siellä myös ultrattiin ja sehän maksoi sitten sen 200e kyllä.. :shy:
 
Itse kävin viikko sitten ultrassa, lähinnä tarkoituksena oli määrittää raskauden kesto epäsäännöllisten kuukautisten takia. Pääsin ultraan ihan kunnalliselle puolelle joten maksu on pelkkä poliklinikkamaksuista.

Kohdussa oli yksi elävä sikiö jonka sydän löi, vastasi viikkoja 7+2 eli hyvin lähellä omaa aavistusta :happy: LA olisi sen mukaan 24.4.22.
 
Tännekin puolelle tiedoksi, että mä hiippailen takavasemmalle, pahin mahdollinen tapahtui eli tänään nt-ultrassa rv 11+3 huomattiin kehityksen keskeytyneen jo 3 vk aikaisemmin 8+3. :sad001 Huomenna naistentautien polille suunnitteleen tyhjennystä. :sad010
 
Takaisin
Top