Varhaisultra

Se on niin kurja kun monella paikkakunnalla ei tarjota enempää kuin kaksi ultraa. Teki mieli mennä varhaisultraan, varsinkin koska edellinen raskaus oli keskeytynyt keskenmeno ja se selvisi vasta np-ultrassa kun keskenmeno tapahtui jo rv9... Jäin kuitenkin pohtimaan sen hintaa, ja että asialle ei kuitenkaan voida tehdä muuta kuin keskeyttää heti jos jotain on pielessä. Tuon keskeutyneen keskenmenon jälkeen meni vuosi ennen kuin raskauduin uudestaan. Saatiin kuitenkin miehen kanssa eilen kotidopplerilla sydänäänet jo kuuluviin (juuri alkoi rv10), niin totesin että tieto siitä että ainakin tässä vaiheessa sikiö on vielä elossa helpottaa sen verran että maltan kuitenkin vielä odottaa elokuun loppupuolella tulevaa ultraa. Kova on kuitenkin murhe siitä että jotain menee kuitenkin pieleen, joten en ole uskaltanut innostua vielä yhtään. Harmittaa senkin osalta, että nyt ikäero lapsilla on jo melko paljon (4v) ja jos tämäkin menee kesken niin kuinka kauan kestää taas raskautua uudestaan ja mikä olisikaan sitten ikäero...
 
Ymmärrän kyllä monen huolen ja ajan piinan kun eka ilmainen ultra on monen viikon päästä. Minulla ensimmäinen raskaus päättyi shokkiin kun jouduin päättämään raskauden keskeytyksen sikiön rakennepoikkeavuuden takia. Seuraavassa raskaudessa en millään pystynyt olla menemättä alkuraskaudessa ultraan ja silloin kaikki oli hyvin. Nyt on useampi raskaus takana ja nyt minä vain odotan ensimmäistä ilmaista ultraa ja sieltä tuomio sitten tulee. Sen aikaahan sitä on epätietoisuudessa. N. 3 viikon päästä eka ultra. Ei kauaa enää.
 
Tuli vähän inttämistä kaverin kanssa aiheesta. Onko teillä tehty varhaisultra emättimen kautta vai mahan päältä ja millä viikoilla tämä oli? Ultrasiko gynekologi vai kätilö vai joku muu?
 
Tuli vähän inttämistä kaverin kanssa aiheesta. Onko teillä tehty varhaisultra emättimen kautta vai mahan päältä ja millä viikoilla tämä oli? Ultrasiko gynekologi vai kätilö vai joku muu?

Mulla ei esikoisen eikä tässä raskaudessa mahan päältä näkynyt näillä rv 8-9 kunnolla, joten sisäkautta myös katsottiin josta näkyi heti selvästi kaikki. mulla on kohtu jotenkin taaksepäin niin luultavasti siksi ei näillä viikoilla masun päältä näe. neuvolassa terveydenhoitaja ultrasi. esikoisen raskaudessa myös nt-ulrassa oli hieman huono näkyvyys, ainakin kuvissa mitä saatiin mukaan.
 
Tuli vähän inttämistä kaverin kanssa aiheesta. Onko teillä tehty varhaisultra emättimen kautta vai mahan päältä ja millä viikoilla tämä oli? Ultrasiko gynekologi vai kätilö vai joku muu?
Tehty sekä että. Nyt tehtiin mahan päältä, saatiin näkyvyys, viikkoja alkion koon mukaan 7+1.
 
Tuli vähän inttämistä kaverin kanssa aiheesta. Onko teillä tehty varhaisultra emättimen kautta vai mahan päältä ja millä viikoilla tämä oli? Ultrasiko gynekologi vai kätilö vai joku muu?

Neuvolan eka ultra viikolla 8+ on tehty aina vaginaalisesti nla lääkärin toimesta. Nt-ultra on tehty aina vatsan päältä noin rv 11-12 kätilön toimesta.

Tällä kertaa nlan eka uä venyy rv 10+, en tiedä mitä kautta se sitten tehdään [emoji848]
 
Ar-ultra tehtiin edellisessä raskaudessa vatsan päältä ja hyvin näkyi.
 
Tuli vähän inttämistä kaverin kanssa aiheesta. Onko teillä tehty varhaisultra emättimen kautta vai mahan päältä ja millä viikoilla tämä oli? Ultrasiko gynekologi vai kätilö vai joku muu?

Neuvolan mukaan 7+1 viikolla sisäkautta ja yksityisellä ihan erikoislääkäri
 
Mullakin on kaikki ar-ultrat tehty alakautta.
 
Mä olen ainakin varustautunu, että alakautta tehdään. Maanantaina meen, Hui! Pitikös siihen olla tyhjä vai täys rakko?
 
Tuli vähän inttämistä kaverin kanssa aiheesta. Onko teillä tehty varhaisultra emättimen kautta vai mahan päältä ja millä viikoilla tämä oli? Ultrasiko gynekologi vai kätilö vai joku muu?


Alakautta aina tehty. Niin kuin nyttekin. Nt ultra tehty myös alakautta. Mulla on kyl tätä mahaa että helpompi varmaan alakautta tehdä.
 
Viime viikolla oli ultra ja sisäkautta tehtiin. Siellä kaikki ok, mutta käynti oli todella nopea vain 10min. Seuraavaa ultraan ei ookkaa ku pari viikkoa
 
Kävimme varhaisultrassa, sillä laskettua aikaa ja raskaudenkestoa oli mahdotonta sanoa kuukautisteni ihmeellisen sekoilun vuoksi. Saimme ajan julkiselle, jossa näkyi tuolloin 8+0 viikkoja vastaava alkio, jonka sydän löi.
 
Minä kävin yksityisellä varhaisultrassa, julkiselle ei päässyt. Olihan tuo melko kallista lystiä... Mutta siellä näkyi hyvin viikkoja vastaava käsien ja jalkojen heiluttelija. Oli tärkeää käydä ultrassa, koska vaikutti sitten omaan päätökseen asiassa. Nyt odotellaan nyt-ultraa mikä on jo ensi viikon maanantaina.
 
Perjantaina 1.seulonta äitipolilla. Kätilö ultraa. Jännittää vähän. Eilen tuli vessakäynnillä paperiin ihan hentoisen vaaleanpunertavaa, mutta sen jälkeen ei ole tullut. Voi olla muualtakin, kuin kohdusta eikä merkitse välttämättä mitään, mutta mietityttäähän se silti... Nyt viikoilla 11+5 ja raskausoireet aika lailla hävinneet iltapäivä väsymystä lukuunottamatta. Senkin takia mietin, että voinko todella päästä näin helpolla vähäisten oireiden takia vai onko tuolla edes enää elämää. Onneksi perjantaina ollaan viisaampia :Heartred
 
Takaisin
Top