Varhaisultra

Käytiin tänään toisessa varhaisultrassa lähinnä oman mielenrauhan takia. Ja siksi että lieviä vuotoja oli alkuun. Oireita ei ole todella juuri yhtään ja on tunne että yhtä huijausta koko raskaus :facepalm: kaikki oli hyvin, vastasi viikkoja loistavasti ja saatiin sykekin kuulla. Herkisti kyllä :p ehkä mä alan vihdoin uskoa tähän ja yritän huolen sijaan nauttia edes vähän.
 
En käynyt varhaisultrassa, mutta hyperemeesin takia osastolla kaksi kertaa tehtiin tarkastus. Eka kerta oli rv 5+5, ja silloin näkyi jo sydämensyke. Toinen kerta oli rv 9 aikaan ja silloin kohdussa pyöri vimmatusti pieni ihmisen alku. Kaikki raajat vaan heilu, ja lääkärikin totesi, että hän kääntää mulle jo näytön vaikkei vielä löytänytkään sykettä, kun on sen verran vilkas yksilö.
 
Takaisin
Top