Varhaisultra

Heips. Täällä plussattu eilen kai. Aloitettiin siis toisen lapsen yritys viime kuussa, mutta ajattelin ettei tärpännyt kun 11. Syyskuuta alkoi menkat päivälleen oikeeseen aikaan. Kestikin pidempään kun tavallisesti. Nyt sitten jo hätäisenä tein sunnuntaina elämäni ekan ovistestin kun ei ekalla lähteny niinku esikoinen Ihmettelin kun heti hymy. Tein huvikseen apteekin raskaustestin kun muistin jotain et saattoiko ovistestikin plussata raskaudesta. Selvät 2 viiva. Clearbluella haalea plussa. Mut mites noi menkat? Onks muilla kokemusta? Onks tää nyt kohdunulkoinen tai keskeytynytkeskenmeno ja mitä näitä nyt on? Todellakin varaan varhaisultran jos digillä viel tulee se selkeä raskaana teksti vielä parin pvn päästä. Tutuille käyny kaikkea viime aikoina niin tosi rauhaton olo tästä. Tosi kivasti sanoi esikoisen varhaisultraaja "ei ole mitään syytä miksei nuorella perusterveellä naisella normaali raskaus menisi loppuun asti". Tätä yritän nyt ajatella, että LA olisi edellisten menkkojen mukaan 24.5.18 toivottavasti pääsen joukkoonne!
 
Täällä plussatulos 20.9 primolut kuurin jälkeen joka loppui 10.9, tai siis jo ennen sitä on saanut alkunsa meidän Geimi. Edelliset kuukautiset alkoi 18.8. Primolut kuuri kp15-24. Kuurin jälkeen kuukautiset eivät alkaneetkaan..

Nyt mietin, voisko tuon kuurin takia saada kunnallisen varhaisultran?
 
Kiitos myötätunnosta. Tämä on jo 4. keskenmeno. Hoitaja ultrassa jo varovasti sanoi, että kannattaa ehkä miettiä haluaako vielä yrittää lasta. Henkisesti raskaita keskenmenot. Tällä hetkellä ei oikeastaan tunnu miltään, ihan tyhjältä vaan. Aikaisemmin oon saanut sairaalasta lääkkeet tyhjennykseen. Nyt tässä joutuu odottelemaan vielä poliklinikka-aikaa. Lähete on jo sairaalassa, mutta soittelevat tarkempaa aikaa viikolla. Tänään alkoi jo vähän vuotelemaan. Aivan kamalaa, jos pahin tulee töissä ollessa. Mieluummin ottaisi tyhjennyslääkkeet. Niin saisi rauhassa potea kotona. Joutuu vielä töissä jännittämään.
 
Te ketkä olette käyneet Helsingin Perhe-Artessa (olihan se ton niminen?), niin saitteko kuin lähelle ajan? Mietin jos sitä sitten menisi ensi vkolla tai mahdolliseti loppuviikosta varhaisultraan. Ihan riippuen miten saa aikoja. Nyt on 6+5 ja mietin näkyisikö jo mahdollinen syke.. oviksesta laskettuna nyt olisi 6+1.. ehkä ensi vko voisi olla varmempi...

Onko siellä lääkäri, sairaanhoitaja vai kätilö ultraamassa? Vai saako valita? Otitteko itse kenet? Varmaankin tietty vaikuttaa hintaan.

Hittolainen kun en yhtään muista ultrattiinko kuin helposti ensimmäistä neuvolassa? Jotenkin muistelisin, että oli yksi lääkärin ultra ennen vkoa 12, mutta voin kyllä muistaa väärin... oma tuleva neuvolatäti on ammatiltaan kätilö, tiedä sitten jos vaikka ultraisi. Toisaalta, olisi kyllä muiden asiakkaille väärin, jos yksi ultraa ja muut ei. Äh. Kai se on varattava. Ensi vkolla on eka neuvolakäyntikin. :joyful:
 
Annelenne, onko sun mahdollista jäädä saikulle? Tuo on muutenkin niin raskas tilanne, ettet varmasti ole täysin työkuntoinen. Toivottavasti asiat etenevät nyt ripeästi. Voimia vielä!
 
Te ketkä olette käyneet Helsingin Perhe-Artessa (olihan se ton niminen?), niin saitteko kuin lähelle ajan? Mietin jos sitä sitten menisi ensi vkolla tai mahdolliseti loppuviikosta varhaisultraan. Ihan riippuen miten saa aikoja. Nyt on 6+5 ja mietin näkyisikö jo mahdollinen syke.. oviksesta laskettuna nyt olisi 6+1.. ehkä ensi vko voisi olla varmempi...

Onko siellä lääkäri, sairaanhoitaja vai kätilö ultraamassa? Vai saako valita? Otitteko itse kenet? Varmaankin tietty vaikuttaa hintaan.

Hittolainen kun en yhtään muista ultrattiinko kuin helposti ensimmäistä neuvolassa? Jotenkin muistelisin, että oli yksi lääkärin ultra ennen vkoa 12, mutta voin kyllä muistaa väärin... oma tuleva neuvolatäti on ammatiltaan kätilö, tiedä sitten jos vaikka ultraisi. Toisaalta, olisi kyllä muiden asiakkaille väärin, jos yksi ultraa ja muut ei. Äh. Kai se on varattava. Ensi vkolla on eka neuvolakäyntikin. :joyful:
Perhe artessa kätilö ultraa, siksi on edullisempi. En tiedä onko muita vaihtoehtoja. Kätilöllä ollaan kerran käyty.

Meidän neuvolassa ainakaan ei ole ultraa, eli vaikka terkka osaisi ultrata ei onnistu. Neuvolalääkärissä (rv16 tms) ultrattiin nt ultran ja ru:n lisäksi.
 
Te ketkä olette käyneet Helsingin Perhe-Artessa (olihan se ton niminen?), niin saitteko kuin lähelle ajan? Mietin jos sitä sitten menisi ensi vkolla tai mahdolliseti loppuviikosta varhaisultraan. Ihan riippuen miten saa aikoja. Nyt on 6+5 ja mietin näkyisikö jo mahdollinen syke.. oviksesta laskettuna nyt olisi 6+1.. ehkä ensi vko voisi olla varmempi...

Onko siellä lääkäri, sairaanhoitaja vai kätilö ultraamassa? Vai saako valita? Otitteko itse kenet? Varmaankin tietty vaikuttaa hintaan.

Hittolainen kun en yhtään muista ultrattiinko kuin helposti ensimmäistä neuvolassa? Jotenkin muistelisin, että oli yksi lääkärin ultra ennen vkoa 12, mutta voin kyllä muistaa väärin... oma tuleva neuvolatäti on ammatiltaan kätilö, tiedä sitten jos vaikka ultraisi. Toisaalta, olisi kyllä muiden asiakkaille väärin, jos yksi ultraa ja muut ei. Äh. Kai se on varattava. Ensi vkolla on eka neuvolakäyntikin. :joyful:

Oon menossa Perhe-Arteen ensi viikolla. Kun soitin aikaisemmat ajat oli jo täynnä, joten mulla on jo 7+1 kun pääsen.
Mutta ainakin silloin pitäisi näkyä selkeästi mikä on tilanne.

Hinta oli muistaakseni 85€ plus toimistomaksu?
 
Kiitos myötätunnosta. Tämä on jo 4. keskenmeno. Hoitaja ultrassa jo varovasti sanoi, että kannattaa ehkä miettiä haluaako vielä yrittää lasta. Henkisesti raskaita keskenmenot. Tällä hetkellä ei oikeastaan tunnu miltään, ihan tyhjältä vaan. Aikaisemmin oon saanut sairaalasta lääkkeet tyhjennykseen. Nyt tässä joutuu odottelemaan vielä poliklinikka-aikaa. Lähete on jo sairaalassa, mutta soittelevat tarkempaa aikaa viikolla. Tänään alkoi jo vähän vuotelemaan. Aivan kamalaa, jos pahin tulee töissä ollessa. Mieluummin ottaisi tyhjennyslääkkeet. Niin saisi rauhassa potea kotona. Joutuu vielä töissä jännittämään.
Oon tosi pahoillani Annelenne:Heartred
Saanko kysyä, onko sun keskenmenojen syytä tutkittu? Luin just vähän aikaa sitten artikkelin, jossa keskenmenoja tutkinut lääkäri kertoi, että keskenmenojen syitä kannattaisi selvittää nykyistä herkemmin ja kun niiden syy tiedetään, niitä voidaan ehkäistä.
 
Ei mulla keskenmenojen syytä ole tutkittu. Pitäisi kait olla 3 peräkkäistä keskenmenoa. Minulla on lapsi v. 2009, tuulimuna v. 2011, kohdunulkoinen v. 2012, lapsi v. 2013, keskenmeno v. 2016 ja nyt tämä keskeytynyt keskenmeno. Kun on ollut vain 2 keskenmenoa ja sitten onnistunut raskaus välissä niin ei pääse vielä tutkimuksiin. Olen jo 40-vuotias, niin ikähän tässä vaikuttaa. Ei tutkimuksiin julkiselle puolelle enää pääsiskään. Mulla on myös kilpirauhasen vajaatoiminta. Sekin voi lisätä keskenmenoriskiä.

Pääsin tänään onneksi sairaalaan. Ei tarvi töissä enää jännittää vuodon alkamista. Sain Mifegyne-tabletin osastolla ja torstaina pitäisi ottaa Cytotecia. Sitten viimeistään alkaa kunnon vuoto. Loppuviikko on onneksi sairaslomaa, niin saa rauhassa potea kotona.
 
Voimia Annelenne :sad001

Mie soitin tänään yksityiselle ja varasin ajan ultraan. Ultra ois 5.10. jolloin ois omien laskujen mukaan 7+1...jännittää!
 
Olikos se nyt niin, että syke voi kuulua 6. raskausviikon jälkeen eli 6+1 olis aikaisin mikä kannattais varata?
 
Täällä oli jotkut käyneet perhe-artessa, niin mitenkähän tuo varhaisultra on tarkoitus varata kun nettiajanvarauksessa on vain "alkuraskauden ultra" millä yleensä tarkoitetaan sitä n.12 viikolle sijoittuvaa, tai "muu" ultra :bored:
 
Takaisin
Top