Varhainen keskenmeno

[KukkaPuska]

Tulin kommentoimaan tätä keskustelua n vuosi sitten lukeneena mikäli siitä olisi jollekin apua.. koin ensimmäisen helposti alkaneen raskauden jälkeen kaksi keskenmenoa (5+4 ja 7+6 - toinen huomattiin kesken menneeksi vasta 12+0 ultrassa…). Näiden kokemusten jälkeen päätin selvitellä mitä voisin ”helposti” tehdä ja päädyin otattamaan raskautta suunnittelevan verikoepaketin (ainakin Puhdilta löytyy). Menin tulosten kanssa yhdelle käynnille lapsettomuuslääkärille joka totesi, että ainakin aivan liian alhainen ferritiinini pitäisi hoitaa kuntoon, se voi sekä vaikeuttaa raskaaksi tulemista että lisää keskenmenojen todennäköisyyttä.

Kävin tämän jäljeen rautainfuusiossa ja 2 tai 3 kk myöhemmin olin raskaana niin, että lopputulos on nyt sylissä . Olen kuullut että raudan puute on aika yleinen vaiva, ja koska se on helppo hoitaa kuntoon, halusin vain vinkata mikäli jollekulle olisi apua

Kiitos kun jaoit oman kokemuksesi ja pahoittelut keskenmenoista. Ja aivan ihanaa kun sait oman pikkuisen lopulta syliin asti!

On kyllä hyvä että Suomessa on noita yksityisiä labroja minne voi mennä ilman lähetettä. Mullakin olisi aika moni vaiva kuten autoimmuunisairaus ja matala ferritiini jäänyt diagnosoimatta, jos en olisi mennyt synlabilla teettämään autoimmuunipakettia mistä löytyi vasta-aineita. Synlabista ja Puhdista esim. löytyy kaikenlaisia testipaketteja hedelmällisyydestä kilppareihin, mihin pitää itse rahallisesti satsata, mutta on kyllä sen arvoisia, kun julkisella ei testata etenkään "perusterveillä" kuin perusverenkuvaa.

Itsellä on ferritiini vain 14 tällä hetkellä, mutta hemoglobiinit on ok lukemissa. Aiemmin keskenmenon kokeneena ja esikoista odottaessa vähän mietityttää tää ferritiini-asia kumminkin. Mulle sanottiin erikoisgynellä, että rautainfuusiota ei mielellään tehdä koska siitä voi saada anafylaktisen shokin, ja että pitäis nyt vaan syödä sitä rautavalmistetta. Ei kai sitä infuusiota raskaana oleville voi tehdäkään?

Jos tää nyt menisi kuitenkin maaliin asti, sitä toivoen.

 

[Tanya2]

Kiitos kun jaoit oman kokemuksesi ja pahoittelut keskenmenoista. Ja aivan ihanaa kun sait oman pikkuisen lopulta syliin asti!

On kyllä hyvä että Suomessa on noita yksityisiä labroja minne voi mennä ilman lähetettä. Mullakin olisi aika moni vaiva kuten autoimmuunisairaus ja matala ferritiini jäänyt diagnosoimatta, jos en olisi mennyt synlabilla teettämään autoimmuunipakettia mistä löytyi vasta-aineita. Synlabista ja Puhdista esim. löytyy kaikenlaisia testipaketteja hedelmällisyydestä kilppareihin, mihin pitää itse rahallisesti satsata, mutta on kyllä sen arvoisia, kun julkisella ei testata etenkään "perusterveillä" kuin perusverenkuvaa.

Itsellä on ferritiini vain 14 tällä hetkellä, mutta hemoglobiinit on ok lukemissa. Aiemmin keskenmenon kokeneena ja esikoista odottaessa vähän mietityttää tää ferritiini-asia kumminkin. Mulle sanottiin erikoisgynellä, että rautainfuusiota ei mielellään tehdä koska siitä voi saada anafylaktisen shokin, ja että pitäis nyt vaan syödä sitä rautavalmistetta. Ei kai sitä infuusiota raskaana oleville voi tehdäkään?

Jos tää nyt menisi kuitenkin maaliin asti, sitä toivoen.

Kiitos viestistä . Kävin loppujen lopuksi rautainfuusiossa mehiläisen sairaalassa (se tosiaan tehdään varotoimena sairaalaolosuhteissa) ja siellä hoitaja kertoi, että aiemmin käytössä ollut valmiste on voinut aiheuttaa allergisia reaktioita, mutta uusi ei lainkaan.
Mun kaverille on tehty infuusio raskaana joten ei mahdotonta . Suun kautta halvempi toki mutta kestää pidempään.

 

[KukkaPuska]

Kiitos viestistä . Kävin loppujen lopuksi rautainfuusiossa mehiläisen sairaalassa (se tosiaan tehdään varotoimena sairaalaolosuhteissa) ja siellä hoitaja kertoi, että aiemmin käytössä ollut valmiste on voinut aiheuttaa allergisia reaktioita, mutta uusi ei lainkaan.
Mun kaverille on tehty infuusio raskaana joten ei mahdotonta . Suun kautta halvempi toki mutta kestää pidempään.

Okei, kiva tietää että ei pitäisi tarvita enää olla huolissaan anafylaktisesta shokista, kuulostaa ihan kamalalle. Ja ilmeisesti seurataan vielä puolen tunnin ajan operaation jälkeen sairaalassa ettei tuu huonoa oloa.

Luin täältä yksityisen lääkärin sivustolta, että raskaana oleville tehdään infuusioita siinä tapauksessa että jos sekä hemoglobiini että ferrit on alhaalla (hemoglobiini alle 110 ja ferrit matalat) eikä niihin auta tavallinen rautakuuri.

Rautainfuusio eli suonensisäinen rautahoito

Kärsitkö raudanpuutteesta, joka ei korjaannu suun kautta otettavalla rautalisällä? Ratkaisu voi olla suonensisäinen rautahoito eli rautainfuusio. Lue lisää.

www.aava.fi

Kiva tietää että on tämmönen hätäoptio sitten jos nuo rautapillerit ei syystä tai toisesta tehoa tai alkaa hemoglobiini laskea.

 

[Chimichanga]

Haluan jakaa tähän oman pikku tarinani ja kysyä samalla. Pitkästä aikaa täällä foorumilla!

1. Voiko aiheuttaa alkuraskauden keskenmenon kantamalla 11kg vauvaa rintarepussa tai kantaa painavia kauppakasseja tai syödä paljon lakuja ja satunnaisesti ibuprofeiinia kipuun..
Tai tiheä yöimetys sen varmaan teki?
Kaikki varmaan sanoo ettei voi tietää et normaalia että keskeytyy eikä tollasia syitä kannata miettiä. Lähinnä tuota rasitusta. Eihän alkuraskaudessa täytyisi varoa fyysistä ponnistusta vai?

Mulla kävi nimittäin niin että en tiennyt olevani raskaana. Uupunut olin. Vedin niitä lakritsipalloja mitä saa s marketin irtiksistä ison satsin ja sitten kotona tuli jäätävän kova pallovatsa. Ei minusta ollut menkka tai keskenmenokipu. Otin tähän särkylääkettä niin parin tunnin päästä helpotti enkä lähtenyt lääkäriin. Parin päivän päästä tuli vähän sama ja voimaton olo ja konttasin lattialla kun heikotti. Sitten lähdinkin taxilla lääkäriin. Siellä ne teki mm. positiivisen raskaustestin ja lähetti kotiin ja sanoivat että palaa takas jos tulee vuotoa. No en kyllä mene vaan hoidan sen normisti kotona (2 km aiemmin) .
Viikko tosta alkoi ikään kuin menkkakivut ja vuoto. Nyt sitten todennäköisesti tyhjenee itsekseen eikä kauheasti tarvi lähteä minnekään. Vai kannattaisiko? En vaan jaksaisi. En usko että saisin mitään aikaa edes jos kaikki menee niinkuin ennenkin.
Ei tässä mitään hätää ole. Aiemmin ei vaan km yhteydessä ole ollut valtavaa outoa kipua viikkoa ennen vuotoa. Ei ole nyt kuin menkkamaista oloa ja vaaleaa vuotoa ja pieniä hyytymiä.

 

[Sparkle23]

@Chimichanga voimia kurjaan tilanteeseen! Ymmärtääkseni lakritsin haitat liittyy siihen, että se voi nostaa verenpainetta, mutta ei suoraan lisätä keskenmenoriskiä. Ja muistelen joskus lukeneeni, että lakritsin ja salmiakin sisältämä tietty aine saa istukan läpäisemään äidin stressihormoneja, joilla taas voi olla vaikutusta vauvan hermoston kehittymiseen ja siten lapsuudessa ilmeneviin haasteisiin, mutta tääkään ei mun mielestä liittynyt keskenmenon vaaraan. Tiedätkö suunnilleen miten pitkä aika oli hedelmöittymisestä kun vatsakipu ekan kerran tuli?

 

[Nepeta Cataria]

Ibuprofeiini on ainakin liitetty alkuraskauden keskenmenoihin. Suosittelisin lämpimästi työntämään buranat perimmäiselle hyllylle ja nostamaan panadolin eturiviin jos on edes pieni toive raskaudesta. Alkuraskauden keskenmenot ovat tuskallisen yleisiä, vaikeaa lopulta aina sanoa että mikä sen lopulta aiheuttaa milloinkin.

Osanottoni keskenmenon kokeneille.

 

[Onnenomena]

Toisaalta minulle sanottiin teratologisesta tietopalvelusta, että alkuraskaudessa voi käyttää ibuprofeenia, jos esim migreeniin ei muu auta. Minulle ohje oli kerralla 800mg.

 

[Elfrida]

Lisäänpä tänne oman tarinan. Ennestään löytyy 1/22 syntynyt lapsi, yhtä tai kahta sisarusta hänelle vielä toivotaan. Plussasin syyskuussa pian sen jälkeen kun jätettiin ehkäisy, ja kuukauden päivät tässä ehdittiin ajatella että toukokuussa syntyy seuraava vauva. Käytiin 7. raskausviikolla varhaisultrassa ja siellä kaikki ok. Itseäni jäi kuitenkin vaivaamaan se, että alkio oli 2 päivää pienempi kuin hedelmöittymispäivän perusteella pitäisi olla. Esikoisen varhaisultrassa päivät täsmäsi täysin. Myös oireiden vähyys ja lievyys ensimmäiseen raskauteen verrattuna mietitytti, vaikka toki raskauksissa on usein eroja.

Viime viikonloppuna alkoi niukka vuoto, esikoisesta oli pari viikkoa samaa joten en heti huolestunut. Keskiviikkona (viikot 8+3) vuoto oli selvästi runsaampaa ja läpi päivän menkkamainen alavatsakipu tuli ja meni. Illalla kipu säteili myös reisiin, mistä ajattelin heti että tämä ei ole hyvä juttu. Sitten kävin vessassa ja pönttöön lorahteli jonkin aikaa ihan kunnolla, tunsin että joukossa oli hyytymiä. Itkien kutsuin miehen paikalle ja sanoin, että kyllä tämä taisi nyt mennä kesken. Hän soitti päivystykseen, mutta olisi pitänyt lähteä sen verran kauemmas ja oli niin myöhä, että totesin ettei ole järkeä, huomenna sitten.

Aamulla sain hetken selvittelyn jälkeen ajan neuvolalääkärille ultraukseen, mutta vasta viiden päivän päähän, joten sanoin meneväni yksityiselle. Gynekologin vastaanotolla todettiin spontaanisti alkanut keskenmeno, raskausmateriaalia ei kohdusta enää löytynyt. Olin henkisesti niin valmistautunut kuulemaan huonot uutiset, ettei siinä vaiheessa edes itkettänyt. Kotimatkalla radiosta tuli Anna Puun Mestaripiirros, joka sai hanat auki. Mies itkee hyvin harvoin, mutta eilen häntä itketti muutamaan otteeseen. Oli hänelle kovempi paikka kuin etukäteen ajattelin. Kun itse jo aavistin, mitä ultrassa selviää, niin hän oli edelleen toiveikas ja uskoi että kaikki on hyvin.

Surettaa, mutta samalla uskotaan, että joku toinen kerta taas onnistuu ja saadaan vauva syliin asti. Olisi varmasti huomattavasti kurjempaa, jos tämä olisi ollut mun eka raskaus, tai etenkin jos olisi ollut jo pidemmällä. Haleja erityisesti niille, joilla syli on vielä tyhjä. Tänään ollaan esikoisesta vielä asteen verran kiitollisempia kuin tavallisesti

 

[Onnenomena]

Lisäänpä tänne oman tarinan. Ennestään löytyy 1/22 syntynyt lapsi, yhtä tai kahta sisarusta hänelle vielä toivotaan. Plussasin syyskuussa pian sen jälkeen kun jätettiin ehkäisy, ja kuukauden päivät tässä ehdittiin ajatella että toukokuussa syntyy seuraava vauva. Käytiin 7. raskausviikolla varhaisultrassa ja siellä kaikki ok. Itseäni jäi kuitenkin vaivaamaan se, että alkio oli 2 päivää pienempi kuin hedelmöittymispäivän perusteella pitäisi olla. Esikoisen varhaisultrassa päivät täsmäsi täysin. Myös oireiden vähyys ja lievyys ensimmäiseen raskauteen verrattuna mietitytti, vaikka toki raskauksissa on usein eroja.

Viime viikonloppuna alkoi niukka vuoto, esikoisesta oli pari viikkoa samaa joten en heti huolestunut. Keskiviikkona (viikot 8+3) vuoto oli selvästi runsaampaa ja läpi päivän menkkamainen alavatsakipu tuli ja meni. Illalla kipu säteili myös reisiin, mistä ajattelin heti että tämä ei ole hyvä juttu. Sitten kävin vessassa ja pönttöön lorahteli jonkin aikaa ihan kunnolla, tunsin että joukossa oli hyytymiä. Itkien kutsuin miehen paikalle ja sanoin, että kyllä tämä taisi nyt mennä kesken. Hän soitti päivystykseen, mutta olisi pitänyt lähteä sen verran kauemmas ja oli niin myöhä, että totesin ettei ole järkeä, huomenna sitten.

Aamulla sain hetken selvittelyn jälkeen ajan neuvolalääkärille ultraukseen, mutta vasta viiden päivän päähän, joten sanoin meneväni yksityiselle. Gynekologin vastaanotolla todettiin spontaanisti alkanut keskenmeno, raskausmateriaalia ei kohdusta enää löytynyt. Olin henkisesti niin valmistautunut kuulemaan huonot uutiset, ettei siinä vaiheessa edes itkettänyt. Kotimatkalla radiosta tuli Anna Puun Mestaripiirros, joka sai hanat auki. Mies itkee hyvin harvoin, mutta eilen häntä itketti muutamaan otteeseen. Oli hänelle kovempi paikka kuin etukäteen ajattelin. Kun itse jo aavistin, mitä ultrassa selviää, niin hän oli edelleen toiveikas ja uskoi että kaikki on hyvin.

Surettaa, mutta samalla uskotaan, että joku toinen kerta taas onnistuu ja saadaan vauva syliin asti. Olisi varmasti huomattavasti kurjempaa, jos tämä olisi ollut mun eka raskaus, tai etenkin jos olisi ollut jo pidemmällä. Haleja erityisesti niille, joilla syli on vielä tyhjä. Tänään ollaan esikoisesta vielä asteen verran kiitollisempia kuin tavallisesti

Otan osaa suruun

 

[Kaikkea kanssa]

kaikille keskenmenon kokeneille. Itsellä menossa erikoisempi raskaus mitä ensimmäinen, joka sujui ongelmitta alusta loppuun. Meillä on ennestään 2- vuotias touhuviikari, jolle suunnittelimme sisarusta jo uudenvuoden vaihtuessa, kuitenki omat terveys vaivat viivästyttivät yritystä toukokuuhun, jolloin raskauduin ensimmäisestä yrityksestä ja joka kuitenkin päätyi kemialliseen km. Tämän jälkeen jäi yksi kierto välistä kunnes raskauduin jälleen. Iloa ei kestänyt 6vkoa pitempään kun yhtenä iltapäivänä tuli repäisevä kipu alavatsalle ja veret hölähtivät niin housuun kuin pönttöön. Tätä ennen olin laittanut merkille jäätävän hikoilun ja pahoinvoinnin, kaiken lisäksi rusehtava vuoto oli alkanut paria päivää aiemmin jota neuvolassa käskettiin seuraamaan. Ajattelin, että koska näin selvä km niin enpä lähde minnekkään vaan soittelen seuraavana päivänä neuvolaan, jossa varattiin kuitenkin uä 2,5vkon päähän, samalle iltaa tuli vielä selvä alkio ulos. Tällä ajalla kärsin rusehtavasta vuodosta, koronasta ja aivan selkeistä raskausoireista, buranaa otin minkä uskalsin mutta alkoholia en onneksi ottanut, koska toki pieni uskon siemen oli, että entä jos siellä ollaankin elossa vaikka ajattelin mm koronan tehneen selvää pienestä.
Uä nähtiinkin sitten kaikkien yllätykseksi yksi elävä alkio ja lääkärin mukaan "jotakin epämääräistä" joka ajateltiin kuuluneen toiselle alkiolle. Epämääräiset krampit alavatsassa jatkuvat edelleen ja rusehtava vuotokin loppui vasta muutama viikko sitten. Np uä oli kuitenkin edellisviikolla, jossa kaikki todettiin kaiken olevan hyvin, joten ei tässä auta kuin uskoa, että kai tämä raskaus maaliin menee. Tällä hetkellä kasassa 13+6 ja alun epävarmuus varjostaa, helpotusta tulee pienistä muljahduksista alavatsalla kun tietää että siellä elämä potkiutuu eteenpäin.
Jaksamisia kaikille, joilla km pelko tai oireet, koska ne jos mitkä lyö maahan. Haluan kuitenkin omalla tarinalla kertoa, että aina voi myös olla se 50% mahdollisuus, että ehkä oma raskaus onnistuukin.

 

[Manja91]

Koin hiljattain keskenmenon, 10. raskausviikolla (9+3). Vuoto alkoi samana päivänä kun normaalisti olisi kuukautiset. Se oli sellaista ruskehtavaa pyyhittäessä ilmenevää vuotoa. Tätä jatkui muutaman päivän. Sitten vuoto runsastui sen verran, että oli jo käytettävä pikkuhousunsuojaa. Nyt vuoto oli punaista ja sisälsi myös pienehköjä hyytymiä, samantapaista höttöä kun menkkojenkin yhteydessä voi tulla. Kolmen päivän jälkeen verinen vuoto niukkeni, mutta jokin kirkkaampi haalea neste edelleen täytti siteen. Olisikohan ollut lapsivettä? Sitä kun on noilla raskausviikoilla noin desilitran verran.

Vatsakipuja ei ollut, vain lieviä menkkamaisia tuntemuksia. Ajattelin tuossa kohtaa vielä, että on mahdollista, ettei kyseessä olisikaan keskenmeno. Myös päivystyksessä työskennellyt neuvolantäti sanoi kohdanneensa paljon tapauksia, joissa verenvuoto oli runsasta isojen hyytymien kera ja siltikin raskaus on jatkunut normaalisti. Pientä toivoa siis elättelin.

Sitten yhtäkkiä illalla alkoivat kovat vatsakivut ja verta tuli todella paljon, sidettä oli vaihdettava alle puolen tunnin välein. Vatsakrampit äityivät niin järkyttäviksi, etten pystynyt olla mitenkään päin missään asennossa. Burana-Panadol-yhdistelmä ei lievittänyt kipuja riittävästi. Ulisin ja puuskutin kuin olisin synnytyksessä ollut (vaikka en sitä ole kokenutkaan). Lopulta soitin Naistenklinikan päivystykseen, ja minut kutsuttiin sinne. Onneksi puolisoni oli paikalla ja pääsi viemään minut. Itse en olisi kyennyt ajamaan saatika julkisilla liikkumaan.

Naistenklinikalle saavuimme puoli kymmenen aikaan illalla ja osastolla oli onneksi rauhallista. Pääsin nopeasti ilmoittautumiseen ja nopeasti myös petipaikalle, jossa sain vahvan kipulääkkeen ja heti sen jälkeen pääsin lääkärin tutkittavaksi. Verta vuoti runsaasti koko ajan. Ultralla lääkäri totesi keskenmenon, minkä toki jo arvasimmekin. Valtava kipu aiheutui todennäköisesti siitä, kun kohtu supisteli työntääkseen ruskuaispussin ulos kohdunsuusta. Lääkäri avitti ruskuaispussin ulos, ja saimme myös nähdä sen. Se oli jännä kokemus. Nähdä mitä siellä kohdussa on ehtinyt tapahtua ja kehittyä... Lääkäri myös poisti muuta isoa hyytymää, ja nämä toimenpiteet yhdessä vahvan kipulääkkeen kanssa poistivat kivut kokonaan.

Minulle pahinta tuossa kokemuksessa oli fyysinen kipu. Lopulta jouduin kärsiä niistä vain pari-kolme tuntia, minkä jälkeen koitti valtava helpotus, jopa euforinen olo, kun rauha laskeutui kehoon. En pystynyt edes surra menetystä, kun olin niin huojentunut kivun loppumisesta. Se oli pahinta kipua, mitä olen koskaan kokenut.

Naistenklinikan hoitaja ja lääkäri olivat aivan ihania, empaattisia ja osaaottavia. Minulla oli hyvä ja turvallinen olo heidän hoidossaan. Itselleni oli myös tärkeää, että puoliso kulki mukana kaikki vaiheet niin minun ei tarvinnut yrittää jälkikäteen selittää ja kuvailla tapahtumia. Tuntui, että koimme tämän traumaattisen asian yhdessä.

Kotiuduin yhdeltä yöllä, nukuin kuin tukki ja menin aamulla töihin. Päivä meni normaalisti, mutta illalla kivut alkoivat taas. Eivät onneksi yhtä kovina kuin edellisenä iltana. Nyt peruskipulääkkeet auttoivat. Iso kiinteä hyytymä tuli ulos seuraavana aamuna, mikä ehkä oli jälleen aiheuttanut kohdun voimakasta supistelua.

Tuon jälkeen en ole tarvinnut kipulääkkeitä. Vuoto jatkuu vielä, mutta olo on hyvä.

Olimme yrittäneet lasta yli vuoden, joten raskaus oli pitkään toivottu ja odotettu. Olin niin onnellinen positiivisesta raskaustestistä. Kuukauden sain tästä onnesta nauttia, kunnes se vietiin.

Nyt toivon vain, että aika menee nopeasti eteenpäin, kierto palautuu, ja voimme yrittää uudelleen.

Voimia kaikille keskenmenon kokeneille Sitä ei voi kyllä kukaan muu ymmärtää kuin toinen saman kokenut.

 

[Onnenomena]

Koin hiljattain keskenmenon, 10. raskausviikolla (9+3). Vuoto alkoi samana päivänä kun normaalisti olisi kuukautiset. Se oli sellaista ruskehtavaa pyyhittäessä ilmenevää vuotoa. Tätä jatkui muutaman päivän. Sitten vuoto runsastui sen verran, että oli jo käytettävä pikkuhousunsuojaa. Nyt vuoto oli punaista ja sisälsi myös pienehköjä hyytymiä, samantapaista höttöä kun menkkojenkin yhteydessä voi tulla. Kolmen päivän jälkeen verinen vuoto niukkeni, mutta jokin kirkkaampi haalea neste edelleen täytti siteen. Olisikohan ollut lapsivettä? Sitä kun on noilla raskausviikoilla noin desilitran verran.

Vatsakipuja ei ollut, vain lieviä menkkamaisia tuntemuksia. Ajattelin tuossa kohtaa vielä, että on mahdollista, ettei kyseessä olisikaan keskenmeno. Myös päivystyksessä työskennellyt neuvolantäti sanoi kohdanneensa paljon tapauksia, joissa verenvuoto oli runsasta isojen hyytymien kera ja siltikin raskaus on jatkunut normaalisti. Pientä toivoa siis elättelin.

Sitten yhtäkkiä illalla alkoivat kovat vatsakivut ja verta tuli todella paljon, sidettä oli vaihdettava alle puolen tunnin välein. Vatsakrampit äityivät niin järkyttäviksi, etten pystynyt olla mitenkään päin missään asennossa. Burana-Panadol-yhdistelmä ei lievittänyt kipuja riittävästi. Ulisin ja puuskutin kuin olisin synnytyksessä ollut (vaikka en sitä ole kokenutkaan). Lopulta soitin Naistenklinikan päivystykseen, ja minut kutsuttiin sinne. Onneksi puolisoni oli paikalla ja pääsi viemään minut. Itse en olisi kyennyt ajamaan saatika julkisilla liikkumaan.

Naistenklinikalle saavuimme puoli kymmenen aikaan illalla ja osastolla oli onneksi rauhallista. Pääsin nopeasti ilmoittautumiseen ja nopeasti myös petipaikalle, jossa sain vahvan kipulääkkeen ja heti sen jälkeen pääsin lääkärin tutkittavaksi. Verta vuoti runsaasti koko ajan. Ultralla lääkäri totesi keskenmenon, minkä toki jo arvasimmekin. Valtava kipu aiheutui todennäköisesti siitä, kun kohtu supisteli työntääkseen ruskuaispussin ulos kohdunsuusta. Lääkäri avitti ruskuaispussin ulos, ja saimme myös nähdä sen. Se oli jännä kokemus. Nähdä mitä siellä kohdussa on ehtinyt tapahtua ja kehittyä... Lääkäri myös poisti muuta isoa hyytymää, ja nämä toimenpiteet yhdessä vahvan kipulääkkeen kanssa poistivat kivut kokonaan.

Minulle pahinta tuossa kokemuksessa oli fyysinen kipu. Lopulta jouduin kärsiä niistä vain pari-kolme tuntia, minkä jälkeen koitti valtava helpotus, jopa euforinen olo, kun rauha laskeutui kehoon. En pystynyt edes surra menetystä, kun olin niin huojentunut kivun loppumisesta. Se oli pahinta kipua, mitä olen koskaan kokenut.

Naistenklinikan hoitaja ja lääkäri olivat aivan ihania, empaattisia ja osaaottavia. Minulla oli hyvä ja turvallinen olo heidän hoidossaan. Itselleni oli myös tärkeää, että puoliso kulki mukana kaikki vaiheet niin minun ei tarvinnut yrittää jälkikäteen selittää ja kuvailla tapahtumia. Tuntui, että koimme tämän traumaattisen asian yhdessä.

Kotiuduin yhdeltä yöllä, nukuin kuin tukki ja menin aamulla töihin. Päivä meni normaalisti, mutta illalla kivut alkoivat taas. Eivät onneksi yhtä kovina kuin edellisenä iltana. Nyt peruskipulääkkeet auttoivat. Iso kiinteä hyytymä tuli ulos seuraavana aamuna, mikä ehkä oli jälleen aiheuttanut kohdun voimakasta supistelua.

Tuon jälkeen en ole tarvinnut kipulääkkeitä. Vuoto jatkuu vielä, mutta olo on hyvä.

Olimme yrittäneet lasta yli vuoden, joten raskaus oli pitkään toivottu ja odotettu. Olin niin onnellinen positiivisesta raskaustestistä. Kuukauden sain tästä onnesta nauttia, kunnes se vietiin.

Nyt toivon vain, että aika menee nopeasti eteenpäin, kierto palautuu, ja voimme yrittää uudelleen.

Voimia kaikille keskenmenon kokeneille Sitä ei voi kyllä kukaan muu ymmärtää kuin toinen saman kokenut.

Otan osaa suruun!

 

[Hannie_]

Koin hiljattain keskenmenon, 10. raskausviikolla (9+3). Vuoto alkoi samana päivänä kun normaalisti olisi kuukautiset. Se oli sellaista ruskehtavaa pyyhittäessä ilmenevää vuotoa. Tätä jatkui muutaman päivän. Sitten vuoto runsastui sen verran, että oli jo käytettävä pikkuhousunsuojaa. Nyt vuoto oli punaista ja sisälsi myös pienehköjä hyytymiä, samantapaista höttöä kun menkkojenkin yhteydessä voi tulla. Kolmen päivän jälkeen verinen vuoto niukkeni, mutta jokin kirkkaampi haalea neste edelleen täytti siteen. Olisikohan ollut lapsivettä? Sitä kun on noilla raskausviikoilla noin desilitran verran.

Vatsakipuja ei ollut, vain lieviä menkkamaisia tuntemuksia. Ajattelin tuossa kohtaa vielä, että on mahdollista, ettei kyseessä olisikaan keskenmeno. Myös päivystyksessä työskennellyt neuvolantäti sanoi kohdanneensa paljon tapauksia, joissa verenvuoto oli runsasta isojen hyytymien kera ja siltikin raskaus on jatkunut normaalisti. Pientä toivoa siis elättelin.

Sitten yhtäkkiä illalla alkoivat kovat vatsakivut ja verta tuli todella paljon, sidettä oli vaihdettava alle puolen tunnin välein. Vatsakrampit äityivät niin järkyttäviksi, etten pystynyt olla mitenkään päin missään asennossa. Burana-Panadol-yhdistelmä ei lievittänyt kipuja riittävästi. Ulisin ja puuskutin kuin olisin synnytyksessä ollut (vaikka en sitä ole kokenutkaan). Lopulta soitin Naistenklinikan päivystykseen, ja minut kutsuttiin sinne. Onneksi puolisoni oli paikalla ja pääsi viemään minut. Itse en olisi kyennyt ajamaan saatika julkisilla liikkumaan.

Naistenklinikalle saavuimme puoli kymmenen aikaan illalla ja osastolla oli onneksi rauhallista. Pääsin nopeasti ilmoittautumiseen ja nopeasti myös petipaikalle, jossa sain vahvan kipulääkkeen ja heti sen jälkeen pääsin lääkärin tutkittavaksi. Verta vuoti runsaasti koko ajan. Ultralla lääkäri totesi keskenmenon, minkä toki jo arvasimmekin. Valtava kipu aiheutui todennäköisesti siitä, kun kohtu supisteli työntääkseen ruskuaispussin ulos kohdunsuusta. Lääkäri avitti ruskuaispussin ulos, ja saimme myös nähdä sen. Se oli jännä kokemus. Nähdä mitä siellä kohdussa on ehtinyt tapahtua ja kehittyä... Lääkäri myös poisti muuta isoa hyytymää, ja nämä toimenpiteet yhdessä vahvan kipulääkkeen kanssa poistivat kivut kokonaan.

Minulle pahinta tuossa kokemuksessa oli fyysinen kipu. Lopulta jouduin kärsiä niistä vain pari-kolme tuntia, minkä jälkeen koitti valtava helpotus, jopa euforinen olo, kun rauha laskeutui kehoon. En pystynyt edes surra menetystä, kun olin niin huojentunut kivun loppumisesta. Se oli pahinta kipua, mitä olen koskaan kokenut.

Naistenklinikan hoitaja ja lääkäri olivat aivan ihania, empaattisia ja osaaottavia. Minulla oli hyvä ja turvallinen olo heidän hoidossaan. Itselleni oli myös tärkeää, että puoliso kulki mukana kaikki vaiheet niin minun ei tarvinnut yrittää jälkikäteen selittää ja kuvailla tapahtumia. Tuntui, että koimme tämän traumaattisen asian yhdessä.

Kotiuduin yhdeltä yöllä, nukuin kuin tukki ja menin aamulla töihin. Päivä meni normaalisti, mutta illalla kivut alkoivat taas. Eivät onneksi yhtä kovina kuin edellisenä iltana. Nyt peruskipulääkkeet auttoivat. Iso kiinteä hyytymä tuli ulos seuraavana aamuna, mikä ehkä oli jälleen aiheuttanut kohdun voimakasta supistelua.

Tuon jälkeen en ole tarvinnut kipulääkkeitä. Vuoto jatkuu vielä, mutta olo on hyvä.

Olimme yrittäneet lasta yli vuoden, joten raskaus oli pitkään toivottu ja odotettu. Olin niin onnellinen positiivisesta raskaustestistä. Kuukauden sain tästä onnesta nauttia, kunnes se vietiin.

Nyt toivon vain, että aika menee nopeasti eteenpäin, kierto palautuu, ja voimme yrittää uudelleen.

Voimia kaikille keskenmenon kokeneille Sitä ei voi kyllä kukaan muu ymmärtää kuin toinen saman kokenut.

Täällä myös hyvin samanlainen kokemus tällä viikolla, kirjoittelinkin pidemmin tuonne esittelyketjun puolelle. Paljon voimia ja jaksamista sinne, on tää vaan niin todella perseestä Täälläkin kivut onneksi jo hellittäneet ja vuotokin muuttunut tosi niukaksi, toivon ettei alkaisi enää uudestaan runsaampana. Tällä hetkellä olo on jotenkin todella tyhjä, tuntuu ettei kyyneliäkään enää tule kun on jo itkenyt niin paljon. Eilen syötiin puolison kanssa sushia ja juotiin lasilliset viiniä ja tuli jotenkin paha ja syyllinen olo, vaikka tietysti niillä on nyt ihan sallittua herkutella.

 

[zar_]

Moi kaikille,

Olin hetki sitten raskaana, mutta meni kesken. En edes alkuun tajunnut koko raskautta, vasta kun hetki ennen kun alkoi menemään kesken.

Olo jotenkin ihan musertunut, vaikkei ollut tarkoitus toista vauvaa vielä vuosiin, mutta kyllä mä olisin sen pitänyt jos se olisi pysynyt mukana

En tiedä mitä tässä nyt kertoisin, en osaa edes suhtautua tähän kaiken jälkeen mitenkään..
Viikot ei nyt ole kovin hyvin tiedossa, varmaan melko varhainen, oma veikkaus on kyllä rv 7-8.
Kierto oli todella pitkä jotain 60 päivän luokkaa, tein monta negatestiä välissä, ovulaatio oli myöhäinen, ihan sekaisin ollu koko hormonitoiminta viimeisen puoli vuotta kauhean stressin takia. Tajusin sitten vasta siinä vaiheessa, kun ensin tiputtelin niukasti viikon, jonka jälkeen oli viikon tauko ja sitten alkoi kovat supistuskivut kunnon vuodon kanssa, testata hyvin haalean positiivisen.
Tyhmänä mietin, mitä jos olisin älynnyt jo aiemmin hakea sen testin edes "varuiksi", oisko mennyt kesken silloinkin vai olisinko voinut tehdä jotain fiksummin...

Niin ja ei ollut siis mitään tarkoitusta tulla raskaaksi. Ihan satapros. sattuma oli tämä, ei olla miehen kanssa yritetty, mutta käytössä ei myöskään ole ollut ehkäisyä, koska ei ole ollut tarvetta näiden lastenhankkimisprosessin vaikeuksien jälkeen. (1 km+1,5v. yritysaika)

En nyt yhtään tiedä, mitä ajattelisin. Toisaalta ahdistaa, että taas tätä tai tätäkö se sitten taas on kun jossain kohtaa niitä lapsia haluaakin lisää, että miksi taas.
Toisaalta tämä on helpompi kohdata, kun katsoo omaa mestariteosta: hyvinvoivaa poikaa, kun on jo yksi lapsi. Aika ei muutoinkaan ollut ihanteellisin, mutta ei huonoinkaan. Kaikki on ollut vähän kesken, mutta ei kuitenkaan niin kesken, ettei yksi vauva olisi tänne mahtunut.

En tiedä, silti vähän ahdistaa. Ja surettaa se, että nämä minun "pienet" ei vaan jaksa. Pahinta oli silloin, kun ei ollut mitään kosketuspintaa omaan lapseen, suru oli jotain käsittämätöntä.
Mutta silti.. Miksi tämä tuntuu joka kerta yhtä pahalle. Olisinhan minä ottanut sen, mitä vastaantulee, se nyt on sanomattakin selvää.

 

[Onnenomena]

Moi kaikille,

Olin hetki sitten raskaana, mutta meni kesken. En edes alkuun tajunnut koko raskautta, vasta kun hetki ennen kun alkoi menemään kesken.

Olo jotenkin ihan musertunut, vaikkei ollut tarkoitus toista vauvaa vielä vuosiin, mutta kyllä mä olisin sen pitänyt jos se olisi pysynyt mukana

En tiedä mitä tässä nyt kertoisin, en osaa edes suhtautua tähän kaiken jälkeen mitenkään..
Viikot ei nyt ole kovin hyvin tiedossa, varmaan melko varhainen, oma veikkaus on kyllä rv 7-8.
Kierto oli todella pitkä jotain 60 päivän luokkaa, tein monta negatestiä välissä, ovulaatio oli myöhäinen, ihan sekaisin ollu koko hormonitoiminta viimeisen puoli vuotta kauhean stressin takia. Tajusin sitten vasta siinä vaiheessa, kun ensin tiputtelin niukasti viikon, jonka jälkeen oli viikon tauko ja sitten alkoi kovat supistuskivut kunnon vuodon kanssa, testata hyvin haalean positiivisen.
Tyhmänä mietin, mitä jos olisin älynnyt jo aiemmin hakea sen testin edes "varuiksi", oisko mennyt kesken silloinkin vai olisinko voinut tehdä jotain fiksummin...

Niin ja ei ollut siis mitään tarkoitusta tulla raskaaksi. Ihan satapros. sattuma oli tämä, ei olla miehen kanssa yritetty, mutta käytössä ei myöskään ole ollut ehkäisyä, koska ei ole ollut tarvetta näiden lastenhankkimisprosessin vaikeuksien jälkeen. (1 km+melkein 2v. yritysaika)

En nyt yhtään tiedä, mitä ajattelisin. Toisaalta ahdistaa, että taas tätä tai tätäkö se sitten taas on kun jossain kohtaa niitä lapsia haluaakin lisää, että miksi taas.
Toisaalta tämä on helpompi kohdata, kun katsoo omaa mestariteosta: hyvinvoivaa poikaa, kun on jo yksi lapsi. Aika ei muutoinkaan ollut ihanteellisin, mutta ei huonoinkaan. Kaikki on ollut vähän kesken, mutta ei kuitenkaan niin kesken, ettei yksi vauva olisi tänne mahtunut.

En tiedä, silti vähän ahdistaa. Ja surettaa se, että nämä minun "pienet" ei vaan jaksa. Pahinta oli silloin, kun ei ollut mitään kosketuspintaa omaan lapseen, suru oli jotain käsittämätöntä.
Mutta silti.. Miksi tämä tuntuu joka kerta yhtä pahalle. Olisinhan minä ottanut sen, mitä vastaantulee, se nyt on sanomattakin selvää.

Halaus vielä tälläkin puolella Sinä et ole itse aiheuttanut keskenmenoa! Vaikka kokemuksesta tiedän, että itsesyytökset ovat niin tavallisia ja sitkeästi mielessä, niin ei, sinä et aiheuttanut sitä!

 

[zar_]

Halaus vielä tälläkin puolella Sinä et ole itse aiheuttanut keskenmenoa! Vaikka kokemuksesta tiedän, että itsesyytökset ovat niin tavallisia ja sitkeästi mielessä, niin ei, sinä et aiheuttanut sitä!

Omppu

Tiedän.. Mutta jotenkin pyörii nämä päässä, ei tämä enää toisella kerralla tunnu niin murskaavalle, mutta surettaahan tämä silti.

Voi olla, että en osaa "surra" vielä kunnolla, keho tuntee, mutta mieli ehkä ei oikein ymmärrä. Julmin tapaus oli kyllä ennen poikaa, koin sen keskenmenon tosi paljon järkyttävämpänä kuin tämän, vaikka tässä olinkin pidemmällä hyvin todennäköisesti.

Menkoista laskettuna olisin ollut jo rv 12 mutta se ei mitenkään kyllä mahdollista tän ulos tulleen raskausmateriaalin perusteella, ellei sitten ole keskeytynyt jo hyvä aika sitten. Myöhäinen ovulaatio ja pitkä kierto paljon todenmukaisempia oireidenkin perusteella. Testit myös lähti hyvin nopeasti haalenemaan ja ruskuaispussin bongasin pari päivää sitten vessakäynnillä.

Supistelu on myös ollut voimakkaampaa ja erilaisempaa kuin ensimmäisellä kerralla. Hyvin samanlaista, kuin synnyttäessäkin, mutta lievempää. Onneksi vaikuttaa hyvin spontaanille, mutta harmittaa, että vuodan taas monta viikkoa putkeen, kun just sain ferrit. ok tasolle.

Lähinnä nyt kyllästyttää, en osaa tuntea juuri mitään järkevää, mutta en osaa keskittyäkään mihinkään tekemiseen. Mietiskelen kyllä, mutta itkua ei tule. Se ei tarkoita silti, etten välittäisi tai tämä ei tuntuisi pahalle - ehkä vaan suojaan itseäni tiedolta tai en kykene vielä ymmärtämään, tai tämä ei ollut enää niin järkyttävää, en tiedä.

Kyllästyttää sekin ajatus, että tämä on sitä samaa paskaa taas, jos päätetään yrittää jossain kohtaa toista. En ymmärrä. Miksi taas. Miksi tähänkin turtuu, mutta ei totu?

Voimia kaikille saman kokeneille