Väsymys, baby blues, synnytyksen jälkeinen masennus

Mulla ainakin on kamala väsymys ja univelka.
Haluan antaa miehen nukkua öisin, kun käy kuitenkin normaalisti töissä. En osaa aina nukahtaa, kun vauva nukkuu ja heräilen kaikkiin pieniin öninöihin. Päivällä haluaisin tehdä kaikkea (kotitöitä, kaupassa käyntiä, säärikarvatkin ajamatta :D ym.) enkä oikein osaa nukkua silloinkaan.
Nyt sitten eilen oli kunnon itkupäivä. Mieskin oli töissä iltaan asti. Itkin täällä sitten omaa väsymystäni ja kurjaa oloa. Katselin vauvaa ja mietin kuinka mulla voi olla tällainen olo vaikka vieressä tuhisee maailman rakkain otus. Huono omatunto siis väsymyksestäkin.
Mies otti sitte aamuyöstä pojan hoitaakseen, kun heräsi mun itkuun. (Miehellä taas tänään tärkeää menoa koko päivän, siksi en pyytänyt aiemmin.) Sovittiin jo, että huomenna viettävät laatuaikaa poitsun kanssa ja äiti nukkuu tulpat korvissa muutaman tunnin.

Huono omatunto myös tekemättömistä kotitöistä. Tiskikoneeseen en ole koskenutkaan synnytyksen jälkeen. Mies ei ehkä ihan ymmärrä kuinka kiinni olen vauvassa, ja tavallaan odottaisi mun tekevän enemmän. Ei onneksi ole syyttänyt, mutta puhunut kuinka hän pitkän työpäivän jälkeen ei jaksaisi tehdä kaikkea. Onneksi ymmärtää ja auttaa kunhan osaisin vain sanoa.

Ehkä pitäisi vain sopia, että ennen nimiäisiä (3.7.) meillä ei tarvitse siivota tai edes miettiä muitakaan hommia. (Olis kyllä kukkien istutusta, kitkemistä, terassin öljyämistä, muuton jäljiltä vielä laatikoita purkamatta...) Ja nimiäisten ajaksikin voitais vaikka työntää kaikki romut yhteen huoneeseen tai vaikka saunaan ja ovi kiinni! :D

Toivottavasti fiilikset johtuu univelasta ja väsymyksestä. Masennusvaara tietysti on olemassa, kun olen sitä ennenkin sairastanut.
 
Siis tiivistettynä paljon "pitäis" tehdä ja kesästä nauttia ja mennä ja kokea ja olla onnellinen.
Kun vain osaisi keskittyä tähän hetkeen ja vauvaan, eikä murehtisi menneitä tai tulevia.
 
Olisko teillä ketään tuttua tai sukulaista, joka voisi tulla avuksi? Siis tekemään ihan jotain perushommaa, tyyliin tiskikoneen tyhjennystä, imurointia, pesemään koneellisen pyykkiä tmv? Kaikki isommat kitkemiset, terassien istutukset ym kannattanee jättää vähän tuonnemmaksi, mutta jos saisi edes muutamaksi tunniksi "kotiapua", se voisi vähän helpottaa stressiä.

Jos masennusta on ollut aiemmin, kannattaa olla kyllä tarkkana ja ottaa heti neuvolassa puheeksi, jos tuntuu siltä, että kyse ei enää ns normaalista väsymyksestä.
 
Onneli84: pyydät vaan miestäsi auttamaan, kyllähän hänen kuuluu olla tukena. Äidillä tässä kuitenkin on rankempaa. Mulla ainakin mies auttaa todella paljon ja kyllä helpottaa mun olemista. Mäkään en hirveesti saa nukuttua yöllä, mut en silti saa nukuttua päikkäreitäkään. Onneksi nää äitiys hormoonit auttaa jaksamaan.

Tsemppiä, ja kannattaa kyllä puhua neuvolassakin asiasta. Ja onhan se käsittääkseni ihan normaaliakin et tunteet heittelee:happy:.
 
Tänään on kyllä paljon parempi päivä. :) Ne pienetkin unet jo auttoi paljon. Nukuin tuossa äsken pojan kanssa reilun tunnin verran.

Apua olis kyllä saatavilla. Mummu ainakin on luvannut tulla vaikka siivoamaan tms. kunhan vain pyydetään. En vain jotenkin osaa päästää muita touhuamaan kotiini.

Mieskin auttaa kunhan pyydän. Ehkä en ollut itsekään vielä ymmärtänyt kuinka väsynyt olen ollut. Täytyy sopia jatkosta, että olisi enemmän kotona. Onneksi alkaa työkiireetkin hänellä helpottaa.

Hormonithan ne näissä tunteissa on taustalla. Toivotaan, että myllerrys hieman tästä tasoittuu.
Ja onhan meillä ihana ja lopulta aika helppo vauva! Kyllä tämä tästä! :)
 
Tuon avun pyytäminen on kyllä usein tosi hankalaa, mutta itse olen tietoisesti opetellut, koska usein ihmiset haluavat auttaa, jos vain pyytää. Ts. en osaa itsekään välttämättä tyrkyttää apuani tai tajua, että joku tarvitsisi, mutta jos suoraan kysyttäisiin, että voisinko tulla avuksi, en epäröisi hetkeäkään.

Meilläkin miehellä heti pari työmatkaa tässä alkukesästä ja pohdin, että mitenköhän pärjään yksin, mutta anoppi varmaan haluaa tulla avuksi... en ole välttämättä ihan HIRVEÄN innostunut asiasta, vaikka onkin siis todella kiva, mutta jos tuntuu siltä, niin otan hänet kyllä tänne avuksi ennemmin kuin kärvistelen.
 
Ite en ole kyllä vielä synnyttäny mut. Suosittelen rohkeesti sitä avun pyytämistä. Itellekkin hyvin vaikeeta ollu pyytä apua mutta kun ei 25raskausviikon jälkeen ole ite pystyny kantaan kauppakassia tai siivoon lattioita niin kyllä sitä on oppinu ottaan apua vastaan. Ja mikä ihaninta on se kun joku aikuinen jolle puhella kun mies töissä. Ja kun äiti käyny apuna niin sovittu jo sillon valmiiks seuraavaa kertaa niin ei tarvii erikseen pyytää
 
Mä kestän tosi huonosti väsymystä. Ei tarvitse kuin yhden unettoman yön niin oon lähes toimintakyvytön tai vaihtoehtoisesti hirmu kiukkuinen. Tyttäret ei ymmärrä sitä, eivätkä muista olla häiritsemättä kun yritän nukkua päikkäreitä. Vauvan voi välillä antaa isille hoitoon, mut hän ei tunnu millään tajuavan sitä, ettei vauva usein nuku kuin sylissä/vieressä. Tänäkin aamuna lähti keittämään kahvia kun poika oli just nukahtanut (samoin minä) niin eikö poju sit herännyt heti ja vaati päästä taas puoleks tunniks tissille... Viime yönä kyllä nukahdin kaksi kerta kesken imetyksenkin, poika oli vieressä perhepedissä. Sit kun se väsymys menee yli niin en saa millään unta.
 
Apua on kyllä hankala pyytää.
Meilläkin anoppi olisi tullut heti syntymän jälkeen avuksi. En halunnut, olisin stressannut ehkä vielä enemmän "vierasta" talossa. Ja halusin opetella äitiyttä ihan rauhassa.

Nimiäisiin ollaan jo päätetty ottaa apua vastaan. Saavat mummut leipoa ihan reilusti, kun kerran haluavat. Ja kahvin kaatelutkin jää mummuille.
 
Avun pyytäminen on kyllä hankalaa.
Täällä myös väsymystä parilta päivältä, mutta en halua apua pyytää.

Nyt on tullut nukahdeltua tyttö sylissä sohvalle, sänkyyn yms
Onneksi ei ole tipahtanut tyttö sylistä pois.
Tänään lisäksi napsahti päänsärky päälle. Olisiko selässä jotain jumeja.
Tänään jos pääsisi ennen yhtä nukkumaan, kun hevoset hoidin tytön iltaunien aikaan.
 
Väsymys, univelat ja neljän seinän sisällä oleminen saa kyllä olon ihan kamalaksi.. silloin on kyllä niin paskat fiilikset! Nyt kun ite pääs vaunuilemaan niin se vaikuttaa mieleen niin paljon et jaksaa vaikka kuinka, vaikka ois vähän väsy päällä.. Tsemppiä sulle Onneli84!! ♥
 
Mies hoiti poikaa edellisyön ja eilen päivällä. Aika vaikea oli saada nukuttua pienen ininöitä kuunnellessa, laitoin sitten korvatulpan toiseen korvaa. Hyvin meni! Täytyisi opetella olemaan huomioimatta joka inahdusta. Eiköhän se pieni pidä kovempaa ääntä, kun on oikeasti asiaa. :)
 
En varmaan maininnu missään välissä, et synnytyksen yhteydessä pääsin eroon ketipinor lääkityksestä. Oon yrittäny siitä eroon jo vuoden verran lääkärienkin avustuksella, mut on luovutettu, kun heti alkanut univaikeudet (en oo pystyny nukkuu). No, pitkän synnytyksen ohella kärsin sit samal vierotusoireetkin ja siitä hetkestä eteenpäin en oo tarvinnu enää ketiä! Olin yhteydes omaan lääkäriin et saisin jotkut muut lääkkeet ettei vaan masennus taas tule, kun ei lääkkeitä oo, mut nepä ei suostunu antaa uusia! :eek: ja tästä ku puhuttu vuoden, et heti ku pääsen ketiapiinista, otetaan tilalle joku ei-rauhottava. No, nyt totes et "syö pienempää annosta ketiapiinia" ja thats it. Whaaaat?!?! Tietää mun ongelmat ton lääkkeen kanssa ja silti pitäs syödä. Vielä seki, et en varmasti heräis vauvan huutoon lääkkeen vaikuttaessa ja varmasti runnoisin vauvan päälle nukkuu yöllä, kun lääke sumentaa alitajunnan. Nii ja ku pienempi annos ei edes riitä siihen et pysyis se masennus kurissa!

Nyt sit vaan odotellaan et millon lähtee olo huononee, sit saan vasta uudet lääkkeet! Tulee ihan joku koekaniini olo, et oikein testataan huononeeko se olo vai ei. :mad: ja mä ku oon pitäny omaa lääkäriäni pätevänä.. Kattia kanssa...

Kotiuduttua itkin ensimmäiset neljä päivää ja luulin et nyt lähti huononee, mut se taiski olla vaan hormoonihöyryjä.. Oli maton hapsut vissiin vinossa kokoajan. :D nyt on ne ihme itkeskelyt loppuneet ja olo normaali. Uni on hyvää laadultaan ja nenäkin pysyy auki koko yön! :) kiitos ketipinorin, en oo nukahtanu luonnollisesti neljään vuoteen ja saman ajan oon käyttäny nenäsumutetta (lääkärit todenneet: No käytä nenäsumutetta! -kun oon valittanu et lääke laittaa nenän tukkoon niin ettei henki kulje).

Tää ei nyt varmaan varsinaisesti kuulunut tänne, mut toi itkeskely oli varmaan jotain baby bluesin tapaista.. Ja riskihän tässä on saada vielä synnytyksen jälkeinen masennus. :/
 
Joo nii mä vähän oletinkin, varsinkin kun itkin siitäkin että tomaatit on kasvanu liikaa mun poissa ollessa! :D ihan sama mitä kuka sano tai teki tai mitä ite ajatteli ni heti tuli hirvee itkukohtaus. Mut se tosiaan kesti neljä päivää. :D mieski oli ihan hädissään et mitä se itkee kokoajan. Ja neuvolassa naurettiin sille mun tomaatti itkukohtaukselle. :D
 
Rosmarinaa, ihan oikean otsikon alla olet. :) Hormoni-itkut mener baby bluesin piikkiin.
Mutta tosi kökkö asenne lääkärillä. Lääkkeitähän on vaikka kuinka!

Mulla oli myös lääke paniikkihäiriöön ja masennukseen käytössä rv 24 asti. Nyt seurataankin tarkemmin oloja. Välillä mennään äärestä laitaan, mutta vielä taidetaan pysyä hormoniheittelyjen ja väsymyksen puolella. Paniikki/ahdistusoireita ehkä vähän havaittavissa. Mulle sopiva lääke vaan on kielletty imetysaikana.
Sekin sotkee vielä kuvioita, että muuton ja ä-loman takia hoitosuhde työpaikkalääkärin kanssa katkesi. Täällä osoitteena tk. :sad001

Yleisesti paremmin menee aina, kun on saanut nukuttua ja syötyä. Onneksi miehen työkiireet alkaa helpottaa, niin ehtii olla enemmän meidän kanssa. :)
 
Toivottovasti et enää tarvittis lääkkeitä Onneli! Ilman lääkkeitä on niiiin paljon parempi. :) tosin omalle kohdalle toivon vain lääkettä mistä ei tuu tollasia inhottavia sivuoireita..
 
Kirjotan tänne, vaikka tiedän ettei tää synnytyksen jälkeistä masennusta oo, vaan masennusta muuten.

Pääsin tosiaan siitä ketipinorista eroon sillon synnytyksen aikana ja en saanut tilalle muita lääkkeitä pyynnöstä huolimatta. Toki sanottiin et heti yhteys vaikka päivystykseen jos tuntuu et olo huononee.

Tiistai alko ihan hyvin joskin huomasin olevani todella ärsyyntynyt kaikesta mitä mies teki ja tiuskin ja kiukuttelim hänelle kaikesta. Huomasin itsekkin sen, enkä kuitenkaan pystynyt korjaamaan äänensävyä vaikka yritin.

Keskiviikkona sama homma, mutta vielä enemmän tiuskimista ja huutoa mitättömistä asioista (esim. Ei antanut koiran pysähtyä haistelee -> hirvee huuto ja saarna).

Torstaina vähän parempi olo, mut nyt jo pelkkä miehen läsnäolo ärsytti suunnattomasti. Oisin vaan halunnut olla yksin vauvan kanssa. Suututti myös se, että hän vaan nukkuu (yöt) ja minä hoidan vauvaa yötä päivää eikä mulla oo oikeutta nukkua tai edes käydä suihkussa.

Perjantai meni samaa kaavaa ja pe-la yö oli yhtä helvettiä. Ensin olin nukahtamassa kunnes mies tuli sänkyyn ja herätti mut siitä horroksesta. Sen jälkeen en saanutkaan unta ja melkein jo itkin sitä et kohta pitää kuitenkin herätä, en kestä. Sit olin nukahtanut ja havahduin hereille 00.15 ihan virkeänä sekä äärimmäisen vihaisena.. Mielessäni raivosin miehelle kuinka tyhmä ja idiootti hän on, en jaksa enkä.kestä häntä, hänen takiaan en pysty nukkumaan. Vauva heräs muutamaa minuuttia myöhemmin ja aloin imettää.. En edes tiedä milloin olisin ollut niin vihainen :sad001 en tietenkään vauvalle, enkä sitä mitenkään ulkoisesti näyttänyt, mut kaikki ne vihan tunteet.. Pelottaa et vauva aistii ne kuitenkin.. No, syötiin 15min ja alettiin nukkuu. Loppu yö meni normaalisti, eli välillä heräiltiin syömään. Aamulla sitten kun sain vauvan pitkille unille, mies nousi sängystä, tönäs sänkyä niin et koko sänky heilahti, niin eikös pieni siihen herännyt.. Olin taas niin vihanen! Mun ainoo mahdollisuus nukkua ja taas hän valvottaa mua! Ei tietenkään tahallaan, mut siltä se musta tuntu. Sain vauvan taas unille, mut itse en saanut enää unta kaikkien vihan tunteiden keskellä. Lopulta tajusin et ei oo enää normaalia, eihän hän mua tahallaan valvota.. Vahinkoja sattuu ja miksi mun rakkain aviomies tahallaan herättäis mua ja vauvaa..

Nyt sit soitin mielenterveyspäivystykseen ja sain taas lääkkeet. Vaatimuksena oli, et täytyy sopia imetyksen aikana käytettäväksi.

3vk meni hyvin, sit lähti huononee. Oli kai liikaa odotettu, et oisin pärjänny ilman lääkkeitä :sad001 no, toi kaikki vihasuus ja kiukkuaminen miehelle on (aina) vasta alkusoittoo, eli tästä senkun huononee vaan. En tiedä, kuulostaa aika lapselliselta tollanen kiukuttelu ja vihottelu, mut niin se masennus on täällä aina alkanut. :/ pitää nyt toivoa et uus lääke alkais auttaa..
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top