Uusperheet

Miu88

Miu88

Päivystävä dosentti
Heinämammat 2014
Ajattelin luoda tälle oman ketjun kun meitä uusperheellisiä täällä kuitenkin tuntui olevan, ja ettei nämä asiat täytä täysin muita aiheita :wink

Itse odotan siis ensimmäistä lasta avomieheni kanssa, ja samaan aikaan meillä asuu joka toisen viikon miehen kohta 6v poika edellisestä liitosta. Mies erosi exästään lapsen ollessa alle vuoden, eli olen ollut hänelle äitipuoli noin nelisen vuotta. En ole yleisesti mikään lapsirakas ihminen, ja minulle oli tosi iso asia alkaa tällaiseen touhuun, enkä ollut yhtään varma onnistuisinko siinä. Kaikkeen kuitenkin tottuu ja minäkin totuin siihen osa-aikaiseen lapsiarkeen, vaikkei sellaisesta ollut yhtään aiempaa kokemusta, kun ei ole itsellä edes sisaruksia.
Olen kyllä sanonut miehelle, että jos se olis ollut yh, niin ei olis tullu mitään... siinä olis menny raja.

En todellakaan siis ole mikään äiti-tyyppi pojalle, miks olisinkaan, onhan hänellä oma äiti. Mies kyllä tietää tämän eikä vaadi mitään enempää, ja ymmärtää kyllä että tämä on minulle välillä vaikeeta. Ihan hyvin sujuu näin, välillä menee helpommin ja välillä vaikeemmin. Kesän lopulla poika jää pysyvämmin äidilleen kun eskarit alkaa, ja ihan hyvä niin. Uskon sen helpottavan paljon minun oloani, varsinkin viimeisillään raskaana ja sitten kun vauva syntyy.
 
Tää oli hyvä homma! No joo kaippa mäkin lyhkäsen tilannekatsauksen heitän, eli mulla 5v. tyttö joka on jokatoinen viikko meillä ja jokatoinen isällään, miehellä 5v. poika, joka on meillä joka toinen vknloppu, molemmat menossa syksyllä eskariin ja nyt siis yhteinen ipana tulossa. Oman tyttöni kanssa meillä on tuo systeemi ollut alusta asti ja se sujuu hyvin, samassa kaupungissa asutaan kaikki ja isän kanssa ollaan pysytty hyvissä väleissä. Miehen poika oli meillä kans alkuun jokatoinen viikko, mutta hänen kohdallaan se ei oikeen sujunut sillä poika on edelleen niin kovasti äitinsä perään, joten pojan omaa tahtoa kuunnellen päädyttiin sitten tähän vknloppu systeemiin, mikä olisi meilläkin tullut eteen jokatapauksessa eskarin myötä koska pojan äiti asuu eri kaupungissa.. Pojan äitiin en ole ikinä tutustunut, koska hän ei halua nähdä mua.. :grin Lieneekö sitten edelleen ton mun ukkoni perään sen verran et kokee sen vaikeaksi tai jotain..
Meillä on tätä elämää hieman varjostanut se että ilmeisesti pojan äidin puolella ei pahemmin sääntöjä harrasteta ja myös paapotaan tätä ainoota lasta, ja se näkyy kyllä! Pojalle on ollut kovin vaikeeta tottua siihen että että täällä sama peli ei vetele ja että täällä on säännöt mitkä koskee kaikkia tasapuolisesti ja niitä noudatetaan. Sänkyyn pissailua sun muitakin juttuja ollut tässä ihan hiljattain ja niitä kaikki nyt koitetaan kovasti ratkoa.. Mutta joo, jopas tuli lyhyt katsaus.. :grin
 
Mä kanssa kerron meidän uusperheestä:

Miehelläni on siis kaksi tytärtä nuoruusvuosien suhteesta (mies oli esikoisensa syntyessä 17-vuotias, lasten äiti oli 16-vuotias. Joo, kauheeta, teinivanhempia, iik!!!). Tyttäret ovat 2000 ja 2002 -syntyneet (eli tällä hetkellä 13- ja 11 -vuotiaat).

Silloin kun tapasimme mieheni kanssa yli 6 vuotta sitten (minä olin 20-vuotias ja mieheni 24), oli tilanne se, että asuimme samassa kaupungissa, jossa myös mieheni exä asui tyttöjen kanssa. Toinen tytöistä oli koulussa (7v.), toinen ei vielä (5v.). Tytöt olivat meillä lähinnä joka toinen viikonloppu, mutta myöskin viikolla aina silloin tällöin.

Jossain vaiheessa exä päätti muuttaa lasten kanssa takaisin lapsuudenkaupunkiinsa, n. 80km päähän.
Mekin siinä sitten miehen kanssa aloimme suunnitella omakotitaloa, ja jossain vaiheessa sitten aloimmekin rakentamaan, ja rakentamisen ajaksi muutimme myöskin toiselle paikkakunnalle.
Silloin tosiaan tytöt olivat jo molemmat koulussa, ja eri paikkakunnalla kuin me, joten he pääsivät meille enää joka toinen viikonloppu. Ja niin on edelleen. Toki lomiansa he täällä viettävät, ja jos on jotain arkipyhiä tyyliin pääsiäinen tms. Ja nyt parin vuoden aikana ovat olleet useampiakin viikonloppuja putkeen.

Mulla on kyllä tietynlainen kiintymyssuhde mieheni lapsiin. En mä voi sanoa että olisi ihan kuin omia lapsia, mutta aika lähelle kuitenkin. Rakastan mieheni lapsia, ja kyllä hekin minusta tykkäävät. Ollaan aika läheisiä. En silti osaa ajatella olevani lapsille äitipuoli; heillä on oma äiti. Mä olen heidän ystävänsä, auktoriteetti silti, ja iskän vaimo.

Miehellä on hyvä suhde exäänsä. He ovat eronneet jo lähes 10 vuotta sitten, joten ihmissuhteita molemmilla on tässä välissä jo ehtinyt olemaan. He soittelevat lasten asioista, ja muutenkin siinä samalla pystyvät kuulumisia vaihtamaan. Eivät he nyt mitenkään erityisen läheisiä ole, mutta hyvissä väleissä kuitenkin. Lasten asiat saadaan hoidettua, ja kummankaa puolelta ei tule lasten manipulointiyrityksiä, eikä toisen vanhemman arvostelua / haukkumista lasten kuullen. Jos jotkut asiat kismittää, niistä puhutaan aikuisten kesken.

Meillä on siis aika ihanne tilanne, ei ole koskaan ollut mitään suurempia ongelmia. Kaikki osaavat suhtautua kypsästi, ei ole mitään kiusantekoa tms. Ja kasvatusmenetelmistä on hyvin samanlaiset ajatukset sekä minulla, miehelläni ja mieheni eksällä. Ja lasten kanssa tosiaan tulen toimeen erittäin hyvin. He uskaltavat kiukutella mulle samalla tavalla kuin omille vanhemmilleenkin, mutta kyllä me myös halitaan yms. :)

Tytöt ovat ihan innoissaan tulevasta vauvasta. He saivat muuten viimein miehen pään käännettyä sen suhteen, että kysyttiin sukupuoli rakenneultrassa :wink
 
Muokattu viimeksi:
Meillä ei ole muuten koskaan keskusteltu toisen osapuolen kasvatusmetodeista tai vastaavista, eikä me edes tiedetä miten pojan äidin luona toimitaan tai millaisia sääntöjä siellä on. Mutta mitään suuria ristiriitoja ei ole tullut, joten oletan kaiken olevan ok ilman mitään keskustelujakin.

Joskus pojan äiti kyllä ehdotti miehelle jonkinlaista "kasvatustapaamista", mutta se jäi sitten pitämättä kun selvis että hän oliskin halunnut paikalle vain mieheni (jostain syystä........), eli minä tai äidin uusi mies ei oltas osallistuttu. Mies ei sitä hyväksynyt vaan sanoi että minä olen ihan yhtä paljon vastuussa kasvatuksesta ja tekemisissä pojan kanssa, eli se asia kuuluu yhä paljon myös minulle. Yllättäen sen jälkeen tätä "tapaamista" ei sitten tarvinnutkaan pitää, kun ei saanut olla kahden tuon ukon kanssa :rolleyes: Kerran myös oli nähnyt mieheni yöllä töissä kaupungilla (auraamassa) ja oli heti kysellyt kahville... (mitä varattu perheenäiti ylipäätään edes tekee kaupungilla yksinään keskellä yötä??)
Näistä "pikkujutuista" johtuen en siis katso exää kovin hyvällä, vaikka näistäkin tapahtumista on jo aikaa. En vaan luota siihen naiseen _yhtään_.
 
Meillä kans uusperhe ja välillä aika hankalaakin. Miehellä siis 6v tytär jonka äitiin miehellä kamalat välit. Uhkailua ja kiristämistä lapsen näkemisistä ja asioista puolin ja toisin ja huomaa kyllä että lapsikin siitä alkaa kärsimään.. :sad001
Tykkään lapsesta tosi paljon, voisin sanoa että rakastankin mutta täysin "omaksi" lapseksi en häntä miellä. Lapsen kannalta tuntuu välillä pahalta katsoa vierestä kun hänen äiti ja isä ovat keskenään riidoissa. Ei vanhemmuus saisi olla valtataistelua vaikka eri kodit onkin.. Välillä tuntuu että lapsen äiti haluaa sysätä lapsen kokonaan isälleen ja välillä taas haluaa pitää lasta kokoajan luonaan.. mutta asioilla on toki aina kaksi puolta enkä ole halunnut mitään mielipiteitä näistä kiistoista muodostaa.
Lisäksi molemmat vanhemmat tuntuvat olevan vähän hukassa siitä että lapsi tarvitsee selkeitä rajoja ja sääntöjä, kukin toki tyylillään mutta miehelle olen sanonut että meidän yhteiset lapset haluan kasvavan kodissa jossa on turvallisia rajoja ja rakkautta.
Itse olen koittanut omalta osaltani kuitenkin tytön elämässä olevana aikuisena asettaa hänelle selkeitä rutiineja ja sääntöjä ainakin meillä ollessaan ja olen huomannut miten positiivisesti se häneen vaikuttaa :)
Mutta hankalia asioitahan nää aina on..
 
Martuti, Kuulostaakin kyl melko ihanteelliselta tuo teidän tilanne. :)

Miu88, No johan on, kyl itelläkin olis tossa tilanteessa tullu mieleen että mitäköhän se hautoo!

Meillä mies ei haluis olla exänsä kaa tekemisissä yhtään sen enempää kun on pakko, mistä me hiljattain käytiinkin keskustelua, koska sanoin ukolle että jotta pojan asiat saataisiin rullaan niin meijän on tehtävä yhteistyötä, noh sitten sain ukon soittaan exällensä ja kertoon näistä ongelmista mitä täällä on pojan kanssa ollu, niin sit kyl ymmärsin varsin hyvin miks ukko ei oo halunnu olla sen ihmisen kans tekemisissä, nimittäin pojan äitiä ei tuntunu kiinnostavan yhtään! Mies pyysi äitiä jutteleen pojan kanssa näistä ongelmista ja koittaan kannustaa sitä sopeutumiseen meijän perheen toimintaan, niin äiti sit vaan heti ekaks totes et ei oo hänen asiansa! Ööh, eikö lapsen hyvinvointi muka ole hänen asiansa??!! Jessus että mua rupes kiehuun, meinasin jo ottaa luurin omaan kouraani ja esitellä itteni ja laukoo muutamia totuuksia.. Ollaan siis itekkin pojan kans keskusteltu ja hän on sanonu että haluu enemmän olla äitillään ja tosiaan koska oleminen täällä on välillä niin hankalaa niin aateltiin pyytää äitiä, joka nyt tuntuu pojalle olevan täl hetkel se ykkönen niin vähän jeesaan täs asiassa.. No kyl se sit vihdoin lupas jutella mut mä en kyl luota siihen pätkääkään et saa nähä.. Mies on koittanu sille sanoo myös siitä paapomisesta, mutta sekään ei mee jakeluun, koska ihan samat säännöt siel on kun täälläkin, joo vissiin, kukapa sitä paapomista nyt myöntäiskään tai välttämättä ite ees tajuu..
 
On kyllä tosi erilaisia tilanteita kaikilla. Monella tuntuu olevan ehkä "ongelmana" juurikin se, että vanhempien välit eivät ole kovin hyvät, ja asioita on vaikea hoitaa...? Ja perhetaustat ovat erilaisia.

Huh, olen kyllä sinänsä tyytyväinen että meillä asiat menneet suht helposti. Toki on silti niitä pieniä hetkiä silloin tällöin, kun pieni ääni päässäni sanoo, että olisi helpompaa jos olisi lyöttäytynyt yksiin sellaisen miehen kanssa, jolla ei ennestään lapsia ole... kun kyllä meilläkin niitä pieniä arjen haasteita on välillä. Että kumpi, minä vai mies, hoitaa lasten kuskaamiset jne.
Mutta ne ajatukset menee kyllä hyvin nopeasti ohi :) Ihania lapsia ovat, ja arki on yleensä silti ihan parasta :Heartred Ja kun tosiaan tyttöjen äidin kanssa kaikki ok.
 
Joo on kyl suorastaan mielenkiintoista miten erilaisia tilanteita on ja kyllä kadehdin kaikkia joilla hommat sujuu hyvin, sunkin juttua martuti luin ihan huokaillen.. :) Ja niitä haasteita tulee ja menee taatusti ihan jokaikisellä, se onkin sit eri asia jos saa alvariinsa olla taistelemassa.. Oon kyllä todella kiitollinen siitä että oman tytön asiat on reilassa ja isänsä sekä hänen puolisonsa kanssa ollaan hyvissä väleissä! Tän pojan kanssa kun sais hommat rullaan ennenkun tää vauva syntyy et pystyis siitä vauva-arjesta nauttiin ilman mitään tällästä ressiä..
 
Meillä semmonen tarina että erosin exäni kanssa jo tytön odotus aikana, ei ollut mistään uskollisimmasta päästä näin lyhyesti sanottuna. Tän nykyisen miehen kanssa oltiin tapailtu aiemmin ennen kun sain tyttäreni, alettiin sit vaihtelemaan kuulumisia uudelleen kun olin saanut exäni kanssa tyttöni. Tyttö oli silloin vasta 3kk kun alettiin tapailemaan ja niin siinä sitten vaan kävi että lyötiin hynttyyt yhteen, nyt ollaan oltu yhdessä melkein 5 vuotta. Silleenhän tää meidän tilanne on erikoinen kun tyttö oli niin pieni, ei varmaan kovinkaan moni mies halua naista ja toisen miehen vauvaa samassa paketissa. Mun tyttö kutsuu tätä mun nykystä isäkseen ja omaa isäänsä isän etunimellä. Tytön biologista isää tyttö näkee kerran pari kuussa kun ei asuta samalla paikkakunnalla ja muutenkin tän miehen kiinnostus tyttöä kohtaan on ollu välillä niin ja näin. Nythän tää mun exä seurustelee naisen kanssa jolla on 2 lasta ennestään. Nyt sit mies alkanu vaatimaan lasta itselleen enemmän. Ei lasta voi yhtä äkkiä pakottaa ravaamaan useaa yötä peräkkäin "isälleen" jota ei välillä oo kiinnostanu paskan vertaa. Tyttö täyttää kuitenkin kohta 5 ja on itsekkin sanonut ettei tahdo olla siellä enempää kuin on pakko. Oonko mä hirvee natsi kun en suo lapsen isälle kuin yhden välillä kaksi viikonloppua kuukaudessa, kun välillä on ollut aikoja jolloin eivät ole puoleen vuoteen edes nähneet? Tän exän uuden naisen mielestä mä oon hirviö, mut se ei tiedä tästä jutusta puoliakaan! En mä ala toista pakottamaan sinne useammin menemään jos ei itse tahdo.Siinä "lyhykäisyydessään" :eek:
 
Pauski, Kiva kun tulit kans kertoon oman "tarinas". :) Mä olen sun kanssa tismalleen samaa mieltä että lasta ei pidä eikä sais pakottaa! Sun tyttöskin on jo sen ikänen et osaa kyllä itse sanoa mielipiteensä asiasta ja se pitää ehdottomasti ottaa huomioon. On tosi inhottavaa et nyt sitten yhtäkkiä kun on ukolle ruvennu perhe-elämä kelpaan niin alkaa sitten tollasta vaatiin vastoin lapsen omaa tahtoa. Ootko tälle isälle muuten sanonut siitä että tyttö ei halua? Mun mielestä siinä ei kyllä ajatella yhtään lapsen etua jos lasta pakotetaan, lapsen etu on se että sillä on hyvä ja turvallinen olla vaikka se sit tarkottais sitä ettei nää toista vanhempaansa yhtä usein. Tän keskustelun kävimme oman tyttöni isänkin kanssa aikanaan että jos ikinä jotain sellasta tulee että tyttö ei halua jommalle kummalle lähteä niin häntä ei siihen pakoteta. Ja tämän mielipiteeni sanoin myös miehelleni hänen poikansa suhteen, joka ei tänne aina haluaisi tulla ja nyt koitammekin takoa sitä myös pojan äidin päähän, joka toki haluaa itselleen sitä vapaata aikaa, mutta kun kyse on lapsen hyvinvoinnista niin mielestäni silloin vanhemman se vapaa-aika on toissijainen asia.. En oo mikään lapsipsykiatri tai muukaan vastaava, mutta kyllä näin vaan sanoo mun maalaisjärkeni! :)
 
Joo, jos ei ukkoa ole ennenkään (viiteen vuoteen) kiinnostanut eikä lapsi siellä viihdy, niin en todellakaan laittas lasta olemaan siellä yhtään enempää. Mielestäni on tuon ajan jälkeen ihan turha alkaa esittää kiinnostunutta ja mitään vaatimaan, vaikka olis kuinka biologinen isä. Ei lapsi sellaisella ihmisellä mitään "tee", kun elämässä on kerran kunnollinenkin isähahmo.

Meillä on kyllä ollut sellaista, että kun on sovittu lapsen olevan vuoroviikoilla meillä niin sehän myös ON. Lapselta ei kysytä. Pojan elämä nyt on tietysti ollut tätä niin kauan kuin hän vaan voi muistaa eikä siis muusta tiedä, mutta on välillä ilmaissut että haluais mennä aikaisemmin takas äidilleen tms, mutta mies on niin tarkka noista viikoista ettei varmana vie lasta päivääkään aikaisemmin takaisin. Tietysti hän vain haluaa viettää aikaa pojan kanssa mahdollisimman paljon, mutta ei oikein osaa katsoa lapsen näkökulmasta ja tuon ikäinen pikkuhiljaa osaa jo ajatella itse ja ymmärtää tämän kuvion. Siksi tässä nyt yritänkin pohtia, mikä olisi hyvä tapa keskustella siitä pojan täälläolemisen vähentämisestä kesän aikana, kun mies on niin jyrkkä tuosta asiasta eikä ole tähänkään mennessä voinut joustaa yhtään. On niin kova se "minä haluan että se on näin"-asenne, ettei pysty näkemään asiaa laajemmin eikä kenekään muun näkökulmasta.
 
Miu88, Joo siis se on toki ymmärrettävää että haluaa viettää lapsensa kans sen ajan mikä on mahdollista, mutta jos lapsi ei aina ole siitä yhtämieltä, niin musta olis kyl tärkeetä myös kuunnella, nyt kun on jo siinä iässä et osaa mielipiteensä ilmaista. On kyl vähän kiperä tilanne jos kerta miehesi on noin tiukka asian suhteen. Musta ei oo yhtään huono idea se mitä oot puhunu että kesällä pojan kanssa alkaisitte totutteleen sitä uutta järjestelyä, niin kuin sanoit ettei se kaikki sit lävähdä eskarin kanssa samaan syssyyn, uus kuvio ja vauva. Oikeesti kun lapsen mielestä ei ikinä tiedä miten se rupee sit käyttäytyyn muutosten keskellä, ja teilläkin tuo sama systeemi ollut jo niin kauan että tää voi olla pojalle yks iso harppaus kun homma muuttuu, niin kyllä kannattasin siihen totutteluuun. Sun pitää yrittää vaan rohkeasti ottaa asia esille ja puhua suoraan, meni sitten suteen tai saveen ja jos mieheskin alkais aatteleen sitä yhtenä vaihtoehtona niin siitäkin voisitte sitten pojan kanssakin jutskata että mitä hän siitä tuumaa (ja äidin nyt tietenkin).

Kyllä meillä aika yllätyksenä tuo pojan tilanne tuli kun alkuun vaikutti niin reippaalta, mut sit yhtäkkiä tajuttiin että onkin vielä vahvasti äitinsä tississä kii niin sanotusti. Sanoinki ukolle että siitä ei kannata mieltänsä pahottaa vaikka ei nyt aina halua tänne tulla. Mistäpä sitä tietää kun poika kasvaa ja rupee vähän miehistyyn niin johan voi silläkin ruveta mieli muuttuun, vaikee sanoo.. Meillä mies otti asian kyllä hyvin ymmärrykseen kun jo heti ongelmien synnyttyä sanoin että sitä lasta pitää kuunnella eikä vaan riepotella sitä teidän vanhempien tahdon mukaan.
 
....En tiiä miten tai siis voinko tässä miten "uusiperheelliseks" itteeni lukea, no siinä mielessä kyllä et ihe oon uusioperheen kasvatti :) Miulla on siis yks ainut kokonainen veli, ollaan synnytty avioliittoon. Äidille ja isälle tuli ero ja sitten sainkin siskopuolen (sama äiti,eri isä) näin elettiin yli kymmenen vuotta.. äidillä ja ns isäpuolella meni lusikat jakoon ja äiti lyöttäyty yhteen miehen kanssa, jolla oli kaks poikaa.. Otin heidät "veljikseni" ihan nurisematta.. Asuttiinhan kaikki saman katon alla. Nyt sit äidillä ja nykyisellä aviomiehellä on yksi yhteinen poika..miun velipuoli siis.. :grin Sangen värikäs ja monipuolinen perhekuvio siis.. Kaikenkaikkiaan tästä yhtälöstä miulla on ihan hirween hirween paljon erilaisia toimintatapoja ja näkökulmia :grin

Nyt siis ihe kun avioliitossa elän, niin miehelläni on...öm-öm..11 vuotias poika. Sillon meijän suhteen alussa 7 vuotta sitten näki poikaa exänsä ehdoilla, piti siis aina mennä hänen luo millon hänelle passasi. Oli joskus saanut pojan luokseenkin. Siis mistään sellaisesta ei oo kyse, etteikö mies olis kykenevä olemaan lapsensa kanssa. Exä vaan on/oli hitusen määräilevä ja kontrolloiva. Mies alkoi pikkuhiljaa ehdotella meillä olemista ja oli vielä niin et alkuun vaikka päivä vietettäis porukassa ja sit pikkuhiljaa yökylään. Aika selkee EI sieltä tuli. Vaati et meijän olis pitäny olla hänen läheisyydessä "jos ikävä iskee".. Olihan mies kuitenkin aika aktiivisesti ollu poikansa kanssa, et ei se mikään vieras olis ollu, kenen kanssa olis sen päivän kokonaan viettäny ja poikakin viihty...
Isännällä sit meni vähän mielenkiinto koko hommaan.. ei jaksanu vääntää exän kanssa :sad001 Pikkuhiljaa tässä on välit menny kokonaan... huoh. N. kahdesti vuoteen on tullu tekstari pojalta "Anna rahaa uuteen puhelimeen" "Tilaan uusia vaatteita, laitatko rahaa". Alkuun laittokin, mut isäntä sitten teki pojalle selväks, et biologinen isä on muutakin kuin pankki.. että pitää pitää muutenkin yhteyttä.

En sano, et ihan mustavalkonen olis tää yhtälö "kaikki exän syytä", mut on sillä iso osa kuviossa. Oltiin kerran heidän paikkakunnallaan sukuloimassa ja mieheni soitti pojalle, et tulis meijän kanssa viettämään aikaa. Poika sano soittavansa kohta... No hänhän soitti ja sano "Äiti sano et miun pitää olla täällä rannalla mattojen pesussa"... o_O AAAIVAN, sanos jo Ymmi.
 
Eli siis kun en kirjaimellisesti tässä elä uusioperheen arkea, niin en silleen aktiivisesti pysty keskusteluun osallistumaan, mut jos käy niin oon täällä vähän "takapiruna"... kuitenkin suurimman osan elämästäni, niinkun kirjotin oon näissä kuvioissa eläny...
 
Röllykkä, No juu sulla on kyllä ollut melko värikäs kuvio itselläsi, pari kertaa piti lukea että pysyin kärryillä. :grin
mutta tosiaan tässä taas nähdään että kuvioita ja tilanteita on monia, Tuo on kyllä inhottavaa miten toi sun miehesi exä on toiminut!Tossa tilanteessa missä isä on kiinnostunut ja halunnut alusta alkaen nähdä poikaansa niin on tosi väärin että exä on itekseen päättänyt miten toimitaan kysymättä kenenkään muun mielipidettä tai tahtoa asiaan, teilläkin poika oli tuolloinkin jo sen verran iso että ei sitten tällä äidillä käynyt mielessä lapsen kantaa asiaan kysyä.. Eli tavallaan tässä äiti ei antanut isälle ja lapselle edes sitä mahdollisuutta yrittää.. Valitettavasti näitäkin tilanteita on.. o_O
 
Musta tuntuu tosiaan kurjalta tuo röllykän teksti,
siis se seikka että pojan äiti on ollut esteenä isän ja pojan tapaamisille. Ja niin se vaan menee, että vuosien saatossa sitä sitten erkaantuu... tosi harmillista :sad001
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top