Uusien toivojat ja odottajat <3

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja saini
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kiva saini että pääset varhaisultraan. :) Täällä pääsee neuvolan kautta ilmaiseksi varhaisultraan. :)

Tänään rv 22+4, ihan hyvin on muuten sujunut mutta viikonlopun jälkeen alkoi hirveän kipeät liitoskivut joita esiintyy päivän mittaan vähän väliä. Käveleminen, housujen pukeminen, nostelu ja kyykkiminen sattuu. Salilla en edes oo uskaltanut käydä, ainoastaan kävelylenkkejä tehdä mutta sekään ei enää mukavalta tunnu ollenkaan. Väsymys on taas palannut takaisin, mutta nyt oon mahdollisimman positiivisesti koittanut ajatella ja ihmeen hyvin jaksan olooni nähden. Potkuja on yli kuukauden tuntunut ja näkyy myös päällepäin. :)

image.jpeg
 
Mulla liitoskipuihin auttanut reippaat lenkit pitkällä askelella ja lihaskuntotreenit. Alkoi tos puolivälissä kans kipuilemaan, mut lisäsin kivuista huolimatta liikuntaa ja nyt kivut ihan siedettävät :)
 
Talvitintillä ihana masu :) Mulla kans alko liitoskivut nuihin aikoihin, edelleenkin niitä on, ja liikunta pahentaa niitä. Silti oon kyllä yrittäny liikkua mitä nyt jaksaa.
Neuvola lääkärillä käyty. Kaikki oli kunnossa, kohdunsuu napakka ja kiinni :) sf-mitta oli 24cm, painoa on tullu ~9kg. Tarjosi sairaslomaa, mutten huolinut, katsoo jos tulee paikat vielä kipeämmäksi niin sit otan saikun vastaan. Niin ja nyt on rv 28+6
 
Talvitintti söpö masu:)
Saini jäämme odottamaan iloisia ultra kuulumisia;)
Timbe oisit nyt vaan ottanut saikku vastaan ja palkkahan juoksee silti :)
Noista kivuista, mulla koskee toispuoleisesti häpykumpuun! Taitaa olla yhtälö niitä liitoskipuja, suonikohjuja ja tytön sijaintia (eli vasemmalla ja alhaalla)levossa kyllä helpottaa mut eipä tässä koko päivää voi vaan maata/istua:p
Täällä tänään rv21<3 vähiin käy ennenku loppuu, olen niin valmis synnärille!!!!
 
Tänään ois tasan 2kk laskettuun aikaan o.O Mä oon ajatellut, että tämä voisi syntyä 41+ viikoilla, kun edelliset tulleet 38+1, 39+4 ja 40+0 :D Syntymämitoista myös villi arvaus, että 3900g ja 55cm. Edelliset olleet 2980g/46cm, 3290g/49cm ja 3630g/52cm. Saas nähdä :) Synnytys kyllä pyörii mielessä päivittäin ja kirjastosta tullut taas läjäpäin kirjoja luettua luonnollisesta syntymästä jne. Pääasia tietysti se terve vauva, mut kyl sitä taas toivoo mahdollisimman lyhyttä sairaala-aikaa ja vaikka salista suoraan kotiin!
 
Mulla sama toive warheart,vauva ulos ja kotiin ;) Luulen että jää kyl haaveeksi kun 2 viimeistä kellastunu:/ mä veikkaan että tää syntyy rv 39 aikana ( 1 on syntynyt rv 38 muut 39+, mut rv 40 tää ei oo enää mahassa toivottavasti;)) painoa tulee olemaan 3-3,5kg;) innolla odottaen synnytystä!!!
Muuten jännetupintulehdus, saako paikallis tulehduskipulääkkeitä käyttää? Esim hirudoit / mobilat tms?
 
Kai noita paikallishoitoja voi käyttää lääkärin ohjeen mukaan tai niin pakkausselosteessa muistaakseni lukee :)
 
Warheart tai äippä, miten teillä on ollut noi sairaalassa olo ajat? Tai siis ku useampi synnytys takana... ootteko päässyt kui pian kotiutuu?

Itsehän en ole raskaana ja tuskin tuun enää olemaankaan, mut tosiaan kakkosen kohalla pääsin kotiin seuraavana päivänä (ekan kohalla oli 15.-19.10. välisen ajan ja se oli tuskaa). Tyttö syntyi siis 23:15 ja päästiin kotiin 12 aikoihin päivällä. Oli aivan ihanaa! Mä en osaa olla sairaalassa, ahdistaa ja normi asiat kuten syöminen tuntuu tosi vaikealta :P
 
Ekasta jouduin olemaan kaks tuskaisen pitkää yötä :( Tokasta ja kolmannesta seuraavana aamuna päässyt kotiin. Nyt kans ois kiva synnyttää illalla ja aamulla kotiin, riittäs eväätkin sairaala-ajalle :P
 
Sit jos on vaan nopean visiitin sairaalassa, niin tarviiko sinne mennä vauvan kans tarkastukseen vielä myöhemmin?
 
Me oltiin sairaalassa kaksi yötä ja se oli musta just hyvä. Pelotti lähteä kotiin, kun siellä ei ollut ketään auttamassa ja neuvomassa. Toisen kanssa tilanne voi sitten tietty olla eri. Ja asiaan vaikuttaa varmasti myös se, saako olla perhehuoneessa tai potilashotellissa vai joutuuko olemaan vaan osastolla.
 
Ccix ekasta olin 4pv sairaalassa mut sillon vauvalla oli tarkkailun tarvetta, tokasta pääsin kotiin seuraavan päivänä sit 3&4 olin sairaalassa pari päivää radin, bilirubiinin ja kolmosen kanssa koon (2,6kg) takia... nyt toiveissa pikainen kotiutuminen(polikliininensynnytys) mut hiukan sitä epäilen kun 2 on keltastuntut:/
Timbe ainakin jorvissa pitää mennä käymään jos on nopeaan kotiutunut;)
Tää just kun on noita lapsia jo muutenkin niin en haluaisi sairaalassa maata jos vauvalla ja mulla kaikki hyvin... noh saa nähä miten käy kun vielä ois mahdollista kärytä noista sokruistaki, helmikuussa ois seuraava rasitus ja jos käry käy niin sit ei ainakaan päästä kotiin kovin nopeaan :(
Mobilaattia saa muuten käyttää pieniä määriä myös raskaus aikaan, näin sano meidän neuvola;) kyl on muuten pirun kipee käsi,onneksi mies viikonlopun kotona:)
 
Joo, pitää käydä tarkastuksessa sitten oisko 3vrk iässä. Ja tulihan sitä raskausaikana luettua kaikki mahdollinen esikoista odottaessa, joten äkkiä sitä halusi sieltä kotiin... Sairaala ei todellakaan ole mikään optimaalinen paikka toteuttaa lapsentahtisuutta, se nukkuminen jo vierekkäin kapeassa laidattomassa sängyssä on aivan kamalaa :( Saati sitten ravaavat hoitajat, huutavat vauvat, kuumuus, etova haju jne... Äkkiä sitä halus kotiin lepäämään ja nyt tietysti vielä enemmän ku isompia lapsia! Ja ruokaa unohtamatta, tällä kertaa laitan sairaalassa suuhun vain vettä/mehua tai omia eväitä, ei kiinnosta mahajumit tai oksentelu enää synnytyksen lisäksi :D
 
Me käytiin tarkastuksessa perjantaina ja siis ke kotiuduttiin, eli n.3 vrk ikäisenä.

Ja mä oon ihan samoilla linjoilla warheartin kaa tost sairaalassa hengailusta. Ennen kaikkea toi, et pääsee lepäämään kotiin. Ja syömään hyvin. Sairaalassa on puhti niin poissa, ei saa levättyä/rentouduttua ja ravinto on mitä on. Sit hoitohenkilökunta joko hössää siinä tai sit sitä apua ei oo saatavilla kun tarttee :D
 
Onneks meillä ainakin tuolla khks:ssä oli ihan syötävää ruokaa ja sitä oli todellakin riittävästi :)
 
Ccix enpä olisi itse osannut paremmin asiaani muotoilla, samat sanat tosta sairaalassa olosta ;)
Jorvissa on ollu kans ihan ok ruokaa, juu maistuuhan ne laitos ruualle ja kovin mitään sanomatonta mut syötävää... parhaat sairaala ruuat (jos nyt näin voi sanoo)niin oon saanu Tampereella Tayssissa kun kävi ottamassa vähän hevoskuuria antibioottia keuhkokuumeeseen... mut tästä kyl jo semmonen 7 vuotta :D
 
Takaisin
Top