Ei olis pitäny tulla tänne lukeen näitä juttuja...

Itelle iskeny nyt ihan kamala vauvakuume, kun seurailee muutamaa blogia missä synnytykset vaan lähenee ja lähenee. Omakin kohta jo 5kk. Mihin tää aika oikeesti menee?!

Toisaalta helpottaa ihan pirusti sitten, kun pojalla on ikää se vuosi. Tietää, että pahin kriittinen aika on ohi sydämen osalta ja helpottaahan se kummasti, kun toinen osaa jo ite liikkua ja viihtyy enempi itekseen.
Ite just hain tossa minipillerit ja niitä olis tarkotus syödä sinne asti, kun Santtu on vuoden. Sitten katellaan mitä tehdään. Ja toisaalta ei kyllä kiinnostais heti olla uudestaan maha pystyssä. Oli se fyysisesti niin rankkaa kaikkine selkävaivoineen ja supistuksineen etten tiedä kuinka pärjäisin yksinäni Santun ja mahan kans.

Ja nää +10 kiloo olis kans ihan kiva saada ennen seuraavaa raskautta pois.
Mut ei tässä... En tiedä kuvittelenko vaan, mutta olo on jotenkin turvonnut aina välillä ja oikeestaan koko tän viimesen kuukauden ollu tunne, että menkat alkaa, vaikka ei oo alkanut ja todennäkösesti alkaa ens viikolla niinkun pitäiski. Pahoinvointia mulla on ollu välillä ja huimausta. Ne samat oireet mitä oli viimeks aivan alussa.

En
silti jaksa uskoa, että olisin raskaana.