Uudelleen odottajat

SJ13

SJ13

Satasella mukana keskusteluissa
Ajattelin, että voisi olla hauska aloittaa ihan oma ketju meille jo toista (tai kolmannetta tai ties kuinka monennetta ;) ) odottaville lokakuisille. Itse ainakin kaipaisin vertaistukea ja olojen ja arjen jakamista sellaisten kanssa, joilla on myös kokemusta siitä, miltä tuntuu olla raskaana kun jaloissa pyörii jo yksi väkkärä. :)

Vaikka ollaan kaikki jo kerrottu tuolla muissa ketjuissa alkutilanteemme, voisi tähän nopeasti kukin kerrata, niin muistaisi paremmin montako lasta ja minkä ikäisiä kunkin nimimerkin takaa löytyy.

Meillä on yksi lapsi, 6/2011 syntynyt Hymytyttö. Hän on oikea ilopilleri, mutta valitettavasti hieman huono nukkumaan öisin. Nytkin toissayönä heräili joka ikinen tunti plus valvoi 01-2.30, ja viime yönä heräsi "vain" joka toinen tunti ja valvoi 03-04. Ei ihän onneksi itke, mutta mölinee ja ulinee kovaäänisesti unta hakiessaan, ja kaipaa että tuttia pitäisi käydä laittamassa jatkuvasti suuhun - vaikka osaa sen itse muulloin laittaa ja vaikka itse sen tarkoituksella ottaa pois. Tämä tilanne on nyt käynyt jo liian hankalaksi, ja viikon päästä aloitetaan unikoulu.

Nyt vielä imetän kerran yössä, aamuyöstä, mutta unikoulun myötä sekin toivottavasti jää pois. Päivisin imetän (tai tarjoan rintaa, ei tyttöä aina huvita imeä) joka aterian yhteydessä eli n. 5krt/pv. Neuvolan terkkari sanoi, että imetys pitäisi lopettaa välittömästi, koska muutoin ei kuulemma riittäisi maitoa uudelle vauvalle ollenkaan. o_O Kysyin kuitenkin asiaa vielä synnytyssairaalan imetysneuvonnasta ja sieltä sanottiin höpöhöpö moiselle ja lupa imettää niin kauan kuin itse haluaa/jaksaa ja vauvalle maito maistuu! :)

Siinäpä meidän tilanne. Niin ja tämän uuden Tyypin LA on 3.10.

Kuinkas muut uudelleen odottajat jakselette?
 
Täähän onkin kiva juttu. :) Meillä siis on 1/2011 syntynyt Mette tyttönen. Meillä oli koko pikkuvauva-aika tosi rankkaa kun Metellä oli koliikki ja lisäksi refluksitauti, joka nyt on osoittautunut allergiaperäiseksi. Nyt refluksi on saatu hallintaan onneksi. Meillä myös Mette oli kova heräilemaan jatkuvasti ensimmäisen puoli vuotta, joten tunnen suurta sympatiaa SJ13. :) Me teimme myös siinä vaiheessa unikoulun ja sillä karsittiin muut heräilyt, mutta aamuyön maito jäi, koska Mette tuntui olevan aidosti nälissään silloin. Lähemmäs vuoden ikään tuntui, että Mette kaipaa aamuyöllä vielä maitoa nälkäänsä, mutta sitten se heräily muuttui. Ei ollut enää nälkää, mutta tavan vuoksi heräili. Siispä tehtiin uusi unikoulu ja nyt nukutaan täydet unet. :)

On tämä odotus tosiaan aika lailla erilaista nyt kun pitäisi kaiken väsymyksen ja pahoinvoinnin keskellä pysyä tuon 1 vuotiaan tahdissa. :D Mä olen siis vielä hoitovapaalla, viihdytysvastuu siis äidillä päivisin. ;) Mette ei myöskään osaa kävellä vielä ja sitä saa paljon olla kantamassa ja nostelemassa. Nykyisin tuo on onneksi tosi hyväntuulinen lapsi. Tosi herkkä on vaan luonteeltaan. Vähän jännittää, että mitä tehdään jos odotus menee yhtä vaikeaksi kuin edellinen. On varmaan pakko sitten laittaa Mette päiväkotiin. :( Noh, toivotaan, että tämä olis erilainen, helpompi raskaus.
 

Meillä poika 5/10 ja päivät on ihan hirveitä, kun ollaan kaksistaan:/ Mä en voi muuta tehdä, kuin maata, ja poika haluis leikkiä ja mennä ulos... 

Mulla ei mee alas oikeen mikään, joten se lisää vielä voimakkuutta pahoinvointiin.. 

Huimaustakin on, ja jos olen yhtään pidempään pystyssä niin jalat meinaa mennä alta.

Yksiaamu laitoin pojalle piirettyjä, niin meinas lähtee jalat alta:/

Kyllä mulle tulee parempi olo, kun saan jotain karkkia suuhun, ja mehua yritän juoda myös paljon.. Onneksi on auttavainen isä viikonloppuisin, ja illat hoitaa myös poikaa :)

 
Meillä on 1 vuotias tyttönen (synt. 02/11). Kovin määrätietoinen, mutta myös herkkä. Jos ei saa haluamaansa/äiti ei ymmärrä niin itkuhan siitä tulee. Ja äiti ei kauas voi mennä kun ruvetaan kitisemään. Päivät meneeki lattialla istuen tytön kanssa. Meillä kävelyä harjoitellaan, ja suhteellisen pitkiä matkoja mennäänki ilman tukea, mutta saa tuota olla kantamassa ja nostelemassaki kohtuullisen paljo. Uuden tulokkaan laskettua en tarkkaan osaa sanoa, koska en muista koska viime menkat olivat. Vissiin nyt viikkoja 7-8+..? Eli laskettu ajoittuisi lokakuun alkuun.. Olen vielä hoitovapaalla, mutta harkinnassa on että osa-aikatöitä hankkisin hetkeksi ennen kakkosen syntymää.

Itsellä ei onneksi tällä hetkellä kovin pahoja raskausoireita ole. Esikonkin raskaus sujui kohtuullisen hyvin, koskaan ei tarvinnut oksentaa, oli vain pientä kuvotusta. Joten toistaseksi jaksaa tuon tytön kanssa touhuta. Tunteet tuntuu olevan pinnassa ja kärsivällisyys hieman huono, varsinkin tytön syöttämisen suhteen.
 
Meillä poika 2 ja puoli vuotias. Eläväinen, erittäin villi ja vilkas sekä vahvaluonteinen tapaus on tämä meidän poikamme joten menoa ja meininkiä riittää! Iloinen vesseli.
Yritettiin tosiaan tätä esikoista meilkein 5 pitkää vuotta kunnes lopulta tärppäsi. :)
Synnytys oli rankka; olin tiistaista perjantaihin synnärillä...lopulta poika syntyi perjantaina 21.08.2009 aamulla klo 9:44...virallista synnytystä kesti 22 tuntia, ponnistusvaihe puolitoista tuntia. Olin sen homman jälkeen aivan loppu mutta saatiin 10 pisteen vauva ja äitiyshormoonit piti onnea yllä.
Vauva-aika oli aika rankka kun poika oli niin kova huutamaan, yövalvomista oli... 4kk:n iässä kun aloin antamaan kiinteää ruokaa äidinmaidon ohella, rauhoittui poika huomattavasti ja oli tyytyväisempi - ei huutanut enää niin paljon ja nukkui siitä eteenpäin yöt vaan yhdellä välisyötöllä. Kakkosen kanssa sitten tiedän että kiinteää ruokaa kannattaa ruveta antamaan jo paljon aikaisemmin, en enää tuijottele orjallisesti neuvolan suosituksia...
Esikko on ollut todella terve. Ei mitään kuumetauteja, ei korvatulehduksia, ei flunssia eli pitkästä imetysajasta oli hyötyä. Vain rokotusten jälkeen ollut jotain kuumeiluja, ja vauvarokko. Vesirokkokin sairastettiin kesällä 2010. Heinäkuun helteillä lilluttiin uima-altaassa, se auttoi kutinaan.. Pitkä imetysaika auttoi myös unien kanssa; nukahdutin aina tissille(lastenhuoneessa oli imetyssänky ja pinnasänky sen vieressä. Siirsin pojan imetyksen jälkeen omaan pinnasänkyyn nukkumaan koko yöksi, jossa nukkuikin ilman välihuutoja vajaan vuoden ikäisestä lähtien seuraavaan aamuun asti. Muistaakseni siihen ikään asti mies kävi aina noutamassa aamulla viiden aikaan pojan viereen tissille. Tissistä sitten sanouduttiin irti puolentoista vuoden symbioosin jälkeen yhteisestä sopimuksesta, eikä sen jälkeen olla kauluksen alle kurkittu. :D Pitkästä imetysajasta oli sekin hyöty että poika viis veisasi tuteista, tuteista ei tarvinnu vierottaa kun tissi oli se ykkösjuttu!

Eli imettäkää vaan mahdollisimman pitkään, niin kauan kuin suinkin vaan jaksatte - se vaiva kyllä maksaa itsensä takaisin. :)

Tulevan vauvan kanssa otan samat niksit heti käyttöön; pitkä imetysaika, kiinteää mahdollisimman aikaisin äidinmaidon ohella, iltakylpy ja tissille-nukutus-traditio joka ilta niin vauva rentoutuu yöksi ja menee kylläisenä nukkumaan. Vieroitus omaan sänkyyn mahd.pian. Niin kauan kun herää öisin aamuyöllä syömään on tervetullut kainaloon nukkumaan(tosin nyt se siirto naapurihuoneeseen on varmaan vaikeempi toteuttaa kun siellä lastenhuoneessa nukkuu jo joku! En haluais esikoista stressata yhtään kun nukkuu niin hyvin siellä omassa rauhassaan). Mutta ehdottomasti ainakin täällä meidän talossa homma toimi parhaiten niin että lapsi sai nukkumisrauhan omassa huoneessaan eikä kähjätty kauaa samassa sängyssä. Ja tietysti myös me saatiin olla taas enemmän kaksistaan, mies ja minä. <3

Mutta kuka tietää millainen tapaus tämä toinen vesseli on, ehkä samat niksit ei toimikaan kuin esikon kanssa ja täällä koittaa oikee hulabaloo, mut kaikkeni teen!

Olin vuoden kotona ja sen jälkeen menin heti töihin. Eli nyt olen ollut puolitoista vuotta "töissä käyvänä kotiäitinä". Meillä appivanhemmat asuu naapurissa niin saatiin heiltä hoitoapua. Mulla ja miehellä on 3-päivänen työviikko ja perheyritys niin kunnalliseen hoitoon ei ole tarvinnut ollenkaan turvautua, ollaan hoidettu poikaa puoliksi kotona ja suvun hoitoverkosto jeesaa aina tarpeen vaatiessa. Kun toinen lapsi tulee taloon jään kolmeksi vuodeksi kotiin ja mies hoitaa ansiotyöt yksin. Sitten katotaan taas tilanne uudelleen kun esikoinen menee eskariin.

Olen ihan hirveän onnellinen tästä toisesta raskaudesta, mutta toki vähän jännittää se että nyt kun elämä helpottui niin mitäs sitten tapahtuu kun kakkonen saapuu... ;D

Apuaaaaaa!

Toisaalta esikoiselle hyvä kun kaveri saapuu, joutuu vähän jakamaan huomiota ja sisaruksen kasvettua isommaksi on sitten ihan oma leikkikaveri niin ei tarvii enää koko ajan äidin helmaa repiä...joskus päivät on kyllä tosi pitkiä ja rankkoja, varsinkin ne uhmakohtaukset...............*syvä huokaus*  ;D

Nyt alkaa 7.raskausviikko!

terveisin Barbamama&"Pörris"
 
Kiva kun innostuitte tästä ketjusta! :)

meemi: Meidänkin Hymytyttö on tosi herkkis. Oliko sulla millaista vaivaa edellisessä raskaudessa? Mulla oli todella pahat liitoskivut, joiden takia jouduin (pääsin) sairaslomalle jo 2kk ennen virallisen äitiysvapaan alkua. Nyt vähän pelottaa, että jos kivut tulee yhtä pahoina, kuinka pärjään tytön kanssa kotona. Vielä tosin on helppoa kun ei tuo meidän 8kuinen osaa vielä ryömiäkään, mutta merkkejä jo on ettei enää kauaa kestä ennen kuin hoksaa liikkeelle lähdön salat.

mamma933: Paljon paljon tsemppiä pahoinvointiin!!! Mä olen ollut niin iloinen (joskin myös aivan pikkiriikkisen huolissani), kun mulla ei ole ollut vielä juuri ollenkaan pahoinvointia. Hymytyttöä odottaessa oli melko vahva kuvotus 24/7 ensimmäiset 16vkoa, mutta nyt ei mitään. Toivon, ettei tulisikaan, kun en tässä väsymystilassa sellaista jaksaisikaan!

mmj: Meilläkin tytöllä on tuo vaihe, että äiti ei saa lähteä kauas (esim vessaan ;) ) kun tulee kitinä. Tunteet pinnassa ja kärsimättömyys tääläkin tuttuja, tosin ovat myös osa mun perusluonnettani joskaan eivät näin pahoina.

Barbamama: Uh, mullakin synnytys oli pitkä ja rankka kokemus. Virallinen kesto 27h plus alla kaksi valvottua yötä (ja päivä niiden välissä) supistusten kanssa. Kolmantena yönä tyttö lopulta syntyi, mutta olin aivan totaalisen loppu jo silloin. Kokemus oli tuhat kertaa kauheampi kuin ikinä osasin kuvitellakaan, kivulias ja rankka ja hidas. Luulin silti jo päässeeni sen kanssa sinuiksi, mutta nyt tää uusi raskaus on nostanut pientä synnytyspelkoa pintaan. Jo nyt! :( Onko muilla ollut tällaisia mietteitä??

Meillä Hymytyttö on alusta asti nukkunut omassa sängyssään (en itse saa unta tytön vieressä kun oon niin herkkäuninen), mutta pinnis on edelleen meidän makkarissa. Nyt aiotaan siirtää se vauvan omaan huoneeseen, kun tuntuu että yöheräilyt on pikemminkin reagointia mun ja miehen samassa huoneessa nukkumiseen. Tytön levottomuus alkaa aina vasta sen jälkeen, kun me mennään nukkumaan. Nälkä hänellä ei enää öisin ole, vain joskus aamuyöstä mutta nyt parina yönä silloinkaan (klo 4-5) ei ole kunnolla imenyt, vaan vähän vain "lupsutellut". Alkaa tuntua, että olisi kypsä aika siirtyä eri huoneisiin. Meille on kyllä unikoulua suositeltu jo tytön 6kk asti, mutta en itse ole ollut vielä aikaisemmin siihen valmis. Nyt olen! ;) Tää väsymys on jotain aivan jää-tä-vää!!! Väsymyksen lisäksi raskausoireina mulla on lähinnä vain alavatsan kipuilut (menkkamaista jomotusta tai välillä isompia vihlaisuja), jotka on tuttuja ekastakin raskaudesta. Eli so far, so good! :)
 
Meillä on 05/11 syntynyt tyttönen. Raskaus ja synnytys meni tosi hyvin ja eipä ole minkäänlaisia ongelmia ollut senkään jälkeen. Neiti on syöny ja nukkunu alusta asti kuin unelma :) Joten melkein tuntuu et liian helpolla ollaan miehen kans päästy, miten ihmeessä selvitää jos tämä seuraava onkin aivan päinvastainen tapaus... :D

Tammikuun alusta ollaan tytön kanssa käyty päivät hoitamassa 3v sukulaiskaksosia. Hartaasti toivon että tämäkin raskaus olisi helppo, muuten voisi käydä vähä rankaksi työssä käynti. No tietenki vähän on väsymystä ja sellasta yleistä ärtyisyyttä ollut, lapsiparat..

Imetän vielä tyttöä, öisinkin pari kertaa. En ole kokenut hankalaksi kun nukahtaa kuitenkin heti ja usein itekki siinä samalla. Eli enpä aio ihan heti alkaa vierotella tyttöä. Katotaan sitten kesällä jos ei siihen mennessä oo ite halunnu lopettaa :)
 
Mulla oli edellisraskaudessa pahoinvointia ja huimausta alusta loppuun asti. Lisäksi mulla oli krooninen migreeni ja liitoskivut oli minullakin erittäin kovia viimeisellä kolmanneksella. Pahin juttu oli se, että kipeät supistukset alkoivat jo viikolla 12 ja siitä asti sain pelätä, että tyttö syntyy liian aikaisin. Sitä sitten seurattiin tiuhaan. Tämä rankka raskaus päättyi sitten 72,5 h kestäneeseen synnytykseen, joka oli tosi traumaattinen kokemus. Kävin synnytyksen jälkeen kerran pelkopolilla ja nyt sinne varmaan täytyy taas mennä ennen seuraavaa synnytystä, että siitä selviän. Todellakin kauhistuttaa. Viimeksi synnytyksen jälkeen tyttö vietiin vielä heti pois kun se hengitti huonosti. Ekan kerran sain syliin vasta seuraavana päivänä kun siihen asti oli hengitysmaskit ym. jatkuvasti.

Mä nimenomaa olen koko ajan pyrkinyt siihen, että Mette ei opi nukahtamaan tissille. Että osaa itsekseen nukahtaa. Tämä onkin ollut meidän pelastus. 2 kk ikäisestä asti se on tarvinnut ainoastaan viedä pinnasänkyyn, jonne jää juttelemaan ja sitten nukahtaa. :)

Mutta monta juttua tuosta esikoisen vauva-ajasta on kyllä oppinut, kuten sen, että omien voimien ehtyminen pitää myöntää ja ottaa vastaan apua. Siinä vaiheessa kun Mette huusi 10-12 h vuorokaudesta joka ikinen päivä, olin aika lopussa. Mulla oli myös rytmihäiriöitä, enkä pystynyt nukkumaan edes silloin kun Mette nukkui kun uni ei vain tullut. Sitten kävi vielä niin, että Meten kummitäti kuoli Meten ollessa 3 kk ikäinen. Se oli mulle todella suuri pala ja on edelleen. Menetin parhaan ystäväni. Siinä vaiheessa aloin saamaan neuvolan kautta apua. Meillä kävi perhetyöntekijä kotona auttamassa ja lapsiperheiden kotipalvelu myös jossain määrin. Ehkä siitä hieman oli hyötyä. Onneksi myös mun mies on tosi osallistuva isä. Lopulta mulla todettiin vaikea synnytyksen jälkeinen masennus ja sain siihen lääkityksen. Se on kyllä auttanut ja edelleen käytän sitä pienellä annoksella. Yritän kyllä lopettaa toisella raskauskolmanneksella, vaikka sitä voikin raskausaikana käyttää. Haluan kuitenkin, että voisin nauttia toisen lapsen pikkuvauva-ajasta, en halua olla masentunut. Meten vauva-ajasta muistan lähinnä, että se vain itki jatkuvasti. Kuvia kun katson, niin ne näyttää aivan vierailta. Kamalaa. :(
 
Tosi rohkaiseva tämä ketju, kiitos SJ13 kun aloitit tämän!

Ihan pala nousee kurkkuun kun lukee näitä, ensimmäistä lastaan odottavien olisi hyvä kans lukea et tietää mitä kaikkee voi olla tulossa...

SJ13: huhhuh, rankka synnytys sullakin. :O

Meemi: Samoin sulla. :O

Miten kävi, repesittekö pahasti? Mä repesin vähän mut tosi vähän ja se onneks parani nopeesti. kielsin ehdottomasti että välilihaa ei saa leikata!!! Olin hoitanu alapäätä semmosella homeopaattisella öljyllä ennen synnytystä niin se öljy pehmensi välilihaa ja se jousti ponnistuksessa. Aion käyttää samaa öljyä taas ennen synnytystä, sitä pitäis laittaa päivittäin välilihaan monen kuukauden ajan.
Minua pelottaa kanssa synnytys nyt tällä kertaa ihan eri tavalla kun tietää mitä on tulossa. Apuuva. Epiduraalin otan varmasti, muuten en selviä...

Huomaa myös tuosta vauvanhoidosta sen kun me kaikki ollaan eri tilanteissa ja erilaisia niin se mikä toimii yhdellä ei välttämättä toimi toisella.

Mut niin tai näin niin omaa lastaan rakastaa kaikesta huolimatta yli kaiken!

Nyt vaan tsempitykset meille kaikille kakkosten kanssa!Toivotaan että jaksettais hoitaa homma kotiin niin että saatais NUKKUA. Mut se on varmana edessä että tulee valvottuja öitä...ja väsymystä. Tällä kertaa aion ottaa rauhallisesti ja nauttia vauvasta enkä vouhota yhtään mitään turhuuksia. semmonen joka suuntaan hosuminen rasittaa.

Huhhuh, tänään tuli täällä Espoossa ihan hurja määrä lunta, tehtiin miehen kanssa lumitöitä ja alkoi supistelemaan. Jouduin lopettaa homman kesken. Nyt pelottaa etten mä vaan rehkiny liikaa.... huijjui! Menen kuumaan suihkuun ja punkkaan.

Hyvää yötä!
 
Luin osan muiden kirjoituksista, eli hyppään vähän tuntemattomaan ja kerron jotain elämästämme pienessä lapsiperheessä:) Luen loput tekstit ihan ajan kanssa, enkä tässä samalla etätöitä tehden;)

Meidän pikkulikka on syntynyt helmikuussa 2011 hedelmöityshoitojen ansiosta. Ja niin kuin varmaan arvata saattaa, tyttö oli siis kovin odotettu meidän perheeseen. Vauva aika meni paremmin kuin hyvin. Tyttö nukkui melkein heti 8 tunnin yöunia, eikä päivälläkään valittanut turhista. Mitään vakavampia kipeänä oloja täällä ei ole ollut, ainoastaan pari nuhajaksoa. Mainittavaa ärsytystä on aiheuttanut neidin nirsoilu ruokapöydässä. Tai voiko sitä sanoa nirsoiluksi, kun kaikki menee alas, jos niin päättää, mutta mikään ei mene alas, jos niin päättää. Pari viikkoa on mennyt ihan hyvin, mutta monta kuukautta oli yhtä tuskaa ruokapöydässä. Ulkoilu on meille molemmilla elinehto, ja tehdäänkin melkein päivittäin vaunulenkkejä, jos mulla ei ole hirveästi töitä, enkä ole kauhean väsynyt/laiskalla tuulella.

Tämä edellinen raskaus meni mielestäni myös aika kivuttomasti. Olin tosin raskausviikolta 18 sairaslomalla synnytykseen asti, sillä villi neitimme oli jo niiltä viikoilta lähtökuopassaan, eli pää virtsarakon takana (?) ja kävely/seisominen oli todella ilkeää. Vauvalla oli kuitenkin kaikki hyvin, eikä ollut mitään hengenvaarallista, tai pelkoa ennen aikaisesta synnytyksestä, joten osasin ottaa suurimman osan ajasta asian asenteella "näillä mennään, ja tästä selvitään". Aktiivinen ihminen kun olen, tuotti se välillä tosiaan kyyneliä ja aikamoista v*ttumaisuutta miestäni kohtaan.

Oon nyt raskausviikolla 5+3.. muistaakseni;) Ja pelkään niin suunnattomasti, että kaikki menee päin peetä. Syy tähän on varmastikin se, että tämä pikkuinen sai alkunsa ihan luonnollisesti ja peruspessimistinä ajattelen "ei mitään näin hyvää, ilman jotain tosi pahaa":( Yritän nyt aika lailla upottaa mietteitäni muihin hommiin, ja keksiä itselleni jotain tekemistä/muuta ajateltavaa.

Kotona olen siis ollut syyskuusta 2010 asti, ja kesäkuusta 2011 olen tehnyt silloin tällöin projektiluonteisia hommia kotoa käsin. Onhan tuo pientä, mitä noista hommista saan, mutta auttaa pahimpaan stressiin (oon aika kova stressaamaan taloudellisia asioita). Mulle on nyt vaan tärkeintä, että lapsen ei tarvitse mennä päiväkotiin ihan vauvana, ja saan elää nämä hetket yhdessä sen kanssa.

Miehen kanssa ollaan oltu kohta kahdeksan vuotta yhdessä (ei naimisissa), ja tää perheen perustaminen on parasta, mitä ollaan ikinä saavutettu yhdessä. YLLÄTYS! Niin kuin varmaan kaikilla meistä;)

Mukavaa odotusta muille<3 Hyvä idea tämän keskustelun aloittaminen SJ13:)
 
Hei vaan, minäkin haluan osallistua tähän keskusteluun! Kiva kun täällä on näin paljon muitakin taaperoiden äitejä, jotka on uudelleen raskaana. On tää vaan kuitenkin aika erilaista nyt, kuin silloin ekassa raskaudessa kun oli aikaa keskittyä vain itseensä. Mulla sama juttu kuin Sofiaanalla, eli en ehdi nyt ihan kaikkia aikaisempia kirjoituksia lukemaan, joten päräytän mukaan tästä suoraan vaan ja jatkan kommentointia sitten teidän uusiin kirjoituksiin sitä mukaa kun niitä tulee :-) 

Meillä siis esikoistyttö syntynyt 5/2010, tickeristäkin näette tarkemman iän tosin. Eka raskaus meni ihan hyvin siihen saakka kun raskausmyrkytys alkoi äkisti rv32 tienoilla ja siitä parin viikon päästä rv33+5 oltiinkin sitten jo leikkaussalissa. Eli tyttö syntyi aika lailla etuajassa, mutta toipui kyllä ennenaikaisuudesta tosi hienosti. Vietti sairaalassa muistaakseni neljä yötä äitiään kauemmin. Tuolla lokakuun lahja-ketjussa olikin jo puhetta, että oon ykköstyypin diabeetikko joten mun raskauteen nyt liittyy vähän kaikkea erityistä muutenkin. Ja raskausaika on varmaan tietyssä mielessä stressaavampaa kuin monella muulla, kun pitää vahtia noita pirun verensokereita niin tarkkaan. Suurin riski on vauvan koko, eli vauvat tuppaa tosiaan kasvamaan diabeteksen takia usein suuriksi. Esikoinenkin oli syntyessään jo 2800g, eli täysiaikaisena olisi varmaan ollut ainakin reilusti nelikiloinen... Tuo koko-asiahan tässä toisessakin raskaudessa eniten jännittää, mahdollisen uuden raskausmyrkytyksen lisäksi. Nooo, onneksi tässä on hyvää aikaa ottaa vielä vähän rennommin tuonne jonnekin rv30 tienoille. 

Minä oon vielä esikoisen kanssa kotona, enkä tuu menemään töihin tässä välissä enää. Mulla ei itseasiassa oo työpaikkaakaan kun muutettiin tytön ollessa 4kk Helsinkiin ja entinen työpaikka jäi edelliselle paikkakunnalle. Meillä on sillä tavalla kiva tilanne, että pärjätään taloudellisesti pelkillä miehen tuloilla. Ei oo asuntolainaa tms. kontolla joka pakottaisi takaisin töihin. Se jää nähtäväksi kauanko jaksan tän seuraavan jälkeen vielä olla kotona, kun ei oo yhtään taukoa tässä välissä ja nyt on kohta jo 2 vuotta oltu... :-) Arki on tytön kanssa just sellaista kun te kaikki taaperon kanssa jo eläjät tiedättekin, sitä tuskin tarvii enempää selittää ;-)

Mitäs muuta, niin miehen kanssa tulee kesällä 7 aviovuotta jo täyteen ja yhteistä taivalta takana kaiken kaikkiaan 9 vuotta... Uskomatonta! :-) Ja meidän perhe nyt on muuten vähän tällainen "erikoisempi" tapaus kun mies on Marokosta kotoisin. Kotona puhutaan keskenämme englantia ja tytölle molemmat omia äidinkieliämme (minä suomea ja mies arabiaa). Muuten käydään Marokossa säännöllisesti miehen perheen luona ja anoppi on päässyt käymään täälläkin jo kolme kertaa tytön syntymän jälkeen. 

Uhh, tulipas pitkä teksti, sori! Nyt on pakko kiiruhtaa äkkiä päiväunille kun tyttökin kuului nukahtavan... Ne on olleet nyt ihan MUST tässä viime viikkojen aikana... Muuten ei jaksa päivää loppuun :-) 
 
Mulla ollu meemin kanssa vähän samanlaiset periaattet ton nukahtamisen suhteen. Annan yleensä kyllä viimesks vielä tissiä, mutta laitan sänkyyn silleen että vielä valvoo. Mut niinhän se on että se mikä on hyvä toisella niin ei toimi toisella.

Kerronpa vähän omia taustoja. Eli meidän esikko syntyi 07/11. Raskaus aika oli musta helppo oikeestaan alusta loppuun.

Kaikesta huolimatta en oikeen osannu siitä nauttia kun tuntu et kokajan pelkäsin et jokin menee pieleen. Mulla oli aluks sellasta tiputtelua eikä mitään oireita, ehkä sen takia tein itelle siitä mörön ettei kaikki voi olla hyvin. Yks asia mikä vaikkutti varmaan oli et mulla monia pareja tuttavapiirissä jotka ovat kokenee toistuvia keskenmnoja.

Eka odotin sitä 12 viikkoa, sitten 20 viikkoa ja sen jälkeen sitä 23 viikkoa jolloin lasketaan lapseks ja jos sattuu syntymään niin koitetaan hoitaakkin... Ihan turhaa stressiä, mutta minkäs mielelles teet :( Mä niin toivon että osaisin nauttia tästä raskaudesta enempi.

Mulla tuli oikeestaan vasta vikalla viikolla vasta varsinaisia oireita ja nekin oli vaan lenkkeillessä. Joutu silloin tällöi pysähtelemään kun vauvan pää painoi tonne lantioon. Vaikkei se laskeutun vasta kun synnytyksessä. Oudoin "oire" mulla oli korvien lukkiutuminen, johtu ilmeisesti siitä et mahan takia tuli nukuttua huonossa asennossa ja niskat meni jumiin.

Synnytys mulla kesti n.12 alko vesien menolla. Aukesin siihen asti kun olin 9cm auki, sit päätettiin et meneekin kiireelliseen sektioon. Sit mulle ei saatu annettua epiduraalia niin leikattiin nukutuksessa. Vaikka en kokenutkaan mitään kauheita kipuja mulle jäi vähän kökkö maku koko hommasta, kun näin lapseni vasta muutamien tuntien päästä. Enkä muista siitä kauheesti kun oli ihan "aineissa". Sit en saanu kävellä ekana vuorokautena ollenkaan ja jouduin olemaan sänkypotilaana. Olin menettäny jotain 2litraa verta, eikä ne muitanu mule siitä kertoa kun vasta seuraavana päivä. Siks varmaan pyörryinkin kun käytiin keskolassa katsomassa miehen kanssa esikkoa. Jotenkin tuntuu ettei heti päässy "luomaan" omaan lapseensa suhdetta kun sain vasta seuraavana iltana lapsen osastolle mun kanssa.
Pitää nyt sit jutella asiasta sit siel synnytystapa arviossa, et miten ois paras tehdä. Toisaalta haluisin suunnitellun sektion, toisaalta taas kokeilla alateitse. En sitten tie, aika näyttää.

Pitää tästä lähteä lenkille kun on näin hyvä sääkin. Jatkan taas sitten joskus.

Sofiaanalle vielä sen verran et toivotaan että ois sulle seuraavan kanssa vähän helpompi alku ja pääsisit enempi nauttimaan siitä vauva ajasta. On se kuiteskin niin ihanaa aikaa :)


 
Täällä sitä taas ollaan.. :) meillä on nyt kohta nelikuinen tyttö joka on aivan ihana ja sulonen. Meillä on menny tosi hyvin, rauhallinen ja tyytyväinen vauva on. Hymyilee vaan koko ajan =) yöt melkeen jo nukutaan ilman syöttöö. Kiineitäkin on alotettu pikkuhiljaa. Neiti sairasti tuos pari viikkoo sitte, mutta nyt on jo paljon parempi.

Eka raskaus meni hyvin, lopussa vaan jalat turpos iha kauheesti, mutta muuten kyllä meni ihan loistavasti. Ei ollu pahoinvointia tms. Toivottavasti tämänki raskaus menis hyvin :)

Iteki jaksan ihan hyvin vaikka vauvan hoito onki ollu lähes kokonaan minulla. Välillä on pientä väsymystä mutta ne on hoitunu pienillä päikkäreillä.
 
Täällähän on monia, joilla tulee lapsille suht pieni ikäero. :) Meillä tulee lapsille n. 1v9 kk ikäeroa jos raskaus sujuu loppuun asti. Pikkasen hirvittää se, että esikoinen alkaa just silloin olla hyvässä uhmaiässä. :D No, eiköhän siitä selvitä.
 
Katoin kans samaa, että tosi monta tosi pienellä ikäerolla! Minä oon ite vähän laskenut sen varaan, että tyttö tulee vielä tosi paljon ksvamaan tässä 9kk aikana ja luotan elämän olevan sitten vielä helpompaa. Nyt jo tuntuu, että tyttö on paljon helpompi tällä hetkellä kuin vaikkapa puoli vuotta sitten. Vaikka toki sellaista tahtojen taistelua on toisinaan, mutta vähemmän kuin joku aika sitten. Nyt kun ymmärrystäkin on vähän enemmän, niin huomaa että tyttö ei selvästikään turhaudu yhtä helposti kieltoihin ja rajoituksiin. Vaikka voihan se olla, että uudet uhmat on tulossa vielä tuossa kahden vuoden ikäisenä... Oon ajatellut yrittää myös saada tyttöä oppimaan kuivaksi ennen uuden vauvan tuloa, saa nähdä millainen projekti siitä tulee :-) 
 
Minäki hyppään matkaan :) Eli meillä neitonen nyt 7kk, ja pikkukakkosen laskettu aika näillä näkymin 10.10, joten ikä eroa tulee olemaan vaan 1v 3kk jos kaikki hyvin menee :)

Ensimmäinen rakaus oli mullakin suht helppo. Mitä nyt alkuun oli hirveä väsymys, ettei muuten oikeastaan jaksanu hereillä olla kuin sen että töissä kävi, ja koiran ulkoilutti :D Nyt vähän pelottaa jos samanlainen väsymys iskee päälle että miten sit jaksaa tuon neitosen kanssa touhuta. Onneksi on kuitenkin tuo neiti oppinu aika hyvin yksin viihtymään lattialla ja leikkimään, nii saa levätä sohvalla ite :D

Meillä vauva aika oli suht helppoa, kiltti naurava lapsi. Nyt vaan tuntuu itseä veroottavan nuo yöt kun heräilee monta kertaa ja pitää tuttia olla laittamassa ja sänkyä heiluttelemassa (yösyönnit jäi tammikuun alussa pois).. Mutta eiköhän tämä tästä :)
 
Yumna: teillähän onkin just nyt lapsi siinä iässä kuin meillä sitten olis. :) Kiva kuulla, ettei ihan mahdottomalta tunnu oleminen. Mitäs muuten sanot: osaako tuon ikäinen tarpeeksi kävellä (myös ulkona) järkevästi, että pärjäis ilman rattaita/seisomalaudalla?? Mette on jo periaatteessa kuivaksi oppinut. Mette on ollut osittain vaipaton koko ikänsä ja pottailut alettiin puolivuotiaana. Nyt se käy jo rutiinilla potalla, eikä aina vaippaan halua tehdäkään. Vaipat sillä edelleen on usein varmuuden vuoksi, mutta hyvin usein vaippa on kuiva. Tsemppiä harjoituksiin. :)

Mulla on sillain, että jos haluan levätä päivisin, niin paras on mennä makaamaan lattialle. Sillain lapsi on tyytyväisin. Tosin silloin se usein kiipeää mun päälle...
 
Tulin kommentoimaan tuohohn seisomalauta-juttuun meemille, ja miksei muillekin.

Me käydään n.7-10km lenkeillä aina kun ulkoillaan nyt 1-vuotiaan tytön kanssa. Lenkkeily on mulle henkireikä, ja liian harvoin sitä on mahdollisuus harrastaa ilman lasta. Siksi en voisi kuvitellakaan, etteikö rattaat olisi sellaiset, missä molemmat saa tarpeen tullen levähtää (mikäli siis kaikki menee hyvin, ja tällä 1v8kk todennäköisellä ikäerolla syntyy meidän toinen lapsi). Luulin ottaneeni rattaita ostaessa viimeksi KAIKEN huomioon. Vertailin urakalla, ja nyt on ihan unelma yhden lapsen rattaat. Vaan en tajunnut mieheni kanssa, että "mihis se toinen sitten, jos tulee pienellä ikäerolla". Mun kriteerit rattaissa (ne tärkeimmät): kulkee myös lumessa, lapset voi levätä, mukava istua, suojaisat (ja jos ei ole, saa lisävarusteilla suojaisiksi), suht. kompaktin kokoiset jne. jne. Löysin netistä juuri meidän tarkoitukseen soveltuvat rattaat Phil&Teds explorerit. Jotain ton tyylistä joudutaan sitten hommaamaan, sillä mun mielestä alle 2-vuotias on liian pieni seisomaan yli tunnin lenkkiä päivittäin rattaiden edessä. Varmaan 3-vuotiaaseen asti kuitenkin ottaa päiväunet (tottakai lapsesta kiinni), ja ajoitan lenkin melkein poikkeuksetta päiväuniaikaan.

Toki riippuu siitä, mitkä on omat tarpeet. Millaisia matkoja rattailla kulkee, missä säilyttää, mahtuuko autoon jne. jne. Mutta tossa on yksi aika varteenotettava vaihtoehto kovasti liikkuvaiselle äityskälle ja pienen ikäeron omaaville sisaruksille;)
 
Meillä on kahdet rattaa, joissa voi päiväunia nukkua. Päikkärit meillä nukutaan siis kotona vaunut parkissa takapihalla. Eli se ei olis ongelma. Lenkkiä tehdään kyllä päivittäin kun meillä on iso koira, mutta meillä on myös kantoliina ja Manduca, johon voi toisen lapsista laittaa jos on pidempi lenkki edessä. Mutta en tiedä meneekö liian hankalaksi. Voi olla, että täytyy meillekin ne tuplat ostaa. Mä oon miettinyt vähän noita z-line jule twin tuplarattaita jos tuplat ostetaan. Meillä on nyt z-line alu combit ja on kyllä olleet huippu hyvät. :)

Mutta kertokaa muutkin ihmeessä kommentteja/ajatuksia asiaan liittyen. Eihän tää toki kovin akuutti ongelma ole vielä, mutta... :)
 
Mäkin olen noita rattaita ja vaunuja jo miettinyt, jos kaikki menee hyvin ikäeroa on se 1v2kk. Eli ei voi kuvitellakkaan mitään muuta kuin ostaa sisarusrattaat. Mä en ole viel päättäny et minkälaiset, mut oon kans katellu noit Phil&Tedsei. Meillä kanssa kaksi koiraa ja pääsääntöisesti lenkeillään se tunti päivässä, jos oon yksin lapsen kanssa niin sitten enempi.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top