Ultrakuulumiset

Ihania ultrakuulumisa täällä. :Heartred
Paljonko sulla oli pumpei viikkoja nyt?

Mulla puoli tuntia jännäystä ja sit pääsen ultraan. Haluan tietää onko oikeassa paikassa ja josko jo sykekin näkyisi... viikkoja vasta tosin 5+5. Tuttu gyne lupasi näin ennen juhannusta tarkastaa tilanteen.

Jännittää ihana sikana!:depressed:
 
Edellisistä kuukautisista laskettuna olisi tänään 6+1, mutta lääkärin mielestä oli vähän pienempi, ehkä 5+4. Alkio oli huimat 1,7 mm :grin Tsemppiä kardemumma!
 
Viime aikoina on tuntunut että oireet on vaan vähentyneet, joten oli mukava nähdä, että kaikki on kunnossa, ainakin tällä hetkellä :happy: Lääkäri sanoi, että näin alussa on ihan päivistä kiinni näkyykö syke vai ei, voi olla ettei olisi vaikka eilen tai toissapäivänä vielä näkynyt. Siksi on kyllä parempi malttaa odottaa vähän selvemmille vesille :)
 
Mä kävin tiistaina ultrassa ja sieltähän se pikku kakkonen löytyi. Vähän aluksi hirvitti, kun gyne sanoi, että siellä hän on ja oli sitten tosi pitkään hiljaa ja ultrasi ja ultrasi. Tuntui varmaan tunnin hiljaisuudelta :eek:

Mutta sitten lopulta sanoi, että siellä se sydänkin tukuttaa :joyful: Mittojen mukaan olisi tuolloin 7+1 eli tänään pieni pähkinä sitten 7+4 :Heartred
 
Ihania ultrakuulumisia teillä täällä! Me joudutaan oottaa viel muutama viikko, kunnei varhaisultraan päästä tällä kertaa.
 
Kardemumma-80: Miten meni ultra?
Ultrassa käytiin ja tosiaan tiesinkin että varhaiset viikot on vasta. Halusin kuitenkin itselle varmistuksen ennen Juhannusta, että onko raskaus oikeassa paikassa edes, kun meillä tämä luomuplussa on ihan käsittämätön uutinen.

Kohdusta löytyi raskausontelo ja ruskuaispussi vastaten viikkoja (5+3-5+5) kooltaan, mutta ei vielä sykettä :Heartbigred.

Kyllä oli helpottavaa, vaikkakin pelko on kokoajan että tämä onni päättyy. :sad001
 
Kardemumma-80: Onnea hyvistä kuulumisista! :love7
Berlin: Onnittelut ja ihana nähdä pienen syke. :Heartred
 
Onnea hyvistä uutisista! Itse en malta odotella että pääsisi kuulemaan onko kaikki hyvin.
 
Sama juttu Pikkutassuinen, että toisaalta haluaisin aikaisemmin ultraan, mutta... Nyt ultra on ajoitettu siten, että on vasta varatun lomaviikon lopussa, kun on jo melkein 9 vkoa täynnä. Toisaalta aikaisempi ultra voisi pilata sen lomaviikon, jos tuleekin huonoja uutisia (vaikka voihan se spontaani km:kin iskeä milloin vaan...) Vähän pessimistinen ajattelutapa ehkä, mutta onpahan sitten mahd. isku vähän lievempi ja ilouutiset taas vastaavasti isommat. Ei tällä historialla kauhean optimistinen uskalla olla. Tekis myös mieli ostaa vielä yksi digi jotta näkis sen 3+ siinä...
 
Onnea kaikille hyvistä ultrista! Ihana että sykkeet löytynyt :)
En ajatellut käydä alkuraskauden ultrassa. Kova luotto on et kaikki on hyvin. Toivottavasti ei tarvi np-ultrassa pettyä. Tosin viimeksi neuvolassa ultrasivat ensimmäisellä käynnillä. Silloin oli epäselvää raskauden kesto niin varmaan sen takia. Ehkä ultraavat nyttekin.
 
Löydettiin viikonloppuna yksityinen kätilö, jolla voi käydä maksusta varhaisultrassa ja saatiin aika jo tälle aamulle. Siellä jo pienen pieni sydän sykki! :Heartred Koko vastasi viikkoja 6+0, niinku pitäisikin.

Nyt on huojentunut olo! Ne viime viikon tiputtelut oli siis aivan vaarattomia ja normaaleja
 
Takaisin
Top