Olen seuraillut toukokuisten ketjua taustalla alusta alkaen ja tulin jakamaan nyt kokemukseni. Kolme lasta on entuudestaan.
Viime torstaina oli odotettu rakenneultra, viikkoja kasassa 20+3. En edes ehtinyt sisäistää ultrakuvaa kun kätilö sanoi ettei saa sydämestä sykettä. Vauva oli kuollut kohtuuni noin kahta viikkoa aiemmin viikolla 18+2
Ensimmäistä kertaa ikinä tämä osui omalle kohdalleni enkä olisi osannut etukäteen arvata, koska jo edellisessä raskaudessa edessä oleva istukka vaimensi liikkeitä niin, että ne alkoi tuntua vasta 20 viikon jälkeen. Sen vuoksi en ollut nytkään yhtään huolissani siitä ettei liikkeitä tunnu.
Äitiyspolilla otin Mifegyne tabletin ja lauantaille varattiin aika naistentautien poliklinikalle synnytystä varten. Ennen kotiin lähtöä otettiin aivan hirmuinen määrä verikokeita ja pissanäyte.
Kotona olo oli tyhjä ja mietittiin kuinka kertoa lapsille, että vauvaa ei tulekaan.
Uuden vuoden aattoa vietettiin miehen kanssa sairaalassa. Kolmen tunnin jälkeen syntyi pieni poikavauva
. Ulkoisesti ei mitään poikkeavaa näkynyt. Oli viisi sormea käsissä ja varpaita yhteensä kymmenen. Niin pieni ja viaton.
Nyt koetan toipua järkytyksestä. Tunteet on seilannut laidasta laitaan. Pohjattomasta surusta ja ikävästä pelkoon siitä, että mikä minussa on vikana ja voinko enää saada lasta. Kiitän, että olen saanut kokea onnistuneita raskauksia ja että minulla on terveet lapset, jotka auttavat jaksamaan.
Käyn vähän väliä tarkistamassa pikku hiljaa valmistuvien labrakokeiden tuloksia ja odotan selviääkö kuoleman syy.
Toivon oikein paljon onnea ja ihanaa kevään odotusta teille! Parasta kesän alkua ikinä!