Uhmaikä vai mikä?

Bluemoon

Näppärä viestien naputtelija
Meillä on pikkuneiti alkanut harjoitella puremista ja lyömistä tehostekeinoina että sais asiansa perille. Ja ihan vaan muuten vaan tylsistymiseen. Huomaa että ne on vielä sellaisia varovaisia kokeiluja että mitenhän tuo reagoi tähän mutta silti niin inhottavaa. Jotenkin pitäisi saada heti alkuunsa huono käytös kitkettyä ennenkuin otteet kovenee. En oikein tiedä miten asiaan puuttua kun tiukka kielto saa aikaan vaan paskasen naurun ja käsistä kiinni pitäminen taas itkuraivarin. Mites muilla?
 
Meillä ei vielä ole kuin välillä sellaista läpsimistä. Se ei vielä ole vaikuttanut pahanteolta, mutta sanon kuitenkin ettei ole kivaa, kun tulee kipeää. Noh, siinä vaiheessa sitä jatketaan entistä tehokkaammin :shifty: meillä myös itkuraivarit ja veteläksi heittäytymiset alkaneet toistua yhä useammin.
 
Meillä läpsitään, jos poikaa ottaa pattiin tai ei saa jotain mitä haluaa. Pureminen tulee kuvioihin yleensä iltahillujen aikana, ku alkaa olee yliväsy. Ikäviä tapoja molemmat.
Puremisen kieltämiseen nauretaa, niiku kaikkeen iltahillujen aikaan. Läpsimisen estäminen aiheuttaa vaan lisää läpsimistä. Yleensä sylistä pois laskeminen auttaa.
 
Meillä kanssa purraan.. Onneksi tapa on vähenemään päin, vielä jokin aika sitten meni pöydän alle ja puri jalkaan. :hungover: Se oli hauskaa kun jahtasi toisten varpaita suu auki ja koitti purra.. Siis tytöllä oli hauskaa.. :rolleyes: Meillä tuo pureminen on enemmänkin leikkiä kuin mielenosoitusta.. Nykyään puremista tapahtuu välillä kun kiipeää syliin tai riehuu sylissä. Siihen auttaa kun laskee lattialle vaikkakin siitä seuraa hetken kiukuttelu joka koostuu useinkin päivässä itkusta, lattialle heittäytymisestä ja lattialla huutaen pyörimisestä.. Onneksi nekin ovat lyhytaikaisia kun ei itse tee niistä suurta numeroa ja kohta noustaan ylös ja jatketaan leikkiä..
 
No "kiva" kuulla että muillakin on samanlaista kai se on normaali kehitysvaihe joka menee aikanaan ohi. Ajattelin vaan jos jotain vinkkejä ois löytynyt. Sylistä laskeminen meillä saa sen itkuraivarin sitten aikaan. Ja kerran kuukaudessa matkustetaan lentokoneella jolloin pitäis vaan jaksaa siinä sylissä olla mutta kyllä välillä keinot loppuu.
 
Meillä ei onneksi purra tai lyödä, heittäydytään lähinnä ulkona vaan maahan lötköksi jos ei mennä haluttuun suuntaan. Mutta kiusaa tehdään kyllä senkin edestä :D
 
Meillä myös puremista, läpsimistä, raapimista, silmään sohimista, päällä pökkäämistä, lötköilyä, raivareita olemattomasta ja ennen kaikkea Oma Tahto. Neito on hyvin herkkä ja temperamenttinen, mutta onneksi ymmärtää suhteellisen hyvin puhetta. Meillä menee raapimis tai läpsykäsi hetkeksi 'lukkoon' eli kiinnipidetyksi jos kiellosta huolimatta ei lopeta. Toi pureminen on tosi hankala, varsinkin kun se osataan tehdä ohi mennen vauhdista.
 
Meillä on poika muutaman kerran purru minuu kun on liian kova riehu päällä, vissii sillä näyttäny innostumisen. Myös joskus kiukutellessa purassu. Joka kerta purasun jälkeen on ollu tiukka "ei" ja leikki loppunu siihen, nyt ei oo vähään aikaan purru.

Uhmaikää alan jo epäillä kun on kova kiukuttelemaan jos ei saa haluamaansa, veltoksi heittäytyminen ja itku usein näissä tilanteissa. Että sitä oikeeta uhmaikää odotellessa... Tääkii riittäis :grin
 
meillä samanmoista kun nibaballa. Ei onneksi lyö tai muuta. Mutta kaupassa käynnit yms yleisellä paikoilla olemiset on nykyään todella haastavia. Poika haluaa tehdä kaikkea ja koskea yms ja jos kiellän niin heittäytyy huutamaan.
 
Meillä myös poika hermostuessaan helposti lyö, läpsii, vääntää ja kääntää sylissä. Esim. ulkoa sisälle tultaessa, kun haluaisi jäädä ulos, tai muissa tilanteissa, missä haluaa jotain, mitä ei saa. Itselle tuo läpsiminen on todella hermoja raastavaa, mutta parhaani mukaan yritän sanoittaa pojalle tunnetta ja se kyllä usein auttaa. Esim. tänään oltiin aamupäivällä omassa pihassa, mies lähti keikkareissulle ja hetken päästä poika sai kovan raivarin, kun ei saanut katoksessa olevia rattaita työnnettyä. Olivat siis jarrut päällä paikassa, missä ei olisikaan mahtunut työntämään. Otin itkevän pojan syliin ja kerroin, että rattaita ei voi nyt työntää. Huuto, läpsiminen ja selkä kaarella vääntely vain jatkui. Aavistin, että kyse on muustakin kuin rattaista. Kysyin pojalta, että harmittaako häntä, kun isi lähti? Onko ikävä isiä? Äidilläkin on ikävä, mutta nyt isi on keikalla ja huomenna nähdään. Poika kuunteli ja rauhoittui jo paljon. Kertoi sitten nikotellen omalla kielellään pitkän jutun, jonka tulkitsin kertovan juuri tästä harmituksesta ja ikävästä. Hetken kuluttua pääsimmekin sisälle ja poika alkoi leikkimään normaalisti.
Suosittelen siis kaikille tätä tunteiden sanoitusta ja lapsen aktiivista kuuntelua. Olen huomannut, että lapsi monesti rauhoittuu, kun kokee, että aikuinen on kuullut ja ymmärtänyt tämän tunteen, joka sillä hetkellä turhauttaa ja aiheuttaa kiukkua. :)
 
ihanasti kirjoitettu indie ❤ tuo kuuntelu ja ylepäätänsä läsnäolo on niin tärkeää, ihan tuntuu pahalta kun sen ainakin itse väsyneenä unohtaa ja esim kantaa vaan karjuvan taaperon sisälle, mököttäen itsekin.

ps. Meilläkin yritetään aina työntää lukittuja rattaita ja kimmastutaan sitten :grin niin pystyn näkemään tuon tilanteen!
 
Kyllä tämä toimiva systeemi on, mutta vaatii aikaa ja hermoja. Kyllä minäkin päivittäin hermostun ja tiuskaisenkin pojalle, mutta siitä todella tulee itsellekin paha mieli. Yritän aina muistuttaa itselleni, että harvoin on niin kiire, ettei ehdi pysähtyä juttelemaan ja kuuntelemaan. :)
 
Meillä ei onneksi lyödä juurikaan, pureminenkin on vähentynyt, mutta repii mua hiuksista ihan tosissaan, koko voimallaan kaksin käsin ja nauraa räkättää perään. Tätä tapahtuu useiten iltaisin sängyllä kun on nukkumaan menossa. Oon koittanut irroittaa otteen, selittää että se sattuu ja olla mahdollisimman neutraali, sillä kaikki mun parkaisut ja aiaiaiai-ulinat vaan lisää vettä myllyyn! Tuntuu että haluaa vaan saada reagtioita aikaiseksi, joten olen koittanut noissa tilanteissa vaan huomioida, leikittää ja hassutella muuten, niin että saan huomion pois "pahanteosta" -tähän asti ainakin auttanut :)
 
Meillä on vissiin aika rauhallinen tyttö (ainakin vielä) kun lueskelen näitä teidän kirjoituksia. :D kun suuttuu niin enimmäkseen teko itkua, sit oikeeta itkua, jos se ei auta niin huitoo käsillään tai muuta vastaavaa. Joskus heittäytyy veteläksi lattialle. Hermostuu nopeesti jos ei joku asia heti onnistu tai saa jtn,( tullut isäänsä vissiin) mutta nopeasti leppyy kyllä kun joku auttaa tai saa huomion johonkin muuhun siirrettyä. Onneksi! :grin
 
Tunteiden sanoittaminen ja ymmärtäminen on meilläkin ollut se the juttu monessa asiassa. Samoin kuin 'äiti/isi ei nyt tykkää siitä mitä teit, mutta rakastaa sinua'.
 
Meilläki purraan ja läpsitään, tahallaan sotketaan ja katsotaan, miten reagoidaan. Pikkunen uhmis!
 
Meillä pureminen yltyi jossain vaiheessa, erityisesti mua purtiin. Lopulta päädyin laittamaan pojan rauhoittumaan pinnikseen, jossa leikkii leluillaan muutenkin joskus herättyään tai ennen nukahtamista. Sittemmin pureminen on ollut merkki väsymyksestä. Kun poika puree, kysyn meneekö poika nukkumaan ja poika menee jääkaapille odottamaan maitoa. Sitten mennään nukkumaan.

Joskus olen kiljaissut kovaa kun on purrut, ja joko se lisää intoa purra tai saa pojan "itkemään". Ei siis itke oikeasti, mutta on surullinen ja ulvoo.

Opetellaan myös sanaa "varovasti" ja "nätisti", ja silloin poika yleensä silittelee pikkusiskoaan.
 
Kerkesin kehuu että meillä ei purra, no nyt on pureminen alkanu kunnolla... Puree jos kiukuttaa, puree jos on liian kiva leikki, puree jos väsyttää. Hirveen kovaa ei onneks oo (vielä) purru, mut hampaat kuitenkii upottaa millon mihinkii. Yleensä olen minä kohteena, harvemmin poika isäänsä puree.
 
Meillä vain virnuilee, jos kiljaisee tai alkaa muka itkeä. Napakka "Ei, pureminen sattuu!" tehoaa paremmin. Nyt onkin jättänyt puremisen pois aika lailla eli välillä (väsymiseen liittyy meilläkin) alkaa purra, mutta ei puraisekaan.
 
DT, meillä on usein niin että jos näytän surulliselta (liioitellusti), niin poika kääntää kasvonsa alaspäin ja ulisee. Paitsi joskus, kun nauraa, kun on kierroksilla.
 
Takaisin
Top