Uhmaikä :-o

Meilläkin aiheutetaan äidille usein harmaita hiuksia ruokapöydässä, tyyliin "syön, en syö, ei kun syön sittenkin, ei kun en, byääääähhh, haluun syödäääää!" Ja draaman kaareen kuuluu kiipeilyt sun muut. Mä olen yrittänyt pitää sellaisen linjan, että kerran varoitetaan ja saatan palauttaa lautasen vielä takaisin jos olen ehtinyt sen jo viedä pois, mutta jos sitten vielä alkaa venkoilu niin ateria oli sitten siinä. Saatan yrittää uudestaan vaikka tuntia myöhemmin kun tilanne ja sitä seuraava kiukku (kun äiti kehtaa viedä sen lautasen pois) on rauhoittunut. Mutta ei sekään mikään patenttiratkaisu ole, eikä aina ole edes mahdollista yrittää vähän myöhemmin uudestaan.

Ärsyttävintä on, että tiedän lapsen olevan nälkäinen, mutta silti pitää pelleillä :mad:
 
Meillä on nyt tullut voimakkaana "vain äiti kelpaa" ja "vain isi kelpaa" -vaihe. Tämä on suoraan verrannollinen siihen kummalla on aikaa. Minulla on ollut paljon kiireitä koulun kanssa, kun yritän tehdä kokeet ennen muuttoa, ja siksi tuntuu etten ole kerennyt huomioida tyttöä tarpeeksi. Koko tuon ajan on itkenyt minun perääni ja kiukutellut. Nyt kun sain hommat järjestykseen ja sovittiin, että minä teen jotain kivaa tytön kanssa ja mies alkaa pakata tavaroita, niin kauhea itku kun ei saa olla isin kanssa.... Ja itku voi tulla siitäkin, kumpi sattuu työntämään vaunuja. Tunnen kyllä vähän huonoa omaatuntoa siitä, että tyttö joutuu hakemaan huomiota, mutta onneksi tämä on väliaikaista.
 
Minnekään lähtö kestää vähintään 1/2 h. Jokainen vaate joudutaan laittaan väh 2 krt, välillä hakee piilosta, pukee se, kun se makaa rääkyvänä sätkynukkena/aivan jäykkänä lattialla, tiedätte drillin.

Ja sit usein kieltäytyy syömästä ennen lähtöä, ja pitää ottaa paikasta riippuen eväät mukaan. Ja kun suututtaa, mikään ei kelpaa. Huutaa vaan ei ei ei, jos kysyy Haluuko jotain. Ja sit seuraavassa hetkessä haluu, mut ei tietenkään silloin, kun tarjotaan. Siispä välillä teen sillei, et jos kysyn, Haluuko se esim vettä, ja tulee EI, sanon 'okei, x ei sitten saa vettä. Laitetaan vesi pois. Ja sit haluu. Tai en ees kysy, tyrkkään vaan eteen. Jos yrittää avata keskusteluyhteyden mistä tahansa asiasta, kaikki on EI.

Äh, mä oon NIIN kypsä.
 
Neiti on kova ilveilemään, ja tiettyyn pisteeseen asti ilveillään yhdessä kunnes tulee tytön puolelta ilmaisu (kulmat kurtussa älähtää) ettei äiti/isi saa enää ilveillä. Päikkäreiltä herätessä pitää saada olla rauhassa eikä mielellään se vanhempi, kuka ei päikkäreiltä hakenut, saa vilkaistakaan eikä osoittaa mitään muutakaan huomiota. Puistossa on kiva kiikkua, mutta lähtö koittaa aina liian aikaisin ja siitähän vedetään hirmu pultit. On tuo kyllä jännä pakkaus, välillä niin aurinkoinen ja iloinen ja välillä ei käy mikään. Onneksi pikkuveikka sentään saa kiukkuiitallekin hymyn huulille.
 
Just tuo, miten taapero on niin uhmis, ettei siihen kesta edes katsoa. Varsinkin tarhan jalkeen kotona. Poika ei halua minun tuomaa valipalaa vaan isin pitaa tuoda se, minun ei kesta edes vilkaista ilman etta siita alkaa huutomylina. Joskus poika on jopa tyontanyt mua takapuolesta puskien olohuoneesta pois, jotta saa olla isin ruokittavana rauhassa... Aika monesti on muutes niin, etta jos mies on paikalla palvelemassa poikaa niin minua ei kelpuuteta mihinkaan. Joskus tulee itsellekin paha mieli, vaikka kuinka yrittaisi niin ei... :shifty: Eilenkin se repi sukkia jaloistaan, kun oltiin tekemassa uloslahtoa ja sitten mies tulee kesken ruuanlaittonsa siihen hermoilemaan, etta nyt sukat jalkaan! Ja kehtaa viela ohjeistaa minua, etta minun pitaa olla tiukempi pojan kanssa ja istuttaa se pakkopaitaotteessa syliin ja laittaa ne hiton sukat vaikka pakolla.... Lopulta poika antoi isin laittaa sukat ja kengatkin jalkaan iha kiltisti... Aargh. Ihan kun en ois itse hitto vie yrittanyt. :mad:
 
Meidan kultamussu on taas ihan kamala. Heti jos kieltaa jotain niin ollaan nyrkit pystyssa. Nyt illalla estin mopon nostamisen sohvalle monta kertaa kunnes kyllastyin ja kavin viemassa koko kapistuksen vessaan. Ja siitakos poika raivostui. Ma yritin ensin rauhotella, sitten ignoorata ja sitten taas rauhoitella ja keksia muuta tekemista, mutta poika vain huusi ja osoitti vessan ovea ja muksi minua molemmin kasin naamalle ja kaulalle. :sad001
Ja sitten kun ma otin sita ranteista kiinni ja kielsin tiukasti niin poika puski otsallaan minua otsaan! Teki ihan oikeasti kipeeta. Miten silla voikin olla niin kova kallo? Poikaa itseaankin sattui otsaan, kun puski niin rajusti.
Naamaan ei onneksi talla kertaa tullut mitaan jalkia, mutta harmitus on suuri. On se kumma, kun ei parjaa 2-vuotiaalle...
Miten ma tulen toimeen 5-vuotiaan kanssa sitten? Enta jos pojan voimat vain kasvaa, mutta jarki ei kasvakaan? o_O

Taas ma mietin poikaa peitellessa, etta taa on se paivan paras hetki. Kun se menee nukkumaan ja ma saan olla hetken rauhassa...
 
Herne, meillä onneksi on totuttu jo siihen että jos pöydässä menee ilveilyksi, nälkään jää.
Littlered, mulla on sama pelko, voimat kasvaa, järki ei. Mulla on todella fyysisesti raskas työ ja lihaksia löytyy kuin pienestä pitäjästä. Mutta mutta. Onkin käynyt nyt ilmi kun poika on jo 15 kilonen, mun kyynerpäät ei kestäkkään sitä jäbän repimistä ja riuhtomista vaipan ja vaatteiden vaihdon yhteydessä. Kädet on jo teipattu ja mies tekee sen minkä voi mutta ei sekään aina paikalla ole. Olen todellakin tottunut painoon
, siis kuolleeseen painoon, 50 kg ei haise missään, mutta tuo elävä pieni ihminen.. Ei hyvä luoja!!! Katotaan koska joudun saikulle kun en töitäni pysty tekemään. Ja olen vielä yrittäjä. Joskus vain tekisi mieli antaa periksi ja nostaa (kipeät) kädet ylös...
 
Pari tuoreessa muistissa olevaa keskustelua.

Äiti : puetaas ja lähdetään tarhaan. Poika: ei mennä tivoliin. Äiti: nyt ei mennä tivoliin, kun lähdetään tarhaan. Poika: tivolissa on laitteita. Äiti: Juu, tivolissa on laitteita. Mennään sitten kesällä taas tivoliin. Nyt on talvi, talvella ei ole tivoleita. Poika: ei nyt ole talvi! NYT EI OLE TALVI! BYÄÄÄ!!

Ja tästä talvesta suuttuneena poika raivoaa koko ajan, kunnes istuu autossa matkalla tarhaan.

Iskä ja poika ovat kotona kaksin. Lounasaika.

Poika: ei syö perunasoselaatikkoa. Ei syö. Haluu ruisleipää. Iskä: ei ole nyt ruisleipää. Poika: haluu ruisleipää. Iskä: ruisleipää on pakkasessa. Se on jäässä. Poika: EI se ole jäässä! Haluu ruisleipää! Iskä ottaa jäisen leivän pakkasesta. Iskä: katso nyt, on jäässä. Poika: haluu!!! Poika saa jäisen palan ruisleipää. Alkaa syömään sitä. Iskä: onko hyvää? Poika: on.

Poika syö leivän mukisematta mitään.
 
Meillä on molemmilla enskuussa tätyttävät 3v. ja 2v. uhmaikä,ja esikolla on lisäksi minipuberteetti(tyypillinen keskosilla).
Ammut on niin ihanan rauhallisia kunnes on aamupalan aika se menee porsasteluksi kun toinen härkkää toista niin toinen menee siihen mukaan ja jos ruoka ei ole mieluista niin se lentää suoraan meiän koiralle. Aina joutuu huutaan kun nätisti pyydettynä ei kuunnella ja kolmannella kerralla tulee huuto.Jos kaikki ei välillä mene niinkuin haluttais niin esikko menee nollasta sataan samantien ja uhkailu on ainoa keino etenkin kerho aamuina kun välillä otetaan yhteen heti herättyä.Vaatteet kun ei mene päälle ilman tappelua niin ite joutuu uhkaamaan et ei mennä kerhoon si jos vaatteet ei mene/pysy päällä. Mä tiedän ei saisi uhkailla mut on ainoa valttikortti kun molemmat on uhmaikäisiä niin jäät kohta alakynteen.
meillä on iso ongelma miten saada esikolta pois puremisen tarve puree veljeään selkään tai päähän.
On niitä päiviä kun toivoisi olevan nukkumassa ja taas si päiviä kun ollaan pikkuenkeleitä ja leikitään yhessä ilman tappeluita.
päivän kohokohdat on aamu kun saat rauhassa syödä aamupalan ja lukea lehet kun muksut nukkuvat ja toinen on kun saat päikkäreille mikä on harvinaista nykyään ja kolmas on kun saat illalla nukkumaan.
 
^Huh, mika on pahempi yksi uhmis? No tietysti kaksi uhmista! Joskus miehen kanssa ollaan vitsailtu, etta mita jos oltaisiinkin saatu kaksoset, jotka olisivat molemmat yhta kamalia kuin poika nyt on?! Oltaisiin varmaan aikamoisessa nesteessa. :rolleyes:

Mies lahti pojan kanssa iltalenkille ja otti vain pojan mopon mukaan. Ma kavin juoksemassa oman reittini ja sanoin miehelle ennen lahtoa, etta ottaa rattaat mukaan. Ei kuulemma tarvitse. Poika oli aikansa potkutellut mopolla kiltisti eteenpain, mutta sitten kun piti kaantya takaisin samaa reittia, niin tyyppi oli ottanut totaaliset kilarit! Mies oli joutunut raahaamaan huutoraivoavaa ipanaa toisessa kadessa ja mopoa toisessa. Aina kun oli kokeeksi laskenut pojan maahan ja antanut sille mopon takaisin niin poika oli aina halunnut eri suuntaan, ei kohti kotia.
Ma itse en nykyisin edes ota mopoa mukaan ulos, en rattaiden koriin enka missaan tapauksessa pelkkaa mopoa ilman rattaita.
Ma en vain kesta niita konflikteja enka sita, miten pakkomielteinen poika on moponsa suhteen. Ei mun voimat edes riittaisi kantamaan poikaa kotiin.
 
Tanaan poika mottasi toista samankokoista poikaa useamman kerran niskaan. Olimme leikkipuistossa. Olin pojan kanssa semmosessa keinussa, jossa toinen istuu 'laudan' toisella puolella ja toinen toisella. Poika aina pakottaa minut siihen mukaan. Sitten tyyppi kyllastyi siihen ja juoksi toiseen nurkkaan aidattua leikkipuistoa. Silla valin kaksi muuta pikkupoikaa istuivat siihen kiikkuun. Meidan kultamussu sitten juoksi takaisin ja hermostui. Kauhea kitina. Katsoi minua ja osoitti sormellaan toista pikkupoikaa. Valissa kavi repimassa mua housunlahkeesta lahemmas kiikkua. Sitten meni kitiseen ihan sen toisen pojan taakse ja mottasi sita useamman kerran niskaan ja selkaan.
Ma en ihan heti ehtinyt edes reagoida. Totta kai kielsin topakasti. Koitin nostaa tyypin syliin, mutta ei antanut. Sitten koitin taluttaa kadesta hinaten, mutta sepas laittoikin maahan pitkin pituuttaan ulvomaan...

On vain niin kurjaa, etta poika harrastaa lyomista myos kodin ulkopuolella ja ottaa uhreikseen toisia lapsia. Ennemmin tahtoisin nahda pojan toisten lasten iloisena leikkikaverina. Kotonakin poika on aina nyrkit pystyssa, kun ei saa haluamaansa. Mutta kotona ei onneksi ole kukaan ulkopuolinen toteamassa tilannetta. Julkisilla paikoilla tunnen aina sellaista noloutta ja tuskan hikea, jos tulee joku uhmiskohtaus. Ajattelen helposti, etta nyt kaikkien mielesta olen varmasti huono vanhempi, kun lapseni lyo toisia lapsia enka hallitse tilannetta... Ja olemmehan me saaneet tuosta samasta asiasta palautetta paivakodistakin, ja toki sekin harmittaa, mutta se on vain eria asia olla itse paikalla toteamassa tilannetta. Silmia avaava kokemus oikeastaan.
Tuosta lyomisesta olisi vain hankkiuduttava eroon ASAP! Tavoitteet on, mutta ei keinoja. Muuta kuin kieltaminen, mika menee tyypin toisesta korvasta ulos... :sad001
 
Voi kurjuus, Littlered, tuntuu varmasti inhottavalta. Yritä olla ottamatta turhaan paskamutsifiiliksiä, taaperot ovat kuitenkin vielä aika paljon temperamenttinsa orjia. Luulen, että tuossa puistotilanteessa muut vanhemmat eivät ole pitäneet sua huonona äitinä vaan sympatiseeraanneet ja arvostaneet sitä, että lapsellesi on asetettu selvät rajat ja reagoit siihen, kun poika niitä rikkoo. Tai ainakin itse ajattelisin niin.
 
Täytyy muuten koputtaa puuta mutta meillä on nyt joku seesteisempi vaihe. Pojalla on kyllä voimakas tahto ja hyvinkin uhmakkaita hetkiä, mutta nyt hän on ollut paljon aurinkoisempi ja jotenkin helpompi kuin pari-kolme kuukautta sitten. Joka ulkoilun jälkeen ei enää jäädä lattialle makaamaan ja kiukuttelemaan, vaan esitellään sitä, miten ulkovaatteiden riisuminen onnistuu ihan itse :) Eikä pinna pala ihan jokaisesta pikkujutusta, asioita voi järkeillä pojalle vähän aiempaa paremmin.
 
Voi Littlered, uskon että nuo lyömis tilanteet ahdistaa. Meillä ei onneksi lyödä muita, ei edes äitiä tai isää, mutta itseään rankoo taas pahemman kerran. Pään hakkaaminen lattiaan on taas tullut kuvioihin, hakkaa kun suuttuu toden teolla, hakkaa kun ei saa tahtoaan läpi, hakkaa kun...
Ahdistaa. Mutta jos menee väliin, lyö vain kovempaa. Nyt otettiin sitten vanha keino käyttöön eli sanotaan että tuo varmaan sattuu ja ollaan muuten huomioimatta. Toivottavasti taas loppuu kuin aikaisemminkin. Pään hakkaamista kun suvusta löytyy (tempperamentti kysymys?) osaa asiaan suhtautua aika leppoisasti. Vielä. Jos pahenee, täytyy kai teipata jesarilla kypärä päähän...?
 
No mulle olisi ihan sama jos tuo hakkaisikin vain omaa paksua kalloaan. Oppisipa edes jotain? Kunhan ei kohdistaisi aggressioitaan muihin ihmisiin. Normaalisti meilla se on mies, joka on se rauhallisempi ja lujahermoisempi, mutta nyt jopa hanella palaa pinna useammin kuin aikaisemmin. Ainakin tassa rapisee kaikki illuusiot mahdollisesta pikkusisaresta, vaikka emme me tosissaan toista lasta edes suunnittele. Ei ainakaan nyt.

Toivoisin, etta voisin puhua vain 'vaiheesta', mutta se ei ole realistista, silla tuota uhmaamista tms. on kestanyt jo ikuisuuden. Tai ainakin se tuntuu silta. Nyt viimeisin kamala kokemus oli kaupasta. Oltiin autolla liikkeella. En alkanut kaivella matkarattaita takakontista, silla mun piti ihan vain kipaista yks juttu. Poika ei kuitenkaan suostunut istumaan kaupan karryissa vaan alkoi ulvoa ja keplotella itseaan niista ulos. Nostin sen sitten lattialle. Ensin mentiin kiltisti kadesta pitaen, mutta sitten tyyppi halusi tietenkin eri suuntaan ja laittoi lattialle pitkin pituuttaan raivoamaan (melkein kuin siina yhdessa kondomimainoksessa). Nostin syliin, mutta se oli sellasta venkulointia ja mun naaman hakkaamista. Lopulta meni hermot ja annoin juosta kaytavalla. Kasi kramppasi ja nuttura irtosi.

Lopulta tultiin kassalle. Poika halusi kassajonosta ohi ulos, mutta ma en laskenut. Pakkasin tavaroita muovikassiin ja toisella jalalla muodostin barrikadin, jotta poika ei paase kassasta ohi. Sitten poika halusikin takaisin kauppaan, mutta ihmiset mun takana muodostivat toisen barrikadin ja blokkasivat senkin pakotien. Yks lihava seta seisoi siina jonossa niinkuin joku maalivahti haara-asennnossa, ja rouvansa takana antoi komentoja. Sitten otin rimpuilevan ipanan toiseen kainaloon ja muovipussi toisessa kadessa, olkalaukku toisessa ja sekin tippui keskelle pihaa. V-tutti taas aika rankasti. Huomaa taas, miten vaikeaa kaikki yksinkertaisetkin asiat ovat tuon ihanan kultamussun kanssa.
 
Täytynee Littlered sanoa että onneksi ihmiset vielä välittävät toisistaan ja auttavat. Me aletaan heti kassajonossa juttelemaan takan olevan kanssa ja usein tämä avulias täti tai setä hoitaa muksun viihdyttämisen maksaessani ja pakatessani. Välillä ihan liikuttuu ihmisten ystävällisyydestä. Ja palkaksi he saavat vain vilkutukset ja heipat..
 
Jotenkin vain tosi rajottavaa tuo uhmiksen kanssa elo. Tarhan jalkeen ei voi poiketa missaan vaan tulee menna suoraan kotiin, jos poika on siis mukana ja just haettu tarhasta. Muuten saa osakseen 2-vuotiaan raivoangstit. Tarhan jalkeen ei kelpaa muu kuin koti ja kotonakin sitten harmittaa. Tuntuu, etta jopa kaupassa pikaisesti poikkeaminen aiheuttaa raivoa em. tilanteessa. Poika ei anna armoa edes maitopurkin verran.

Joku ulkona syominenkin pojan kanssa on uskomattoman raskasta. Tyyppi ei pysy paikoillaan, itkee ja huutaa niin, etta vanhempiakin nolottaa, heittelee poydalla olevia tavaroita, haluaa kahmia ruokaa vanhempien lautasilta ja jos ei maistu niin heittelee lattialle jne. Sitten se menee siihen, etta toinen vanhemmista syo ja toinen viihdyttaa poikaa, tai vie sen johonkin ravintolan ulkopuolelle pahimmassa tapauksessa. Nauti siina sitten "perheen kesken". Hah.
Me emme siis syo ulkona. Joskus mies tuo pizzat tai jostain kiinalaisesta ravintolasta tms. ruuat kotiin ja syomme kotona. Ei lainkaan tee mieli menna pojan kanssa ravintolaan. Korkeintaan jossain kahvilla voi kayda poika mukana.
 
Muokattu viimeksi:
Toisaalta ei tuo ravintola-juttu edes haittaa. Uskon, etta tuosta kun poika kasvaa ja viisastuu, niin sen voi ottaa mukaan, vaikka yhteen mun lemppari sushi-ravintolaan, jossa on niin kivan seesteinen tunnelmakin, etta meille tulisi varmaan porttikielto, jos tyyppi tulisi nyt mukaan sinne raivoamaan. :grin
 
Heh. Meillä vallitsee ajatus että lapsi ei opi jollei käy ravintoloissa. Miestäni hävettää jos muksu huutaa tai käyttäytyy muuten sopimattomasti mutta itse vain kerron pojalle miten tulee käyttäytyä ja jossei onnistu, voi voi. Lapsi saa sanktion. Kuulostan varmaan julmalta kun asetan lapseni ensin asemaan missä vaaditaan paljon ja rankaisen jossei homma toimi mutta pyöritään sen verran ihmisten ilmoilla tärkeissäkin tilaisuuksissa tulevaisuudessa että lapsen on nyt vaan pakko oppia. En vaadi mitään ranskalaista käytöstä kuitenkaan. Pizzeriat ja muut lapsiystävälliset paikat on hyviä oppimisympäristöjä.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top