Uhmaikä :-o
- Ketjun aloittaja Sophie82
- Aloituspäivämäärä
Meillä toistaiseksi huvittavin uhmatapa tuli esiin tässä joku päivä, kun poika kiukuspäissään hakkasi itseään legolla päähän, ja sitten parkui, koska sehän sattui. Ja sitten uudestaan.
Välillä mua kyllä hirvittää se, miten vaativa poika osaa aika ajoin olla. Enkä nyt siis tarkoita hankalaa sinänsä, vaan sitä, että hän ihan suoraan vaatimalla vaatii asioita, esim. kiipeää syöttötuoliin ennen ruokailua (kun laittaminen on vielä kesken) ja alkaa penätä maitomukillistaan tai xylitol-pastillia hyvin käskevästi. Ja vaikka olen aina ajatellut, että meillä ei ala lapset käskyttämään aikuisia (tai saa tietysti käskyttää, mutta ei sillä mitään pidä saada), niin kummasti löydän itseni kiihdyttämästä tahtia, jotta saisi sen ruuan mahdollisimman äkkiä valmiiksi ja vaatimukset loppumaan.
Välillä mua kyllä hirvittää se, miten vaativa poika osaa aika ajoin olla. Enkä nyt siis tarkoita hankalaa sinänsä, vaan sitä, että hän ihan suoraan vaatimalla vaatii asioita, esim. kiipeää syöttötuoliin ennen ruokailua (kun laittaminen on vielä kesken) ja alkaa penätä maitomukillistaan tai xylitol-pastillia hyvin käskevästi. Ja vaikka olen aina ajatellut, että meillä ei ala lapset käskyttämään aikuisia (tai saa tietysti käskyttää, mutta ei sillä mitään pidä saada), niin kummasti löydän itseni kiihdyttämästä tahtia, jotta saisi sen ruuan mahdollisimman äkkiä valmiiksi ja vaatimukset loppumaan.
Viime viikolla poika sai sellaiset kilarit että huh huh! Poika oli aloittelemassa ruokailua syöttötuolissa, mies syöttämässä, minä laittamassa ruokaa. Pojalla on joskus tapana vonkua ruuan yhteydessä jotain erinäisiä bonusherkkuja, esim. leipää, banaania tai juustoa. No eihän niitä todellakaan aina heru, kuten ei tälläkään kertaa. Sehän ei sitten herraa miellyttänyt ja vonkuminen muuttui pikkuhiljaa itkemiseksi ja sitten karjumiseksi. Poika kiihdytti itsensä sellaiseen raivoon että olin näkevinäni miten siltä pullistui verisuoni päässä. Ihan punainen ja hikinen poika! Yritettiin sitä vuorotellen tyynnytellä, mutta kun se kohtaus oli päällä niin eihän siinä mikään auttanut. Mua alkoi jossain kohti jo naurattaa ja oli pakko lähteä pois. Tuumasin miehelle että miten jotain voi samaan aikaan rakastaa niin paljon ja toisaalta miettiä että mitä hittoa me on menty tekemään. :D
Lopulta se sitten rauhoittui, ehkä vartin raivoamisen jälkeen, kävivät iskän kanssa vähän ulkorappusilla tuulettumassa ja sitten hetken päästä maistui se ruokakin. Ja loppuillan poika oli superhyvällä tuulella! :O Jotain selvitettävää pojalla taisi olla itsensä kanssa, koska se ei varsinaisesti raivonnut meille vaan itsekseen. Ei voi kun tuumata että sitä varsinaista uhmista odotellessa...
Lopulta se sitten rauhoittui, ehkä vartin raivoamisen jälkeen, kävivät iskän kanssa vähän ulkorappusilla tuulettumassa ja sitten hetken päästä maistui se ruokakin. Ja loppuillan poika oli superhyvällä tuulella! :O Jotain selvitettävää pojalla taisi olla itsensä kanssa, koska se ei varsinaisesti raivonnut meille vaan itsekseen. Ei voi kun tuumata että sitä varsinaista uhmista odotellessa...
Meidan tyypille on tullut inhottava tapa tulla aina poydan viereen kerjaamaan vanhempien ruokaa. Heti jos poika huomaa, etta jompi kumpi meista syo jotain, niin tulee siihen viereen vinkumaan. Se on sellainen oikein pitka vaikertava vinku, kun haluaa maistiaista. Tama on varmasti meidan oma vika, kun olemme usein antaneet jotain sille suuhun omalta lautaseltamme. Ja sitten jos kerjuu ei onnistu, niin vaikerrus muuttuu huudoksi ja poika pyllahtaa lattialle naama punaisena huutamaan...
Joskus ma annan periksi (kun ei vaan jaksa kuunnella sita kohtausta) ja annan jonkun, esim. makaronin tai juustopalan.
Toisinaan on sitten semmosta ruokaa, ettei siita edes voi antaa mitaan, vaikka joku hoyryavan kuuma tulinen nuudelikuppi, mutta eihan poika sita ymmarra. Se vain katsoo, etta ma syon jotain ja tahtoo samaa.
Kohta pitaa varmaan alkaa syoda salaa jossain piilopaikassa omassa kodissaan, jotta vaativa herra 1-vee ei huomaa tilannetta.
Taman lisaksi aika naurettavaa, miten sita 'pelkaa' omaa lastaan. Esim. jos tyyppi on keskittynyt omaan piirrettyynsa ja mun pitaa hakea jotain olohuoneesta, niin vaivihkaa hiivin sen selan takana, jotta se ei huomaa mua ja meneta mielenkiintoaan lastenohjelmaan. Sen vartin, minka se nyt jaksaa ohjelmaansa edes katsoa ja ma voin tehda omia hommiani.
Joskus ma annan periksi (kun ei vaan jaksa kuunnella sita kohtausta) ja annan jonkun, esim. makaronin tai juustopalan.
Toisinaan on sitten semmosta ruokaa, ettei siita edes voi antaa mitaan, vaikka joku hoyryavan kuuma tulinen nuudelikuppi, mutta eihan poika sita ymmarra. Se vain katsoo, etta ma syon jotain ja tahtoo samaa.
Kohta pitaa varmaan alkaa syoda salaa jossain piilopaikassa omassa kodissaan, jotta vaativa herra 1-vee ei huomaa tilannetta.
Taman lisaksi aika naurettavaa, miten sita 'pelkaa' omaa lastaan. Esim. jos tyyppi on keskittynyt omaan piirrettyynsa ja mun pitaa hakea jotain olohuoneesta, niin vaivihkaa hiivin sen selan takana, jotta se ei huomaa mua ja meneta mielenkiintoaan lastenohjelmaan. Sen vartin, minka se nyt jaksaa ohjelmaansa edes katsoa ja ma voin tehda omia hommiani.
Latteäiti
Piirimestaruustason postaaja
Henu mua jotenkin lämmitti se, että jotain muutakin meinaa ajoittain naurattaa noi raivarit. Mulla ei vaan aina pidä pokka jos raivari alkaa jostain älyttömästä jutusta ja jotenkin tuo on välillä ihan koominen. Ja sitten mies saattaa kommentoida jotain "voi voi", "voi pientä" sellaisella äänensävyllä että mua alkaa naurattaa...
Kyumin
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Sori, ei sais varmaan nauraa muttako nuo raivarit kuulostaa niiiiiiiiiiin tutulta :D ja hei, mää jakelen noita arvioita sitte puhelimella että elekää ihmetelkö jos saatta ilmotuksia esmes "tyhmä" arvostelusta.. Seo vaan vahinkonäppäys :D
Mun on joskus pakko vaan räjähtää nauramaan tolle pojalle ku kiukuttelee ja huutaa hullun lailla. Reppana, mikähän sekopää siittä kasvaa ku äiti osaa pitää pokkaansa.. :D
Mun on joskus pakko vaan räjähtää nauramaan tolle pojalle ku kiukuttelee ja huutaa hullun lailla. Reppana, mikähän sekopää siittä kasvaa ku äiti osaa pitää pokkaansa.. :D
Muakin naurattaa nuo kiukkukohtaukset, ja välillä vähän säälittää kun toinen on niin kovin tosissaan 
Mutta se, mikä ei naurata on, että poika usein kiukuttelun sijaan suuntaakin energiansa pahantekoon. Yleensä pahanteko jää, jos sillä ei saa huomiota, mutta jos riskinä on aiheuttaa vahinkoa itselle tai muille, on vähän pakko reagoida. Olen varmaan valittanut tästä ennenkin.
Mistään huomionpuutteesta ei pitäisi olla kyse, enemmän tuntuu, että protesti alkaa heti, jos vanhemmat haluavat vaikka jutella keskenään muutaman minuutin. Tulee tuolle kovat paikat, kun sisarukset ilmaantuvat kuvioihin
Mutta se, mikä ei naurata on, että poika usein kiukuttelun sijaan suuntaakin energiansa pahantekoon. Yleensä pahanteko jää, jos sillä ei saa huomiota, mutta jos riskinä on aiheuttaa vahinkoa itselle tai muille, on vähän pakko reagoida. Olen varmaan valittanut tästä ennenkin. Mistään huomionpuutteesta ei pitäisi olla kyse, enemmän tuntuu, että protesti alkaa heti, jos vanhemmat haluavat vaikka jutella keskenään muutaman minuutin. Tulee tuolle kovat paikat, kun sisarukset ilmaantuvat kuvioihin
Pojan inho lippalakkia kohtaan on saanut aivan uudet mittasuhteet. Nyt ei enaa riita, etta se revitaan heti paasta, vaan se nakataan maahan ja poika kavelee sen yli! Lakin kohdalla pitaa oikein askeltaa useamman kerran paikallaan, jotta se varmasti nuhjaantuu. 
Sitten tyyppi tekee mutkan ja kavelee uudelleen lippiksen yli murjoen sita jaloillaan. Ja kun ma huomaan tilanteen ja rynnin pelastamaan lakkia, niin poika nauraa ryhisten.
Tama ei ole enaa uhmaa vaan jotain kieroutunutta psykologista valtapelia.
Sitten tyyppi tekee mutkan ja kavelee uudelleen lippiksen yli murjoen sita jaloillaan. Ja kun ma huomaan tilanteen ja rynnin pelastamaan lakkia, niin poika nauraa ryhisten.Tama ei ole enaa uhmaa vaan jotain kieroutunutta psykologista valtapelia.
Uhmaikä tekee tuloaan. Vaipanvaihto varsinkin aamuisin on kamalaa ja äitille passaa moisen hirveyden johdosta ihan rääkyä. Kun kysyn, oliko rääkyminen kovin nättiä vastaukseksi tulee pään pyöritys.. 
Yleensäkin jostain kieltäminen on neidistä ihan hirveää ja huuto sen mukainen. Jos isi kieltää jostain, neiti tulee minun luo itkemään äärimmäisen loukkaantuneen näköisenä ja sama toisinpäin, selkeästi tulee kantelemaan. Itsellä on pokassa pitelemistä..
Yleensäkin jostain kieltäminen on neidistä ihan hirveää ja huuto sen mukainen. Jos isi kieltää jostain, neiti tulee minun luo itkemään äärimmäisen loukkaantuneen näköisenä ja sama toisinpäin, selkeästi tulee kantelemaan. Itsellä on pokassa pitelemistä..
Latteäiti
Piirimestaruustason postaaja
Meilläkin tuota uhmaa alkaa olla ilmassa aika lailla. Yksi missä se näkyy paljon, on se, että kaikki pitäisi saada tehdä itse. Paitsi silloin, kun vanhemmilla ei ole aikaa auttaa, silloin tarvitsee ehdottomasti apua ja pitää päästä syliin. Toinen juttu on se, että tytöllä on tietyt suosikkiasiat, ja mikään muu ei kelpaisi. Esim. yöpuvun pitäisi olla nimenomaan karhuyöpuku, kissakuosinen ei kelpaa. Pipon pitää olla kettupipo, siilipipo ei kelpaa. Vaikeinta tämä on vaipan kanssa, jonka pitäisi olla apinavaippa, kaikki muut kestot sekä kategorisesti kaikki kertakäyttövaipat aiheuttavat raivarin. Ja toki tuo on vielä sellainen vaippa, jonka kuivaamiseen menee helposti pari päivää. 
Ja sitten on herkut. Neiti on nyt oppinut mitä on suklaa. Kaupassa ei voi mennä karkkihyllylle, kun itkupotkut alkaa heti. Nyt olemme ostaneet tytölle pienen pätkiksen tms. viikonloppuna, eli käytössä on karkkipäivä. Mutta kaupassa se pitäisi saada heti itselle. Pari kertaa on myös käynyt niin, että ravintolassa tai kahvilassa on alkanut haluta minun tai kaverini kakkupalaa/pullaa tms. Siellä olen helpommin antanut periksi ja käyttänyt lahjontaa, ei koko kahvilan tarvitse kärsiä siitä, että minä kasvatan lastani, muut tulevat sinne kuitenkin rentoutumaan. Jatkossa en varmaan hetkeen otakaan tyttöä mukaan, jos jonnekin menen. Sen sijaan ruokakaupassa en anna periksi, vaan selitän rauhallisesti että kaikkea ei voi saada tai että ostokset täytyy ensin maksaa. Siellä mun mielestä ihmisten täytyy enemmän ymmärtää ja siellä kuitenkin käydään melkein päivittäin.
Ja sitten on herkut. Neiti on nyt oppinut mitä on suklaa. Kaupassa ei voi mennä karkkihyllylle, kun itkupotkut alkaa heti. Nyt olemme ostaneet tytölle pienen pätkiksen tms. viikonloppuna, eli käytössä on karkkipäivä. Mutta kaupassa se pitäisi saada heti itselle. Pari kertaa on myös käynyt niin, että ravintolassa tai kahvilassa on alkanut haluta minun tai kaverini kakkupalaa/pullaa tms. Siellä olen helpommin antanut periksi ja käyttänyt lahjontaa, ei koko kahvilan tarvitse kärsiä siitä, että minä kasvatan lastani, muut tulevat sinne kuitenkin rentoutumaan. Jatkossa en varmaan hetkeen otakaan tyttöä mukaan, jos jonnekin menen. Sen sijaan ruokakaupassa en anna periksi, vaan selitän rauhallisesti että kaikkea ei voi saada tai että ostokset täytyy ensin maksaa. Siellä mun mielestä ihmisten täytyy enemmän ymmärtää ja siellä kuitenkin käydään melkein päivittäin.
Meillä ei onneksi vielä karkkihylly aiheuta minkälaisia reaktioita. Pullaa yms kahvileipää ollaan annettu jos itsekin syödään, keksejäkään ei ole neiti vielä maistanut.
Viime viikonloppuna saatiin kaupasta ilmapallo. Se oli valtavan kiva niin kauan, kunnes meni sellaiseksi leikiksi että pallo karkasi kattoon, se annettiin neidille joka päästi sen heti uudelleen kattoon ja tätä jatkui aika pitkään. Päikkäreitten jälkeen koko pallo aiheutti sellaiset huudot, että isi katsoi parhaimmaksi pistää pallon pois. Saippuakuplat on tosi hauskoja, mutta kun niiden puhaltelu loppuu on sekin kurjin juttu ikinä. Jänniä nuo pienet ihmiset, kun pienet asiat on niin maata kaatavia ja toisaalta pienet asiat saa myös aikaan niin suurta riemua. ♡
Viime viikonloppuna saatiin kaupasta ilmapallo. Se oli valtavan kiva niin kauan, kunnes meni sellaiseksi leikiksi että pallo karkasi kattoon, se annettiin neidille joka päästi sen heti uudelleen kattoon ja tätä jatkui aika pitkään. Päikkäreitten jälkeen koko pallo aiheutti sellaiset huudot, että isi katsoi parhaimmaksi pistää pallon pois. Saippuakuplat on tosi hauskoja, mutta kun niiden puhaltelu loppuu on sekin kurjin juttu ikinä. Jänniä nuo pienet ihmiset, kun pienet asiat on niin maata kaatavia ja toisaalta pienet asiat saa myös aikaan niin suurta riemua. ♡
Vertaistuki on kyllä parasta. Lohdullista lukea, että kahelit taaperot ovat ihan normijuttu muissakin huusholleissa 
Meillä pojan yleisin sana tuntuu välillä olevan "ei" ja asioiden kieltämisestä seuraa yleensä jonkin sortin pahanteko Ja syliin pitää päästä juuri silloin, kun vanhemmalla on muuta tekemistä, ja jos lopettaa tekemisensä ottaakseen pojan syliin, niin arvatkaa kelpaako enää? Meillä ei osata olla niin tarkkoja, että vaadittaisiin jotain tiettyä lelua, vaatetta tms. (ja herkkuhyllyn päälle ei poika onneksi ymmärrä, tosin kakut ovat pyörineet kovasti mielessä pikkusisarusten nimiäisten jälkeen ), enemmän pointti tuntuu olevan vaan saada olla eri mieltä kuin isä ja erityisesti äiti.
Meillä pojan yleisin sana tuntuu välillä olevan "ei" ja asioiden kieltämisestä seuraa yleensä jonkin sortin pahanteko
Ja syliin pitää päästä juuri silloin, kun vanhemmalla on muuta tekemistä, ja jos lopettaa tekemisensä ottaakseen pojan syliin, niin arvatkaa kelpaako enää? Meillä ei osata olla niin tarkkoja, että vaadittaisiin jotain tiettyä lelua, vaatetta tms. (ja herkkuhyllyn päälle ei poika onneksi ymmärrä, tosin kakut ovat pyörineet kovasti mielessä pikkusisarusten nimiäisten jälkeen ), enemmän pointti tuntuu olevan vaan saada olla eri mieltä kuin isä ja erityisesti äiti.Ei meilläkään osata vielä vaatia mitään tiettyä vaatetta tms kun ei niitä sanoja tule. Ulkoa sisälle tullessa pitää monesti saada housut pois, tottui varmaan kesällä niin olemaan vaippasillaan kotona että ne housut vaan on sisällä liikaa. :) Ruokapöydässä vaaditaan maitoa ja leipää, lähtee siis vaativa osoitus jääkaapin suuntaan ja kun kysyy otatko maitoa tulee innokas nyökkäys. Veljeä menee monesti vähän turhan innokkaasti pitämään hyvänä ja päät kopsahtaa yhteen. Ensin huutaa poikanen ja sen jälkeen tietysti neiti, usein loukkaantuu kun pyydetään varovaisemmin pyörimään veljen luona vaikka tarkoitus ei ole torua, kun eihän neiti tahallaan mene kopsimaan. Välillä sitä pitää niin isona tuota tyttöä, pitää sitten toisinaan muistutella itselleen ettei liian isona pidä kun pienihän neitikin vielä on. Mutta miten pahalla äänellä osaakin rääkäistä... Tänään viimeksi piti kääntyä toiseen suuntaan palauttamaan pokerinaamaa, kun toinen niin ärjynä istui pöydän ääressä.. :D
Brummelisa
Puuhakas puhuja
Meillä oli jokin aika sitten seesteisempi vaihe, mutta se taisi olla tyyntä myrskyn edellä 
itseä välillä naurattaa ja välillä vihastuttaa, mutta jotenkin olisi noita kiukkukohtauksia siedettävä... 
Uutta on sekin, että poju myös tarhassa kokeilee rajoja kunnolla ja raivoaa avoimesti, jos siltä tuntuu...
itseä välillä naurattaa ja välillä vihastuttaa, mutta jotenkin olisi noita kiukkukohtauksia siedettävä... Uutta on sekin, että poju myös tarhassa kokeilee rajoja kunnolla ja raivoaa avoimesti, jos siltä tuntuu...Meilla on edelleen vaikeeta rattaisiin istuminen. Yleensa kotoa ulos mentaessa istuutuu kiltisti, kun tietaa paasevansa ulos.
Ja sitten jos mennaan vaikka leikkipuistoon niin ma tiedan jo etukateen, etta tulee olemaan raivokas tahtojen taistelu saada poika takaisin istumaan rattaisiin.
Leikkipuistossa menee normaalisti ihan jees, mutta sitten... Poika ei joko halua lahtea pois. Tai haluaa lahtea omille teilleen.
Rattaiden rinnalla kavely ei onnistu kaupunkiliikenteen takia. Kasi kadessa poika ei suostu kavelemaan edelleenkaan.
Eli itkua ja huutoa. Poika vetaa itsensa tikkusuoraksi laudaksi ja ma yritan saada sen takamuksen kiinni penkkiin ja vyot kiinni.
Yleensa ma saan nostettua sen seisomaan rattaisiin. Poika tekee kaikkensa, jotta ei tarvitse istua. Ottaa kiinni ylareunasta, kiemurtelee, menee mahalleen pylly ylospain. Rattaat liikkuu siina taistellessa, vaikka ne ois lukittu.
Pojalla on naamakin ihan punainen ja kova meteli. Jos ma vahingossa saan sen istumaan, niin sitten sen pitaa valua nopeesti alaspain, jotta paitakin menee kainaloihin ennen kuin ma ehdin laittaa vyon kiinni.
Ja tiukasti kiinni! Jos ne jattaa loysiksi vahingossa niin poika kiemurtelee niista pois kuin joku houdini. Kerran nousi jopa seisomaan kesken matkan liikkuvissa rattaissa ja meinas kopsahtaa maahan. Yleensa mies laittaa ne turvavyot liian loysalle ja sanoo, etta poikaa ahdistaa ne. Helppohan se on sanoa, kun isinsa kanssa poika kayttaytyy paremmin rattaissa.
Mua on alkanut havettaa se rattaisiin istuttamisen ikuinen episodi niin paljon, etta ma en edes yrita laittaa poikaa takaisin rattaisiin heti leikkipuiston portilla vaan kavelen kauemmaksi, pois kaikkien mammojen nakoetaisyydelta. Ma jopa pelkaan ja kammoan niita tilanteita niin paljon, etten halua joutua kaikkien tuijotuksen kohteeksi, kun ensin poika on kuitenkin iloisena leikkinyt kaikkien muiden lasten kanssa ja kaikki on mennyt aina poislahtoon saakka hyvin. Yhden kerran poika jopa tarrasi mua molemmin kasin hiuksista, kun ma yritin istuttaa sita rattaisiin. Puristi hiuksia molemmissa nyrkeissaan eika suostunut istumaan. Ma sitten huusin sille kuin idiootti sellaisessa kyykkyasennossa. Meni ikuisuudelta tuntuva aika ennen kuin poika irrotti ja sille jai ihan kamalat tupot mun hiuksia molempiin nyrkkeihin. Teki muuten ihan helkkari kipeeta ja huudoillani ainakin sain kaikkien huomion. Suututti ja nolotti yhtaikaa.
Ma en ole koskaan nahnyt samanlaisia tantrumeita samassa tilanteessa muilla taaperoilla...
Joskus tekisi ihan kauppareissulla mieli pysahtya hetkeksi leikkipuistoon. Mutta jos on kiire ja vasy niin se ei ole mitenkaan mahdollista, silla pojan kanssa leikkipuistossa piipahtaminen ei onnistu. Ja joskus on oikeasti sellainen fiilis, ettei voi siihen pysahtya kun ei itse vaan jaksa sita kiukuttelufarssia, kun on pakko istua takaisin rattaisiin.
Yleensa poika sitten itkee vuolaasti ja osoittaa sormellaan leikkipuistoa. Ja ma tunnen itseni ihan kakaksi, kun en omalta laiskuudeltani paasta poikaa edes jaloittelemaan...
Ja sitten jos mennaan vaikka leikkipuistoon niin ma tiedan jo etukateen, etta tulee olemaan raivokas tahtojen taistelu saada poika takaisin istumaan rattaisiin.
Leikkipuistossa menee normaalisti ihan jees, mutta sitten... Poika ei joko halua lahtea pois. Tai haluaa lahtea omille teilleen.
Rattaiden rinnalla kavely ei onnistu kaupunkiliikenteen takia. Kasi kadessa poika ei suostu kavelemaan edelleenkaan.
Eli itkua ja huutoa. Poika vetaa itsensa tikkusuoraksi laudaksi ja ma yritan saada sen takamuksen kiinni penkkiin ja vyot kiinni.
Yleensa ma saan nostettua sen seisomaan rattaisiin. Poika tekee kaikkensa, jotta ei tarvitse istua. Ottaa kiinni ylareunasta, kiemurtelee, menee mahalleen pylly ylospain. Rattaat liikkuu siina taistellessa, vaikka ne ois lukittu.
Pojalla on naamakin ihan punainen ja kova meteli. Jos ma vahingossa saan sen istumaan, niin sitten sen pitaa valua nopeesti alaspain, jotta paitakin menee kainaloihin ennen kuin ma ehdin laittaa vyon kiinni.
Ja tiukasti kiinni! Jos ne jattaa loysiksi vahingossa niin poika kiemurtelee niista pois kuin joku houdini. Kerran nousi jopa seisomaan kesken matkan liikkuvissa rattaissa ja meinas kopsahtaa maahan. Yleensa mies laittaa ne turvavyot liian loysalle ja sanoo, etta poikaa ahdistaa ne. Helppohan se on sanoa, kun isinsa kanssa poika kayttaytyy paremmin rattaissa.
Mua on alkanut havettaa se rattaisiin istuttamisen ikuinen episodi niin paljon, etta ma en edes yrita laittaa poikaa takaisin rattaisiin heti leikkipuiston portilla vaan kavelen kauemmaksi, pois kaikkien mammojen nakoetaisyydelta. Ma jopa pelkaan ja kammoan niita tilanteita niin paljon, etten halua joutua kaikkien tuijotuksen kohteeksi, kun ensin poika on kuitenkin iloisena leikkinyt kaikkien muiden lasten kanssa ja kaikki on mennyt aina poislahtoon saakka hyvin. Yhden kerran poika jopa tarrasi mua molemmin kasin hiuksista, kun ma yritin istuttaa sita rattaisiin. Puristi hiuksia molemmissa nyrkeissaan eika suostunut istumaan. Ma sitten huusin sille kuin idiootti sellaisessa kyykkyasennossa. Meni ikuisuudelta tuntuva aika ennen kuin poika irrotti ja sille jai ihan kamalat tupot mun hiuksia molempiin nyrkkeihin. Teki muuten ihan helkkari kipeeta ja huudoillani ainakin sain kaikkien huomion. Suututti ja nolotti yhtaikaa.
Ma en ole koskaan nahnyt samanlaisia tantrumeita samassa tilanteessa muilla taaperoilla... Joskus tekisi ihan kauppareissulla mieli pysahtya hetkeksi leikkipuistoon. Mutta jos on kiire ja vasy niin se ei ole mitenkaan mahdollista, silla pojan kanssa leikkipuistossa piipahtaminen ei onnistu. Ja joskus on oikeasti sellainen fiilis, ettei voi siihen pysahtya kun ei itse vaan jaksa sita kiukuttelufarssia, kun on pakko istua takaisin rattaisiin.
Yleensa poika sitten itkee vuolaasti ja osoittaa sormellaan leikkipuistoa. Ja ma tunnen itseni ihan kakaksi, kun en omalta laiskuudeltani paasta poikaa edes jaloittelemaan...
Latteäiti
Piirimestaruustason postaaja
Jotenkin tuli mieleen, että meidän tyttöhän on oppinut kiemurtelemaan turvaistuimen vöistä pois. Ja kyllä, ne ovat niin tiukalla kuin saa ja istuin säädetty oikein. Meillä vaan asuu taapero-Houdini. Tuohan on vihannut autossa matkustamista ja turvavöitä aina todella syvästi, mutta nyt kun oltiin pitkällä reissulla tytön ja anopin kanssa minä ajoin ja anoppi istui tytön kanssa takapenkillä. Yhtäkkiä anoppi sanoi että tyttö on saanut kädet pois vöistä. Ja ihan järkyttävä huuto kun ne laittoi takaisin ja sama toistui sitten seuraavat 200 km.
Paluumatkalla mä sitten istuin takana ja juteltiin niitä näitä anopin kanssa. Sitten rupesin ihmettelemään kun tyttö naureskeli iloisena: kädet oli otettu pois, ja käsiin tuettuna kiipesi kovaa vauhtia turvaistuimesta pois! Ihan ei ollut vielä saanut molempia jalkoja vapaaksi, mutta ei se kovin kaukana ollut. Sain melkein sydärin, mutta eikai siinä kun vyöt auki, lapsi takaisin (ja itse sain vastaanottaa potkuja ja lyöntejä) ja ihan järkyttävä huuto.
Jatkossa ei ainakaan voi jättää tuota yksin takapenkille, en tiedä pitäisikö miettiä eri merkin istuinta, olisi jollain merkillä tehokkaampi pakkopaita? Meillä ei edelleen ole omaa autoa, joten ostettiin käytettynä sellainen perusistuin mikä saatiin kohtuuhintaan. Britax merkiltään.
Ja kyllä, ne ovat niin tiukalla kuin saa ja istuin säädetty oikein. Meillä vaan asuu taapero-Houdini. Tuohan on vihannut autossa matkustamista ja turvavöitä aina todella syvästi, mutta nyt kun oltiin pitkällä reissulla tytön ja anopin kanssa minä ajoin ja anoppi istui tytön kanssa takapenkillä. Yhtäkkiä anoppi sanoi että tyttö on saanut kädet pois vöistä. Ja ihan järkyttävä huuto kun ne laittoi takaisin ja sama toistui sitten seuraavat 200 km. Paluumatkalla mä sitten istuin takana ja juteltiin niitä näitä anopin kanssa. Sitten rupesin ihmettelemään kun tyttö naureskeli iloisena: kädet oli otettu pois, ja käsiin tuettuna kiipesi kovaa vauhtia turvaistuimesta pois! Ihan ei ollut vielä saanut molempia jalkoja vapaaksi, mutta ei se kovin kaukana ollut.
Sain melkein sydärin, mutta eikai siinä kun vyöt auki, lapsi takaisin (ja itse sain vastaanottaa potkuja ja lyöntejä) ja ihan järkyttävä huuto.Jatkossa ei ainakaan voi jättää tuota yksin takapenkille, en tiedä pitäisikö miettiä eri merkin istuinta, olisi jollain merkillä tehokkaampi pakkopaita?
Meillä ei edelleen ole omaa autoa, joten ostettiin käytettynä sellainen perusistuin mikä saatiin kohtuuhintaan. Britax merkiltään.
Brummelisa
Puuhakas puhuja
Mun autossa on britax two way ja pitkään on ollut harkinnassa hommata toinen istuin, en tykkää. Noita vöitä joutuu vähän väliä säätämään? Ostin siihen erikseen jonkun britaxin sivuttaistukityynyn pääpuolelle, ja se hankaloittaa vielä enemmän vöiden kanssa pelaamista. Varmaan vöiden korkeuskin pitäis nyt nostaa ylemmässä ( ylimpään), kun on toppapukukausi, ettei olkavyö pääse valumaan. Voipi olla vika puhtaasti käyttäjässäkin... 
Miehen autossa on joku maxi-cosin malli, se on ollut hyvä.
Miehen autossa on joku maxi-cosin malli, se on ollut hyvä.