Uhmaikä :-o

Kyllä! Eilen poika sai kunnnon raivarit kun hain hoidosta. Pihalla oli leikit siihen malliin kesken että riemuhan siitä repesi kun äiti nappasi syliin ja vei autoon. Poika meni ihan tikkuasentoon, kiinnitä sitä nyt siinä turvaistuimeen... Itkua jatkui puolet kotimatkasta, saman ajan lauloin repeatilla ihhahhaata. Tänäänkin hoidostalähtö kiukutti mutta liikkeelle pääsemiseen meni enää vain puolet siitä ajasta mitä eilen.

Ja onhan noita merkkejä muutenkin. Pukeminen ei oo enää kivaa, kiukuttaa kun joku asia ei onnistu jne. Sitä "oikeaa uhmista" odotellessa! :O
 
Hep, täällä myös. Naama ruttuun ja hirmuinen parku jos ei saa tehdä mitä haluaa, heti kun haluaa. Tai jos pitää tehdä jotain, mitä ei ihan välttämättä halua. Kuten käydä potalla. Ei varmaan vielä mitään ihan varsinaista uhmaa, mutta selvää oman tahdon ilmaisua. Huvittavaa on, että kun poika suuttuu ja rupeaa huutamaan pää punaisena, hän kuitenkin tulee usein syliin tai hakemaan minulta lohtua, vaikka olen se paha äiti joka ei anna esim. penkoa keittiön kaappeja :grin Mielenilmaukset kohdistetaan lähinnä meihin vanhempiin, muiden aikuisten kanssa ollaan vieraskoreita :wink

Nyt niitä selälleenheittäytymisitkupotkuraivareita odotellessa :meh:
 
Ärsyttävintä on se, että tyyppi saa hirveän raivarin, kun pesen kakkapyllyn. Ihan kun minä siitä niin erityisesti nauttisin.
 
Ainakin omaa tahtoa näytetään suurieleisesti ja kuuluvasti, rajoja testataan uudestaan ja uudestaan, ja temppuilulla vastustellaan ihan arkisia toimenpiteitä kuten vaipanvaihtoa, potalla käyntiä, syömistä, kynsien leikkuuta, ulkoa sisälle tuloa ym ym... Mitä nyt poju ikinä keksiikään vastustella minäkin päivänä :sour: Päiväkodissa ollaan kyllä niiiin Kullannuppua nyt... :meh:
 
Meillä selälleenheittäytymisitkupotkuraivarit ovat jo arkea, varsinkin julkisilla paikoilla ovat suuressa suosiossa :sour:
 
Jos tama ei ole viela se oikea uhmis, niin ei voi muuta kuin odottaa kauhulla tulevaa. Luultavasti tulen vanhenemaan parin seuraavan vuoden aikana ainakin 10 vuotta... :shifty:
Nuo Henun mainitseman tikkuasentoon menemiset raivarin yhteydessa ovat ihan kamalia. Laita siina sitten tyyppia takaisin rattaisiin istumaan, ei onnistu ilman fyysista vakivaltaa.
Poika on lisaksi 'oppinut' selalleen heittaytymisen yhteydessa kierimaan lattialla raivarin vallassa naama punaisena. Kerrankin puri samassa rytakassa huulensa hampaiden valiin naaman osuessa lattiaan.
Ja yhden kerran makasi olohuoneen matolla mahallaan, puri maton reunaan, ulisi, ja samaan aikaan hakkasi toisella jalalla mattoa. Se naky oli oikeastaan aika koominen. :grin
 
Sitä mäkin odotan kauhulla, että jos tämä tästä vielä pahenee :meh: Pahinta on se että kun poika alkaa heittäytymään ympärinsä, voi se olla mihin suuntaan tahansa, pöydän kulmaan, ikkunaa päin, autotielle... Pitää aina ennen kieltämistä ym varmistaa että poika voi vetää ne itkupotkuraivarit satuttamatta itseään :wideyed:

Eilen tuli päiväkodista ensimmäistä kertaa sellaista palautetta, että poika oli lyönyt muita lapsia useamman kerran :grumpy:
 
Meillä päivän (toistaiseksi suurin) protesti kohdistui hiustenleikkuuseen. Arvannette, että lopputuloksesta tuli tosi hieno...:laughing021
 
Ja mulla on poskessa mustelma, kun neiti ei halunnut ulkovaatteita ja vetäisi pään taakse täydellä voimalla. Suoraan mun poskeen. :blackeye: Että tämmöistä perheväkivaltaa meillä.
 
^Hah hah. Ma mietin yks kerta, etta ihmiset varmaan alkaa kohta luulla, etta me miehen kanssa nujakoimme toisiamme, silla hyvin usein jommalla kummalla on jotain mustelmaa, punoitusta tai raapimisjalkia naamassa. :grin
 
Sophie, ma tuossa jossain toisessa ketjussa jo kerroinkin, etta myos meilla poika on saanut kyseenalaista palautetta paivakodissa. Poika riuhtoo leluja toisten lasten kasista ja tonii toisia. Oli jopa kumonnut 3-vuotiaan lattialle, vaikka on itse pienempi. :wideyed:
 
Meillä homma menee julkisilla paikoilla vähän toisin päin, poika on silloin aika varovainen ja pelkään, osaako reppana pitää puoliaan ollenkaan :oops: Muilla lapsilla olevat lelut kyllä kiinnostavat, mutta noissa tilanteissa poika tottelee, jos kiellän ottamasta toisilta kädestä. Mutta sitten kun joku toinen lapsi ottaa häneltä jotain, toinen on niin kiltti, että antaa lelut pois, ihan kuin luulisi, ettei saa pitää niitä ollenkaan jos joku muukin haluaa saman jutun. Ja menee kovasti hämilleen, jos joku toinen vanhempi kieltää omaa lastaan.

Vaikka kaipa tuo oppii viimeistään sisarusten myötä...
 
Niin ja siis kotona aivan eri tarina, hirveä taistelu ja huuto jos otan jonkun tavaran pojalta pois, vaikka kyseessä olisi joku minun juttuni (yleisiä tapauksia kahvikuppi, puhelin, läppäri...) :confused:
 
Kiljuminen! Jos joku juttu ei onnistu, eikä tarvi olla isokaan juttu, niin kiljuminen alkaa samantien. Tai jos haluaa jotain jostain, mitä ei saakaan, niin silloinkin pitää kiljua. Oi korvaparat!
 
Juu ja sen lisäks on myös kiva kiljua ilostakin. Ja jos on asiaa niin sekin täytyy huutaa :D Kyllä on välillä arki niin haastavaa, että sitä miettiin kuinka pää kestää, kun tää tästä vielä pahenee. Hauskimpia on raivarit joille ei oo edes mitään näkyvää syytä.
 
Olemme kokeneet pienia ahaa-elamyksia pojan oikkujen suhteen. Poikaa on saanut olla koko ajan kieltamassa, ettei koske tv:n kaapeliin. Ja sitten kun kielletaan, niin alkaa naurun rakatys ja kiljuminen. Nyt sitten poika otti taas kaapelin kateensa kesken leikkiensa meidan katsoessa telkkaria. Pojalla oli se kaapeli kadessa, heilutteli sita provosoiden ja katseli meita kysyvasti. Ikaan kuin odottaen meidan reaktiota. Emme reagoineet ja poju jatti johdon sikseen rynnien muihin leikkeihin.

Monet noista tempauksista tuntuu olevan vain huomion hakua. Just toi kaapeli, ja samaa vanhempien reagointia on odottanut myos valonkatkaisijan vieressa. Ei poika itsekaan tykkaa siita, etta huone pimenee, joten en ole jaksanut moittia, jos poika sammuttaa valot. Pojan huomatessa, ettei ketaan kiinnosta, han laittaa itse valot takaisin paalle!
 
Saiski vaan raivareita, mutta meilläpä hakataan päätä seinään ja purraan omia sormia...
 
Uhmis iski taas. :meh: Meilla on jo sen verran lamminta, etta olemme siirtyneet kayttamaan lippalakkia tai hellehattua aina ulkoillessamme paivanvalon aikaan. Tanaan oli lippiksen vuoro ja voi sita tahtojen taistelua! Ehka viideksi minuutiksi sain pojan unohtamaan, etta silla on lippis paassa ja sitten se aina huomasi sen olemassaolon ja heitti pois. Laitoin varmaan sata kertaa sen lakin sille paahan. Valissa koitin rauhoitella tyyppia pakkopaitaotteessa, jotta se ei paase kiskomaan lakkia irti, jolloin poika potkaisi sen pois paastaan jalallaan (istui siis rattaissa tuossa tilanteessa). :eek: Valissa tuskastuin niin, etta olkoon sitten ilman lakkia, mutta sitten koin aina omantunnonpistoksen, etta nyt sen jarki sulaa paahteessa (se vahainenkin, mita silla on). :grin
Ei meilla ole ollut samanlaisia ongelmia aikaisemmin. Poika on antanut koko talven olla kaikkien trikoopipojen ja visiirillisen neulepipon suht rauhassa. En tajua, mika tuossa lippiksessa sitten niin kovasti nyppii...
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top