Työssä jaksaminen

Kauhee juttu Jensan!:sad001 Otan osaa! Meidän Nero on vasta reilu 1,5 vuotias chihu ja niin rakas että hajoaisin kyllä pieniks palasiks jos hänelle jotain sattuis. Enkä tiedä miten siitä menetyksestä joku päivä sitten selviää kun hän on vanha. Jotkut pitää outona että puhutaan vauvasta Neron pikkusiskona ja Nerosta vauvan veljenä, mutta tuo koira on mun ensimmäinen vauva ja kulkee meidän mukana kaikkialla!
 
Paljon voimia ja osanot Jensanille! :-( meidän koira kuoli elokuun alussa ja edelleen häntä kaivataan, lapsillakin on ihan hirveä ikävä...
 
Meidän rakas Sisu oli vasta vajaat 3,5-vuotias, joten elinvuosia olisi ollut vaikka kuinka paljon edessä. Samoin Sisusta ja Laikasta puhun kaiken aikaa isoveljinä ja pikkusisko heille olisi ultran mukaan tulossa. Sisu oli paljon ääntä pitävä koira, joten tyttö mahassa olisi tunnistanut Sisun kotiin saapuessaan. Nyt ei tyttö päässyt kuitenkaan tutustumaan maailman upeimpaan isoveljeen. Onneksi toinen upeimmista isoveljistä on kuitenkin tyttöä vastassa. Laika tosin on hiljainen, ja muutenkin luonteeltaan Sisun vastakohta. Siksi juuri veljekset olivatkin niin omia persooniaan, kun olivat ihan erilaiset. Nyt on jäljellä suuri suru ja kaipaus. Enkä tiedä, miten tästä selvitään:crybaby2
 
Voi ei miten kamala juttu Jensan. Oman koiran menettäminen on todella surullista, mutta kun vielä noin yllättäen ja tapaturmaisesti, niin varmasti todella rankkaa ja vaikea hyväksyä. Voimia suruaikaan :Heartred
 
Osanottoni Jensan :Heartred Mun vaari kuoli juuri ja se oli mulle vähän liikaa tän kaiken muun jaksamattomuuden lisäksi... Surun lisäksi harmittaa, ettei kukaan isovanhemmistani ole enää elossa näkemässä tätä vauvaa.

Puolentoista viikon sairausloma auttoi ja sain asioita taas vähän järjestykseen. Nyt taas töissä ja päätin hakea äitiyslomaa alkavaksi jo 50 päivää ennen laskettua aikaa ja näin se nyt sitten todennäkösesti tulee menemään eli pääsisin kuukauden päästä äitiyslomalle :)
 
Mulla on 5 viikkoa ja 2 päivää ennen äippälomaa.
Olen jo loman tarpeessa, koska olen uupunut nyt työasioiden alle herkemmin. Olen tosi väsynyt, stressaantunut ja voin ihan fyysisestikin pahoin.
Toisaalta stressaa sekin, että saanko hoidettua kaiken ennen pois jäämistä. Tuo aika on lyhyt, työaika rajallista ja tosi monta hoidettavan asiaa! Ja ikävä kyllä lisää tulee näköjään koko ajan.
Ja en nyt ehkä ihan korvaamaton ole, mutta niiden asioiden hoito on mun vastuulla. Tilapäinen sijainen ei niitä voi tehdä ollenkaan ja äippälomasijaisellekin ne on hankala homma heti alkuun, koska ne on pitemmän (takutuvan) ajanjakson asioita..
Esimerkiksi kulunut viikko oli jo koettelemus. Huomaan etten oo enää täydessä kunnossa, tämä loppuraskaus vaatii veronsa.
 
Muokattu viimeksi:
Mulla on teoriassa kuus viikkoa töitä jäljellä, mutta työpäiviä vaan 16, koska käytän vuosilomiani kevennetyn viikon tekemiseen. Sijaiset pitäisi saada perehdytettyä, muuta projektia ei tälle loppuajalle töissä oikeastaan olekaan. :)
 
Haleja Jensan! Lemmikin menetys on ihan kamalaa.
Menee varmasti kauan että olosi helpottaa, mutta lupaan että jossain vaiheessa karvakaveria voi jo miettiä ilman että tulee kyyneleet silmiin. :Heartred koirat on yksi parhaista asioista maailmassa.
 
Mun mies on ihan kypsä muhun, kun mä vaan itken ja itken:crybaby2kaiken aikaa ajattelen Sisua ja mitä se tekisi ja miten se tekisi jne. Lisäksi pyörittelen viimeisen(kin) päivän tapahtumia ja syyllistän itseäni Sisun kuolemasta. Miksi mun piti viedä roskapussi ulos ja päästää Sisu siksi aikaa vapaaksi??? Koko kesän pidettiin Sisua vapaana, mutta kun kerran löysin Sisun tuon vaarallisen ison tien toiselta puolen, en pitänyt sitä koko aikaa vapaana enää viime päivinä. Koko maanantain pidin Sisua kiinni ja se halusikin olla melkein koko päivän sisällä mun kanssa, mutta sitten tuli tuon roskiksen viemisen aika ja halusin Sisun pääsevän haistelemaan ja merkkailemaan etupihalle, joten päätin antaa sen tulla mukaan. Ja se oli se suurin mahdollinen virhe! Sen seurauksena menetin itselleni kaikkein rakkaimman ja tärkeimmän aarteeni:smiley-angry017
Lisäksi juuri syyslomaviikolla ajattelin, että onpa minulla asiat hyvin. Olen oikeesti onnellinen; mulla on ihanat koirat ja ollaan saamassa lapsi. Juuri koiriani ajatellen iloitsin äitiyslomastakin; saisin olla yhdessä poikien kanssa kotona! Ja sitten piti käydä näin! Ihminen ei saa olla onnellinen, tai ei ainakaan ajatella ja tuntea niin....:crybaby2
 
Voimia jensan! :sad001 en pysty/osaa edes kuvitella miltä susta tuntuu. Itsellänikin on koira. Ensimmäinen laatuaan, joten menettämisen tuskaa en oo joutunu kokemaan :/ ehkä tässä(kin) pätee vanha sanonta, aika korjaa haavat. Asiat tuntuu nyt varmasti vielä pahemmalta kun hormonien ansiosta on tunteet muutenkin herkillä.

Itsellä on työmotivaatio täysin hukassa. Lomalla oon ollu viime viikon. Nyt vapailla ja lauantai-iltana olis taas duuniin lähtö edessä... Teen pelkkää yövuoroa ja työvuorot on fyysisesti melko raskaita. Kotihoidossa oon töissä ja yön aikana käyntejä 30-40. Ahdistaa jo pelkkä ajatuskin... "nolottaa" soittaa neuvolaankaan tämmösestä mukamas turhasta asiasta... ärsyttää ja suututtaa ja ja ja.. :banghead:
 
Huh Sikurina, ei tuo sunkaan työ kevyeltä kuulosta kyllä! Miten jaksat vielä valvoa yöt? Vai onko säännöllinen yötyö tehnyt valvomisesta helpompaa? Soitat vaan rohkeasti neuvolaan/lääkäriin jos allaa tuntua raskaalta.
Mulla on normaalisti kolmivuorotyö, mutta en oo kyllä elokuun jälkeen öitä tehnyt. Meillä on kanssa niin raskaat yövuorot, eikä taas sitten riittävästi vapaita sen jälkeen, niin ei vaan enää palautunut..
Nyt alkaa muutenkin olla vähän niin ja näin töissä jaksamisen kanssa. En meinaa oikein saada nukuttua öisin, kuin muutamia tunteja, niin töissä keskittyminen on vähän vaikeaa.
 
Enää 7 viikkoa töitä. Jee! Teen vielä lyhennettyä viikkoa (4pv/viikko), ja vielä itsenäisyyspäiväkin tulossa. Työpäiviä enää 28 kpl. Aika valmis alan olla vapaille kyllä :)
 
Huh kaikille tsemppiä viimeisiin työrutistuksiin! Ei saa stressata, mikä onkin helpommin sanottu kuin tehty.:grin
Mulla loppui työharjoittelu jo syyskuun lopulla, ja jo silloin motivaatio oli aivan nollassa ja oli aamut yhtä ahdistusta kun tiesi että pitäisi taas viiteen saakka kestää. Olin onneksi kevyessä työssä, jossa päivän aikana yksi keikka ja sitten juttu aiheesta. Kiinnostuksen puutteessa oli tosin vaikeaa olla luova. :depressed: Jouduin asumaan harjoittelun ajan toisella paikkakunnalla 400km päässä kotoa, ja miehen&kodin ikävä oli aivan hirveä. Voi sitä onnea kun vikana työpäivänä kirmasin ovesta ulos suoraan junaan:smug:

Nyt gradun kirjoitus kesken, pitäisi mukamas saada valmiiksi ennen laskettua aikaa, mutta jo koneen kannen avaaminen tuntuu pohjattoman vastenmieliseltä... :sick009
Ei paljon jaksa enää muuta ajatella kuin oman navan ympärillä pyöriviä asioita.:hilarious:
 
Mäkin nyt loppujen lopuksi näyttäisin jaksaneen töissä loppuun asti. Olin viimeks kirjottaessani kuun vaihteessa flunssassa, ja lepäilinkin sillon useemman päivän kotona niin nyt on taas jaksanut paremmin. Enää olisi kolme päivää jäljellä!
Mutta motivaatiota saa kyllä niihinkin päiviin haeskella vaikka oikeasti tykkään työstäni tosi paljon. Sitä alkaa vaan ajatukset olla niin oman navan ympärillä, ettei työasiat kiinnosta. Mut kohta se on ohi!
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top