Tunteet

[minävaan]

Millaisia tunteita alkuraskaus on teissä herättänyt? Itse odotan esikoista. Jotenkin ite oon ollu tosi herkillä. Tuntuu välillä raskaalta näiden kaikkien uusien ja hämmentävien tunteiden kanssa olla. Mies ei oikein hoksaa ja on itsekin hämmentynyt näistä mun tunteiden heittelyistä ja itkuista. Tuntuu ettei se tiedä miten voisi mua tukea.
En haluais vielä kertoa läheisille vauvasta, mut jotenkin kaipaisin vertaistukea. Tuntuu epätodelliselta koko asia vielä itselle, vaikka sitä onkin toivonut kovasti jo kauan. Etenkin oman kehon muutokset, turvotukset ja tuleva painonnousu jotenkin painaa mieltä. Toisaalta oon tosi onnellinen vauvasta, toisaalta vähän mietityttää tuleva, että miten kaikki sujuu.

Ps. Toivon tsemppaavaa ja asiallista keskustelua

 

[Mamma2022]

Hei! Täälä myös esikoista odottava, yksi keskenmeno takana kesällä ja tietenkin pelko yrittää nostaa päätään päivittäin että mitä jos tälläkin kertaa... Mutta en anna pelolle valtaa, haluan olla onnellinen jokaisesta päivästä mitä saan nyt kokea ja luotan siihen että kaikki menee tällä kertaa hyvin itse en ajatellut kertoa myöskään vielä raskaudesta kenellekkään, kertomiseen saakka täälä varmasti saa keskustelua aikaiseksi ja vertaistukea ensimmäiset viikot voivat tosiaan olla joillekkin todella hämmentäviä ja tunteiden myräkkää, pääasia varmasti on että miehesi kuuntelee ja on läsnä itsellä on aika ihmeellisen rauhallinen olo, onnellinen ja samalla hiukan pelokas oman kehon muutokset painaa omaakin mieltä ja pelottaa synnytyksen jälkeinen minä kuva arpineen päivineen.. Raskausmaha itsessään on mielestäni todella kaunis ja nainen on kauneimmillaan silloin kun odottaa

 

[Anu]

Välillä on vaikea uskoa että nyt todella on raskaana, kun takana on niin pitkä yrittäminen. Samalla pelottaa, että mitä jos varhaisultrassa tuleekin huonoja uutisia tai jos jotakin tapahtuu. Jokainen vatsan nippaisu säikäyttää vaikka tietääkin että se on ihan normaalia. Toisaalta on myös todella levollinen ja onnellinen fiilis, kun nyt ollaan vihdoin tässä pisteessä vuosien yrittämisen jälkeen. Jotenkin vain vaikea antaa itsensä vaipua turhan syvälle siihen autuuteen tässä kohtaa, koska "mitä jos".

 

[Kipuna]

Joa tää raskaus menee loppuun, se olisi mun 3. täsyaikainen synnytys alle 3 vuoteen edellisistäkään saanut vielä painoa karistettua, kun uusi raskaus alkoi.

Sinäällään ei oo ollu tästä uudesta raskaudesta kauheasti mitään fiiliksiä, kun tää alku on niin epävarmaa. Tosin mikään ei ole raskausessa varmaan, meidän esikoinen kuoli rv41 ihan yllättäen...

 

[Tutina]

Itsekään en ole kertonut, kuin siskolle ja parhaalle ystävälleni, mutta en heitä viitsi koko ajan tällä "kuormittaa". Tekisi mieli keskustella ja löytää samanhenkisiä, ja siksi itseasiassa tällä palstalla roikun monta kertaa päivässä.

Edellisestä raskaudesta on kulunut kohta 11 vuotta ja tätä on yritetty edelliset 1,5 vuotta. Aikaisemman keskenmenon vuoksi pelko on kamala ja tekisi mieli kerran viikossa käydä varhaisultrassa oman pelon lieventämiseksi, mutta tiedän sen olevan turhaa. On hetkiä, kun pelko kasvaa niin suureksi, että välillä epätoivoissani mietin jopa, että voi kun en olisi raskaana. Ei tarvitsisi pelätä.
Toisaalta yritän kaikin voimin olla tästä onnellinen ja tilasin jopa pari vaatetta. Pelkään, että niiden saapuminen lisää pelkoa, että nyt jotenkin jinxasin tämän.
Aika kuluu niin kamalan hitaasti. Vielä 2,5 viikkoa varhaisultraan. Ehkä sen jälkeen uskalla hengähtää pelkoni kanssa. Edellisen km:n yhteydessä ei tullut hyviä uutisia.

Olen myöskin miettinyt painoani. Laihdutusyritys oli käynnissä ennen raskautta 2 kk, mutta sinä aikana olen jopa kerryttänyt painoa lisää 5 kg ! Googlettelin tuossa, että ei ole kiellettyä raskauden aikana syödä terveellisesti ja liikkua, joten ajattelin niillä edetä nyt eteenpäin. Jättää herkut ja roskaruoat pois. Onneksi niitä ei (ainakaan vielä) tee yhtään mieli

 

[Thetaio]

Tosi tuttuja tunnelmia kuvasitte! Pitkään odotettu esikoinen olisi siis tulossa täälläkin. Mulla aluksi päällimmäisenä oli vaan iso epäusko ja hämmennys, nyt tuntuu että olen vähitellen alkanut edes uskoa tämän olevan totta (kummasti ällötysolot auttaa siihen ) - ja sitten koko ajan tai aina välillä pilkistää se kauhea pelko siitä, että voiko tämä muka oikeasti mennä hyvin loppuun asti. Varhaisultraan vielä viikko aikaa, ja se tuntuu ikuisuudelta. Toisaalta sinne meneminen tulee myös olemaan aivan karmean pelottavaa.

Välillä olen alkanut miettimään ja pelkäämään myös asioita lapsen syntymän jälkeen: mitä jos mä olenkin hirvittävän stressaava äiti ja väsyn siihen, mitä jos mies ei pystykään jaksamaan väsymystä tai olemaan apuna tarpeeksi, jämähdänkö liikaa kiinni vauvaan ja kotiin, mitä meidän parisuhteelle käy jne jne. Asioita, joita ei vaan voi ennalta tietää, eikä niille kovin paljon voi tehdä, pitää vaan uskoa että kaikki menee hyvin ja siitä selvitään (ja ihan oikeasti näin uskonkin, mutta näitä mietteitä vaan välillä tulee) Kehoon liittyvät asiat ei mua ole juuri mietityttäneet, vielä

 

[Pian 41 v.]

Olen ollut yllättynyt ja iloinen. Ikää on jo sen verran, että olen varmaan kohtuullisen rauhallinen. En ole koskaan varsinaisesti haaveillut äitiydestä, mutta sen verran on harkittu asiaa, että ei pelota mikään muu kuin se, että meneekö raskaus hyvin ja voiko alkio hyvin.

 

[Räsynukke]

Mua ahdistaa lähinnä oma nukkuminen kun taas tulee yöheräämisiä. Unettomuus on kiusannut muutenkin viimeaikoina ja elämä on hirveetä kun ei pysty nukkumaan, tulee ahdistusta ja epätoivoa. Eli toivottavasti on tulossa hyväuninen kolmonen

Esikoisista jäi muutama kilo ylimääräistä ja nyt on hyvä kuvitella että sit vaunulenkeillä saisi niitäkin karistettua. Muuten kehon muutokset ei ahdista, ootan vaan innolla kun kaksosten jäljiltä makkaroitunut maha pyöristyy taas kunnolla

 

[Mamma2022]

Tosi tuttuja tunnelmia kuvasitte! Pitkään odotettu esikoinen olisi siis tulossa täälläkin. Mulla aluksi päällimmäisenä oli vaan iso epäusko ja hämmennys, nyt tuntuu että olen vähitellen alkanut edes uskoa tämän olevan totta (kummasti ällötysolot auttaa siihen ) - ja sitten koko ajan tai aina välillä pilkistää se kauhea pelko siitä, että voiko tämä muka oikeasti mennä hyvin loppuun asti. Varhaisultraan vielä viikko aikaa, ja se tuntuu ikuisuudelta. Toisaalta sinne meneminen tulee myös olemaan aivan karmean pelottavaa.

Välillä olen alkanut miettimään ja pelkäämään myös asioita lapsen syntymän jälkeen: mitä jos mä olenkin hirvittävän stressaava äiti ja väsyn siihen, mitä jos mies ei pystykään jaksamaan väsymystä tai olemaan apuna tarpeeksi, jämähdänkö liikaa kiinni vauvaan ja kotiin, mitä meidän parisuhteelle käy jne jne. Asioita, joita ei vaan voi ennalta tietää, eikä niille kovin paljon voi tehdä, pitää vaan uskoa että kaikki menee hyvin ja siitä selvitään (ja ihan oikeasti näin uskonkin, mutta näitä mietteitä vaan välillä tulee) Kehoon liittyvät asiat ei mua ole juuri mietityttäneet, vielä

mulla on neuvolaan/ultraan aikaa vielä 3 viikkoa ja samat ajatukset kuin sulla, jos sinne neuvolaan asti selvitään niin ihan jäätävän pelottavaa, mun sydän tulee hakkaamaan varmaan niin että kuuluu toiselle puolen kaupunkia, pelko siitä että sieltä ei saadakkaan sykettä kuulumaan, täytyy sanoa että sitten en tiedä kuinka pahasti maailma romahtaa.. mutta silti mulla on jotenkin sellanen etiäinen että kaikki menee hyvin, että kesällä mulla on ensimmäinen pienokainen sylissä

 

[Elsa2019]

Mua on vaivannut keskenmenon pelko, mutta pahoinvoinnin yltyessä tilalle on tullut kaksosten pelko. Viime raskauden eka ultrassa varhaisilla viikoilla ultraaja oli näkevinään kaksoset. Tuntui hurjalta ajatukselta.

Muuten innolla odotan uutta perheenjäsentä. Toivon että jaksan hyvin raskausajan, jolloin me rakennutetaan taloa. Jaksaminen mietityttää myös kun olen aika vaativassa työssä eskarin opena.

 

[Freya88]

Muistakaa siskot:
Kaikki on hyvin kunnes toisin todistetaan

Tämä foorumi on juuri SE paikka jossa voi ja saa jakaa näitä tunteita sekä ajatuksia raskaudesta, parisuhteesta ja kaikesta mikä mieltä painaa tai mistä haluaa puhua ja saada vertaistukea. Sitä varten täällä ollaan, kaikki samassa veneessä, positiivisen raskaustestin kohdanneina. Ensimmäisen odottajia sekä meitä joilla kenties jo useampi raskaus ja synnytys takana, jokainen on yhtä tärkeä

 

[Tutina]

Mua on vaivannut keskenmenon pelko, mutta pahoinvoinnin yltyessä tilalle on tullut kaksosten pelko. Viime raskauden eka ultrassa varhaisilla viikoilla ultraaja oli näkevinään kaksoset. Tuntui hurjalta ajatukselta.

Muuten innolla odotan uutta perheenjäsentä. Toivon että jaksan hyvin raskausajan, jolloin me rakennutetaan taloa. Jaksaminen mietityttää myös kun olen aika vaativassa työssä eskarin opena.

Meilläkin pitäisi talonrakennus alkaa ensi vuoden puolella. Epäilen, että lähemmäs syksyä kyllä menee.
Elän sellaisessa pilvilinnassa, että voisin päivisin olla vauvan kanssa raksalla, vointi on mitä parhain ja lauleskelen "tee työtäs laulellen, lalalallallalaa...", imettäisin tauoilla ja vauva sitterissä/kopassa vain tutkisi maailmanmenoa. Siis oikeesti. Tuun tippumaan pilvilinnoistani varmasti satalasissa.

 

[minävaan]

Kiitos vastauksista kaikki. Täällä on ollut eilen hankalampi päivä. Tultiin anoppilaan, ja saanu sit mahakatseita. Kyl he tietää et me toivotaan lasta, mutta ahdistaa varsinkin nyt alkuraskaudessa muiden kyttääminen. Mietin illalla asiaa miehen kanssa, kun tuntui jotrnkin tuijottelun takia entistä hankalammalta oman kehon muutokset.

No, sitten palasi vaikeita jo unohtuneita asioita yhtäkkiä mieleen. Kun minulla alkoi murrosikä, niin olin jotenkin hämmentynyt ja ehkä häpeileväkin oman kehpn muutoksista, sen jotkut kiusaajat huomasivat ja alkoivat kommentoimaan ilkeästi/naureskellen.

Jotenkin tuntuu nyt samalta, en halauaisi yhtään et omien rintojen tai vatsan muutokset näkyisi, ainakaan vielä kun prosessoi koko raskuaden alkamista. En ollut ajatellu, et tää on mulle jotenki tosi vaikee asia.

 

[minävaan]

Kiitos vastauksista kaikki. Täällä on ollut eilen hankalampi päivä. Tultiin anoppilaan, ja saanu sit mahakatseita. Kyl he tietää et me toivotaan lasta, mutta ahdistaa varsinkin nyt alkuraskaudessa muiden kyttääminen. Mietin illalla asiaa miehen kanssa, kun tuntui jotrnkin tuijottelun takia entistä hankalammalta oman kehon muutokset.

No, sitten palasi vaikeita jo unohtuneita asioita yhtäkkiä mieleen. Kun minulla alkoi murrosikä, niin olin jotenkin hämmentynyt ja ehkä häpeileväkin oman kehpn muutoksista, sen jotkut kiusaajat huomasivat ja alkoivat kommentoimaan ilkeästi/naureskellen.

Jotenkin tuntuu nyt samalta, en halauaisi yhtään et omien rintojen tai vatsan muutokset näkyisi, ainakaan vielä kun prosessoi koko raskuaden alkamista. En ollut ajatellu, et tää on mulle jotenki tosi vaikee asia.

Jotenkin tuli olo, että en varmasti kerro tälläsille kyttäilijöille alkuun mitään. Yhdelle tyypille "huijasin" et olipas kipeät menkat, kun jotenkin halusin rauhaa.

Jotenki toivoo vaan et sais olla oman kehon kanssa rauhassa ja itse rauhassa sopeutua isoihinkin muutoksiin.

 

[Tutina]

Kiitos vastauksista kaikki. Täällä on ollut eilen hankalampi päivä. Tultiin anoppilaan, ja saanu sit mahakatseita. Kyl he tietää et me toivotaan lasta, mutta ahdistaa varsinkin nyt alkuraskaudessa muiden kyttääminen. Mietin illalla asiaa miehen kanssa, kun tuntui jotrnkin tuijottelun takia entistä hankalammalta oman kehon muutokset.

No, sitten palasi vaikeita jo unohtuneita asioita yhtäkkiä mieleen. Kun minulla alkoi murrosikä, niin olin jotenkin hämmentynyt ja ehkä häpeileväkin oman kehpn muutoksista, sen jotkut kiusaajat huomasivat ja alkoivat kommentoimaan ilkeästi/naureskellen.

Jotenkin tuntuu nyt samalta, en halauaisi yhtään et omien rintojen tai vatsan muutokset näkyisi, ainakaan vielä kun prosessoi koko raskuaden alkamista. En ollut ajatellu, et tää on mulle jotenki tosi vaikee asia.

Kyllä. Toi on aivan perseestä (pahoittelut kielenkäyttö). Miksi ei anneta toisten sitten kertoa, kun kertoo, jos kerrottavaa on?
Miehellä on yksi kaveri, jonka kanssa itsekin olen tullut tutuksi tässä vuosien varrella. Edellisessä raskaudessa alkuvuodesta kävi niin, että yksissä juhlissa en juonut viiniä, kun hän tarjosi. Jankkasi siitä viinistä, vaikka sanoin, että juon muuta nyt (oli omia alkoholittomia mukana). Lopulta alkoi jankkaamaan syytä ja jankkaamalla jankkasi, että olenko raskaana. Tää on siis tosi "päällekäyvä" kaveri. Lopulta oli "pakko" hälle tunnustaa, vaikka ei oltais haluttu kertoa kenellekään. Pitihän se keskenmenokin sitten hälle kertoa. Niiiiin henkilökohtaisia juttuja, että vitutti suorastaan.
Miksi ei ihmiset vain voi antaa olla?? Osa on tosiaan sellaisia, että tarkkailevat sitä sun tätä. Hankkisivat oman elämän.

 

[Jadine]

Kiitos vastauksista kaikki. Täällä on ollut eilen hankalampi päivä. Tultiin anoppilaan, ja saanu sit mahakatseita. Kyl he tietää et me toivotaan lasta, mutta ahdistaa varsinkin nyt alkuraskaudessa muiden kyttääminen. Mietin illalla asiaa miehen kanssa, kun tuntui jotrnkin tuijottelun takia entistä hankalammalta oman kehon muutokset.

No, sitten palasi vaikeita jo unohtuneita asioita yhtäkkiä mieleen. Kun minulla alkoi murrosikä, niin olin jotenkin hämmentynyt ja ehkä häpeileväkin oman kehpn muutoksista, sen jotkut kiusaajat huomasivat ja alkoivat kommentoimaan ilkeästi/naureskellen.

Jotenkin tuntuu nyt samalta, en halauaisi yhtään et omien rintojen tai vatsan muutokset näkyisi, ainakaan vielä kun prosessoi koko raskuaden alkamista. En ollut ajatellu, et tää on mulle jotenki tosi vaikee asia.

Minulla ensimmäisessä raskaudessa joskus rv 10-12 (eli vähän ennen kuin kerroin raskaudesta töissä) yksi työkaveri vilkuili ihan jatkuvasti mahaani. Oli vähintään yhtä epämukavaa kuin jos joku tuijottaa rintamusta sen sijaan, että katsoisi silmiin. Minulla on myös aika usein vatsa niin turvoksissa, että näytän melkein kuin olisin raskaana, joten sitä enemmänkin inhoan vatsan tuijottelua.

 

[Freya88]

Kiitos vastauksista kaikki. Täällä on ollut eilen hankalampi päivä. Tultiin anoppilaan, ja saanu sit mahakatseita. Kyl he tietää et me toivotaan lasta, mutta ahdistaa varsinkin nyt alkuraskaudessa muiden kyttääminen. Mietin illalla asiaa miehen kanssa, kun tuntui jotrnkin tuijottelun takia entistä hankalammalta oman kehon muutokset.

No, sitten palasi vaikeita jo unohtuneita asioita yhtäkkiä mieleen. Kun minulla alkoi murrosikä, niin olin jotenkin hämmentynyt ja ehkä häpeileväkin oman kehpn muutoksista, sen jotkut kiusaajat huomasivat ja alkoivat kommentoimaan ilkeästi/naureskellen.

Jotenkin tuntuu nyt samalta, en halauaisi yhtään et omien rintojen tai vatsan muutokset näkyisi, ainakaan vielä kun prosessoi koko raskuaden alkamista. En ollut ajatellu, et tää on mulle jotenki tosi vaikee asia.

Olen pahoillani kuinka typerästi ihmiset osaavat käyttäytyä. Tiedän tunteen kun saa katseita mahan kohdalle, toiset eivät edes yritä tehdä sitä salaa vaan jäävät suoraan tuijottamaan eivätkä yhtään häpeä sitä.
Se kuitenkin on jokaisen todella henkilökohtainen asia milloin kertoo raskaudesta tai kertooko ollenkaan eikä missään nimessä pitäisi keneltäkään lähteä utelemaan raskaudesta. Kyllä asianomaiset tiedottavat jos/kun kokevat aiheelliseksi jotakin kertoa.

Itse asun todella pienellä paikkakunnalla, pienessä kylässä tarkemmin ja täällä tuntuu muut tietävän asiat paremmin kuin asianomainen itse. Siinä yksi syy miksi en halua olla tekemisissä kylän 'yhteisissä' tapahtumissa. No, näihin kun et osallistu niin saat kahta kauheammin juoruja itsestäsi aikaiseksi. Tämä uudestaan raskautuminen on asia jonka haluan pitää mahdollisimman pitkään meidän 'yhteisöltä' salassa. Onneksi voi huhtikuulle kulkea hyvillä mielin väljemmissä talvivaatteissa eikä kukaan tiedä mitään.

Sympatiat kaikille teille jotka olette kokeneet vatsan alueen kyttäystä ja kyräilyä, sellainen käytös ei ole hyväksyttävää oli kyseessä alkuraskaus tai jo pidemmälle edennyt selvästi pyöreä raskausmasu. Ylipäänsä toisten olemus ja ulkomuoto ei pitäisi olla muiden kuin henkilön itsensä arvosteltavissa. Ärsyttää kuinka raskaana olevat ovat kuin vapaata riistaa joita saa kommentoida mielin määrin sen kummemmin ajattelematta. Koskaan et tunnu olevan sopivan kokoinen.


Anteeksi pitkä avautuminen
Otti älälle muiden ajattelemattomuus.

 

[minävaan]

Minulla ensimmäisessä raskaudessa joskus rv 10-12 (eli vähän ennen kuin kerroin raskaudesta töissä) yksi työkaveri vilkuili ihan jatkuvasti mahaani. Oli vähintään yhtä epämukavaa kuin jos joku tuijottaa rintamusta sen sijaan, että katsoisi silmiin. Minulla on myös aika usein vatsa niin turvoksissa, että näytän melkein kuin olisin raskaana, joten sitä enemmänkin inhoan vatsan tuijottelua.

No mulla sama, et ei mahasta edes voisi koskaan päätellä mitään, koska muutenkin aina maha turvoksissa vähän väliä. Ja auta armias jos joku kehtaa väittää, että olis arvannu raskauden. Jos tuommonen kommentti tulee, ni pakko sitten kuitata et jaah kuinkas kauan sitä on tuijoteltu mun vatsaa ja luultu jo kesästä asti et oisin raskaana.

 

[bloomy]

No mulla sama, et ei mahasta edes voisi koskaan päätellä mitään, koska muutenkin aina maha turvoksissa vähän väliä. Ja auta armias jos joku kehtaa väittää, että olis arvannu raskauden. Jos tuommonen kommentti tulee, ni pakko sitten kuitata et jaah kuinkas kauan sitä on tuijoteltu mun vatsaa ja luultu jo kesästä asti et oisin raskaana.

Pakko sanoo tuohon arvaukseen, että sillä ei välttämättä oo mitään tekemistä mahan tuijottelun kanssa! Mä oon ite arvannut kavereiden raskauksia ihan oikeen, kun on yhtäkkiä tullut vaan sellainen tunne ja paristi nähnyt unenkin et joku on raskaana. Ja siis juurikin noin et en oo vaikka nähnyt muutamaan viikkoon ja yhtäkkiä tulee sellainen fiilis et onkohan se raskaana. mut toki en oo mahoja sillon siis kyyläillyt, enkä myöskään udellut raskauksista vaikka tulis sellainen fiilis et olis.

 

[minävaan]

Pakko sanoo tuohon arvaukseen, että sillä ei välttämättä oo mitään tekemistä mahan tuijottelun kanssa! Mä oon ite arvannut kavereiden raskauksia ihan oikeen, kun on yhtäkkiä tullut vaan sellainen tunne ja paristi nähnyt unenkin et joku on raskaana. Ja siis juurikin noin et en oo vaikka nähnyt muutamaan viikkoon ja yhtäkkiä tulee sellainen fiilis et onkohan se raskaana. mut toki en oo mahoja sillon siis kyyläillyt, enkä myöskään udellut raskauksista vaikka tulis sellainen fiilis et olis.

Joo jep, voihan sen aavistaa muistakin jutuista :) nyt vaan jotenkin niin herkillä näiden asioiden kans, ni tuntuis todella ärsyttävältä semmonen kommentti