Tunteet
- Ketjun aloittaja minävaan
- Aloituspäivämäärä
Fall
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Musta tuntuu joka kerta ihan kamalalta, kun ihmiset puhuu epäonnistuneista raskauksista kauhutarinoina (vaikka olisikin kuinka heittomerkeissä). Mun lapseni, joka kuoli pian synnyttyään, elämä ei ole kauhutarina
Anteeksi sanavalintani ja siitä että se aiheutti mielipahaa, mutta en kyllä aio käyttää epäonnistunutta raskautta myöskään
Ja olen pahoillani teidän enkelivauvasta
Oma pointti oli se, että kun netistä oon itse lukenut alkuraskauden oireettomuudesta yms muusta mikä pelottaa niin usein saa sen jälkeen pelätä entistä kauheammin kun sieltä tulee eteen tuulimuna, keskeytynyt keskenmeno, sikiö munanjohtimessa yms.
En tarkoita että pitäisi vain elää pilvilinnassa mutta itse haluan myös yrittää nauttia tästä raskaudesta ilman jatkuvaa pelkoa ja tsempata siihen myös muita
Täällä tuntuu olevan tuttuja fiiliksiä. Onnellisuuskuplassa leijuminen on kaukainen ajatus näiden olojen kanssa. ei edes muista että on iloisesta ja toivotusta asiasta kyse. Tietenkin olen iloinen, mutta jää kyllä nyt unholaan ne positiiviset fiilikset. Menisipä seuraavat viikot äkkiä 
Alkuraskaus saa kyllä tunteet myllertämään. Mulla tuli jotenkin ihan epätodellinen olo koko raskauden suhteen, vaikka oireitakin oli ihan reilusti. Vanhat keskenmenokokemukset kummittelivat vaikka olen kuusi lasta synnyttänyt ihan elävänä. Olin sitten kuukauden pois täältä palstalta ja palasin vasta, kun sain tänään iloisia uutisia ultrassa. Kaikki näyttää olevan kunnossa, ainakin vauvalla sydän lyö ja kaksi kättä ja jalkaakin löytyi.
Onko muita (ei esikoista odottavia), joilla on jotenkin välinpitämätön/tunteeton olo raskauden suhteen?
Esikoisen odotuksen alkuaika varsinkin oli tosi tunteiden täyteistä menettämisen pelon ym. vuoksi. Nyt tuntuu, että tämä raskaus ei tunnu yhtä "tärkeältä" ja mahdollinen keskenmeno ei tunnu niin maailman lopulta kuin esikoista odottaessa. Esikoista odottaessa takana oli varhainen keskenmeno ja puolen vuoden yritys, joka aiheutti pelkoja.
Tämä raskaus sai alkunsa lähes yrittämättä ja vauvakuumetta ei ehtinyt olla. Ennemminkin ajatuksena oli, että miksei olisi jo hyvä aika toiselle lapselle, jos nyt sattuisi tulemaan. Toki kun on esikoinen, niin uutta raskautta ei ole niin paljon ehtinyt ajattelemaan ja vähäisten oireiden takia ei ole ollut yhtään niin raskaana oleva olo kuin ensimmäistä odottaessa.
Maanantai olisi viimein (tai jo? Aika on lopulta mennyt niin nopeaa) ultra. Jospa sen jälkeen alkaisi enemmän tuntua siltä, että tässä tosiaan ollaan uutta perheenjäsentä kasvattelemassa ja jos jotain tunteitakin heräisi.
Sitäkin olen miettinyt, että voiko tämä "tunteettomuus" johtua siitä, että tämä uusi tyyppi olisi eri sukupuolta kuin esikoinen, kun myös muut oireet eroavat toisistaan.
Esikoisen odotuksen alkuaika varsinkin oli tosi tunteiden täyteistä menettämisen pelon ym. vuoksi. Nyt tuntuu, että tämä raskaus ei tunnu yhtä "tärkeältä" ja mahdollinen keskenmeno ei tunnu niin maailman lopulta kuin esikoista odottaessa. Esikoista odottaessa takana oli varhainen keskenmeno ja puolen vuoden yritys, joka aiheutti pelkoja.
Tämä raskaus sai alkunsa lähes yrittämättä ja vauvakuumetta ei ehtinyt olla. Ennemminkin ajatuksena oli, että miksei olisi jo hyvä aika toiselle lapselle, jos nyt sattuisi tulemaan. Toki kun on esikoinen, niin uutta raskautta ei ole niin paljon ehtinyt ajattelemaan ja vähäisten oireiden takia ei ole ollut yhtään niin raskaana oleva olo kuin ensimmäistä odottaessa.
Maanantai olisi viimein (tai jo? Aika on lopulta mennyt niin nopeaa) ultra. Jospa sen jälkeen alkaisi enemmän tuntua siltä, että tässä tosiaan ollaan uutta perheenjäsentä kasvattelemassa ja jos jotain tunteitakin heräisi.
Sitäkin olen miettinyt, että voiko tämä "tunteettomuus" johtua siitä, että tämä uusi tyyppi olisi eri sukupuolta kuin esikoinen, kun myös muut oireet eroavat toisistaan.
Voi olla sitä kun kotona jo on yksi tai useampi lapsi niin raskautta ei ehdi juurikaan miettimään sen kummemmin kun arkea täytyy joka tapauksessa pyörittää oli raskaana tai ei.
Minulla ei ole sen suurempia tunteita puolesta tai vastaan, toki jos huonosti käy niin tietysti olen surullinen mutta en jaksa etukäteen murehtia sellaisia. Arkikin on tällä hetkellä sen verran hektistä ettei ole isommin ollut aikaa pohtia asioita suuntaan eikä toiseen.
Sanoisin että ole huoleti, kyllä ne tunteet sieltä varmastikin heräilee kunhan pieni vielä kasvaa kokoa ja raskaus on pidemmällä
Mulla oli kakkosen kohdalla vähän noin, olin peloton raskausajan ja pidin sitä positiivisena juttuna. Ja luulin, että tuollainen, eräänlainen huolettomuus jatkuisi sitten syntymän jälkeenkin. Mutta kävikin niin, että ekat pari kk vauvan kanssa pelkäsin ihan kaikkea mahdollista sairautta, vähän kuin otin takaisin raskausajan huolettomuuden korkojen kera.. Nyt kun kotona on jo kaksi ihanaa, olo on vieläkin huolettomampi, kiireen keskellä...