Tunteet

[Sofia_83]

Tää tuntuu omalta paikalta just nyt....omat tunteet on tosi ristiriitaiset ja vähän toiselta kantilta kun useimmilla teistä.
Itsellä nyt viides tulossa, kuopus on nyt 10 ja vanhin täyttää 17, eli ikäeroa sisaruksiin tulee olemaan. Neljä vanhinta on edellisestä liitosta ja uusin tulokas on nykyisen avopuolison ensimmäinen.

Koska itsellä ikää on, olimme varautuneet ettei välttämättä onnistuta ollenkaan tai ainakin menee jonkun aikaa. Meillä kuitenkin tärppäsi hyvinkin nopeasti ja välillä tunnen siitä syyllisyyttä, itsellä meni ensimmäinen kuukausi sisäistäessä asiaa. Ja mietin miksi minä, miten itsellä voi käydä näin onnellisesti. Olin kuitenkin varautunut odottelemaan pidempään...ja mietin tietenkin voiko tämä päättyä hyvin, voiko asiat vaan sujua näin hyvin.

Haluaisin iloita ja nauttia, mutta jatkuva tunne siitä, että en voi olla näin onnellisessa asemassa, jäytää itseä. En tiedä saiko kukaan kiinni mun ajatuksista, tosiaan hieman eri kantilta asiaa lähestyn kuin useimmat teistä kun ei takana ole esimerkiksi lapsettomuushoitoja ja olen jo saanut neljä mahtavaa lasta.

Ensimmäiseen ultraan on reilu viikko, sen jälkeen voikin pelätä jotain muuta jos kaikki on hyvin...

 

[Freya88]

Tää tuntuu omalta paikalta just nyt....omat tunteet on tosi ristiriitaiset ja vähän toiselta kantilta kun useimmilla teistä.
Itsellä nyt viides tulossa, kuopus on nyt 10 ja vanhin täyttää 17, eli ikäeroa sisaruksiin tulee olemaan. Neljä vanhinta on edellisestä liitosta ja uusin tulokas on nykyisen avopuolison ensimmäinen.

Koska itsellä ikää on, olimme varautuneet ettei välttämättä onnistuta ollenkaan tai ainakin menee jonkun aikaa. Meillä kuitenkin tärppäsi hyvinkin nopeasti ja välillä tunnen siitä syyllisyyttä, itsellä meni ensimmäinen kuukausi sisäistäessä asiaa. Ja mietin miksi minä, miten itsellä voi käydä näin onnellisesti. Olin kuitenkin varautunut odottelemaan pidempään...ja mietin tietenkin voiko tämä päättyä hyvin, voiko asiat vaan sujua näin hyvin.

Haluaisin iloita ja nauttia, mutta jatkuva tunne siitä, että en voi olla näin onnellisessa asemassa, jäytää itseä. En tiedä saiko kukaan kiinni mun ajatuksista, tosiaan hieman eri kantilta asiaa lähestyn kuin useimmat teistä kun ei takana ole esimerkiksi lapsettomuushoitoja ja olen jo saanut neljä mahtavaa lasta.

Ensimmäiseen ultraan on reilu viikko, sen jälkeen voikin pelätä jotain muuta jos kaikki on hyvin...

Tervetuloa, mukaan vain!
Kaikki tunteet on sallittuja oli lapsi ensimmäinen tai kymmenes, on hyvä että tunteita ja ajatuksia pääsee purkamaan. Vertaistuki on tärkeää ja tämä on oikein hyvä paikka niille.

 

[Lilala]

Jotenkin on tosi vaikeaa kokea edes onnen häivähdyksiä tämän raskauden suhteen, vaikka on toivottu ja pitkään yritetty. Pahoinvointi on ollut niin voimat uuvuttavaa, että meinaa usko loppua voinnin paranemisesta enkä todellakaan jaksa ajatella hempeitä saati iloita odottamisesta. Tiedän, että jos raskaus päättyy onnellisesti, on lapsi rakastettu ja tuo onnea elämääni, mutta näin alun epävarmuudessa ja epämukavuudessa se tuntuu kovin kaukaiselta.

 

[Salix]

Jotenkin on tosi vaikeaa kokea edes onnen häivähdyksiä tämän raskauden suhteen, vaikka on toivottu ja pitkään yritetty. Pahoinvointi on ollut niin voimat uuvuttavaa, että meinaa usko loppua voinnin paranemisesta enkä todellakaan jaksa ajatella hempeitä saati iloita odottamisesta. Tiedän, että jos raskaus päättyy onnellisesti, on lapsi rakastettu ja tuo onnea elämääni, mutta näin alun epävarmuudessa ja epämukavuudessa se tuntuu kovin kaukaiselta.

Samaistun täysin. Olen voinut niin huonosti, että välillä on ollut vaikea edes muistaa koko raskautta saati tosiaan iloita tai hempeillä vauvan suhteen. Vaikken edes oksenna koko ajan, pelkkä voimakas pahoinvointi on henkisesti ja fyysisesti todella raskasta. Välillä ei jaksa edes ajatella huomista tai ajatella, että kyllä tämä olo tästä helpottaa, kun kaikki energia menee hetkestä selviämiseen.
Erityisen raskailta tuntuu ne kommentit, että kyllä se sitten sillä ja sillä viikolla loppuu. Koska kommentin tarjoajalla on sitten sattunut loppumaan viikolla 10, 12 tai 14 se pahoinvointi, niin sitten vaan oletetaan että muilla käy samalla tavalla. Esikoisen kohdalla pahoinvointi loppui raskausviikolla 21, joten ei kyllä jaksanut silloin kiinnostaa muiden kommentit siitä, kuinka "kyllä se sitten VIIMEISTÄÄN viikolla 15 loppuu". Ei muuten loppunut. Tästä syystä pelottaa, että tätä on edessä vielä kuukausia eikä viikkoja.

 

[Freya88]

Samaistun täysin. Olen voinut niin huonosti, että välillä on ollut vaikea edes muistaa koko raskautta saati tosiaan iloita tai hempeillä vauvan suhteen. Vaikken edes oksenna koko ajan, pelkkä voimakas pahoinvointi on henkisesti ja fyysisesti todella raskasta. Välillä ei jaksa edes ajatella huomista tai ajatella, että kyllä tämä olo tästä helpottaa, kun kaikki energia menee hetkestä selviämiseen.
Erityisen raskailta tuntuu ne kommentit, että kyllä se sitten sillä ja sillä viikolla loppuu. Koska kommentin tarjoajalla on sitten sattunut loppumaan viikolla 10, 12 tai 14 se pahoinvointi, niin sitten vaan oletetaan että muilla käy samalla tavalla. Esikoisen kohdalla pahoinvointi loppui raskausviikolla 21, joten ei kyllä jaksanut silloin kiinnostaa muiden kommentit siitä, kuinka "kyllä se sitten VIIMEISTÄÄN viikolla 15 loppuu". Ei muuten loppunut. Tästä syystä pelottaa, että tätä on edessä vielä kuukausia eikä viikkoja.

Kyllä, syö ihmistä jatkuva huono olo jonka tietää pahimmassa tapauksessa voivan jatkua aina synnytykseen asti. Siinä ei oikein lohduta toisten sanat seesteisestä keskiraskaudesta.
Viimeksi pahoinvointi kesti minulla rv 32 saakka jonka jälkeen olo oli 2 viikkoa suht hyvä kunnes järkyttävät liitoskivut palasivat ja loppuaika olikin yhtä tuskaa liikkumisen suhteen. Jäi raskaudesta ja raskausajasta 'nauttiminen' melko vähälle..

 

[Lilala]

Erityisen raskailta tuntuu ne kommentit, että kyllä se sitten sillä ja sillä viikolla loppuu. Koska kommentin tarjoajalla on sitten sattunut loppumaan viikolla 10, 12 tai 14 se pahoinvointi, niin sitten vaan oletetaan että muilla käy samalla tavalla. Esikoisen kohdalla pahoinvointi loppui raskausviikolla 21, joten ei kyllä jaksanut silloin kiinnostaa muiden kommentit siitä, kuinka "kyllä se sitten VIIMEISTÄÄN viikolla 15 loppuu". Ei muuten loppunut. Tästä syystä pelottaa, että tätä on edessä vielä kuukausia eikä viikkoja.

Juuri näin! Itsekin voin ekassa raskaudessa pahoin noin puoleen väliin eli ihan hillittömiä toiveita lähiviikoista ei ole. Sitä tiedostaa, että tuon tyyliset kommentit on hyvää tahtoen sanottu, mutta pään sisällä kihisee ärtynyt vastaus, jonka nielee. Tässä yksi syy, miksi olen pitänyt koko uutisen aika salassa. En jaksa tsemppiohjeita. On ihan ok sanoa vaikka vaan: "Tossa tilanteessa kuka vaan kärsisi!" Tai "Oot varmasti tosi uupunut! Sano, jos voin auttaa jotenkin." Monelle tuntuu menevän joku ongelmanratkaisuvaihde päälle ja tulee tarve keksiä joku neuvo.

 

[Lasihelmi]

Minut on yllättänyt se, että vaikka olen odottanut tätä raskautta melkein 15 vuotta, niin mielialani on nyt jotenkin matala. Olen normaalisti pirteä, aikaansaava ja positiivinen ihminen, mutta nyt tuntuu että olen tuon kaiken vastakohta. Lapsi on enemmän kuin odotettu ja teen mitä vaan, että kaikki menee hyvin, mutta on yllättävää miten paljon raskaus vaikuttaa mielialaan. Jatkuva voimakas väsymys ja huono olo saavat jotenkin kaiken näyttämään harmaammalta kuin onkaan. Lisäksi varmaan vaikuttaa kova pelko ja tauoton huoli siitä, että kaikki ei menekään hyvin

 

[Salix]

Minut on yllättänyt se, että vaikka olen odottanut tätä raskautta melkein 15 vuotta, niin mielialani on nyt jotenkin matala. Olen normaalisti pirteä, aikaansaava ja positiivinen ihminen, mutta nyt tuntuu että olen tuon kaiken vastakohta. Lapsi on enemmän kuin odotettu ja teen mitä vaan, että kaikki menee hyvin, mutta on yllättävää miten paljon raskaus vaikuttaa mielialaan. Jatkuva voimakas väsymys ja huono olo saavat jotenkin kaiken näyttämään harmaammalta kuin onkaan. Lisäksi varmaan vaikuttaa kova pelko ja tauoton huoli siitä, että kaikki ei menekään hyvin

Minulla ainakin vaikuttaa keltarauhashormoni mielialaan, sekä tämä luonnollinen että synteettinen. Ja ihan varmasti paha olo ja väsymys pahentavat tilannetta. Paljon muitakin hormoneita jyllää kehossa, eli kannattaa antaa vaan tilaa niille kaikille tunteille. Minulla on tässä toisessa raskaudessa paljon enemmän hormonihuuruja mitä ekassa, olen tosi itkuherkkä tällä hetkellä, mitä ei tullut esikoisesta ollenkaan.

 

[Lasihelmi]

Minulla ainakin vaikuttaa keltarauhashormoni mielialaan, sekä tämä luonnollinen että synteettinen. Ja ihan varmasti paha olo ja väsymys pahentavat tilannetta. Paljon muitakin hormoneita jyllää kehossa, eli kannattaa antaa vaan tilaa niille kaikille tunteille. Minulla on tässä toisessa raskaudessa paljon enemmän hormonihuuruja mitä ekassa, olen tosi itkuherkkä tällä hetkellä, mitä ei tullut esikoisesta ollenkaan.

Täytyy tosiaan muistutella itseään, että tämä mielialajuttu on ohimenevää. Välillä vaan huomaa ajattelevansa, että kauheaa jos tämä mun olotila ei johdukaan raskaudesta vaan on joku pysyvä olotila. Kaikkee se mieli teettää

 

[Nupo80]

Minut on yllättänyt se, että vaikka olen odottanut tätä raskautta melkein 15 vuotta, niin mielialani on nyt jotenkin matala. Olen normaalisti pirteä, aikaansaava ja positiivinen ihminen, mutta nyt tuntuu että olen tuon kaiken vastakohta. Lapsi on enemmän kuin odotettu ja teen mitä vaan, että kaikki menee hyvin, mutta on yllättävää miten paljon raskaus vaikuttaa mielialaan. Jatkuva voimakas väsymys ja huono olo saavat jotenkin kaiken näyttämään harmaammalta kuin onkaan. Lisäksi varmaan vaikuttaa kova pelko ja tauoton huoli siitä, että kaikki ei menekään hyvin

Tunnistan tuon tunteen, itselläni ainakin oli niin valtava menettämisen pelko esikoista odottaessakin, että se synkensi fiilistä ja mitään hiphei vaaleanpunaista raskauskuplaa ei päässyt kyllä syntymään. Ehkä se liittyy ikäänkin, itse olin 40 v. alkaessani odottaa esikoistani vuosien odottamisen jälkeen. Sitä kuvittelisi, että olisi onnensa kukkuloilla, mutta itsessäni ainakin se niin paljon surua, murhetta ja epäonnea nähneen ihmisen elämänkokemus, laski tehokkaasti töppösen maan pinnalle, välistä tuntui että sen allekin. Mutta eipä tuo menettämisen pelko ole mihinkään hävinnyt, samalla tavalla pelkään esikoisen puolesta vieläkin ja tämän tulokkaan osalta, joka päivä käy mielessä, että ollaankohan siellä enää hengissä ja voidaanko meille suoda tällainen onni, että saataisiin vielä toinen terve lapsi?

 

[minävaan]

Täällä kans mieliala ollu aika matala. Mulla aina väsymys laittaa mielen matalalle. Kun ei vaan jaksa tehdä mitään ja töiden jälkeen makaa sängyssä tai sohvalla nuokkuen. Elämä tuntuu niin turhalta jotenkin. Kai ne hormonitkin sit jotenki vaikuttaa tähän. Onneks ei oo pahoinvointia ollu, siitä oon kyllä onnellinen. Alun keskenmeno pelko alkaa vaihtua pikkuhiljaa pelkoon siitä, että mitä jos pienellä ei oo kaikki hyvin. Ei oo vielä oikein osannut konkreettisesti ajatella vauvaa.

 

[Tutina]

Tunnistan myös tuon matalan mielialan. Pahoinvointi ja väsymys saavat aikaan sen, että aivan kaiken tekee ns. vasemmalla kädellä ja hetkittäin vetää ihan vuodepotilaaksi. Koti on aivan kaaos ja mietinkin jo, että pitäisikö palkata siivooja. Se laskee mielialaa vielä entisestään, että ei pysty ja kykene siihen samaa, kuin mitä 1,5 kk sitten. En osaa iloita tätä raskaudesta, kuin ihan hetkittäin. Äitin ja siskon näin eilen ensimmäistä kertaa sitten joulun, ja sanoivat hekin, että olen todella kalpea ja väsyneen näköinen.

 

[Freya88]

Tunnistan myös tuon matalan mielialan. Pahoinvointi ja väsymys saavat aikaan sen, että aivan kaiken tekee ns. vasemmalla kädellä ja hetkittäin vetää ihan vuodepotilaaksi. Koti on aivan kaaos ja mietinkin jo, että pitäisikö palkata siivooja. Se laskee mielialaa vielä entisestään, että ei pysty ja kykene siihen samaa, kuin mitä 1,5 kk sitten. En osaa iloita tätä raskaudesta, kuin ihan hetkittäin. Äitin ja siskon näin eilen ensimmäistä kertaa sitten joulun, ja sanoivat hekin, että olen todella kalpea ja väsyneen näköinen.

Samaistun täysin!

Asiaa ei yhtään helpota se että lapset ei vielä tiedä mistä johtuu kun äiti ei touhua niin kuin yleensä ja mökki on yhtä kaaosta On todella vaikea olla kun on tottunut hyörimään ja pyörimään aamusta iltaan. Nyt kaikesta tulee vain huono olo tai ei vain muuten ole voimia tehdä mitään. Jos voisi, menisin talviunille muutamaksi kuukaudeksi. Saisi perhe herättää sitten lumien lähdettyä.

 

[Sofia_83]

Mulla oli jo viikon verran vähän parempi mieli, kun pahoinvointi hellitti mutta eilinen meni taas ihan oksennellen ja illan itkinkin sit miehelle, kun en vaan jaksais enää oksennella. En jaksa miettiä mitä pystyisin syömään, kun mitään ei tee mieli ja juuri mikään ei pysy alhaalla.

Mä en oikein edes halua kertoa raskaudesta kenellekkään kun olo on niin kamala, suoraan sanoen. Vielä ei edes tarvitse kertoa mutta mulla maha alkaa jo näkymään(on aina raskauksissa näkynyt hyvin äkkiä). Kun en just jaksa kuunnella kuinka se pahoinvointi helpottaa kohta. Mä luulin jo, että helpottaa mut eipä niin tehnyt. Mietin vaan miten jaksan, jos tätä kestää oikeasti pitkään. Sitten harmittaa jo itseäkin se, etten jaksa tehdä kotona mitään. En jaksa tehdä miehen kanssa mitään, en lasten kanssa. Viime viikonloppuna pitkästä aikaa jaksoin touhuta jotain ja mieskin sanoi, että kiva nähdä pitkästä aikaa kun mä hymyilen enemmän.

 

[Salix]

Onpa kyllä helpottavaa lukea, että muillakin on mieliala välillä matalalla ja huonosti energiaa. Olen potenut itsekseni syyllisyyttä, kun en leiju missään raskausautuudessa, jossa kuvittelin kaikkien muiden olevan. Toivon vaan kovasti, että viimeistään rakenneultrassa sitä pystyisi jo aidosti iloitsemaan tästä raskaudesta.

Täällä myös kämppä ihan sekaisin ja esikoisen kanssa jaksan puuhata selvästi normaalia vähemmän. Kurjinta on, kun lapselle ei voi vielä kertoa asiasta, vaan joudutaan turvautumaan outoihin selityksiin miksi äiti ei jaksa ja miksi äiti voi huonosti.

Samaistun @Sofia_83 tuohon, ettei tällä hetkellä edes huvita kertoa raskaudesta kenellekään, kun olo on jatkuvasti niin huono. @Tutina täällä myös toinen kalkkilaivan kapteeni, olen aivan väritön ja näytän aivan vaikeasti sairaalta. Tämä siis jo ennen flunssaa, mutta ei tämä flunssa tuota harmautta ainakaan parantanut.

Lisäksi iho on kuivunut yhtäkkiä ihan koppuraksi käsistä ja jaloista, tulee olo että tästä kropasta on parasta ennen päiväys mennyt.

 

[Pupsis]

Pakko tulla tänne avautumaan mun tunteista. Tänään rv 11+2 ja tein juuri raskaustestin sillä tämä tuntuu edelleen niin uskomattomalta ja ei tunnu yhtään siltä kun olisin raskaana. Tämä on niin toivottu ja kauan odotettu että nyt kun se vihdoin tapahtuu niin en meinaa uskoa todeksi. Olen ollut todella oireeton ja olin aina kuvitellut että raskauden "tuntee" tai sitä vaan tiedostaa. Olen kyllä toisaalta todella tyytyväinen että ei ole pahoja oireita, onhan se helppoa pyörittää arkea.

nt-ultraan on puolitoista viikkoa aikaa enkä usko että nämä tunteet helpottuisivat ennen sitä. Kerroin tänään esimiehelleni raskaudesta ultran takia (esimiehen pitää tietää jotta se voidaan katsoa työajaksi, muuten on omaa aikaa) ja mulla oli niin vaikea saada sanat ulos suusta vaikka tämä on asia mitä olen innolla odottanut ja minulla on todella hyvä esimies.

Milloinkohan sitä uskaltaisi luottaa tähän raskauteen ja että asiat on hyvin?

 

[Fall]

Pakko tulla tänne avautumaan mun tunteista. Tänään rv 11+2 ja tein juuri raskaustestin sillä tämä tuntuu edelleen niin uskomattomalta ja ei tunnu yhtään siltä kun olisin raskaana. Tämä on niin toivottu ja kauan odotettu että nyt kun se vihdoin tapahtuu niin en meinaa uskoa todeksi. Olen ollut todella oireeton ja olin aina kuvitellut että raskauden "tuntee" tai sitä vaan tiedostaa. Olen kyllä toisaalta todella tyytyväinen että ei ole pahoja oireita, onhan se helppoa pyörittää arkea.

nt-ultraan on puolitoista viikkoa aikaa enkä usko että nämä tunteet helpottuisivat ennen sitä. Kerroin tänään esimiehelleni raskaudesta ultran takia (esimiehen pitää tietää jotta se voidaan katsoa työajaksi, muuten on omaa aikaa) ja mulla oli niin vaikea saada sanat ulos suusta vaikka tämä on asia mitä olen innolla odottanut ja minulla on todella hyvä esimies.

Milloinkohan sitä uskaltaisi luottaa tähän raskauteen ja että asiat on hyvin?

Niin tiedän miltä susta tuntuu ja ymmärrän sua paremmin kun hyvin!
Me kerettiin 1v3kk yrittämään ennen kun tärppäsi, on siis todella toivottu

Käyn aivan samoja tunteita läpi kun sinä ja mulla ollut myös todella "helppo" alkuraskaus joka myös aiheuttaa pelkoa.

Nyt oon päättänyt etten enää lue mitään "kauhutarinoita" tai googlaa mitään typeriä.
Täytyy vain oikeasti alkaa nauttimaan tästä ja luottaa että kaikki menee hyvin

Ehkä me ollaan se ansaittu?
Kaikkea hyvää sun raskauteen

 

[Räsynukke]

Onpa täällä tuttuja tunteita! Vaikka itsellä ei ole oksentelua ollut niin huono olo ja hirveä väsymys painaa mieltä alas. Masutyypistäkin on ollut tähän asti aika epämääräiset fiilikset ja mielessä lähinnä kauhukuvat vauvavuodesta (autocorrect korjasi vaivavuodesta, ihan oikein ) unettomuudesta ja kaikesta kauheasta. Viime viikon ultrassa sätkivä pieni osasi kuitenkin ujuttaa pikkusormensa ja sydämen ympärille ja näkymät on alkanut tuntua hiukan positiivisemmalta Lisäksi viime viikonloppuna katseltiin likkojen vauva- ja taaperokuvia ja alkoi hiipiä pieni vauvakuume vihdoin

 

[Anu]

Pakko tulla tänne avautumaan mun tunteista. Tänään rv 11+2 ja tein juuri raskaustestin sillä tämä tuntuu edelleen niin uskomattomalta ja ei tunnu yhtään siltä kun olisin raskaana. Tämä on niin toivottu ja kauan odotettu että nyt kun se vihdoin tapahtuu niin en meinaa uskoa todeksi. Olen ollut todella oireeton ja olin aina kuvitellut että raskauden "tuntee" tai sitä vaan tiedostaa. Olen kyllä toisaalta todella tyytyväinen että ei ole pahoja oireita, onhan se helppoa pyörittää arkea.

nt-ultraan on puolitoista viikkoa aikaa enkä usko että nämä tunteet helpottuisivat ennen sitä. Kerroin tänään esimiehelleni raskaudesta ultran takia (esimiehen pitää tietää jotta se voidaan katsoa työajaksi, muuten on omaa aikaa) ja mulla oli niin vaikea saada sanat ulos suusta vaikka tämä on asia mitä olen innolla odottanut ja minulla on todella hyvä esimies.

Milloinkohan sitä uskaltaisi luottaa tähän raskauteen ja että asiat on hyvin?

Ihan sama fiilis. Kolme vuotta tätä on odotettu ja olisi kuvitellut että vihdoin raskaana olo olisi ihanaa, mutta olen ihan stressipallona näiden vähäisten oireideni ja pitkien ultravälien kanssa.
Pari raskaudesta tietävää kaveria on todennut että onnekasta kun ei ole edes huono olo, mutta koska oireita on niin vähän pelottaa onko kaikki hyvin. Omaan nt-ultraan on yli kaksi viikkoa, eikä neuvolassakaan kuunneltu edes sykettä. Kotidopplerilla olen kokeillut pari kertaa, mutta uskon että en silläkään saa ihan lähiaikoina mitään kuuluviin kun on tuota ylimääräistä painoa ja tuo laite on vähän hankalan mallinen niin sillä on vaikea päästä tarpeeksi alas. Olisi ehkä pitänyt hommata sauvallinen malli.
En olisi uskonut että tulee se päivä kun toivoisin huonoa oloa ja oksentamista...

 

[Nupo80]

Ihan sama fiilis. Kolme vuotta tätä on odotettu ja olisi kuvitellut että vihdoin raskaana olo olisi ihanaa, mutta olen ihan stressipallona näiden vähäisten oireideni ja pitkien ultravälien kanssa.
Pari raskaudesta tietävää kaveria on todennut että onnekasta kun ei ole edes huono olo, mutta koska oireita on niin vähän pelottaa onko kaikki hyvin. Omaan nt-ultraan on yli kaksi viikkoa, eikä neuvolassakaan kuunneltu edes sykettä. Kotidopplerilla olen kokeillut pari kertaa, mutta uskon että en silläkään saa ihan lähiaikoina mitään kuuluviin kun on tuota ylimääräistä painoa ja tuo laite on vähän hankalan mallinen niin sillä on vaikea päästä tarpeeksi alas. Olisi ehkä pitänyt hommata sauvallinen malli.
En olisi uskonut että tulee se päivä kun toivoisin huonoa oloa ja oksentamista...

Ekassa raskaudessa mulla ei ollut mitään oireita ja oli jatkuva stressi ja huoli siitä, onko masussa kaikki hyvin. Nyt, kun odotan toista ja oireita on, ei stressiä, pelkoa ja huolta ole yhtään sen vähempää. Kauhulla odotan nt-ultraa, että mitä jos sieltä tulee huonoja uutisia. En hankkinut ekalle doppleria ja nyt olen kyllä vakaasti harkinnut. Viime raskaudessa ihan loppumetreille asti pelkäsin, että vauva kuolee kohtuun. Silloin, kun liikkeet alkaa tuntua, oli hirveää kun oli niitä pätkiä, ettei tuntunut yhtään mitään, eikä auttanut vaikka joi kylmää vettä ja sokerista mehua, puhui, taputteli vatsaa jne. No, neidillä oli kaikki aina loistavasti, mutta hän vaan nukkui sikeästi. No, se hyvä puoli siinä on ollut, että syntymän jälkeenkin lapsi on ollut mitä loistavin nukkuja. Jotenkin tuntuu itselle käsittämättömältä, että toiset leijuu vauvakuplassa ja onnenhuumassa kertoo kaikille heti alkuviikoilla. Kyllähän sitä on vähän kateellinen siitä toisten uskomattomasti optimismista ja ajatuksesta, että tottakai kaikki menee hyvin. En sitten tiedä, selittääkö mun ikä (nähnyt elämää) ja että lähipiirissä on tosiaan sattunut ihan kaikki mahdollinen kamala.