Nyt ärsyttää ja pahasti. 
Tää tunteiden heittely on ihan kamalaa. Ihan kun ei tuntis itteensä enää ja joka ikinen asia minkä mieskin tekee saa mut suorastaan raivon partaalle. Siinähän oot sitten kun et tiiä ootko vihanen, jostain syystä nälkänen vai itkettääkö vaan niinkun jokaisena muunakin päivänä viikossa. Lisäksi tuntuu, että mieskin omalta osaltaan lietsoo mun skitsoamista kun ei ikinä osaa jättää aihetta sikseen vaan on saatava se viimeinen sana.
Onko muilla semmosta vaihetta, että omat mielipiteet on tullut hirveen tärkeiksi? Jotenkin tässä hormonimyräkässä ei kestä yhtään arvostelua tai kysymyksiä omiin elämäntapoihin ynnä muihin liittyen.
Tää tunteiden heittely on ihan kamalaa. Ihan kun ei tuntis itteensä enää ja joka ikinen asia minkä mieskin tekee saa mut suorastaan raivon partaalle. Siinähän oot sitten kun et tiiä ootko vihanen, jostain syystä nälkänen vai itkettääkö vaan niinkun jokaisena muunakin päivänä viikossa. Lisäksi tuntuu, että mieskin omalta osaltaan lietsoo mun skitsoamista kun ei ikinä osaa jättää aihetta sikseen vaan on saatava se viimeinen sana.
Onko muilla semmosta vaihetta, että omat mielipiteet on tullut hirveen tärkeiksi? Jotenkin tässä hormonimyräkässä ei kestä yhtään arvostelua tai kysymyksiä omiin elämäntapoihin ynnä muihin liittyen.
siitäkös minä vasta riemastuin, kun toinen oikein heittää vettä myllyyn ja lietsoo mun tunnetilaa! Olin jo niin raivoissani, että viskasin ruokani lattialle ja karjuin täyttä huutoa... 
Jos ei olis ollut sen verran fiksu mies, että olis vaan itse rauhoittunut ja pitänyt lopulta suunsa kiinni, niin me oltain mesottu varmaan aamuun asti. Sanoinkin tuon episodin jälkeen, että tosi hienosti toimittu, että kehtaat edes alkaa vääntämään hormoonihirviön kanssa ja lietsot lietsoamistas. Tais mieskin ymmärtää, että vastaavaisuudessa on parempi vaan pitää turpansa kiinni :''D
